hyvä ja paha

vastaperustelulla rajamatto foorumilla on alettu puhua miten meidän tulee oppia rakastamaan sekä hyvää että pahaa ...Erittelyn lopettaminen on välttämätöntä voidaksemme löytää ykseyden ..
Sain itse samanlaisen viestin vuonna 1996, jolloin kotitaloni Impivaara Porvoossa hävitetiin
sikäläisen ruotsinkielisen kultuurieliitiin toimesta..Lähdin silloin
pitkään maanpakolaisuuteen jonka alussa kiersin jäähyväisiksi
synnyinmaalleni kauneimman järvisuomen, Kolilta Koitereelle ja Saimaan
rantoja pitkin alas Lappeenrantaan, Turkuun..Siunasin käsilläni kaikki
matkani varrelle osuneet kirkot ja sain yhä enemmän intuitiivista
viestiä siitä mitä on pian tapahtuva ...sain ohjeen jatkaa matkaani
Turun 700 vuotiaalta tuomiokirkolta Odenseen, Wittenbergiin, Bellunoon,
Roomaan, Ateenaan, Jerusalemiin...Koko tuon matkan ajan siunasin
käsilläni intuitiivisesti valitun reitin varrelle osuneet kirkot ja
Golgatalla tapahtui jotain merkillistä..
Myöhemmin asuin kaupungin ulkopuolella olevalla profeetta Samuelin
vuorella, jossa meditoin useita kertoja kuningas Salomonin haudassa .
Pääsisäisenä 1998 Israelin poliisi yritti tappaa minut Nasaretin
kaupunkiin sisään ajaessani.. Yrittivät listiä enduroni päin kiviseinää
raskaalla armeijan jeepillä.. Pakenin Kreikkaan josta jatkoin Pohjois
Afrikkaan..
Näiden matkojeni aikana olen tullut vakuuttununeeksi siitä että ns. hyvä
ja ns. paha eivät ole sitä joksi länsimaiset ihmiset ne luokittelevat ,
keskiluokkaisiin ennakkoluuloihin ja mekaanisiin, pelotteluun
perustuviin uskomusjärjestelmiin nojaten.. Mustaa luullaan valkoiseksi
ja päinvastoin, ja jo sekin on hyvä syy opetella rakastamaan sekä
mustaksi että valkoiseksi LUULEMAAMME ennenkö ’’kirjat avataan ’’’ ja
totuus paljastuu. Se valkoinen ei ole valkoista vaan mustaa, jota
Porvoon positiiviset porvarisämmät edustavat ja pian tulee päivä
jolloin he huomaavat pyhien perseittensä olevan pikimustia !
Ihmiset eivät hedonistisista ( mielihyvähakuisista ) sekä sosiaaliseen
kunnioitukseen liittyvistä syistä johtuen halua kohdata omassa itsessään
olevaa epämiellyttävää, likaista ...He haluavat kohdata ja rakastaa vain
kauniiksi ja hyväksi luulemaansa ...Mutta kun se likainenkin siellä
kuitenkin on, se projisoidaan sellaisten yksilöiden päälle , jotka ovat
riittävän ERILAISIA heistä itsestään.. Tämä johtaa aika räikään
pahuuteen maailmassa, joista esimerkkejä on oma karkotukseni omasta
kodistani tai vaikkapa herra Bushin ristiretki ’’pahan valtakuntia ’’
vastaan.. Jenkkien sekoilu on aiheuttanut arabimaissa valtavan
vihantunteen ja on todellinen ongelma minne se kanavoidaan ...Mihin nuo
mustat voimat kipattaisiin ja miten ne neutralisoitaisiin ?
Sain tähän selkeät ohjeet Israelissa ollessani. Pahat mustat voimat
voidaan neutralisoida vain ja ainoastaan RAKKAUDELLA ...Ne pitää koota
yhteen samaan paikkaan ja suurten ihmisjoukkojen täytyy uskaltaa tulla
katsomaan niitä silmästä silmään , rakastaa niitä , nauraa nillee päin
naamaa..
Täksi paikaksi määrättiin tietyistä syistä johtuen Suomi, lopun maa,
jolla on vanha kalevalainen loitsuperinne ... Se mitä olen kirjoittanut
osoitteessa http://www.box55.pp.fi/dittis.htm
kuvaa erästä kansainvälistä harjoitusta , jonka avulla jo jonkin aikaa
mustia voimia on lähetetty Suomeen ... Osoitteessa
http://www.box55.pp.fi/suomi.htm on kuvattu Suomen kiertävä
yhteisrituaali jonka avulla nuo voimat olisi tarkoitus ’’pestä’’ isojen
kutsuvierasjoukkojen rakkaudella ja ilolla..
0129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

esjotes kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu