Tänne kirjoittavat näyttävät näkevän metsästyksen pelkkänä tappamisena, ampumisena, eläinten rääkkäämisenä ja jopa kiduttamisena (Sic!). Miksi?
Pohtikaapa hieman, miten lyhyen hetken itse ampuminen ja tappaminen kestää? Sekunnin murto-osia yhtä saaliseläintä kohti! En kiistä, etteikö joskus riistalaukaus voi epäonnistua, eikä kohde kuolekaan heti, mutta sellaiset tilanteet ovat poikkeuksia.
Kenenkään metsästäjän etu ei ole se, että saalis haavoittuu ja sen seurauksena pakenee, piiloutuu ja pilaantuu. Pahimmillaan voi käydä jopa niin, että saalis pilaantuu täysin käyttökelvottomaksi. Eihän kukaan sellaista voi haluta, eihän. Vai yritättekö väittää, että metsästämisen olennainen osa ei olisikaan käyttää saaliiksi saatuja seläimiä hyödyksi?
Entä metsästyksen muut arvot?
* Oleskelu luonnossa raittiissa ulkoilmassa?
* Oleskelu samansuuntaisesti ajattelevien ja samojen harrastusten parissa viihtyvien ihmisten seurassa?
* Reipas liikunta; kunto kohenee, terveys kohenee ja mieli virkistyy?
* Riistan elintapojen, -ympäristön ja liikkumisen tarkkailu sekä oppiminen? Ilman niitä metsästäjän ei ole mahdollista päästä ampumaetäisyydelle. Pakko siis tuntea metsästyksen kohteen tavat. Vai eikö muka ole?
* Riistaa tarkkaillessa tulee väkisinkin tarkkailtua myös muita eläimiä, eli yleinen luonnon eläinten tuntemus kohenee. Vai eikö? Jos ei, niin miksi ei?
Kun varsinaiseen ampumiseen ja tappamiseen kuluvaa aikaa vertaa siihen kokonaisaikaan, joka metsästykseen käytetään, pitäisi tyhmemmänkin ymmärtää, että metsästyksen nautinnon ja tyydytyksen TÄYTYY tulla jostakin muusta kuin tappamisesta ja kiduttamisesta.
Mutta minkä vuoksi vastustajat aina päätyvät noihin kahteen viimeksi mainittuun asiaan? Oman tyhmyytensä vuoksi? Omien harhakuvitelmiensa takia? Ärsyttääkseen tarkoituksella? Jonkin muun syyn takia? Miksi?
Pohtikaapa hieman, miten lyhyen hetken itse ampuminen ja tappaminen kestää? Sekunnin murto-osia yhtä saaliseläintä kohti! En kiistä, etteikö joskus riistalaukaus voi epäonnistua, eikä kohde kuolekaan heti, mutta sellaiset tilanteet ovat poikkeuksia.
Kenenkään metsästäjän etu ei ole se, että saalis haavoittuu ja sen seurauksena pakenee, piiloutuu ja pilaantuu. Pahimmillaan voi käydä jopa niin, että saalis pilaantuu täysin käyttökelvottomaksi. Eihän kukaan sellaista voi haluta, eihän. Vai yritättekö väittää, että metsästämisen olennainen osa ei olisikaan käyttää saaliiksi saatuja seläimiä hyödyksi?
Entä metsästyksen muut arvot?
* Oleskelu luonnossa raittiissa ulkoilmassa?
* Oleskelu samansuuntaisesti ajattelevien ja samojen harrastusten parissa viihtyvien ihmisten seurassa?
* Reipas liikunta; kunto kohenee, terveys kohenee ja mieli virkistyy?
* Riistan elintapojen, -ympäristön ja liikkumisen tarkkailu sekä oppiminen? Ilman niitä metsästäjän ei ole mahdollista päästä ampumaetäisyydelle. Pakko siis tuntea metsästyksen kohteen tavat. Vai eikö muka ole?
* Riistaa tarkkaillessa tulee väkisinkin tarkkailtua myös muita eläimiä, eli yleinen luonnon eläinten tuntemus kohenee. Vai eikö? Jos ei, niin miksi ei?
Kun varsinaiseen ampumiseen ja tappamiseen kuluvaa aikaa vertaa siihen kokonaisaikaan, joka metsästykseen käytetään, pitäisi tyhmemmänkin ymmärtää, että metsästyksen nautinnon ja tyydytyksen TÄYTYY tulla jostakin muusta kuin tappamisesta ja kiduttamisesta.
Mutta minkä vuoksi vastustajat aina päätyvät noihin kahteen viimeksi mainittuun asiaan? Oman tyhmyytensä vuoksi? Omien harhakuvitelmiensa takia? Ärsyttääkseen tarkoituksella? Jonkin muun syyn takia? Miksi?
Vastaukset 121
Vanhimmat
Luonnossa voi harrastaa noita "muita arvoja" varustautuneena esim. kameralla tussarin sijaan. Valitettavan usein alkoholin vaikutuksen alaisina olevien metsästäjien kohteena ovat myös rauhoitetut lajit, tarkoituksella ja ilman. Lisäksi muut metsässä liikkujat ovat jatkuvassa vaarassa harhalaukausten takia. Näistä huolimattomuudesta johtuvista onnettomuuksista saa lehdistä varsinkin syksyisin lukea harva se päivä.
Masentavinta kuitenkin on, että valtaosa metsästäjistä kuitenkin ilmoittaa suurimmaksi motiivikseen tappamisen ilon. Mitä siitä, vaikka tulee saalista enemmän kuin on tarpeen, kun kerran ammuttavaa riittää. Vaikka ei riittäisikään, niin lahdataan sekin vähä, mitä vain jyvälle saadaan. Viis siitä, vaikka esim. metsäkanalintujen kannat ovat romahtaneet.
Tässä taannoinkin tuli televisiosta dokumentti jostain aikamiespojasta, joka ilmoitti ylpeänä: "Kaikkea on ammuttu, jolta vaan henki lähtee. Vielä kun tulisi karhu vastaan, että saisi sellaisenkin tapettua".
Syömään jotain mieliala lääkkeitä niin paljon, että riittää.
Sinun juttusi oli sen verran vääristeltyä tekopyhyyttä, että sinun masennus johtuu kyllä muusta kuin metsästäjistä.
..viinaa ja paukuttelemaan sillä hernepyssylläsi äitisi persettä. Hyödytön pelle.
Paitsi uudellamaalla missä ituhipit häiritsevät pienpetojen pyyntiä vandalisoimalla vähäisten asiasta kiinnostuneiden pyydyksiä!
Selväksi kerralla. -Tuota henkistä kypsymättömyyttä ei kukaan tule koskaan käsittämään.
Miten helevetissä suomi on tässä jamassa tänäpäivänä, että JÄRKI on hävinny sukupuuttoon, ja sitä ei kukaan tunnu enää puolustavan missään.
Muista SINÄ omat sanasi koko loppuelämäsi, kun lopulta huomaat, että PELLE olitkin sinä itse, ja todellinen tomppeli.
Mutta koska olet TOMPPELI, niin et pysty sitä myöntämään, vaikka muut sen näkevätkin, niin sinä vain naurettavalla tavalla koitat pettää itseäsi pelkästään.
Meille muille se on ykslysti, mutta sinulle kivinen tie, ja se sinun on vain mentävä läpi, koska itse olet sen valinnut, ja lopulta (ehkä), jos järki kasvaa,- kasvat oikeaan asentoon, ja järkevään meininkiin.-Siihen asti oot melkoinen typeryksen kuvatus.
taas tuli se tietämys tai tarkemmin sen puute metsäkanalintukannat ei ole olleet moneen vuoteen niin hyvät kun ne on tällä hetkellä
Voisitko mainita yhdenkin tapauksen, jossa metsästäjä on toiminut alkoholin vaikutuksen alaisena?
Voisitko mainita yhdenkin tapauksen, jossa sivulliseen on osunut harhalaukauksen takia?
Voisitko mainita yhdenkin metsästäjän, joka ilmoitaa päätarkoituksekseen "tappamisen ilon".
Oletko putkiaivoinen idiootti vai tarkoituksenhakuinen hoblofobisti?
"Luonnossa voi harrastaa noita "muita arvoja" varustautuneena esim. kameralla tussarin sijaan."
Niin voi. Ja monet harrastavatkin. Siitä vaan, ihan vapaasti. Mutta luonnossa voi harrastaa myös metsästystä, ja saada silloin tällöin riistaeläimen saaliikseen. Miellyttävää, antoisaa, rauhoittavaa ja vieläpä laillistakin. Hienoa!
"Valitettavan usein alkoholin vaikutuksen alaisina olevien metsästäjien"
Et nyt viitsisi liioitella noin tökerösti! Toki jokainen alkoholin vaikutuksen alaisena metsästävä henkilö on liikaa, mutta kannattaa muistaa, että metsästäjiä on suomessa noin 300000, joten väkisin siihen joukkoon mahtuu joku sellainenkin, joka ei osaa käyttää alkoholia oikein.
"valtaosa metsästäjistä kuitenkin ilmoittaa suurimmaksi motiivikseen tappamisen ilon"
Ja tämä lausumasi perustuu mihin? Omaan mielikuvitukseesiko? Mistään muualtahan ei voi noin typeriä lausuntoja syntyä.
"saalista enemmän kuin on tarpeen"
Jälleen mahdoton yhtälö ja turhaa leukojen loksutusta sinulta. Ahkerasti hakemalla voi löytää arveluttavan yksittäistapauksen, mutta niitä ei pidä yleistää.
No niin! Sieltähän se taas kerran tuli! Valheellista mustamaalausta tuutin täydeltä!
Esititkö tietämättömät ja perättömät väitteesi tahallasi ärsytysmielessä vai vahingossa ja tietämättömyyttäsi??
Viestisi provoja en ala enemmälti ruotimaan, mutta harhalaukauksista muistutan, että paljon suurempi mahdollisuus on saada surmansa liikenteessä, jonka uhrina menehtyy moninkertainen määrä ihmisiä. Sitä paitsi, metsästäjän harhalaukauksen uhrina menehtyy useimmiten toinen metsästäjä, joten sivullisten riski on siltäkin osin huomattavasti pienempi.
Edelleen, myös liikenteen uhrit asettuvat mittakaavaansa, kun muistetaan taannoinen radiossa pyörinyt mainoskampanja, jonka mukaan kotona tapahtuvissa putoamisissa ja kaatumisissa kuolee vuosittain nelinkertainen määrä ihmisiä liikenneonnettomuudessa menehtyneisiin verrattuna!
Mutta etpä vastannut kysymykseen; miksi näet metsästyksestä vain sen 0,001%, jota osuutta tappaminen ja ampuminen edustaa? Miksi tuomitset harrastuksen ja harrastajat tuon 0,001% perusteella?
Olisiko mielestäsi oikein, jos sinusta tai tekemisistäsi napattaisiin jokin satunnainen 0,001% osuus, ja alettaisiin tuomita koko henkilöä sen perusteella? Olisiko tilanne mielestäsi oikeudenmukainen ja reilu silloin?
tuli kerralla selväksi että olet täysin kypsymätön erittäin omituinen ihminen ja toivottavasti sinulle ei koskaan anneta aselupaa ja jos joku pöljyyksissään on antanut niin joku järjellä varustettu sen pois ottaa.
Kyrsii tollainen viherpiipertäjien uho, luonnosta voi nauttia muutenkin jne. Meikäläinen nauttii luonnosta kunhan taas pääsee pystiksen kanssa kanalintujahtiin ja myohemmin hirvijahtiin mukavan porukan kanssa. Opetan myös poikani (12 v) nauttimaan metsästyksestä. Koska hän suoritti metsästyskortin niin ei muuta kuin haulikosta luhennetään perä sopivaksi ja poika pääseee jahtiin aseen kanssa. Tappamistako veren maku suussa, ei suinkaan vaan saaliin talteen ottamista koulutetun koiran kanssa. Naurattaa muuten erään ystävän viherpiipertäjävaimo, suuri luonnon ystävä poimii puoli sankoa puolukoita ja pari kertaa sieniä metästä ja kehutaan koko talvi kuinka sitä otetaan luonnon antimia talteen. Minulla poika poimi marjoja niin että osti itselleen haulikon (tosin vielä ase on iskän kirjoissa).
myös eläimillä on lapsia jotka ovat niille hyvin tärkeitä? Mietitkö koskaan että miten suhtautuisit jos joku riistäisi lapseltasi hengen kivan harrastuksen vuoksi, tai sinun lapseltasi vanhemmat vain koska tappaminen on niin kivaa ja kun saa saalista? Mietitkö koskaan että onko sinun ihan oikeasti pakko saalistaa villi eläin? Mielestäni pakkotappamista ei ole koska ravintoa on muutenkin saatavissa. Onhan metsästys niin epätaloudellista ettei köyhä voisi metsästyksestä edes elää.
Naurattaa nämä eläimen lapsi, eläimen äiti, eläimen isä, eläimen perhe ym. jutut. Koiriakaan ei saa sanoa se ja pitää puhutella häneksi kuten pikkulapsia. Melko luonnosta vieraantunutta porukkaa. Todellinen luonto on raaka, jossa heikommilla ei ole sijaa. Esimerkiksi hirvi voi vaikka tappaa ylivuotiaan jos se ei älyä lahteä emänsä helmoista. Koira saattaa tappaa huonosti kehittyneen pentunsa. Pitäisikö ihmisen ottaa mallia luonnosta. Makkaraa saa syödä muttei lihaa, kaloja saa onkia , mutta hirvenvasaa ei saa ampua. Grillituotteita saa napostella, mutta pyypaistia ei. Kaikki harrastus on epätaloudellista, lintujen bongaus on melkoista rallinajoa ym. ym.
asiat väärin, vai etkö muuten tajua mistä on kyse kun ihmisella on ahneus?
Vaikuttaa kirjoituksestasi päätellen että pidät itseäsi jonain yli-ihmisenä jolla ei ole alkuperää luonnosta?
Et näköjään voi käsittää että elämä on arvokasta paljon monimuotoisemmin kuin vain ihmisen arvona mitattuna.
Juuri kaltaisellasi ajattelulla varustetut ihmiset ovat itsekkyydessään alentamassa ihmisen älyllistä arvoa, koskapa he eivät tajua eläimen elämän arvoa.
Teidänlaisenne ihmiset opettavat lapsilleen kuinka eläimiä käytetään harrastuksellisen arvon kohteina. Toisaalta taas elämää kunnioittavat ihmiset opettavat lapsilleen miten arvokasta on monimuotoinen elämä jota ei ole tarkoitettu kerskakulutukseen ihmiselle.
On peräti säälittävää että olet nostanut itsesi niin korkealle jalustalle ettet voi nähdä sieltä mitään arvokasta ja kaiken lisäksi saastutat vielä lastesi mahdollisuuden nauttia elämän koko kirjosta kaikkine arvoineen.
Kuitenkin toisaalta käytät eläinten tekemiä mielestäsi ns.raakuuksia vertailunasi omiin tappamisharrastuksiisi, joten olet "alentanut" itsesi todellisuudessa tasan tarkkaan eläimen tasolle.
Hirvi ajaessaan vasansa aikuistumiseen tekee sen hyvin tietoisesti, koska sillä on tieto siitä ettei vasa tule kuitenkaan pärjäämään luonnossa ellei se itsenäisty.
Koira toimii aivan samojen luonnonlakien ohjaamana koska se tietää että sen pentu vajavaisena tulee kohtaamaan kitumisen jälkeen varman kuoleman luonnossa.
Jos ihmisen tulisi elää samojen lainalaisuuksien kanssa luonnossa kuin eläimet niin on aivan varmaa että lastaan rakastava ihminen toimisi tasan tarkkaan samoin kuin eläimet vammautuneen lapsensa kohdalla.
Voit nauraa aivan vapaasti mutta eläimelle sen lapsi on taatusti vähintäänkin yhtä rakas kuin sinulle sinun lapsesi. Epäilen että et oikein paljon rakasta lastasi koska ohjaat hänet niin kammottavan harrastuksen pariin kuin metsästys.
Kylläpä oli itsekkyys edustettuna sanoisinko täydeltä laidalta. ihan ihokarvat nousivat pystyyn lukiessa selityksiäsi että voiko kukaan olla noin itsekäs, eli todellakin voi.
Tiedoksesi sinulle että raittiissa luonnossa voi liikkua ilman asettakin ja saada paljon suuremman nautinnon ilman tappamista. Miten sinun järkesi käsittää että tappaminen on hyväksyttävää siksi kun se ei vie kuin lyhyen hetken??? Miten tunne-elämäsi kestää ajatuksen että eläin jää kitumaan joskus ja pilaantumaan kun se kokee hitaan kuoleman ja sinä et näe siinä muuta kuin itsellesi koituvan menetyksen??? Toistuvasti saa huomata että olette kaikki hirviöitä joilla ei saisi olla asetta!!!!
Taas kerran osoitit loistavasti, että sinulla on metsästyksestä asenteellinen, täysin valheellinen ja vääristynyt kuva. Sen valheellisen kuvan synnyttämistä omaan mieleen, ylläpitämistä siellä ja vieläpä pyrkimystä sen levittämiseksi toistenkin mieliin tässä keskustelussa juuri ihmetellään.
Jaa, että riistaeläinkö kokee metsästäjien itsekkyyden seurauksena hitaan ja tuskallisen kuoleman?
Mietitäänpä tilannetta riistaeläimen, esimerkiksi hirven kannalta: kuollako mieluummin taitavan metsästäjän ampumaan ja nopeasti tappavaan luotiin, vai valitako mieluummin tuntikausia, kenties vuorokauden kestävä kamppailu, raadelluksi joutuminen ja pakeneminen ennen susilauman lounaaksi tai päivälliseksi joutumista?
Pääsääntöisesti metsästyksessä hirvet kuolevat ensimmäisen ammutun laukauksen seurauksena. Joskus (selkärankaosuma) niin, että kuolevat paikalleen välittömästi osuman saatuaan, joskus niin, että pystyvät pakenemaan muutamia kymmeniä, ehkä sata metriä. Haavoittumisen mahdollisuutta ei ikävä kyllä voi täysin sulkea pois, mutta sellaisen sattuessa on muu metsästys lopetettava ja kaikki voimavarat keskitettävä haavoittuneen eläimen löytämiseen ja lopettamiseen.
Susilaumaa hirvi pakenee aina siihen asti, kunnes puremista ja palkeenkielistä on vuotava veri on heikentänyt sitä niin paljon, ettei se enää jaksa paeta. Sitten, viimeisillä voimillaan se riuhtoo vastaan ja potkii, kun nälkäiset sudet aloittavat lounaansa. Kuvittelehan, miten hienoa hirvestä on katsella vatsanahkansa auki repimistä ja suoliston pullahtamista ulos syntyvistä repeämistä. Tuskin se edes sattuu, ei ainakaan paljoa.
Takuulla se tajunnan pikku hiljaa sammuessa ennen hirvien taivasta tuntee suurta ylpeyttä susilauman pelastamisesta ja tyytyväisyyttä siitä, ettei tarvinnut kuolla ahnaan ja itsekkään metsästäjän uhrina. Eikö olekin hienoa?
Kohotat siis itsesi paremmaksi kuin susilauma? Voi elämän kevät. Susilaumaa vastaan on hirvellä edes mahdollisuus puolustautua, eivätkä terveestä aikuisesta yksilöstä sudet ole edes kiinnostuneita.
Sen sijaan urhea metsästäjä ampuu raukkamaisesti piilosta ja jahtaa aina niitä elinvoimaisimpia ja komeimpia yksilöitä. Ja hyvin harvoin kuolema tulee ensimmäisestä laukauksesta. Siinäpä varsinaista riistanhoitoa taas.
Mista kivenkoloista teitä idiootteja oikein ryömii?
Olet todellakin ihminen joka on luonut mielikuvan päänsä sisälle itsestään jalona tappajana eikä ymmärrä että muu maailma totuuksineen on hyvin kaukana, voisinpa sanoa tapauksessasi että saavuttamattomissa. Ihan vakavasti kysynkin sinulta, että uskotko todellakin kaiken tuon kuvaelman jonka viestissäsi valaisit? Uskotko ihan oikeasti, vai haluatko uskotella itsellesi tuon sepitelmän saadaksesi rauhoitusta tunnollesi? Voin kertoa sinulle että mitä kerroit kaunistellen sinun tappometodeistasi, se ei pidä ollenkaan paikkaansa. Mitä kerroit sudentappometodeista sekään ei pidä paikkaansa. Olet laatinut sepitelmäsi vartavasten kaunistaaksesi omia toimiasi ja toisaalta halusit tehdä sudesta juuri kammotavan julmurin. Olen seurannut eläinten käyttäytymistä ja myös niiden saalistusta hyvin läheltä ja kauan, joten tiedän varmuudella sanoa että metsästäjän moraali on kaikista saalistajista alhaisin.
Ja taas kerran, kirjoittamasi kertoo selkeätä kieltään täydellisestä tietämättömyydestä ja oman mielikuvituksesi nostattamista vahvoista tunteista.
Ehdotan, että tulevana syksynä pyytäisit päästä jonkin asiallisen hirviseurueen mukaan metsälle, niin saat todellista tietoa harrastuksesta. Voit hyvin kertoa, että vastustat metsästystä, mutta haluaisit silti tietää tarkemmin, mitä oikein vastustaa. Kun lupaat olla kunnolla ja metsästystä häiritsemättä, pääset melko varmasti mukaan. Uskallan väittää, että katsantosi avartuu aika reilusti.
"Kohotat siis itsesi paremmaksi kuin susilauma?"
Mistä ihmeestä päättelit tuommoista? Kirjoitin kyllä "taitavan metsästäjän ampumaan ja nopeasti tappavaan luotiin", mutta en (jo ihan pelkistä jääviyssyistä) tarkoittanut sillä itseäni.
"Susilaumaa vastaan on hirvellä edes mahdollisuus puolustautua"
Ihan sama mahdollisuus sillä on puolustautua myös metsästäjää vastaan. Pakenemalla ja piiloutumalla. Ei hirvellä ole susilaumaa vastaan muita keinoja. Yksittäistä sutta se voi joskus harvoin onnistua potkaisemaan, mutta koko laumaa vastaan sillä ei ole mahdollisuuksia.
"metsästäjä ampuu raukkamaisesti piilosta"
Tiedätkö miksi niin menetellään? Koska on pakko, sillä hirveä ei pääse ampumaan muuten kuin piilosta. Eikä läheskään joka kerta edes sieltä.
"hyvin harvoin kuolema tulee ensimmäisestä laukauksesta"
Kuten kirjoitin, PÄÄSÄÄNTÖISESTI ENSIMMÄISEN AMMUTUN LAUKAUKSEN SEURAUKSENA. Kumpi meistä olikaan enemmän ollut metsällä? Usko tai älä, mutta hirviseurueiden sisäinen kuri on tiukka eikä huolimattomasti ampuvia päästetä helpolla.
"itsestään jalona tappajana"
Huvittava tulkinta! Mutta olkoon sinullakin oikeus mielipiteeseesi.
"uskotko todellakin kaiken tuon kuvaelman jonka viestissäsi valaisit?"
No miten sinun mielestäsi susilauma saa hirven saaliikseen? Alfauros tai naaras hyppää vauhdissa hirven niskaan ja tuskattomalla kertapuraisulla taittaa selkärangan? Haloo, mietihän nyt itsekin!
Ei susi ilkeyttään tai häijyyttään saalista siten kuin saalistaa. Sillä vain ei ole muita keinoja metsästyksen alkuvaiheessa kuin ensin haavoittaa hirveä ja saada se vuotamaan verta. Koska pikaista puraisua pidemmäksi ajaksi hirven ulottuville ei sudella ole menemistä ennen kuin verenvuoto on heikentänyt hirven voimia ratkaisevasti.
Edelleen, verenvuoto ja saalistus kestää tuntikausia ja sen kuluessa hirvi juoksee kymmeniä kilometrejä. Susilla on nälkä jo ennen saalistukseen ryhtymistä, joten ruokailu aloitetaan taatusti yhtään viivyttelemättä. Hirvi kuolee jossakin kohtaa ruokailun alkuvaiheessa.
Näin se menee, luonnon laki, turha sitä on kiistää.
paremmin eläinten tapoihin ja käyttäytymiseen, niin ei tarvitse elää omien mielikuviensa vankina. Saisit samalla tietää, että miksi asiat ovat niin kuin ne ovat ja miksi saalistus tapahtuu niin kuin se tapahtuu ja mitä todella tapahtuu, kun susilauma saalistaa ja saa saaliinsa. Tuo sinun viestisi jälleen todisti, miten puutteelliset tiedot sinulla on todellisuudesta, mutta sensijaan mielikuvasi ja luulosi asioista herättää näkojään aina vaan nuo samat älyttömät kysymyksesi. Voihan metsästävä ihminenkin joskus etsiä oikeaa tietoa, jos kerran osaa lukea, paitsi että se myös edellyttää luetun ymmärtämistäkin!!!
se on kuule siilä lailla että sinä olet luonut kuvan päähäsi siitä että metsästäjät ovat sellaisia miksi niitä kutsut, kannattais varmasti jättää arvostelematta asiaa mitä ei varmuudella tiedä todeksi. kuten esimerkiksi se että hirviporukassa on olemassa sellainen asia kuin säännöt,ja tuosta sepittelystä kukahan se sepittelee ja mitä? metsästäjä joka käy metsällä ja tietää asian oikean laidan(ei tarvitse sepitellä) vai vastustaja joka kuvittelee asioita ja yrittää uskotella olevansa kovakin kairankävijä(vaatii uskottelua aika helvetin paljon)
Sinä se tässä elät enemmän mielikuvien vankina kuin minä.
Ainoa, mitä olet saanut viesteissäsi tähän asti sanotuksi, on se, että minä olen kirjoittanut perättömiä. Yksilöihän nyt tarkemmin, missä eniten meni pieleen, niin tarkennetaan.
Sen verran lievennän aiemmasta, että oikeasti en voi tietää, miten kauan hirven kärsimykset susilauman saalina kestää. Mutta varmaa on, että joka tapauksessa hirvi kärsii susien uhrina kauemmin kuin metsästäjien ampumalla tapahtuvassa saalistuksessa.
tapa puolustuskyvytöntä eläintä??? Siitähän on metsästyksessä kyse jota olen kritisoinut. Ei ne teidän keskinäiset säännöt tee teistä yhtään parempia tappajia. Tappaja on aina tappaja!!!!!!
Kun aloit lähestymään totuutta livennykselläsi niin olisit kumonnut loputkin virheellisistä käsityksistäsi. Susien ajaessa saaliseläintä, pakoreaktio aiheuttaa sen aivojen alkavan tuottamaan endorfiinejä, jotka toimivat voimakkaina kipulääkkeinä, joten eläin on siinävaiheessa kun sudet sen saavuttavat lähes kivun tunnoton. Toisin on ihmisen saalistaessa. Ensiksikin esim. hirvi ei välttämättä edes tiedä olevansa ihmiselle sen saaliseläin. Toisekseen,kun sala-ampuja ampuu hirveä räjähtävällä luodilla, sen täytyy olla äärimmäisen tuskallista. Kolmanneksi, eläin ei kenties heti kuole, vaan haavoittuu ja pakenee tuskallinen luoti elimistössään ja varsin usein hirveä on ammuttu vatsaan, jossa tuskat ovat varmasti sietämättömän kovat. Neljänneksi, usein näkee hirven kurkkua avattavan verenjuoksutukseksi, vaikka sen tajunnan´tasosta ei olla ollenkaan varmoja??? Eli kumoan nyt ihan täydeltä laidalta noita sinun väittämiäsi, jotka tuntuvat olevan vain niistä erämiesoppaista omaksuttuja harhaoppeja.
melekosta puppua ja jos et ole varma tajunnantasosta niin mistä tiedät kauanko ns.
mielihyvähormooni eli endorfiini vaikuttaa
takaa-ajotilanteessa.
Missäpäin on sala-ampujia räjähtävien luotien
kera.
Silti nautitaan metsästyksestä puhut mitä puppua
tahansa.
Pakoreaktio - endorfiinit - kipulääke - tunnottomuus! Heheheh! Tuohon et usko itsekään.
Ihmisen saalistaessa hirvi ei tiedä saalistajasta mitään. Ajometsästyksessä se kuulee ajoketjun melun ja väistää sitä, joutuen mahdollisesti jonkun passimiehen kiväärin ulottuville. Luoti tulee sille täytenä yllätyksenä, ei se mitenkään voi tietää olevansa saalistuksen kohteena. Ja miksi sen siitä tarvitsisi mitään tietääkään?
Onhan sinunkin olosi helpompi, kun et tiedä, minä päivänä lähtö odottaa.
Ja mitä luoteihin tulee, niistä on hyvin tarkasti säädetty metsästys- ja aselaissa sekä asetuksissa. Puheet räjähtävistä luodeista ovat vain selvä osoitus täydellisestä tietämättömyydestäsi ja siitä, ettei sinun mielikuvituksesi tunne mitään rajoja.
Täyttä huuhaata siis tarinasi.
sinä se luulet aina vaan ettei sillä eläimellä ole mitään puollustuskeinoa toki ei sen puollustuskeinot aina toimi mutta pirun usein kylläkin,itelläkin on jäänyt monet eläimet ampumatta kun osaavat olla niin ovelia mutta ei se oo ikään mua haitannu siinä kai se jännitys onkin ettei sitä joka kerta onnistu reppuun asti saamaan mutta kuljeppa vähän enemmän metsässä niin opit tietämään että kyllä elikoilla on omat keinonsa hukata itsensä ihmiseltä
ystävällisin terveisin (tappaja)
täysin keskenkasvuinen räkänokka, joka kuvittelee ampuvansa hirveä. Tietämyksesi on niin vähäistä että oletko juuri oppinut kirjoittamaan? Nauti vaan ampumisesta vielä äitisi helmoissa, jospa viisaus hiipii päähäsi kun vartut.
kaikki raakuutenne kertomalla täyttä pötyä. Ilmeisesti kuvittelet olevasi supermies jolla on pehmeitä superluoteja jotka ei satu. Suosittelen että kokeilet olla maalitauluna kun joku kavereistasi yllättäen ampuu sinua haavoittavasti. Tule sitten väittämään ettei sattunut yhtään ja tarinasi olisi hivenen uskottavampi. Teillä metsästäjillä tuntuu olevan yleisesti käsityksenä, että luulonne on ylintä tietoa vaikka maailma on täynnä tutkittua tietoa joka kumoaa luulonne. Tietenkään tehän ette oikeasti halua tietää mittään mikä kyseenalaistaisi tappoharrastuksenne. Mitä tulee yllätykselliseen kuolemaan jota mainostat hirvelle sopivaksi, niin toivon hartaasti että saisit itse kokea sen ja tietenkin mahdollisimman pian, että olosi helpottuu.
uskalsit tuoda esille sen tosiasian minkä olenkin aina tiennyt, että eläin on metsästäjää viisaampi. Mietippä mitä tapahtuisi jos eläimellä olisi vielä lisäksi vastaava ase kuin sinulla käytössäsi?
Mielestäni eläimet pitäisi suojella metsästäjiltä jo pelkästään siksi, kun ne ovat ylivertaisesti älykkäämpiä kuin tappajat.
oikein roppakaupalla kun ei tuon parempaan
enää pystyny.
Odotas minäkin kokeilen,no mitä se äidin
pikku rastatukkainen kirppusirkus sieltä
helmoista inisee.
Sinä kuvittelet minä ammun mutta en räjähtävillä
luodeilla ja saan vielä endorfiinit ilman
takaa-ajoa.
Siinä tekstiä väännä taas joku vatipäälausunto.
Nyt kun olet paljastunut uneksivaksi pikkumieheksi, niin voit uskoa että minä en kuvittele sinun ampuvan minkäänlaisella aseella. Vai on siellä äitin helmoissa oikein kirppusirkus? Niitä kirppujako sinä mielikuvissasi metsästelet? Pelkäätkö kirppuja niin paljon että endorfiinit alkavat vaikuttamaan? Kuvitteletko noiden kirppujen olevan isoja hirviä? Voi sua pikku vatipäätä!!! Ei se mitään haittaa vaikka pelkäätkin kirppuja,kun nehän saattavat vaikka puraista pientä metsämiestä päähän ja sitten tulee iso parku.
päässyt toteuttamaan itseäsi niiden kirppujen
parissa niin peuhaa rauhassa.
Kirjoitit juuri niinkuin kehoitin siitä pisteet.
En ole väittänyt, etteikö hirveen sattuisi, kun sitä ammutaan.
Mutta ihan takuulla siihen sattuu vähintään yhtä paljon silloin, kun se joutuu susilauman saaliiksi. Ja susilauman saaliina siihen sattuu paljon pidemmän aikaa, kuin ammuttaessa.
"supermies jolla on pehmeitä superluoteja jotka ei satu"
Metsästäjät käyttävät lain ja asetusten mukaisia luoteja, jotka on erityisesti suunniteltu ja valmistettu sellaisiksi, että ne aiheuttavat mahdollisimman nopean kuoleman.
En voi tietää, minkä verran luodin osuma sattuu, mutta olen lukenut joistakin sodassa haavoittuneista veteraaneista, jotka ovat kertoneet, että itse osuma ei tunnu kovin pahalta. Varsinainen kipu, tuska ja särky tulevat vähän myöhemmin, ehkä noin puolen tunnin kuluttua osumasta. Ja silloin kipu on hirvittävä.
Mutta metsästyksessä saaliiksi saatu hirvemmehän onkin siinä vaiheessa ollut kuolleena jo melkein puoli tuntia.
"Mitä tulee yllätykselliseen kuolemaan jota mainostat"
Sinäkö sitten haluat sairastaa kauan ja perusteellisesti vanhana ennen kuolemaasi? Luuletko, että on hienoa olla pitkäaikaissairas vanhainkodissa? Odotella yksin omassa huoneessa ylityöllistettyjen, ylirasittuneiden ja alipalkattujen hoitajien vaipanvaihtopalveluita takamus oman kusen polttamilla rakkuloilla kirvellen, ties miten kauan?
pessimistinen kuva vanhuudesta. Sinulla noita yksioikoisia mielikuvia riittää. Ensin luulet tietäväsi hirven kokemuksesta kaiken, sitten luulet ettei muunlaista vanhuutta ole kuin kusta ja paskoa allensa toisten putsattavaksi!!!
Toivottavasti käsität että nuo kertomuksesi eivät ole faktatietoa, vaan ihan sinun omia oletuksiasi. Ehkä ne kumpuavat punahilkka sadusta, siinäkinhän kuvataan metsästäjä pelastavaksi ritariksi ja susi julmaksi pedoksi. Olet ilmeisesti jäänyt koukkuun tuohon satuun ja haluat jatkaa sitä omalla versiollasi höystettynä???
pattiin pikkuista mettämiestä??? Ihan oikeasti ja vakavasti neuvon kaltaisesi pikkumiehen pysyvän pois suuresta synkästä metsästä, kun siellä voi tulla vaikka karhu vastaan ja sitten pääsee pikkumieheltä taas iso parku!!!!
ota pattiin ja metsurina ollessani olen
kohdannut karhun kaksi kertaa,kummallakin
kerralla molemmat väistimme toisemme ilman
dramatiikkaa.
Etkö kestä totuutta? Vai mikä oikein kiukuttaa?
Väitän edelleen, että käsitykseni siitä, että hirveen sattuu, kun sudet sitä raatelevat, ei voi olla kovin pahasti virheellinen. On huvittavaa, että syytät minua satuilijaksi ja samaan aikaan kirjoitat itse pakoreaktioista, endorfiineistä, kipulääkkeistä ja räjähtävistä luodeista!
Kirjoitin myös, että en voi tietää, minkä verran luodin osuma sattuu jne. Mutta uskon, että sodassa haavoittuneiden veteraanien kertomat kokemukset ammutuksi tulemisesta ovat aika lähellä totuutta. Vai luuletko, että he olisivat valehdelleet asiasta vain sinua hämätäkseen?
"pessimistinen kuva vanhuudesta"
Et ole tainnut ikinä käydä terveyskeskuksen tai vanhainkodin pitkäaikaisosastolla? Käväisehän jonakin aamuna kotikuntasi terveyskeskuksen dementiaosaston käytävillä "haistelemassa ilmapiiriä", niin asioiden tila saattaa valjeta sinullekin.
Entä minkä vuoksi TEHY lakkoili taannoin? Senkö takia, että palkat olivat olleet liian hyvät? Perushoitajien palkat ovat vielä huonompia.
että olet perushoitaja. Ilmankos tietämyksesi olikin sitä luokkaa, että ei uskoisi kenenkään olevan niin jäljessä tieteen kehityksestä???? Täyty elää niin ettei joudu sinne terveyskeskuksen vuodeosastolle nukkumaan sitä mömmöunta, varsinkin jos sinä satut olemaan siellä työssä. Hui kauhistus, ihan alkoi puistattaa ajatuskin, että sellaisella ajatusmaailmalla varustettu ihminen kuin sinä, toimisi perushoitajana, hui, hui.
köysiä. Jos vanhuus pelottaa, mene ja osta parimetrinen pätkä ja ripustaudu siihen!
Junan eteenkin voit sopivassa paikassa heittäytyä, hypätä katolta, hukuttautua, vetää hamput nenään etc...Perkelettäkö siinä ruikutat, tee jotain elämällesi !
Et sitten kestänyt sitäkään totuutta, vaan päätit vedota tieteen kehitykseen. Haloo hei! Ainoa täysin varma tapa vältää dementiaosastolle joutuminen on huolehtia itsensä pois päiviltä riittävän ajoissa.
Siinä vaiheessa, kun "mummia ei voi enää pitää yksin ja sen hourailut alkavat nykyisin käydä meille sukulaisille todella rasittavaksi", sinut toimitetaan sinne dementiaosastolle halusit tai et. Noh, se siitä.
Mutta kerrataanpa "keskustelua" hieman:
Ensin muutama valikoitu kohta, mitä sinä tai joku samoin tunteva olette tähän säikeeseen näppäimistöltänne päästäneet:
a) "urhea metsästäjä ampuu raukkamaisesti piilosta"
b) "mitä todella tapahtuu, kun susilauma saalistaa ja saa saaliinsa"
c) "pakoreaktio aiheuttaa sen [saaliseläimen] aivojen alkavan tuottamaan endorfiinejä"
d) "jotka toimivat voimakkaina kipulääkkeinä"
e) "lähes kivun tunnoton"
f) "sala-ampuja ampuu hirveä räjähtävällä luodilla"
g) "sen täytyy olla äärimmäisen tuskallista"
h) "tuskat ovat varmasti sietämättömän kovat"
i) "supermies jolla on pehmeitä superluoteja jotka ei satu"
Sitten säikeen aloituksessa pohdittavaksi heitetyt kysymykset:
A) " Tänne kirjoittavat näyttävät näkevän metsästyksen pelkkänä tappamisena, ampumisena, eläinten rääkkäämisenä ja jopa kiduttamisena (Sic!). Miksi?"
B) "Mutta minkä vuoksi vastustajat aina päätyvät noihin kahteen viimeksi mainittuun asiaan? Oman tyhmyytensä vuoksi? Omien harhakuvitelmiensa takia? Ärsyttääkseen tarkoituksella? Jonkin muun syyn takia? Miksi?"
Lainaukset a) - i) todistavat varsin selkeästi, että kysymyksessä A) esitetty näkemys vastustajien tietämyksestä metsästyksen ja metsästäjien suhteen on oikea.
Mutta ne syyt, miksi näin on. Niihin ei vielä ole tullut vastausta. Jäämme edelleen odotuskannalle.
niin veikkaan että sait housupyykkiä itsellesi karhun kohtaamisen jäljiltä. Yleensä sinunlaisesi pikkumiehet löysäävät housuunsa jos ei satu olemaan tuliase kätösessä silloin kun kohtaavat karhun tai suden.
oman sairautesi!! Kuuluukohan vanhuuden tylsistumiseen, vai johonkin muuhun mielitautiin tuo sinun omiin esittämiisi kysymyksiin toiselle että vastaatkin siihen itse, aina yhtä idiootti varmasti.
"A Tänne kirjoittavat näyttävät näkevän metsästyksen pelkkänä tappamisena"
Ei kai kukaan täysipäinen ihminen näe mitään muuta siinä kun eläin tapetaan, niin se on tapettu(henki pois). Sinulla tuntuu olevan perin kummallinen käsityskyky päivänselvästä asiasta. Kuvitteletko sitten eläimen jotenkin vielä elävän vaikka olet sen tappanut????? Tokihan moni eläin jää haavoittuneena luontoon tuskiinsa kuolemaan jäljiltänne, mutta varmaan sinulla on siihenkin kaunisteltu selitys omaksi eduksesi kuten aina.
Taas minun täytyy valitettavasti kumota sinun varma tietosi dementiaosastolle joutumisesta.
Minun kumpikaan isoisäni ja isoäitini elivät kuolemaansa asti omassa kodissa vanhaksi ilman henkistä tylsistymistä(kuolivat fyysisiin sairauksiin, kaikki olivat yli 85 vuotiaita). Vanhempani saavuttivat noin 90 vuoden iän eivätkä kumpikaan olleet dementikkoja, vaan kokivat sydän ja aivo tulpan, eli kuolivat ns. seisovilta jaloiltaan.
Täytyy sanoa kun lukee noita kirjoituksiasi niin riskisi mainitsemaasi dementiaan on hyvin suuri,joten suosittelen sinulle tuota omaa konstiasi(pois päiviltä hetimiten).
tosiaan noin epätoivoista pönkittämistä.
Todellakaan en kehuskellut yhtään millään ja
kätösessä kummallakin kerralla oli moottorisaha,
sakset ja kaatorauta.
Kohtaamiset sujuivat ilman löysiä mutta pulssi
kieltämättä hivenen nousi ja varmaan otso on
havainnut minut useimmin kun tuo kaksi kertaa.
Siltikään en pelkää käydä metsätöissä en tosin
tee enää ammatikseni metsätöitä vaan kyse on
oman metsän hoidosta.
Kukaan ei ole kiistänyt sitä, etteikö metsästykseen kuuluisi yhtenä pienenä osana myös tappaminen. Mutta miksi vastustajat näkevät vain, ainoastaan ja pelkästään tappamisen?
Metsästyksestä 99,99% on kaikkea muuta kuin tappamista. Miten ihmeessä se voi olla noin ylivoimaista käsittää?
"Taas minun täytyy valitettavasti kumota sinun varma tietosi dementiaosastolle joutumisesta."
Hmmm! Jaa, vai niin! Väität siis vanhempiasi kuolleiksi, ja että he olivat kuollessaan 90-vuotiaita, niinkö?
Jotta väitteesi olisi totta, se tarkoittaisi sitä, että sinun oman ikäsi olisi varmuudella yli 40 vuotta, todennäköisemmin 55-60 vuotta!
Koska et näköjään tiedä ihmisen biologiasta juuri enempää kuin metsästyksestäkään, voin tässä luottamuksellisesti kertoa, että naisille on erittäin vaikeata ja harvinaista saada lapsia yli 40-vuotiaina.
Kuinka ollakaan, minun tietoni kumoaminen jäi haaveeksi, mutta kompastuitkin ITSE OMAAN SATUILUUSI! HAHAH!
Voin allekirjoittaa jokaikisen sanan toistamiseen minkä kirjoitin. Sensiaan sinun kirjoituksesi on kuten kaikki ovatkin huomanneet pelkkää fantasiaa!!!
Esim. yrität väittää että metsästyksessä ei olekkaan kyse saaliin saamisesta vaan ihan jostain muusta. Onkohan kenties kyse hiekkalaatikkoleikeistä, kenties kun sinun mielikuvastasi on kyse????
Olen tässä viikon aikana kysellyt hyvin usealta ihmiseltä että mitä heidän mielestään metsästys on? Ihan kaikki vastasivat että metsästys on riistalihan saalistamista, eli tappamista. Kun esitin kysymyksen että voiko metsästyksen käsittää joksikin muuksi kuin saalistamiseksi, kaikkien vastaus oli sama, ettei voi, tai se on sitten jotain ihan muuta kuin metsästystä, kuulema.
Väitän ihan varmasti, että vanhempani olivat kuollessaan noin 90 vuotiaita. Kumpikaan ei kärsinyt muistin menetyksestä, eli eivät tarvinneet vaipanvahtoja.
Täytyy jälleen valittaen todeta biologian tietosi perin hatariksi, koska äitini oli yli 44 v, kun synnyin. Eli tässä tulee sinulle lisää opetusta niiden edellisten oppien lisäksi. Muuten lähipiirissäni on 4 naista,jotka ovat synnyttäneet yli 40 vuotiaina terveet lapset.
Tiedän kyllä että että nykyisin ei suositella lapsen saantia yli 40 vuotiaana, mutta tosiasia on että yhä useampi nainen tekee ensin uraa ja vasta sitten suunnittelee jälkikasvua.
Tässäpä sinulle taas pelkkää faktaa vastineeksi sinun olettamuksillesi ja luuloillesi.
Et kertonut, paljonko yli 44-vuotias äitisi oli sinut synnyttäessään.
Etkä kertonut sitäkään, paljonko aikaa on kulunut vanhempiesi kuolemasta. Mutta vaikka se olisi tapahtunut ihan äsken, sinä olisit väkikisinkin nyt n. 46-vuotias.
Tosiasia on, että NYKYISIN naiset synnyttävät vanhempina kuin aiemmin, mutta väitteidesi perusteella sinun syntymäsi ajoittuisi ihan 1950-luvun loppuun tai 1960-luvun alkuun. Tilanne oli kaikin puolin paljon erilainen silloin.
Vielä vuonna 1975 40-52 -vuotiaiden synnyttäjien osuus kaikista synnyttäjistä oli parin prosentin luokkaa. Lähde:
http://pre20031103.stm.fi/suomi/tao/julkaisut/neuvola/neuvolat.htm
/ Kohta 2.3 Synnyttäminen muuttuu yhteiskunnan muuttuessa
Melkoinen harvinaisuus väität siis olevasi!
Lisäksi on otettava huomioon Downin syndrooma, ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Downin_syndrooma ), jonka todennäköisyys kasvaa jyrkästi synnyttäjän iän myötä.
Se, että äitisi olisi onnistunut synnyttämään sinut YLI 44-vuotiaana 50- ja 60-lukujen vaihteessa on jo iso ihme. Ja sen ihmeen vielä moninkertaistaa se, että olisit välttynyt Downin syndroomalta tai muulta kehitysvammalta.
Tai hetkinen sittenkin! Ehkäpä et välttynytkään! Se selittäisi paljon tänne kirjoittamaasi. Hmmm!
Tunnustaisit nyt vain suosiolla narahtaneesi valehtelusta.
ja taas sama virsi kun niin monesti ennenkin kun ei oo mitään muuta viisasta niin ruvetaan vittuilemaan sehän se on teidän ratkaisu näihin asioihin sillä kun on niin hyvä lopettaa jää edes pieni hyvänolontunne kun sai vähä haukkua metsästäjiä.
että kaikki metsästäjät ovat kuin samasta formaatista valettuja. Kaikilla on nimittäin samanlainen ymmärryskyky. Kun niille lausuu kiitoksen, ne alkaa haukkumaan vittuilusta??????? Voi järjen valo!!!!
minulla ole onnetonta egoa jota pitäisi pönkittää. Hoksottimesi ei vain tainnut oikein olla parhaimmillaan mutta se ei taida sinua pahemmin häiritä joten onnellisia tietämättömyyden päiviä jatkossakin.
että edelläolevassa keskusteluketjussa kirjoittaja vaihtui kolme kertaa,mutta kaikesta
huolimatta hyvää kesänalkua ja kelit on
mainiot nautitaan siitä.
no kuule jos rupeat sanomaan eläintä älykkäämmäksi kuin ihmistä vaikkakin kyseessä on metsästäjä niin otan sen vittuiluna se siitä.mutta jos niillä olis ne aseet mitä äsken heittelit ilmaan niin luulisin että ne tulis ampumaan vegaaneja ne kun syö niitten eväät.että lamppua korvaan vaan, ps käytä ladattavaa lamppua se säästää luontoa
että eläimen käyttäytyminen luonnossa on paljon älykkäämpää kuin ihmisen. Eläin ei omalla elämällään tuhoa ja saastuta ympäristöään niikuin ihminen tekee. Eläin ei tapa toista eläintä huvikseen niinkuin ihminen tekee. Eläimen reagointikyky vaaran uhatessa on paljon parempi kuin ihmisen. Eläin pärjää luonnossa ilman työkaluja ja muita kapistuksia paljon paremmin kuin ihminen. Jos peittoat kaikki nuo edellä luetellut asiat paremmin kuin eläin onnittelen sillä olet saavuttanut eläintä korkeamman älykkyyden. Niin kauan kun et pysty tuohon olet eläintä tyhmempi. Se että osaa käyttää kapistuksia tuhoamiseen ja saastuttamiseen ei ole älykkyyden kanssa mitään tekemistä.
meinaatko etten olis yhtä hyvä syömään käpyjä ku orava, voi olla kyllä hyvin pitkälti totta että orava voittas kävyn mitalla.mutta älä nyt kuitenkaa viitsi verrata ihmisen älykkyyttä eläimen vastaavaan, tämä kaikkihan lähti siitä kun sanoin eläimillä olevan keinoja välttää ammutuksi tulemisen mutta nyt sitten jo verrataan älykkyyksiä.ja oletko kuullut minkistä ne on niitä elikoita mitä päästellään vapaaksi tarhoilta tämän tästä ja minkki tappaa ihan huvikseen ei pelkästään ravinnoksi,ruotsista löydettiin minkin pesä missä oli 72 sorsaa pelkät päät purtuna poikki. ja muuten ilman ihmistä sinäkään et voisi kritisoida meitä metsästäjiä täälä
todistaa kirjoituksellasi jälleen ettei älykkyytesi yllä peittomaan eläimen älyä. Mitä tulee tuohon kuvaukseesi minkistä niin sehän on kuin suoraan kertomus metsästävästä ihmisestä. Metsästäjähän juuri harjoittaa eläinten joukkotappamista ja vieläpä harrastuksenaan. Liekö mitään kuvottavampaa kun he kauhistelevat saalistavan eläimen tappamisia vaikka itse tekevät sitä huvikseen, ilman välttämätöntä pakkoa. Ei muuta voi sanoa tälläisesta toiminnasta kuin että, voi järjen valo!!!!!!
ensinnäkin minähän en ole kauhistellut sitä minkin tappamis taitoa vaan annoin sinulle esimerkin siitä että eläimetkin tappavat ns huvikseen ja siitä sitten veditkin jo metsästäjät mukaan ja rupesit vertaamaan meitä minkkiin.ja tuohon älykkyyteen en sinuna puhuisi juuri mitään sinä kun et kykene kirjoittelemaan kun pelkkää paskaa ja jaarittelemaan koko ajan samaa jokaisessa kirjoituksessasi yhtään järkevää perustelua en ole sinulta vielä nähnyt enkä tuskin tule sitä koskaan näkemäänkään.oletko jo muuten laskenut sen vasasyntyvyyden ja sen aiheuttamat kolarit mitä sinulta kysyttiin vai menikö siinä vaiheessa sormi p.....seen kun vastausta et ole pystynyt siitä antamaan, joten laitappa maglite korvaan ja anna sitä valoa sinne omaan koppaan. järjen valo ja paskat
Sinulle ei voi muuta sanoa kuin voi järjen valo!!!!!
no eikö laskutoimitus onnistu kysyppä vaikka neuvoa sellaselta joka jotain asiasta tietää, sun ei tarvitse enää hokea sitä järjen valoa kun ei tunnu sitä olevan itselläskään,suutanne osaatte kyllä soittaa mutta ei paljon muuta, toki teissäkin on poikkeuksia sellasia jotka pystyy perustelemaan kantansa järkevällä tavalla ja sitten on sun tapaisia jotka ei pysty mihkään muuhun kun suutaan pieksemään ja sivuuttamaan noinkin yksinkertaisen kysymyksen
totean vain että et viittis edes yrittää puhua mitään järkevyydestä, koskapa et tiedä sanan järki merkityksestä enempää kuin sika tuulimyllystä.
Jos metsästäjä yhtään tietää mikä on laskutoimitus, niin voisitko laskea kuinka paljon olet eläimiä tappanut ja montako olet jättänyt haavoittuneena kitumaan?
kyllä ne näköjään osaa väistellä näitä heille tehtyjä kysymyksiä, ja taas hiukan haukutaan metsästäjiä toki tälläkertaa meidän älyä eipä tästä henkilöstä taida muuhun olla ja luulempa että järkeä minulla on siinä mitä sinullakin. lopeta väistely ja vastaa sinulle tehtyyn kysymykseen, tai vaihtoehtoisesti lopeta turhapäiväiset kommenttisi kokonaan.mitä tulee metsästämiini eläimiin niin kyllä niitä on kuule niin paljon että en ole ruvennut niitä laskemaan ja mitenkä se nyt muuten tähän liittyy ajattelitko aloittaa niistä minulle paasaamaan toivottavasti et koska sillon et tiedä mistä puhut
Ei taida otta eteen, kun olet noin kiukkuinen. Eipä käy kateeksi.
ryhtymään ilmaisemaan että reagoit juuri siksi, kun se ei oikeasti ottanutkaan eteen!!!!
Valitan lerputtelua, mutta jospa sinulle tulee vielä joskus hamassa tulevaisuudessa sellainen tilanne vastaan jossa joku pientä korvausta vastaan antaa koettaa uutta yritystä(jospa se silloin ottaisi eteen).
ei löydy niin tyhmää ja itseensä tympeentynyttä vastapeluria, sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta, että yhdyntään alentuisi...
mutta minulla pyyhkii oikein mainiosti siinäkin suhteessa!!!! Eli nautin suunnattomasti elämästä!!!
että kyllä tässä sinä olet varmuudella se tilastoihme kun yrität muuttaa tosiasiat väenväkisin muuksi kuin mitä ne ovat!!! Enpä ole aikoihin kohdannut ketään ainakaan tervepäistä joka yrittäisi väittää tietävänsä paremmin toisen asiat kuin asianomainen itse.
On aivan yks hailee jos joku pökiö haluaa olla välttämättä jokatapauksessa väärässä niin siinäpähän olet, mutta tiedoksesi että totuus ei pala tulessa!!!! Vakavasti, ihan oikeasti epäilen ettei sinulla ole kaikki nyt kohdallaan???? Voit uskoa että vaikka äitini saikin minut 44 vuotiaana niin en todellakaan ole kateellinen sinulle, nuoremmasta äidistä syntyneelle. Äitini oli hyvin virkeä ja sosiaalisesti erittäin aktiivinen viimeiseen saakka, kunnes sai aivohalvauksen johon menehtyi. Olen erittäin onnellinen viisaista ja yhteiskunnallisesti aktiivisista vanhemmistani joilla muisti toimi viimeiseen hengenvetoon saakka. Voin enää vain sääliä sinua kun ilmeisesti elämäsi pyörii vain tappoharrastuksissa ja itsellesi syöttäessä omia oletuksiasi totena, voi raukkaa, otan osaa!!!!!
Selitäpä nyt, millä (asia-) perusteella pystyt kiistämään, että
1) Hirvi kuolee nopeammin ampumalla kuin susien raateluun.
2) Suurin osa metsästyksestä (siihen käytetystä ajasta) on muuta kuin tappamista.
3) Hirvi voi puolustautua susilaumaa vastaan ainoastaan pakenemalla ja piiloutumalla.
4) Sudet tappavat hirven puremalla ja raatelemalla hampaillaan.
5) Raatelu sattuu hirveen kovasti.
6) On todennäköistä, että hirvi ei ole vielä kuollut siinä vaiheessa, kun sudet alkavat syödä sitä.
7) Se, että väitit metsästyksessä käytettävän RÄJÄHTÄVIÄ LUOTEJA, osoittaa selvästi, että käsityksessäsi käytännön metsästyksestä on vakavia virheitä.
8) Et ole tässä keskustelussa perustellut väittämiäsi yhdelläkään asiallisella tietolähtellä. Vrt. tilastoihme-viestin lähdeviittaus Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla olevaan KYS:n tilastoon.
9) Väitteesi 44-vuotiaasta synnyttäjästä 50- ja 60-lukujen vaihteessa on yhä edelleen hyvin epäuskottava.
älyä vailla olevaksi joka jauhaa vain omaa muutaman aivosolun tuottamaa usvaa!!! En aluksi uskonut että olet niin pökiö kuin sitten osoittauduit, eli just` prikulleen paljosta vaille jäänyt niinkuin muutkin harrastuksenaan tappamista harjoittavat!!!! Eipä kannattaisi mainostaa että on nuoresta äidistä syntynyt kun ei se ole takeena terveydestä!!! Etsi joku toinen joka voisi uskoa valheitasi, minä en viitsi vaivautua!!!!
Et siis enää keksinyt yhtään mitään muuta kuin haukkumista.
"Eipä kannattaisi mainostaa että on nuoresta äidistä syntynyt"
Ja missähän näin olisi muka tapahtunut? Taisit vain suuttua siitä, kun osoitin sinun valehdelleen vanhempiesi iästä ja kuolemasta?
Mitäpä, jos vielä käyttäisit hieman aikaa tähän keskusteluun ja lukisit kaikki kirjoittamasi viestit uudelleen. Ja miettisit samalla hyvin vakavasti sitä, vaikuttavatko ne oikeasti noin 50-vuotiaan ihmisen kirjoittamilta.
uhrata enempää aikaa idiootille, joka on paljastunut valehtelevaksi tappajaksi ja muutenkin heikkolahjaiseksi.
...mutta kuinka kauan?
Et taida kestää tosiasioita?
kuinka kauan tahansa, mutta totuutta et voi mitenkään muuttaa. Sinunlaiselle tyypille on varmaan hyvin vaikeaa hyväksyä ettet valehtelulla voi muuttaa tosiasioita, mutta sorry vaan,koita kestää!!!! Onko tapanasi jymäyttää kavereitasikin siellä tapporeissuilla metsässä?
Olen (AIHEELLISESTI) nimittänyt sinua satuilijaksi ja todistanut, etteivät syntymäaikaasi ja vanhempiasi koskevat väittämäsi pidä paikkaansa.
Mutta muistellaanpa, mitä sinä olet vastaavasti kirjoittanut:
"olette kaikki hirviöitä joilla ei saisi olla asetta!!!!"
"metsästäjän moraali on kaikista saalistajista alhaisin."
"toivon hartaasti että saisit itse kokea sen" [kuoleman]
"ei uskoisi kenenkään olevan niin jäljessä tieteen kehityksestä????"
"suosittelen sinulle tuota omaa konstiasi(pois päiviltä hetimiten)"
"yks hailee jos joku pökiö"
"ihan oikeasti epäilen ettei sinulla ole kaikki nyt kohdallaan????"
" älyä vailla olevaksi"
" uhrata enempää aikaa idiootille"
"valehtelevaksi tappajaksi"
"muutenkin heikkolahjaiseksi"
Huhhuh, siinähän sitä tulikin, tajunnanvirtaa.
Ja edelleen väität olevasi iältäsi luokkaa 50-vuotias?
Eikö tappaja joka tappaa harrastuksenaan ole oikeasti hirviö?
Eikö osoita moraalittomuutta tappaa/haavoittaa eläin harrastuksen vuoksi, mitä eläin ei tee?
Eikö ole ihan oikein että kokee omissa nahkoissaan saman epäoikeuden mitä itse harjoittaa?
Eikö sinun omat kirjoituksesi ole todisteena siitä miten vähäiset tietosi ovat tieteen kehityksestä(ottaisit paremmin selkoa asioista)??
Olet itse ilmaissut että olisi parempi vaihtoehto kuolema kuin kitua vanhuuden vaivoissa sairaalassa(nykyhoidontasossa, sinun mielestäsi).
Ihan oikeasti olen sitä mieltä että sinulla on jotain häikkää kun puolustat tappoharrastuksiasi ja väität tietäväsi minua paremmin minun syntyhistoriani(ei edusta kovinkaan korkeaa älykkyyttä), vaikka totuus on tässäkin asiassa puolellani?
Eikö ole aika heikkolahjaista väittää sellaista asiaa paremmin tietäväksi missä toisella on ehdoton tietämys(tieto omista vanhemmistaan ja omasta syntymästään)???
Jos ihminen jatkuvasti toimii vastoin älyä ja vielä syyllistyy inttämiseen asiassa josta ei tiedä mitään, sitä kutsutaan idiotismiksi.
Jos ihminen ei tajua itse ymmärtämättömyyttään hän kutsuu sitä tajunnanvirraksi.
"Eikö tappaja joka tappaa harrastuksenaan ole oikeasti hirviö?"
Metsästyksen yhteydessä esitettynä tämä on täysin asiaton ja perusteeton kysymys. Unohdat (TAHALLASI) edelleen, että 99,99% metsästyksestä on muuta kuin tappamista. Toki saaliseläimen surmaaminen kuuluu metsästykseen, mutta onko oikein ja reilua tuomita mitään 0,01% otannan perusteella?
"Eikö osoita moraalittomuutta tappaa/haavoittaa eläin harrastuksen vuoksi, mitä eläin ei tee?"
Katso edellinen vastaus. Ja kuten aiemmin on jo sinulle kerrottu, ainakin minkki on hyvä esimerkki eläimestä, joka tappaa, vaikkei pysty saalistaan hyödyntämään.
"Eikö ole ihan oikein että kokee omissa nahkoissaan saman epäoikeuden mitä itse harjoittaa?"
Tarkoitatko sitä, kun kettutytöt saavat rötöksistään sakkoja ja/tai joutuvat vankilaan?
"vähäiset tietosi ovat tieteen kehityksestä"
Miten sinä muka olet osoittanut omat tietosi tieteen kehityksestä? Väittämällä, ettei terveyskeskuksissa ole pitkäaikaissairaita, juuri ja juuri välttävästi hoidettuina? Lähdemmekö yhdessä tutkimaan asiaa kotipaikkakuntasi terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolle? Löytyykö sieltä mömmöunta nukkuvia vanhuksia huonot housuissa vai ei?
"Olet itse ilmaissut että olisi parempi vaihtoehto kuolema kuin kitua vanhuuden vaivoissa"
No valitsisitko sinä mieluummin kitumisen, jos voisit valita?
"väität tietäväsi minua paremmin minun syntyhistoriani"
Turha jankata tästä enempää. Olen esittänyt joukon asiaperusteita oman näkemykseni tueksi sekä todennut vakavan ristiriidan tässä keskustelussa käyttämäsi kirjoitustyylin ja ikäväitteidesi välillä. Vaihtoehdoiksi jää, että yritit valehdella ikäsi tai sitten kirjoitat harvinaisen lapsellista tekstiä ikäiseksesi. Valitse vapaasti jompikumpi.
Oletko muuten löytänyt tieteen kehityksestä tarkennuksia niihin pakoreaktio-, kipulääke-endorfiini-, tunnottomuus- ja räjähtävä luoti -tarinoihisi?
mikä ihme teillä on kun teidän pitää haukkua metsästäjiä tyhmiksi/idiooteiksi/heikkolahjaisiksi,ehkä teillä vaan on niin vähän asiaa niin täytyy sitten vaikka haukkua toisia en toki kiellä etteikö sitä tapahtuisi metsästäjienkin puolelta mutta ihmettelen suuresti kun lueskelee näitä juttuja niin täälähän pitäis olla niin saatanan viisasta porukkaa ainakin niin antavat ymmärtää mutta rupeaa vähän arveluttamaan sekin
että menet luonneanalyysiin. Olet ihminen joka yrittää muuttaa kaiken olemassa olevan realiteetin niin että se sopii sinun omaan ajatteluusi vaikka sillä ei olisi totuuden kanssa mitään tekemistä. Uskotko ihan oikeasti itse kaiken kehittelemäsi teorian? Veikkaan että sinulla on erittäin suuria vaikeuksia sosiaalisissa suhteissasi, koskapa et millään tunnu hyväksyvän tosiasiaa sellaisena kun se esiintyy, vaan haluat muuttaa sen väkisin itsellesi sopivaan muotoon.
Kerron vielä toistamiseen sen tosiasian että harrastuksenaan eläimiä tappava on tappaja koska hän päättää eläimen elämän, se tosiasia ei muutu vaikka kuinka yrität vängätä sitä muuksi.
Koita kestää sekin totuus että sinä et ole asiantuntija missään muussa asiassa kuin että osaat posauttaa aseettoman eläimen pois päiviltä, tai haavoittaa sitä. Kirjoituksesi kyllä kertovat kaiken muun olennaisen sinusta.
palstallahan jo nimestäkin päätellen(metsästyksen vastustajat)on älymmystön edustajat. Kuitenkin tänne näkyy änkeävän vastakkaisen aivokapasiteetin omaavia,jotka yrittävät väittää ettei metsästys ole tappamista vaan jotain muuta. Ihmettelenkin että miksi nämä sankarit sitten kuljeksivat metsissä tuliaseen kanssa?
Oikein hyvin huomaa että heillä kaikilla on prikulleen samanlainen ajattelukapasiteetti, mutta jos ei olisi niin eiväthän he koskaan haluaisi itselleen harrastukseksi tappamista.
"Ja tulee aika, jolloin metsästämistä - eläinten tappamista huvin vuoksi - pidetään mielen sairautena."
Albert Schweitzer (rauhan Nobelpalkinto 1952).
...analyysissa? Vai mitä luulet siellä tapahtuvan? Helpottusiko olosi jollakin tavalla, jos saisit tietää minun käyneen siellä?
Kun nyt totuuden mainitsit, niin minkä vuoksi sinulla itselläsi tuntuu olevan suuria vaikeuksia tunnustaa tai hyväksyä esimerkiksi näitä tosiasioita:
1) Hirvi kuolee nopeammin ampumalla kuin susilauman kynsissä.
2) Susilla ei ole hirven tappamiseksi muuta keinoa kuin raatelu.
3) Hirveen sattuu, kun susilauma raatelee sitä.
4) Susilauman saaliiksi joutunut hirvi ei ole vielä kuollut siinä vaiheessa, kun sudet aloittavat ruokailunsa.
Jos väität, että jokin kohdista 1-4 ei pidä paikkaansa eikä ole realiteetti ja tosiasia, niin olisi hyvin kiinnostavaa kuulla minkä vuoksi.
ollut sitä mieltä ettei tervepäinen ihminen voi pitää harrastuksenaan tappamista. Kyllä tarpeettomasti eläimen tappajalla täytyy olla pönttö sekaisin, eikä aivan vähäkään.
kanssa kun epätoivoisesti yrität selittää omat tappamisesi tuiki tarpeellisiksi? Perustelet ihan niin kuin pikkupojat, että kun ne toisetkin tekevät ja vielä enempi!!! Saatko lohdutuksen itsellesi jankuttamalla epäolennaisista asioista, kun kysymys on pelkästään siitä onko tervepäistä tappaa eläin harrastuksen vuoksi? Vastaan omasta puolestani että on erittäin sairasta harrastuksenaan tappaa eläimiä. Voit jankuttaa vaikka loputtomiin, mutta se ei tule muuttamaan niiden ihmisten käsitystä, joilla on perintönään saatu älykkyys ja empatian lahja.
Jos jollakulla on vaikeuksia itsensä kanssa, niin sinulla.
Ainoa, mitä olet tässä keskustelussa saanut viestityksi, on se, että sinun mielikuvituksessasi metsästys on pelkkää tappamista etkä voi sietää sellaista.
Et edes taida tietää metsästyksestä muuta kuin sen, että silloin tällöin metsästyksen seurauksena joku eläin kuolee.
Entäs sitten? Eläisikö se ikuisesti, jos kukaan ei metsästäisi?
Eikö empatian lahjasi saa halvausta niistä tuskista, joita hirvi kokee susien sitä raadellessa? Jos ei, niin miksi ei? Miksi vain metsästäjien surmaamiksi tulevat hirvet saavat empatiasi? Etkö ole ajatellut olevasi epäreilu, kun kohtelet hirvipoloisia niin epätasa-arvoisesti?
Minusta yksi erinomainen peruste metsästämiselle on se, että liha on niin hyvän makuista syödä. Eipä juuri mikään taida pärjätä hyvin laitetulle hirven sisäfilepihville, kelpo lisukkeille ja lasilliselle kunnon punaviiniä. NAM!
Olisiko mielestäsi pienempi paha, jos senkin fileen raaka-aine olisi kasvanut tuotantoeläimenä lihakarjatilalla?
tulihan se sieltä. Kaikkien niiden järkyttävien selitysten jälkeen(eläinten raakuuksien ja sinun ns. urotekojen jälkeen) vihdoinkin kerroit sen totuuden että harrastat kallista metsästystä koska nautit hirvenlihapihveistä, eli syyt olivat sittenkin hyvin itsekkäitä. Kaiken aikaa olen tuominnut itsekkään tappoharrastauksen jota olet yrittänyt puolustaa vaikka millaisin verukkein.Sitten viimeinkin sieltä tulee tuo tunnustus että harrastat tappamista pelkästään itsekkäistä syistä.Kiitos että viimein kerroit totuuden itsestäsi.
Mitä nyt taas oikein höperehdit?
Totta kai metsästyksen tuloksena saaliiksi saatu riista käytetään hyödyksi. Ei sitä kukaan ole missään vaiheessa kiistänyt.
Minkä vuoksi juuri metsästyksen harrastamiseen pitäisi olla jotakin erityisen jaloja syitä?
sinun kalloosi että normaalit ihmiset eivät lähde harrastuuksiinsa tappoaikeissa. Yrität väittää että sattumalta saatu saalis hyödynnetään. Minä yhä väitän että nimenomaan lähdet harrastukseesi tappoaikeissa.
sinähän sen tunnut tietävän helvetin näsäviisas ruikuttaja
No niin, olemme taas palanneet koko keskustelun alkuperäisiin kysymyksiin:
"Tänne kirjoittavat näyttävät näkevän metsästyksen pelkkänä tappamisena, ampumisena, eläinten rääkkäämisenä ja jopa kiduttamisena (Sic!). Miksi?"
sekä
"Mutta minkä vuoksi vastustajat aina päätyvät noihin kahteen viimeksi mainittuun asiaan? Oman tyhmyytensä vuoksi? Omien harhakuvitelmiensa takia? Ärsyttääkseen tarkoituksella? Jonkin muun syyn takia? Miksi?"
Mitäpä, jos pelkän haukkumisen asemesta yrittäisit oikeasti selittää, minkä vuoksi sinun on niin äärimmäisen vaikea nähdä metsästyksessä muuta kuin pelkkä tappaminen?
Ja kertauksena vielä: METSÄSTYKSESSÄ TAPAHTUVA TAPPAMINEN EDUSTAA 0,01% OSUUTTA KOKO HARRASTUKSESTA.
Kelit ovat todella kauniit ja siis nauttikaamme kesästä. Hyvää kesää myös sinulle.
Vertaus. "Entä metsästyksen muut arvot?
* Oleskelu luonnossa raittiissa ulkoilmassa?
* Oleskelu samansuuntaisesti ajattelevien ja samojen harrastusten parissa viihtyvien ihmisten seurassa?
* Reipas liikunta; kunto kohenee, terveys kohenee ja mieli virkistyy?
* Riistan elintapojen, -ympäristön ja liikkumisen tarkkailu sekä oppiminen? Ilman niitä metsästäjän ei ole mahdollista päästä ampumaetäisyydelle. Pakko siis tuntea metsästyksen kohteen tavat. Vai eikö muka ole?
* Riistaa tarkkaillessa tulee väkisinkin tarkkailtua myös muita eläimiä, eli yleinen luonnon eläinten tuntemus kohenee. Vai eikö? Jos ei, niin miksi ei?"
Kaikkea tuota voi tehdä täysin ilman metsästystä ja tehokkaammin.
Juoksin tänään 10 kilometriä villisikojen perässä.
Yksi kissankokoinen porsas tuppasi seuraksi.
yksinkertaista yhteenlaskua, kun väistelee helppoa laskutoimitusta, mutta olisihan se pitänytkin arvata????
väisteletkö siis aina vaan, minä en voi vastata koska en ole laskenut ampumiani eläimiä koska niitä on tullut metsästeltyä niin pitkän aikaa mutta sinä et osaa vastata sinulle esitettyyn kysymykseen aloitat taas tuon p jauhannan kas kun et tarjonnut vielä valoa sen näköjään ymmärsit kohdistaa korvaasi
ONKO MUUTEN TAPANASI VASTATA KYSYMYKSEEN KYSYMYKSELLÄ
että luulo ei ole tiedon väärti.(viittaus kirjoitukseesi).
että oikein arvattu, niin tiedänkin paremmin kuin hyvin!!!
Miksi sinä haukut toisia tyhmäksi kun oma tyhmyytesi paistaa avoimena kaikille? Todisteeksi seniliydestäsi käy hyvin entisen satuilusi toistaminen yhä uudelleen!!!!!
Keskustelun aloituksessa esitettiin muutama selkeä ja helppo kysymys.
Vaikuttaa ihan siltä, kun sinä tai kukaan muukaan metsästyksen vastustaja ei osaisi niihin vastata. Yksi hyvä syy osaamattomuuteen voi olla tyhmyys.
Muitakin syitä oli aloituksessa arvailtu, mutta tyhmäksi epäileminen taisi loukata eniten.
Hmmmm!
kerrankin oivallusta kun jääväsit itsesi kun on tyhmyydestä puhe!!!
Sinun ymmärryksesi ei riittää edes siihen, että olisit älynnyt tehdä samoin?
siis peltipurkki, jonka kolina ilmoitta kauas että kapasiteeti on tyhjää täynnä!!!
Ymmärrät siis näköjään itsekin tilanteesi
Kun kerran kapasiteettisi on tyhjää täynnä, voisit yrittää hankkia siihen täydennystä tutustumalla tarkemmin metsästykseen ja siihen, mitä kaikkea mukavaa siihen sisältyy.
Pyydä tulevana syksynä päästä mukaan jonkin asiallisen metsästysseuran hirvijahtiin, niin näet, mitä metsästys oikeasti on. Saat todellista ja omakohtaista tietoa, etkä tarvitse elää joidenkin höperöiden petan videoiden tai muiden ulkopuolisten tuputtamien harhakuvitelmien varassa.
On täysin mahdollista, etteivät mielipiteesi muutu, mutta eipä ainakaan tarvitse jatkossa kirjoitella satuja endorfiineista, räjähtävistä luodeista ja muista kuvittelemistasi raakuuksista.
vakavia puutteita tiedoissasi olisi sentään kohtuullista ymmärtää ottaa kiitollisisuudella vastaan tarjottua tietoa. Vaikka metsästäjältä ei paljoa pysty vaatimaan, olet alittanut kaikki heille asetetut rimat roimasti.
Toivottavasti käsität ettei metsästystä harrastamalla täyty tyhjä purkkisi tiedoilla ja taidoilla vaan ainoastaan sudelle tarkoitetusta hirvenlihasta korkeintaa.
Sinulle suosittelisin vaihtamista kaveriporukkasi(toiset metsästäjät)kokonaan toisenlaiseen porukkaat jossa viljellään yläpäällä ajattelua josta hyötyy luontokin ja sinä itse siinä sivussa.
"vakavia puutteita tiedoissasi"
Et ole pystynyt osoittamaan ensimmäistäkään puutetta minun tiedoistani. Mielipide-eroja toki on, mutta ne eivät ole sama asia kuin puutteet tiedoissa.
"tarjottua tietoa."
Esimerkkejä sinun tässä keskustelussa tarjoamastasi "tiedosta":
"olette kaikki hirviöitä joilla ei saisi olla asetta!!!!"
"metsästäjän moraali on kaikista saalistajista alhaisin."
"toivon hartaasti että saisit itse kokea sen" [kuoleman]
"ei uskoisi kenenkään olevan niin jäljessä tieteen kehityksestä????"
"suosittelen sinulle tuota omaa konstiasi(pois päiviltä hetimiten)"
"ihan oikeasti epäilen ettei sinulla ole kaikki nyt kohdallaan????"
"sala-ampuja ampuu hirveä räjähtävällä luodilla"
"Susien ajaessa saaliseläintä, pakoreaktio aiheuttaa"
"endorfiinejä, jotka toimivat voimakkaina kipulääkkeinä"
Oletko todella sitä mieltä, että noihin kommentteihin sisältyy edes vähän sitä arvostamaasi "yläpäällä ajattelua"?
"kaikki heille asetetut rimat"
Kuka on asettanut metsästäjille rimoja ja mitä ne rimat ovat?
ei voi asettaa mitään rimaa koska alituskynnys on liian suuri.
Jos sinulla olisi aivokapasiteettia niin tajuaisit ilman aakkosellista selitystä nuo mainitsemasi asiat, mutta niin kuin edesmennyt äitini aina sanoi:" Ei voi vaatia kauhallista sellaiselta jolle on vain lusikalla lirautettu)."
Edellisessä viestissäsi kirjoitit:
"metsästäjältä ei paljoa pysty vaatimaan, olet alittanut kaikki heille asetetut rimat"
Ja nyt käänsit kelkkasi täysin:
"Metsästäjän älykkyydelle 14.6.2008 klo 17.05 ei voi asettaa mitään rimaa koska"
Kumpi on oikein, onko rimoja asetettu vai ei? Jos on asetettu, kenen toimesta? Entä onko mielestäsi parempi alittaa vai ylittää niitä rimoja, joita on tai ei ole asetettu?
Kumpi pää sinulla on yläpää, jolla mainostat ajattelevasi? Noilla kommenteilla ei paljoa kannattaisi ainakaan omalla älykkyydellään kehuskella.
olisi älykkyysosamäärä yhtään suurempi kuin kenkänsä numero ei hän olisi todellakaan esittänyt noita rimakyselyjä enää. Kirjoituksellaan hän tuli todistaneeksi ettei vieläkään älynnyt jujua joka liittyy riman alitukseen!!!!
etelänvetelältä mitään se nyt on kirjotellu ittensä niin solmuun ettei siitä ota selvää kukaan
että tajusit sitä edes itse.joko saisin sen vastauksen siihen kysymykseen jonka sinulle esitin aikaa sen laskemiseen ainakin on ollut osaamisesta en ole niinkään varma.tämä kysymyshän koski sitä hirven syntyvyyttä ja hirvikolareita
kertonut sinulle että anna hirvien elää ja synnyttää omissa oloissaan ja pysy sinä sieltä pois. Hirvikolaritkin loppuvat kun et ole karhailemassa hirviä tielle.
Äläkä enää kuvittele että olet tekemässä mitään hyvää tappaessasi eläimiä. Luonto säätelee eläinkantoja paljon terveemmällä tavalla kuin sinä. Oletko nyt ymmärtänyt vai pitääkö vielä rautalangasta vääntää?
tuo edellinen viestini ja ota opiksesi sinäkin.
Jos ei millään tahdo oppi mennä kaaliin niin tulehan meille niin minä annan kaaliisi hierontaa joka vilkastuttaa verenkiertoa ja alat nähdä asiat sellaisena kun ne ovat.
tulihan se tietämättömyys sieltä niin kuin arvelinkin etkö sinä tiedä että pahimmat hirvikolarit eivät tapahdu suinkaan silloin kun niitä metsästetään vaan sillön kun hirvilehmä rupeaa karhaamaan ylivuotisia vasojaan pois,mutta jos tuo oli sun vastaukses siihen kysymykseen niin eipä vahvasti mee metsästyksen vastustajilla ainakaan sun toimesta
ps.huomaa että käytin tällä kertaa sanaa HIRVILEHMÄ ettet enää luule että puhutaan lypsykarjasta
kiitos tarjouksesta mutta minulla on ihan hyvä vyöhyketerapeutti, joten taidan jatkaa hänen palvelujaan. ja luulempa että hierontasi ei olisi aivan kivutonta ainakaan minun kohdallani
metsästysaika vai ei. Tuoltahan tuo naapuri hiipi metsästä tänäkin iltana(muka kettujahdista). Siellä tunnutaan vaan karhailevan hirviä tielle aiheuttamaan onnettomuuksia ja vielä syytetään hirvilehmiä tekosistaan.
ollut tyytymätön, mutta tunnutpa olevan pessimistinen ihminen kun etukäteen epäilet kippeesti käyvän.
Vaikka tässä eräs isä aikoikin poikansa päätä silittää niin että luu paistaa(poika oli tehnyt isille vähän laskua kylillä), niin minä en sellaista voisi humaanina ihmisenä tehdä kenellekään. Eipä silti että tuo isäkään olisi sanojaan käytäntöön laittanut, sillä eihän suuret sanat suuta halkaise.
sinä ja sun naapuris älä nyt enää yritä rimpuilla. tuo sinun touhusi on niin naurettavaa ettet taida sitä itsekkään enää tajuta,ja tietämättömyytesi on huippuluokkaa jätä nämä asiat viisaammillesi ja nauti kesälomasta jaksat sitten koulujen alettua paremmin.
ps. jos sillä naapurillas oli koira mukana niin voit tehdä siitä halutessasi ilmoituksen koiria kun ei irti saa pitää nyt
ei ollut tarkoitus epäillä taitojasi,tarkotin lähinnä sitä että tässä kun ollaan vähäsen eri puolilla niin sen takia olisin saattanut saada hieman reippaamman päähieronnan
älyllä varustettu ihminen niin oitis tuomitsisit naapurini päivänselvästi rikolliset puuhat, mutta kuulut ihan samaan kastiin naapurini kanssa. Vahvistat kannanotoillasi vain sen tosiasian että rikollisuus kuuluu teidän toimintaanne kantavana voimana, mutta senhän me jo tiesimmekin!!!
tuossa taas nähdään tuo sinun älysi minä kun en ole eläissäni metsästystä harrastanut joten älä sinä rupea minulle natisemaan mutta älä myöskään munaa meitä muita tuollaisella ruikutuksella puhu asiaa jos puhut ole muuten hiljaa ja hyvää lomaa
Hieronta olisi toki reipas, mutta reilu. Jälkimaininki hieronnasta on suloisen seesteinen mikä puolestaan auttaa aivotoimintaa.
että sinun kirjoituksessasi ei ole mitään asiaa. Eipä silti jos ei omista järjen häivääkään niin eihän voisi mitään asiaa kertoakaan.
Ihmetyttää vaan jos et metsästä niin miten voi omistaa kuitenkin metsästäjälle tyypillisen tyhjän pään?????
olemme samaa kastia emme omista järjen hiventäkään vaan jauhamme pelkkää paskaa sellaisesta asiasta mistä emme tiedä hevonpersettä meidän kannattaisi otta selvää näiden metsästäjien asioiste ennenkuin rupeamme siitä valittamaan niin kuin sinunkin siitä vasojen syntyvyydestä ja sen vaikutuksesta hirvikolareihin mutta ei sinä se vaan jankkaat paskaa täälä päivästä toiseen mutta mitä muuta siltä yhteiskunnan elätiltä vois vaatia ELI JOS KIRJOITTELET NIIN OTA ENSIN SELVÄÄ MISTÄ AIHEESTA RUPEAT PAJATTAMAAN ETTÄ SINULLA OLISI EDES JOTAIN JÄRKEVÄÄ KANNANOTTOA ASIAASI JOTA NYT YRITÄT TARMOKKAASTI AJAA LÄPI T:EPU
omasta puolestasi aina silloin kun kyse on tietämättömyydestä.
Minulla on aina ajankoihtainen tieto metsästäjien touhuista, samoin kuin eläintenkin käyttäytymisestä. Sinä olet kyllä liikenteessä täydellisen tietämättömyyden asioissa. Niin kuin viestistäsi jokainen voi nähdä, omaat suuret luulot ja kuvittelet että toisetkin elävät luulojensa varassa.Mitähän tuokin "väläys" sinulta meinaa kun puhut asioiden läpiajamisesta? Ei minulla ole tarvetta ajaa mitään asiaa läpi. Kerron vain mielipiteenäni etten kannata eläimen harrastuksellista tappamista enkä haavoitetun eläimen heitteille jättöä, mutta sinulle nuo arvot ovat kauhistus joka saa sinut aivan paniikissa haukkumaan ja syyttelemään jopa yhteiskunnan elätiksi. Veikkaan että sinulla täytyy olla todella huono omatunto,kun pidät edustamiani arvoja niin huonoina että ryhdyit käyttämään sinulle ominaisia "sivistys-sanoja".