Eroahdistus

hei.
elikkäs meillä on puolivuotias sekarotuinen koiran pentu. koirallamme on kamala eroahdistus ja tämä on kiintynyt minuun aivan liikaa, kun menen vessaan ja laitan oven kiinni niin ettei koira pääse mukaan, koira vinkuu oven takana niin kauan kunnes avaan oven poistullessani.
Kun lähden opiskelemaan aamuisin, on koira saanut silläaikaa hirveän tuhon. se on repinyt tavaroita ja rikkonut. paskaa ja kusta on jokapaikassa. mitä siis tehdä jotta tarpeiden tekeminen yksinollessa loppuisi? ja muutenkin tavaroiden repiminen.,
kun me olemme kotona mieheni kanssa, koira osaa todella hienosti pyytää ulos eikä tee tarpeitaan sitälle eikä minkäänlaista tuhoa. mutta kun jää yksin niin huh huh.
alkaa kyllästyttämään että jokakerta kun kotiin tulee kun koira on ollut yksin, menee noin puoli - yksi tunti siivoamiseen.
tarvitsisin siis pikaisia neuvoja.
kiitoksia kaikille :)
6892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Heips!
Yksinolo laumaeläimelle ei ole mikään itsestäänselvyys ja moni kokeekin sen ahdistavana hylkäämisenä. (Ellei kyse ole sitten itsellisestä yksilöstä.) Tämä ongelma ei ratkea muuta kuin armottomalla treenaamisella ja erilaisia apuvälineitä hyödyntämällä.
Ensinnäkin on tiedostettava oman toiminnan vaikutus tähän eli moni touhuaa JATKUVASTI koiransa kanssa ja kutsuu luo, jolloin se kiintyy aivan liikaa omistajaansa. On hyvä, ettei koiralle koko ajan puhuta/kutsuta luo/sen kanssa touhuta/muodosteta katsekontaktia vaan antaa sen suurimmaksi osaksi olla vailla huomiota. Esim. kun katsotte telkkaria, ette kiinnitä koiraan huomiota, vaan annatte sen asettua omiin oloihin toiseen huoneeseen esim.puruluun ja lelujensa kanssa tms. (Viet siis koiran pedin toiseen tilaan, asetat sinne puruluun. Tämä ei siis tarkoita, että koira olisi täysin huomiota vailla. Ei suinkaan, vaan sitä, että leikille, yhdessäololle ja ulkoilulle on omat hetkensä, asettumiselle ja yksinololle omat.
Yksinoloa tulee myös harjoitella: Poistutte tilasta, jossa koira on tekemättä suurempaa numeroa. (Esim. kun menet vessaan, anna vain koiran vinkua ja kun tulet ulos, et sitten käyttäydy poikkeavasti esim. tervehdi koiraa tyyliin. "Voi, kuka se yksin täällä on!" tms.
Älä ota koiraa sänkyyn, opeta sille, että sillä on oma paikkansa omassa pedissä. Sijoita peti ensin sängyn viereen ja sitten vaivihkaa siirrät sitä loitommas, kunnes kokonaan pois makuuhuoneesta.
Harjoittele ulos lähtemistä. Eli: takki päälle, et puhu koiralle mitään, astut ovesta ulos ja tulet HETI takaisin, etkä muuta kuin kevyesti taputat koiraa jne. Tätä sitten toistat ja aina pidennät aikaa hieman muutaman päivän välein. Ensin 30sek, sitten 1min, 5min, 15min jne jne. Istu myös takki päällä välillä kotona, niin koira ei heti yhdistä pukeutumista yksinjäämiseen. Hanki DAP-pallo pistorasiaan. Emosta tutut feromonit rauhoittaa koiraa. Laita radio päälle kun lähdet ja anna esim. luu pureskeltavaksi, jotta koiralla on puuhaa, muista lenkittää koira kunnolla ennen yksinjääntiä äläkä ruoki sitä enne pitkään yksinoloa!! Jos näillä ei pärjää, voit kysyä myös eläinlääkäristä vahvempaa lääkitystä. Älä rankaise koiraa kun tulet kotiin. Muista, että se on nuori koira ja sillä on ollut kova hätä ja huoli kun olette "hylänneet" sen ja sen ahdistus on purkautunut tuhoamisen kautta. Lykkyä tykö!

Äänestä

yks tollanen tuholaistapaus ku sen on jättäny yksin kotia, muuten ei oo ollu mitää ongelmia mutta tuhos paikat yms ku olin hetkenki pois.. toruin vähä ku tulin kotia joka kerta ku oli tuhoja tehty ja kehuin jos ei oltu, mutta meni ku taikaiskusta ohi siinä vuojen iässä..
voiha tuo olla uhmaikääkin että kiusalla ilkeilee :)
pystyykö aluetta mitenkään rajaamaan pienemmäksi, esim laittamaan vaikka kylppäriin?

Äänestä
  • jep.
    ei oikein kylppäriin voi laittaa kun se on niin pieni, ei olisi koiran siellä hyvä olla.

    Äänestä

Käys kirjastosta lainaamassa, tai kirjakaupasta ostamassa Jan Fennellin - Kuuntelen Koiraani -kirja.

Lukemalla kirjan huolellisesti läpi ja hyödyntämällä sen neuvoja oman koirasi kasvatuksessa, uskon, että näet tuloksia ja muutoksia parissa viikossa.

Äänestä

Koirani tuli meille sen ollessa 4kk ikäinen ja oli ollut ulkotarhassa sitä ennen. Alkoi aivan kauhea ulina, haukkuminen ja oven raapiminen kun lähdin ulos hetkeksikään, ja jos tunninkin olin poissa tuhotyöt olivat hirveitä. Sitten aloitin sen pikkuhiljaa totuttelun ja ensin varoitin naapureita: lähdin ulos odottamatta vain oven takana käyden, sitten vein roskat, taas vain oven takana, sitten 10min ja välillä pitempiä aikoja, aina kun tulin takaisin touhusin kaikenlaista (en koiran kanssa). Varmaan päivässä 6-lähtöä ja tuloa viikon ajan. Kun olin poissa pitempiä aikoja, pyysin naapuria kertomaan jos koirani haukkuu. Kahden viikon kuluttua koirani ei enää tunkenut väkisin oven väliin, vaan kun sanoin "odottaa" se meni kauemmaksi ovesta ja jäi hiljaa.Kun tulin kotiin se tuli venytellen häntä hiljaa heiluen vastaan. Kaikki mahdolliset tuhottavat vein makuuhuoneeseen ja oven kiinni, jätin vain koiran omia leluja ja oman T-paidan. Nyt koirani on 8kk ikäinen ja naapurini sanovat että on niin hiljaista että ei uskoisi että seinäntakana on koira jos ei tietäisi. Mutta varmaan oli heillekin kauheaa kuunella viikonajan kauheaa ulvontaa ja haukkumista, joka kerta kun lähdin ulos.
Täytyy kyllä sanoa että se ekaviikko tuntui ikuisuudelta ja hermot oli kireellä kun koirani ei ollut vielä edes sisäsiisti, tuntui etten kerennyt muuta kuin lähteä ulos ja tulla taas sisälle lähteäkseni jälleen ulos, mutta kannatti. Sisukkaasti vain harjoittelemaan :) Kohtahan tuo tuhoaminenkin loppuu kun hampaat kasvavat täysikokoisiksi. Anna koirallesi vaikka vanha lenkkari, jota on lupa palotella.

Äänestä
  • Muuten oli paljon hyviä neuvoja, mutta viimeisen kohdan jättäisin pois. Koiralle ei ikinä saisi antaa vanhoja kenkiä pureksittavaksi, sillä silloinhan antaa koiralle luvan tuhota kenkiä! Ei koira osaa erottaa mikä on vanha ja luvallinen kenkä, ja mikä upouusi sadan euron kenkä. Koiralle pureskeltavaksi siis vain sen omia leluja.

    Myöskin aikaisemmin joku kirjoitti toruneensa koiraa tullessaan kotiin, jos se on tehnyt tuhojaan. Koiraa EI SAA torua, ellei sitä saa itse teosta kiinni. Koira ei nimittäin muista tunnin takaisia eikä edes muutaman minuutin takaisia tekojaan. Koira ei siis ymmärrä mistä sitä torutaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsynyt siivoamaan jälkiä. kirjoitti:

hei.
elikkäs meillä on puolivuotias sekarotuinen koiran pentu. koirallamme on kamala eroahdistus ja tämä on kiintynyt minuun aivan liikaa, kun menen vessaan ja laitan oven kiinni niin ettei koira pääse mukaan, koira vinkuu oven takana niin kauan kunnes avaan oven poistullessani.
Kun lähden opiskelemaan aamuisin, on koira saanut silläaikaa hirveän tuhon. se on repinyt tavaroita ja rikkonut. paskaa ja kusta on jokapaikassa. mitä siis tehdä jotta tarpeiden tekeminen yksinollessa loppuisi? ja muutenkin tavaroiden repiminen.,
kun me olemme kotona mieheni kanssa, koira osaa todella hienosti pyytää ulos eikä tee tarpeitaan sitälle eikä minkäänlaista tuhoa. mutta kun jää yksin niin huh huh.
alkaa kyllästyttämään että jokakerta kun kotiin tulee kun koira on ollut yksin, menee noin puoli - yksi tunti siivoamiseen.
tarvitsisin siis pikaisia neuvoja.
kiitoksia kaikille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu