Kirjoitin tällaisen pienen novellin, olisi kiva jos kertoisitte mielipiteenne ja ajatuksenne tästä. :)
Liitu
Minulla oli syntymäpäivä. Äiti oli tehnyt kakun, jossa oli kahdeksan kynttilää ja lintukarkkeja päällä. Linnut olivat kaikki sinisiä, ihan niin kuin minun paras kaverini Liitu-lintukin. Oli aamu ja kaverini tulisivat vasta illalla. Menin takapihalle leikkimään Liitun kanssa. Hän sanoi, että hänellä oli suuri syntymäpäivälahja minulle eikä malttaisi odottaa iltaan sen antamista. Päätimme yhdessä, että hän antaisi lahjansa jo nyt. Liitu hymyili minulle ja nosti siipensä ylös. Hämmästyin, sillä Liitun siivet eivät olleet aiemmin toimineet. Hän kuitenkin heilautti minut selkäänsä ja niin me lähdimme korkealle pilviin asti.
Pilvet olivat valkoista pumpulia, mutta kun otin sitä käteeni, se olikin hattaraa ja söin sitä. Se oli parasta hattaraa mitä ikinä olin maistanut. Liitu ei tykännyt hattarasta, vaan Liitu lensi korkeammalle ja söi pieniä makoisia tähtiä. Pelkäsin, että äiti näkisi tähtien katoavan taivaalta, ja syyttäisi Liitua niiden syömisestä. Liitu kuitenkin keksi, ettei äiti suutu, jos me viedään hänellekin muutama tähti makupalaksi.
Olimme syöneet niin paljon pilviä ja tähtiä, ettei Liitu enää jaksanut kannatella minua selässään, joten laskeuduimme takaisin takapihalle. Aioin kiittää Liitua mahtavimmasta synttärilahjasta, mutta kaverini olivatkin jo saapuneet. Oikeastaan heitä ei ollut kuin kaksi, jotka äiti oli kutsunut. Hannu ja Paula katsoivat ihmeissään minua, niin kuin he joskus tekivät, nyt se oli kuitenkin erilaista. Heidän vanhempansa pitivät käsiään heidän olkapäillään ja olivat varautuneen näköisiä. Mitä ne nyt noin kovasti tuijottivat? Samassa äitini tuli ja kuiskutti muille vanhemmille jotain korvaan ja niin he kävivät laittamassa hiljaa lahjansa pöydälle ja lähtivät. Miksei kaverini jääneetkään?
Äiti tuli kyynel silmässä minua kohti, olin nähnyt aiemminkin veden kostuttavan hänen silmiään. Katsoin taaksepäin ja Liitu oli siellä minun turvanani. Äiti kysyi, mitä minä olin tehnyt. Ajattelin että hän oli nähnyt ne sammuneet tähdet ja oli suuttunut, joten ojensin käteni hänelle, jossa oli muutama makoinen tähti. Mutta avattuani käteni, siinä oli vain muutama kivenmurikka ja multaa. Hämmästyin niin kovasti että suustani pääsi kiljaisu. Katsoin Liituun päin mutta hän ei enää ollutkaan takanani. Liitu? Minne menit? Liitu?? Katsoin jalkoihini ja siellä oli pieni sininen lintu, tosi kulunut ja likainen pehmolelulintu, jolta tuli pumpulia ulos sieltä ja täältä. Äitini nosti sen ja katsoi sitä surullisen näköisenä. Sanoin, että Liitu käytti minua syömässä pilviä ja tähtiä, mutta tuo ei ole Liitu.
Sen jälkeen en enää nähnyt rakasta Liituani, enkä kavereitani. En myöskään nähnyt äitiäni enää niin usein, ja yöunenikin lakkasivat. Joskus vielä haistoin tähtien herkullisen maun ja tunsin pilvien sokerisen pinnan käsissäni, mutten unissani. Se oli jossain, en tiedä missä.
Liitu
Minulla oli syntymäpäivä. Äiti oli tehnyt kakun, jossa oli kahdeksan kynttilää ja lintukarkkeja päällä. Linnut olivat kaikki sinisiä, ihan niin kuin minun paras kaverini Liitu-lintukin. Oli aamu ja kaverini tulisivat vasta illalla. Menin takapihalle leikkimään Liitun kanssa. Hän sanoi, että hänellä oli suuri syntymäpäivälahja minulle eikä malttaisi odottaa iltaan sen antamista. Päätimme yhdessä, että hän antaisi lahjansa jo nyt. Liitu hymyili minulle ja nosti siipensä ylös. Hämmästyin, sillä Liitun siivet eivät olleet aiemmin toimineet. Hän kuitenkin heilautti minut selkäänsä ja niin me lähdimme korkealle pilviin asti.
Pilvet olivat valkoista pumpulia, mutta kun otin sitä käteeni, se olikin hattaraa ja söin sitä. Se oli parasta hattaraa mitä ikinä olin maistanut. Liitu ei tykännyt hattarasta, vaan Liitu lensi korkeammalle ja söi pieniä makoisia tähtiä. Pelkäsin, että äiti näkisi tähtien katoavan taivaalta, ja syyttäisi Liitua niiden syömisestä. Liitu kuitenkin keksi, ettei äiti suutu, jos me viedään hänellekin muutama tähti makupalaksi.
Olimme syöneet niin paljon pilviä ja tähtiä, ettei Liitu enää jaksanut kannatella minua selässään, joten laskeuduimme takaisin takapihalle. Aioin kiittää Liitua mahtavimmasta synttärilahjasta, mutta kaverini olivatkin jo saapuneet. Oikeastaan heitä ei ollut kuin kaksi, jotka äiti oli kutsunut. Hannu ja Paula katsoivat ihmeissään minua, niin kuin he joskus tekivät, nyt se oli kuitenkin erilaista. Heidän vanhempansa pitivät käsiään heidän olkapäillään ja olivat varautuneen näköisiä. Mitä ne nyt noin kovasti tuijottivat? Samassa äitini tuli ja kuiskutti muille vanhemmille jotain korvaan ja niin he kävivät laittamassa hiljaa lahjansa pöydälle ja lähtivät. Miksei kaverini jääneetkään?
Äiti tuli kyynel silmässä minua kohti, olin nähnyt aiemminkin veden kostuttavan hänen silmiään. Katsoin taaksepäin ja Liitu oli siellä minun turvanani. Äiti kysyi, mitä minä olin tehnyt. Ajattelin että hän oli nähnyt ne sammuneet tähdet ja oli suuttunut, joten ojensin käteni hänelle, jossa oli muutama makoinen tähti. Mutta avattuani käteni, siinä oli vain muutama kivenmurikka ja multaa. Hämmästyin niin kovasti että suustani pääsi kiljaisu. Katsoin Liituun päin mutta hän ei enää ollutkaan takanani. Liitu? Minne menit? Liitu?? Katsoin jalkoihini ja siellä oli pieni sininen lintu, tosi kulunut ja likainen pehmolelulintu, jolta tuli pumpulia ulos sieltä ja täältä. Äitini nosti sen ja katsoi sitä surullisen näköisenä. Sanoin, että Liitu käytti minua syömässä pilviä ja tähtiä, mutta tuo ei ole Liitu.
Sen jälkeen en enää nähnyt rakasta Liituani, enkä kavereitani. En myöskään nähnyt äitiäni enää niin usein, ja yöunenikin lakkasivat. Joskus vielä haistoin tähtien herkullisen maun ja tunsin pilvien sokerisen pinnan käsissäni, mutten unissani. Se oli jossain, en tiedä missä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tylsähkön alun jälkeen juttu herätti kyllä tunteita - tarinan loppu jätti jälkeensä epämiellyttävän olon, en tiedä miksi. En tainnut oikein ymmärtää tarinaa. Mitä tapahtui, miksi ystävät ja äiti järkyttyivät?
Sen saa ite miettiä miten haluaa, miksi muut järkyttyivät. Oliko tyttö käyny rämpimässä jossain mutaojassa hallusinaatiodensa kanssa vai mitä... Sitä ei tarina kerro. Ja lopunkin voi miettiä kukanenkin miten tahtoo, joutuko tyttö hoitoon vahvaan lääkitykseen vai jotain muuta?
Unenomainen pieni fantasiatarina, joka kulki ihan mallikkaasti. Lopusta tulee kuitenkin tunne, että sinulle olisi tullut kiire lopettaa hyvä tarina.
Idea on sinänsä hyvä, mukavan tuntuinen sekoitus Ihmemaa Ozia ja Lastenmehuhetki-biisiä.
Tarinasi on hyvää mielikuvituksen tuotetta. Se laittaa pohtimaan...Voin kuvitella että kyseessä on yksinäinen pieni tyttö joka on saanut hyvän ja luotettavan ystävän "mielikuvitus linnusta", joka ei koskaan kiusaa tai katso oudoksuen, kuten ehkä ne muutamat ns.oikeat kaverit. Loppu oli kovin surullinen..kuin loppu lapsenuskolle..hyppy aikuisten karuun todelliseen maailmaan ja siihen ettei erilaisuutta hyväksytä.