Väsymistä

Tänne kun kuulemma saa luvan kanssa heitellä väsyneitä aiheita niin nyt kysyn kanssakulkijoilta väsymisestä; oletteko fyysisesti jossain vaiheessa väsyneet, siis oikeasti uneen asti? Itsellä tämä tuli mieleen kun viimeiset viisitoista vuotta olen huonosti nukkunut, ihan normaalia on etten jaksa sängyssä lojua enää aamuneljän jälkeen. Mutta nyt viimeiset kolme viikkoa olen nukkunut kuin porsas, kaikki yöt aamuun saakka ja näin viikonloppuisin pitää vielä nukkua pari tuntia päiväunia. Itsediagnosoin jo diabeteksen, mutten juo enkä hyppää vessassa yhtään useammin kuin ennen. Stressin purkautuminen kuulemma unettaa, mutta mikä stressi tässä nyt olisi purkautumassa kun vuosikontrolli on vasta tiistaina? Toivoisin että viidentoista vuoden vähäunisuuden tilalle vaan olisi tullut tosiväsy, ettei tämä nykytila olisi oire jostain.
7533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sytohoitojen aikana nukuin aivan liikaa, yli 10 tuntia, tietenkin heräsin välillä yöhikoiluihin. Kun ei ole estrogeeniä kehossa. Otankin vielä päikkärit aina ruokailun jälkeen. Fyysinen väsymys kävi päälle. Mutta kun sytohoidot ovat ohi, en saa helposti unta nukahtamislääkkeestä huolimatta. Opin kuuntelemaan kehoani edelleen. Teen mieluisia fyysisiä töitä kotona, mm. puutarhahommia, olenhan vielä sairauslomalla.
Tuosta tilanteestasi en osaa sanoa kuin en usko sen olevan epänormaalia. Kai tiistaina kontrollissa selviää? Jos ei ole aihetta, niin nauti rauhassa unista tuntemuksiesi mukaan! Nukkumatti on vierelläsi! :)

Äänestä
  • sekä jälkeen on unet karisseet.Unilääkekkään ei aina tepsi.Herää jo klo 5 kuin olisi töihin lähdössä.
    Unenpäästä vaikea saada kiinni,nukkuu muutaman tunnin ja taas hereillä.Joinain päivinä tuntuu jotta päikkäreille saisi lähteä.Mene onnella huomiseen
    kontrolliin:)

    Äänestä

  • ovat paras hoitaa levolla. Heti kun väsymys hyökkää niin lepää ja heti kun väsmys ohittuu tekee nopeasti mitä jaksaa jne ja varsinkon syö kunnolla. valkuaispitoista, EI biogeenisia amineja, EI kovin bakteeripitoisia ruokia, ei histamiinipitoisia ruokia ( histamiinin vaikutus on sama kuin radiomimeettinen vaikutus)

    Luuytimen väsymys tuntuu koko kehon uupumuksena ja sitä tulee totella signaalin tapaan ja kannattaa ottaa positiivisesti asia, niin silloin saa samalla vastustuskykyä nostettua. Voi esim syödä jotain energiapitoista ennen kuin menee pitkäkseen.
    Väsmystä on enemmän, jos histamiinia purkaantuu.

    Yöhikoilu ei johdu estrogeeniasiasta, vaan heijastaa rasittuneisuutta taudista ja silloin kannatta ottaa positiiviseti myös. Istuskella valossa, lueskella ja ottaa välipala ja odottaa että hikoilutus menee ohi. Tuo hikoilutus on asia mitä tulee välttää. Aamulla 3-4 aikaan kehon lämpö on yleensä matalin johtuen eräsitä melatoniinivaikutuksista. Sitä voi keventää kuten neuvoin. Sellaisen pikku tauon jälkeen voi saada hyvät unet.
    Ei sitä "liikaa nuku" sytostaattine jälkeen, mutta on hyvä katsoa että ei nuku yli 11 tuntia, koska silloin keho potee energiavajausta ja se ei ole edullista paranemiselle ja johtaa hypoglykemiaan. Onhan sitä herätyskello olemassa. herätä silloin itsesi syömään esim 7-8 tunnin päästä( Tavallinen yömitta.

    Äänestä

Mä oeln jatkuvasti väsynyt aamupäivisin varsinkin, mutta sitten kun pitäs mennä nukkumaan niin mun päivä vasta alkaa l. siis rytmit ovat aivan sekaisin. Kun kuitenkin menen nukkumaan herään viimeistään kuudelta aamulla ensimmäisen kerran vessaan ja keekoilemaan, joskus jopa en saa enää unta niin aloitan päivän sitten aamulla aikaisin.

Toisinaan paljon touhua ja tehtävää, sekä työn tekeminen väsyttää niin, että seuraavana aamuna herää uppotukkiolotilaan l. niinkuin ei olisi koskaan nukkunutkaan vaikaa vastikään heräsi 12 tunnin yöunilta.

Tosin kuulun niihin ihmisiin, jotka sairastavat astmaa ja allergioita piisaa ja varsinkin tähän aikaan on kummallista, että saa nukuttua kokonaisen yön ilman että herää niistämään... Allergikot kuuleman mukaan nukkuvat huonoimmin. Ja mä kuulemma vielä satunnaisten vierustovereiden mukaan kuorsaan niin perkeleesti, että sekään ei edesauta nukkumista.

No stressi voi teettää sekä unta, että unettomuutta tai levottomuutta unessa ja aamulla kun herää niin niskat ja paikat ovat jäykkinä kuin pökkelöt. Mutta toivottavasti saat edes hetken verran nukutua, minä yritän ainakin saada unen päästä kiinni...

Äänestä
  • ..selvisin ekasta kontrollista. Nyt tuntuu siltä että koko elämän voi aloittaa alusta. Epätodellinen olo, ihan niinkuis olisin jollain tripillä, mahtaako ensi yönnäkään tulla uni silmään?

    Pumpulia kengissään

    -postuumi-

    Äänestä

  • postuumi kirjoitti:

    ..selvisin ekasta kontrollista. Nyt tuntuu siltä että koko elämän voi aloittaa alusta. Epätodellinen olo, ihan niinkuis olisin jollain tripillä, mahtaako ensi yönnäkään tulla uni silmään?

    Pumpulia kengissään

    -postuumi-

    Tämä viittaa B12 ja foolihappopuutteeseen. Siiä on tunne kuin "pumpulia kengissä" Mutta koska nämä tekijät ovat geenisätötekijöitä ja voivat olla syöpää esiin ärsyttäviä, niitä ei kai pitäisi tabletteina käyttää. Sen sijaan ravinnossa tulisi olla foolihappoa, rautaa ja B12- vitamiinia päivittäin. Vihreitä vihanneksia, kaalia, laihaa lihaa, munaa, kalaa.
    Varo aliravitsemusta.
    onkologi voi tässä antaa neuvon, miten välttää polyneuropatiaa, joka tulee kemoterapiasta.

    Äänestä

  • postuumi kirjoitti:

    ..selvisin ekasta kontrollista. Nyt tuntuu siltä että koko elämän voi aloittaa alusta. Epätodellinen olo, ihan niinkuis olisin jollain tripillä, mahtaako ensi yönnäkään tulla uni silmään?

    Pumpulia kengissään

    -postuumi-

    on "pumpulinkevyt!"Hieno homma-ja nyt rinta rottingilla kohti kesää:D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


postuumi kirjoitti:

Tänne kun kuulemma saa luvan kanssa heitellä väsyneitä aiheita niin nyt kysyn kanssakulkijoilta väsymisestä; oletteko fyysisesti jossain vaiheessa väsyneet, siis oikeasti uneen asti? Itsellä tämä tuli mieleen kun viimeiset viisitoista vuotta olen huonosti nukkunut, ihan normaalia on etten jaksa sängyssä lojua enää aamuneljän jälkeen. Mutta nyt viimeiset kolme viikkoa olen nukkunut kuin porsas, kaikki yöt aamuun saakka ja näin viikonloppuisin pitää vielä nukkua pari tuntia päiväunia. Itsediagnosoin jo diabeteksen, mutten juo enkä hyppää vessassa yhtään useammin kuin ennen. Stressin purkautuminen kuulemma unettaa, mutta mikä stressi tässä nyt olisi purkautumassa kun vuosikontrolli on vasta tiistaina? Toivoisin että viidentoista vuoden vähäunisuuden tilalle vaan olisi tullut tosiväsy, ettei tämä nykytila olisi oire jostain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu