Vanhentunutta opiskelua

Tänään huomasin kuinka opettajat, opetushallinto ja yleensäkin opetuksesta päättävät elimet ovat VÄÄRÄSSÄ.

Sain fysiikan kokeesta 8-. Kaikki vastaukset oikein, laskukaavat puuttuivat. Sitten kun tiedustelin asiaa opettajalta, niin hän selitti että kaikki tarvii perustella. Siis minkä takia? Sain vastaukseksi että: "sillain varmistetaan etten ole lunttinut vaan osaat laskea", in my ass. Loppupeleissä se on ihan sama että onko laskukaava vai ei. Lopputulos aina ratkaisee. Yhteiskunta tekee kaiken liian monimutkaisesti.

Laskutavat ovat auttamattomasti jäljessä. Käytännössä fysiikkaa laskettiin jo 2400 eaa. Nykyään tuntemamme fysiikan laskukaavat ovat satoja vuosia vanhoja ja vieläkin ihmiset luulevat että laskukaavoilla on jotain merkitystä. Esim. jos ostat paljon tuotteita kerralla, et tee mitään tiedolla kuinka paljon yksi tuote maksaa, vaan sinua kiinnostaa lopputulos.

Mutta tähän en tietysti yksin pysty vaikuttamaan, ellen pääse valtaan. Auvinen oli täysin oikeassa, että ihmiset on robotisoituneet, hän vain julisti sanomaansa väärällä tavalla. En nyt tässä rupea kertomaan enempää, ette kuitenkaan ymmärtäisi.
3804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksi et kirjoittanut niitä laskukaavoja näkyviin? Kai sinä ne osasit, jos kerran päädyit oikeaan lopputulokseen. Seuraavasta kokeesta sitten otat täydet pisteet, kun nyt tiedät, mitä vaaditaan.

Äänestä

Et taida vielä osata perustella asioita tai ajatella selkeästi vaan verhoat sen tuohon tyypilliseen: "ette kuitenkaan ymmärtäisi".

Äänestä

Tuo väitteesi todentaa vain sen, että et ole edes ymmärtänyt tehtävän antoa. Mieti vielä hetki ja mene kouluun takaisin ja pahoittele opettajallesi kielen käyttöä. Haluttu lopputulos sisältää sen, miten lähtötiedot käytettiin ja kuinka päädyttiin lopputulokseen.

On toki mahdollista, että lopputuloksen pystyy helposti päättelemään tai laskemaan, mutta oletko miettinyt sitä, että joskus arvaamallakin voi päätyä samaan tulokseen. Tee kuten opettajasi vastasi ja varmistat, että ensikerralla saat mitä ansaitset.


Voimia ja järjen käyttöä sinullekin toivoen,

Mama Kin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onsekurjaa kirjoitti:

Tänään huomasin kuinka opettajat, opetushallinto ja yleensäkin opetuksesta päättävät elimet ovat VÄÄRÄSSÄ.

Sain fysiikan kokeesta 8-. Kaikki vastaukset oikein, laskukaavat puuttuivat. Sitten kun tiedustelin asiaa opettajalta, niin hän selitti että kaikki tarvii perustella. Siis minkä takia? Sain vastaukseksi että: "sillain varmistetaan etten ole lunttinut vaan osaat laskea", in my ass. Loppupeleissä se on ihan sama että onko laskukaava vai ei. Lopputulos aina ratkaisee. Yhteiskunta tekee kaiken liian monimutkaisesti.

Laskutavat ovat auttamattomasti jäljessä. Käytännössä fysiikkaa laskettiin jo 2400 eaa. Nykyään tuntemamme fysiikan laskukaavat ovat satoja vuosia vanhoja ja vieläkin ihmiset luulevat että laskukaavoilla on jotain merkitystä. Esim. jos ostat paljon tuotteita kerralla, et tee mitään tiedolla kuinka paljon yksi tuote maksaa, vaan sinua kiinnostaa lopputulos.

Mutta tähän en tietysti yksin pysty vaikuttamaan, ellen pääse valtaan. Auvinen oli täysin oikeassa, että ihmiset on robotisoituneet, hän vain julisti sanomaansa väärällä tavalla. En nyt tässä rupea kertomaan enempää, ette kuitenkaan ymmärtäisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu