meille tuli kissanpentu, kissa on kuulemma tottunut koiriin kun sieltä mistä tuli oli koira, ja meidän koira taas tottunut kissoihin kun ollut ennestään kissa. pikkuhiljaa ollaan tutustuttu koiraa ja kissaa, koira ei niin välitä enää kissasta mutta kissa sähisee koko ajan koiralle. aina kun kummatkin on samassa tilassa vahditaan koko ajan ettei satu mitään. koira kiinnittää kissaan huomiota vasta siinä vaiheessa kun alkaa sähisemään. onko ihan toivoton tapaus että joskus tulisivat toimeen ja välttyis suuremmilta yhteenotoilta?
kissanpentu
sähisee koiralle
3253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En ole totuttanut kissaa ja koiraa toisiinsa, mutta ainakin kahden kissan kohdalla tuota sähinää kyllä alussa oli. Ja itse tulkitsin sen epävarmuudeksi ja jännitykseksi, osittain myös varoitukseksi. Kissanpentusi ei vielä uskalla antaa koiran lähestyä itseään. Varmastikin kun annat sen rauhassa seurailla vähän kauempaa koiran touhuja niin alkaa pikkuhiljaa luottaa koiraan ja päästää lähemmäs. Vaikka kissa on koiriin ennen tottunut, niin tämä koira on kuitenkin sille uusi tuttavuus. Onko kissanpentu ollut sinulla kauan? Kissathan tunnetusti ovatjoskus "hitaasti lämpiäviä"... Tsemppiä! =)
mutta se vie oman aikansa...ja onko koira eri rotuinen kun se missä kissa oli aikaisemmin,isompi?pienempi?
pennulle täytyy antaa aikaa rauhassa tutustua koiraan ja toisinpäin.
eiköhän ne siitä pikkuhiljalleen hyväksy toisensa:
itselläni meni kolmisen viikkoa mutta luovuttaa ei kannata.
aikuisen kissan totuttaminen vie kauemminkin aikaa ja jopa voi olla että koskaan ei tule toimeen.pennun totuttaminen on sinänsä helpompaa.
tsemppiä:)
Hei,
Meillä oli juuri vastaavanlainen tilanne puoli vuotta sitten. (kissanpentu ja 2-vuotias terrieri). Pentukissamme pelkäsi koiraamme ja sähisi sille koko ajan. Me laitoimme kissan yhteen huoneeseen ja oven väliin koiraportin. Kissa ja koira saivat nuuhia toisiaan portin raoista, ja portti piti innokkaan koiran pois kissan ulottuvilta. Siinä vaiheessa kun kissa itse hyppäsi aidan yli, annoimme pennun vähän aikaa olla myös samalla puolella koiran kanssa. Päivällä kun olimme itse poissa, laitoimme kissan huoneeseen (hiekkalaatikon ja ruoan kanssa)ja oven kiinni, jotta vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Sähinä ja haukkuminen loppuivat pikkuhiljaa ja nyt ne ovat jo ihan kaveruksia keskenään. Loppujen lopuksi sopeutuminen vei meillä vain muutaman viikon. Keskenään jätimme ne vasta useamman viikon jälkeen. Hyvin on siis mennyt. Pääasia, että etenette kissa ehdoilla.
Muista vielä, että koira voi olla tarkka omasta ruokakupistaan ja vartioida ruokaansa, joten kannattaa varoa, ettei pentu mene koiran kupille silloin kun koira syö. Koira voi puolestaan syödä kissanruoan suihinsa. Meillä kissankuppi on sivupöydällä, jonne koira ei ylety.