Minusta

päässä on ollut aika lapsellista touhua. HP on riidellyt oikeudessa YHDEN työntekijän kanssa!

HP lahjoitti, maineensa puhdistamiseksi 250000 Myanmariin.

Missä logiikka?

Jenkeissä onneksi on niin v:mäiset pykälät, ettei siellä voi kusettaa miten tahtoo.

Tosin kyllä herää hieman kysymys siitä, miten SUOMEN oikeusasteissa tulkitaan tiettyjä asioita.

Selväksi on käynyt jo se, että politiikot ovat lahjottavissa.....
3541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Johtuuko se sitten siitä, että siellä on heikommat ammattiliitot?
Täällä palstoilla ay-väki pelottelee, että jenkeissä duunareilla ei ole mitään arvoa, muuta sehän ei sittenkään pidä paikkaansa, viestisi perusteella.
Eli kaikki joukolla eroamaan liitoista, että saamme tännekin sen duunarin paratiisin. Minä erosin jo aiemmin, nyt vain odottelen autuaan.

Äänestä
  • Suomen ay-liike on ollut ja on edelleen sidoksissa puolueisiin kuten SAK-SDP ja AKAVA-Kokoomus. Eipä siis ihme, kun tarvittiin talouden vakautta, niin puolueet kääntyivät ay-liikkeen puoleen ja saatiin aikoinaan epäpyhäallianssi, jolla niin palkat kuin työehdotkin vedetiin maan rakoon. Suomesta katosi hiljaisella päätöksellä esim. irtisanomissuoja lähes kokonaan. Tällä hetkellä jopa Italiassa taitaa olla parempi lainsuoja työntekijällä kuin Suomessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


täällä suomen kirjoitti:

päässä on ollut aika lapsellista touhua. HP on riidellyt oikeudessa YHDEN työntekijän kanssa!

HP lahjoitti, maineensa puhdistamiseksi 250000 Myanmariin.

Missä logiikka?

Jenkeissä onneksi on niin v:mäiset pykälät, ettei siellä voi kusettaa miten tahtoo.

Tosin kyllä herää hieman kysymys siitä, miten SUOMEN oikeusasteissa tulkitaan tiettyjä asioita.

Selväksi on käynyt jo se, että politiikot ovat lahjottavissa.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu