Pyhä Pietari valitteli ruuhkaa ja tilanpuutetta, sanoi ottavansa sisään vain sellaiset, joilla oli kuollessaan ollut todella rankka päivä.
Pietari haastatteli miehiä yksitellen ja ensimmäinen aloitti:
- Olin jo pitkään epäillyt vaimoani uskottomuudesta. Kerran sitten tulin kotiin hieman normaalia aikaisemmin, jotta voisin yllättää vaimoni ja hänen rakastajansa itse teosta. Aloin kuumeisesti etsiä miestä asunnostamme, mutta en löytänyt häntä mistään. Sitten menin
parvekkeelle. Siellä roikkui mies parvekkeen ulkopuolella kaiteesta kiinni pitäen. Hain vasaran ja aloin hakata hänen sormiaan vimmatusti. Miehen ote lipesi ja hän putosi 25 kerrosta - mutta suoraan puskaan. Hän jäi eloon ja raivoissani raahasin keittiöstä raskaan pakastimen ja
pudotin sen vielä miehen perään. Moisesta ponnistelusta sain sydänkohtauksen ja kuolin itsekin siihen parvekkeelle. Pietari ei voinut kieltää etteikö miesparalla ollut melko huono päivä ja koska kyse oli
intohimorikoksesta, hän päästi miehen sisään.
Sitten hän kysyi seuraavalta mieheltä tämän kuolinpäivästä.
- Olin juuri ostanut jumppakirjan ja harjoittelin asuntomme parvekkeella 26.kerroksessa. Yhtäkkiä jalkani lipesi ja putosin. Onneksi sain viime hetkellä kiinni alemman kerroksen parvekkeen kaiteesta. Mutta siinä roikkuessani parvekkeelle tuleekin joku hullu joka alkoi hakata sormiani vasaralla. Putosin 25. kerroksesta alas, mutta onnekseni suoraan puskaan. Ilo henkiin jäämisestä jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä sitten se sama sekopää vielä pudotti arkkupakastimen päälleni. Pietari tyrskähteli partaansa ja päästi miehen sisään.
Kerro minulle päivästä jolloin sinä kuolit, hän sanoi kolmannelle miehelle.
- Okei, siis kuvitteles semmonen tilanne, että sä olet alasti piilossa isossa arkkupakastimessa.......?
ruuhkapäivä
unholy88
0
3534
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881305
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t250609Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560