Olenko kauhea ihminen kun en tunne meille viikko sitten tulleeseen koiraan mitään suurta rakkautta...? :( Onhan se ihan kiva, enkä mä siitä luopumassa ole tai mitään, mutta jotenkin vaan vertaan sitä edelliseen koiraani aika paljon, mikä ei ole reilua!
Olenko hirveä?
Sammutinpullo
6629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vaan eläin. :)
Itselleni tuli nejäs koira viime syksynä, ja eihän ne tunteet hirveän rakastuneita aluksi olleet. Pidin kyllä kovasti pennusta, mutta pentuhan on työläs ja saattaa valvottaakin ensimmäiset yöt. Siitä se sitten vähitellen tuli rakkaammaksi koiruliksi, ja nyt on niin rakas ja lutuinen. Yhdessä harrastetaan, lenkkeillään, käydään näyttelyissä ja mukaan pääsee lähes joka paikkaan.
edelliselle koirallesi ja milloin?
ettet liia aikasin ottanu toista pentua edellisen korvikkeeksi?
itellä kävi tuomonen joskus kauan aikaa sitten ku koirani kuoli ja otin uuden heti perään, mutta ei se uus koira ikinä tullut rakkaammaksi ku se edellinen (voi myös johtua siitä että tuli vasta vanhempana).. mutta eihän uus pentu ole edellisen korvike?
ja kyllähä siihe pentuu ylleesä retkahtaa ku sen oppii tuntemaan paremmin :)
No hyvä, että mä en ole ihan kauhea ihminen muitten mielestä. Vanha koira jouduttiin n.puoli vuotta sitten 13 vuotiaana ja se kyllä oli kova,kova paikka. Päätin etten ikinä enää ota eläintä, mutta sitten mieli muuttui pikkuhiljaa :)
Kai se on tuo pentumaisuus, työlästähän se on. Ja kun ei oikein saa siitä vielä lenkkiseuraakaan kun ei voi pitempiä lenkkejä tehdä jne. Kaippa se tästä rakkaus kehittyy.. :)
Kyllä siihen kiintyy ajan kanssa, ei syytä huoleen! Ja mun mielestä on jopa parempi jos on tunteet aluksi suht neutraalit niin ei tule inhimillistettyä koiraa liikaa eikä lellittyä pentua piloille! ;)
Uusi lemmikkihän on kuitenkin vieras ja outo tulokas perheessä, varsinkin kun vielä tarvitsee niin paljon hoitoa ja huomiota kuin koiranpentu. Kiintymys kasvaa sitten vähitellen yhteisten ilon hetkien kautta, sanoisin.
Monesti eläinten poikaset ovat somia katsoa ja niitä on kiva ihailla kaukaa ja silittää. Sitten kun sellainen on itsellä (minullakin), on elo pitkälti sotkujen siistimistä ja riehumisen seuraamista. Oikea kontakti syntyy eläimeen vasta sen vartuttua ja saatua vähän järkeä, sekä totuttua ihmisten elämänrytmiin.
Jos joku tykkää eniten pennuista, niin hän nauttikoon niistä. Minä kyllä suosin aikuista eläinystävää.