Lyhyesti; olen joutunut taloyhtiöni (muiden asukkaiden vihaamaan, itsensä valitseman) hallituksen silmätikuksi, tilanne alkaa jo muistuttaa kiusaamista. Tässä pari päivää sitten eräs hallituksen jäsen käyttäytyi jo fyysisesti aggressiivisesti ja uhkaavasti minua kohtaan.
Kenelle valittaa hallituksesta, isännöisijälle?? Onko isännöitsijällä oikeus kutsua kysom. tilanteen vuoksi kokoon ylimääräinen yhtiökokous jossa voisi mahdollisesti, mainitsemaani käytökseen vedoten, erottaa hallituksen tai ainakin sen fyysisesti uhkaavan jäsenen??
Apua!!
Kenelle valittaa hallituksesta, isännöisijälle?? Onko isännöitsijällä oikeus kutsua kysom. tilanteen vuoksi kokoon ylimääräinen yhtiökokous jossa voisi mahdollisesti, mainitsemaani käytökseen vedoten, erottaa hallituksen tai ainakin sen fyysisesti uhkaavan jäsenen??
Apua!!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos välisi on kunnossa hallituksen puheenjohtajaan, niin juttele hänen kanssaan.
Isännöitsijä ei voi muuten auttaa kuin keskustelemalla tilanteesta.
Isännöitsijä ei sitä voi kutsua kokoon.
Ylimääräisen yhtiökokouksen voi kutsua lain mukaan kokoon kahdella tavalla.
Joko hallitus kutsuu sen koolle, tai sitten voi kerätä kymmenesosan osakkaista (osakkeista tarkemmin) ja vaatia hallitusta kutsumaan kokouksen koolle.
Ja niin kuin edellinen vastasi, niin voit kyllä jutella isännöitsijän kanssa, mutta isännöitsijä ei käytännössä voi mitään tehdä. Hänhän on vain hallituksen valitsema taloyhtiön juoksevien asioiden hoitaja.
..eli poliisille varmaan sitten, en enää muutakaan keksi!
Mutta vielä yksi vaihtoehto; enkös voi tehdä tuosta aggressiivisesta hallituksen jäsenestä isännöitsijälle ilmoituksen, mistä seuraa taas varoitus järjestys-sääntöjen rikkomisesta, sitä kai toisen asukkaan uhkailu on? Ja kun niitä lappuja kertyy tarpeeksi, on jo mahdollista erottaa..??
Enpä ole moisessa taloyhtiössä ennen asunut, ihan villin lännen meininki, hallitus-kolmikko saa tehdä mitä lystää, kukaan ei jaksa enää yritää taistella vastaan, nurisevat vain selän takana. ja kun minä erehdyin avaamaan suuni pompottelua vastaan, on tilanne nyt tämä. Käsittämätöntä!!
Ei se isännöitsijälle ilmoittaminen mitään auta, koska kuten sanottu, niin isännöitsijä on vain hallituksen työrukkanen, eikä voi mitään varoituksia antaa.
Kaikenlaiset varoitukset, mitä nyt tarkoitatkin, antaa ainoastaan ja vain hallitus. Isännöitsijä voi käytännössä sen varoituksen toimittaa perille, mutta se on aina hallituksen päätös.
Jos joku, oli hallituksen jäsen tai ei, käy fyysisesti käsiksi, niin silloin ilmoitus poliisille.
Ja ainoa keino tosiaan hallituksen, tai sen jäsenen vaihtamiseksi, on yhtiökokous. Joko tavallinen tai ylimääräinen.
isännöitsijälle tapahtuneesta, eikö hän voi kutsua kokoon ylimääräistä yhtiökokousta? Tai antaa sitä varoitusta??
Eikö hallituksen jäsenen uhkaava käyttäytyminen ole riittävä syy tämän erottamiseen?? Vai voiko hallituksen jäsen muka tehdä IHAN mitä haluaa?
Mistä ko. riita syntyi, olisi silloin paljon helpompaa auttaa. Yksi konsti on vielä olemassa. Ota todistaja mukaasi, ja mene hallituksen puheenjohtajan luokse ja selvitä asia hänelle, hpj voi kutsua sitten ko. kiusaajan puhutteluun ja näin ehkä asia selvinnee. Jos olet oikeassa, pidä linjasi ja taistele oikeuksistasi. Jos päälle käyvät niin nosta juttu.
koskaan riitaan tarvitaan aina kaksi..
Lyhyesti; minulle annettiin parkkipaikka, jolle taloyhtiön hallituksen jäsen aiemmin monesti on jättänyt autonsa -ja yleensäkin jättää minne haluaa, vaikka itsellään autotalli.
Paikka siis on nyt minun, mutta hänen autonsa on edelleen paikallani. Katselin tilannetta kaksi viikkoa, kunnes rohkaistuin ja menin pyytämään että siirtäisi autonsa pois. No, siitä sitten seurasi mitä alussa kerroin.
Mutta tuo oli hyvä idea mitä sanoit, koska vaikka hallituksen puheenjohtaja on samassa juonessa kysom, aggressiivisen henkilön kanssa, hänen on kai pakko ottaa huomautus tämän käytöksestä vakavasti, varsinkin jos pyydän vaikka isännöitsijän mukaan keskusteluun? KIITOS, oikeasti hyvä idea!!
EN haluaisi tätä viedä poliisille asti.
Katsotaan kuinka käy.. =)
Toki voit kirjallisesti lähettää huomautuksen isännöitsijälle parkkipaikkasi laittomasta käytöstä.
Silloin isännöitsijän tehtäviin kuuluu antaa huoamautus parkkipaikan "varastajalle" ja asia voidaan puida hallituksen kokouksessa.
Parkkipirkonkin voi kutsua paikalle, mutta silloin isännöitsijän pitää olla läsnä.
Ensinnäkin, koita nyt ymmärtää, ettei se isännöitsijä voi mitään varoituksia antaa tai kutsua ylimääräistä kokousta koolle. Siihen on vain nuo aikaisemmin mainitut kaksi tapaa.
Hyvä keino on tuo yllämainittu, eli lähetä kirjallinen nootti asiasta isännöitsijälle JA hallituksen pj:lle, jossa vaadit, että asia on käsiteltävä hallituksen kokouksessa. Tällöin se on myös lain mukaan siellä käsiteltävä. Ja vaadi myös, että kun asia on hallituksessa käsitelty, niin saat siitä kohtaa hallituksen kokouksesta pöytäkirjaotteen. Tähän tosin hallituksen ei ole pakko suostua, mutta se kuuluu hyvään hallintotapaan, että osakas saa luettavakseen sen kohdan pöytäkirjasta joka koskee häntä.
Voit myös kutsua sen parkkipirkon tai poliisin paikalle, kun auto on pysäköity sinun paikallesi.
Tällöin on oltava mukana joku yhtiön edustaja, joko isännöitsijä tai joku hallituksen jäsen.
Misket halua mennä poliisin puheille? Soita rikospoliisiin ja kerro tilanne. kerro mitäon tpahtunut,jasovi poliisin kanssa esijm,.ettäjoshallitus ei otaasiaakunnollahuolehtiakseen, esim. jos vähättelevät asiaa tai pimitävät tietoa sinulta tai vääristelevät tapahtunutta,kääntävätsen ylösalaisin ja syyttävät sinua (mikä on täysin mahdollista!), menet erikseen tekemään virallisen rikosilmoituksen.
Mainitse kirjeessä hallitukselle että olet tiedottanut asiasta poliislle mutta varsinaista riksoilmoitusta et ole toistaiseksi tehnyt, ja se, teetkö asiasta virallisen riksoilmoituksen, riippuu siitä pustyykö hallitus hoitaamaan asian normaaliin tapaan. Muotoile se esim. niin että "Sikäli kuin hallitus selvittää ongelman (ts. ottaa asian vakavasi puheeksi uhkailijan kanssa ja pystyy antamaan minulle takeet siitä, ettei vastaavaa enää tapahdu,) asiaa ei tarvitse viedä viranomaistutkintaan."
Onko autopaikastasi tehty kirjallinen sopimus tai onko hallitus käsitellyt sen kokuksessaan.
Vai onko isännöitsijä antanut sen sinulle.
Koeta saada autopaikastasi kirjallinen paperi, sen kanssa on helppo toimia eteenpäin.
Isännöitsijä ei nuhtele hallitusta, päinvastainen tilanne on mahdollinen.
Jonkun henkilön aggressiivinen käytös: hallitus/ sen puheenjohtaja tai isännöitsijä ei ole vastuussa jonkun hallituksen jäsenen käytöksestä jossain taloyhtiön pihalla. Usko nyt jo.
Ilmoitaa asiasta poliisille, jos mielestäsi kyse on rikoksesta. Rikokset ovat poliisiasioita.
Jos sinulla on kirjallinen vuokrasopimus parkkipaikastasi ja siihen pysäköi joku muu, voit soittaa pys.valvojan paikalle ja pyytää tätä kirjoittamaan maksukehoituksen. Koska kyseessä on sinulle vuokrattu paikka, mitään isännöitsijää ei tarvita paikalle.
Voit toki ilmoittaa luvattomasta pysäköinnistä isännöitsijälle tai hallituksen puheenjohtajalle ja pyytää heitä muistuttamaan pysäköijiä siitä , että vain omia paikkoja voi käyttää, ei toisten.
Asiat saadaan aina hoidettua parhaiten, kun hoitaa ne asianmukaisia reittejä pitkin. Jos odotat, että ko. agressiivi häädetään omistusasunnostaan, siin saat odottaa kauan.
No lukaiseppa isännöinnistä blogia, niin näät mitä kaikkea maailmalla voikaan tapahtua.
http://www.kotonakaikuu.blogspot.com
KENELLE sitten hallitus on vastuussa?? Eiväthän hallituksen jäsenet ole lain ulkopuolella; jos rikkoo järjestys-sääntöjä, kuten tämä toisen kotiovella riehunut hallituksen jäsen on kai kenen tahansa älynjuoksun mukaan tehnyt -ONHAN tuosta nyt jouduttava vastuuseen??
Voinko todistajan läsnäollessa "pakottaa" hallituksen puheenjohtajan kirjoittamaan tälle hallituksen jäsenelle sitten virallisen varoituksen??
OIKEUS luulisi olevan taloyhtiöissäkin??
Anteeksi vaahtoaminen, on vaan niin turhautunut olo..
Jos toinen asdukas käyttäytyi uhkaavasti sinua kohtaan taloyhtiön alueella, mielestäni asia kuuluu hallitukselle. Kaiketi teilläkin naapurin häiritseminen on kiellettyä, ja kyllä uhkailu on aikamoista häirintää. Tuleehan kovaäänisestä musiikin soittamisestakin huomautus. Pyydä asia hallituksen käsittelyn vedoten järjestysssääntöihin joissa kielletään naapurin häirintä.
Jos se tapahtui taloyhtiön alueen ulkopuolella, asia ei kuulu taloyhtiölle ollenkaan.
On olemassa ennakkotapaus, jossa asunto otettiin haltuun, koska osakas huuteli pihalla jatkuvasti törkeyksiä naapureille. Siis vain huuteli rivouksia, ei sentään uhkaillut.
Nyt jo kahdesti; toinen käynti siksi, että tämä kiusaaminen meni niin pitkälle, että hallitus soitti aamulla seitsemältä poliisit ovelleni; olin muka aloittanut aamuni heittämällä parvekekalusteeni pihalle! Voitte uskoa, että kamelin selkä katkesi siinä vaiheessa.
Poliisi kyllä uskoi syyttömyyteeni ilman selittelyjä, kun kerroin vähän taustoja. Sanoi vai, että pitäisi ottaa yhteyttä isännöitsijään ja hoitaa asia.. No, sitähän tässä on yritetty, mutta kun isännöitsijäkin hiukan pelkää näitä ihmisiä..
Ja kun vielä yrittäessäni selvittää asiaa jo mainitun aggressiivisen hallituksen jäsenen kanssa sain vastaukseksi vain "täältä on vuokralaiset ennenkin saatu lähtemään!" olikin homma =tarkoituksellinen kiusaaminen sillä selävää ja marssin poliisiasemalle tekemään ilmoitusen.
Nyt tilanne se, että poliisi soittanut isännöisijälle ja kehottanut toimimaan niinkuin tälläisessa tilanteessa kuuluu. Hallituksen jäsenille on mennyt rauhoittavat, kiusaamisen lopettamiseen kehoittavat puhelut. Asia viedään yhtiökokoukseen jossa todennäköisesti ihan jo tällä minun kokemallani kohtelulla on niin suuri painoarvo, että hallitus saadaan vaihdettua ilman suurempia ongelmia.
Tämä vain tiedoksi, ettei kannata alistua vaan toimia, jos kokee tulleensa väärin kohdelluksi; oli itse sitten vuokralainen tai osakas ja kiusaajat vaikka sitten hallituksen "kaikkivoipia" jäseniä; SUOMEN LAKI KOSKEE KUITENKIN JOK´IKISTÄ!!!
Kiitos kaikille neuvoista ja rauhallista jatkoa =)
HIENOSTI TOIMITTU!
Yhtiökokouksessa ao. uhkajalla ei pitäisi olla edes äänioikeutta. Ehdota että hänet erotetaan hallituksesta välittömästi.
Jos olet tehnyt rikosilmoituksen uhkailusta, se etenee joka taapuskessa omaa tahtiaan yhtiökokouksen päätöksestä riippumatta.
Teit kai ilmoituksen myös perättömästä ilmiannosta? Virkavaltaahan harhautettiin, ja se on lainvastaista.
Onpa hyvä ettet uskonut noita kirjoittajia,jotka väittivät ettei hallitusole vastuussa yksityisen asukkaan uhkailusta. Kyllä siihen on hallitusken puuttuttava jos se tapahtuu taloyhtiön alueella, koska silloin se on vakava järjestyshäiriö. Se, että asia kuuluu myös poliisille, on toinen juttu.
Aina näitä riittää jotka haluavat että hallitus tilanteessa kuin tilanteessa vapautuu vastuunotosta.