Häiriköinti puhelimella

ahdistunut

En tiedä minne osastolle olisin tämän pistänyt, mutta ongelmani on seuraavanlainen. Olen jo pitkään saanut häiritseviä puheluita tuntemattomasta numerosta, äänestä päätellen henkilö on aina sama ja miespuolinen. Hänen puheensa ovat äärimmäisen loukkaavia ja ahdistavia, aina jotenkin seksiin viittaavia. Niihin tuli jo pieni tauko, mutta taas hetki sitten sain inhottavan puhelun. En oikeen voi olla vastaamattakaan, kun muutkin ihmiset soittavat joskus tuntemattomasta numerosta. Mutta pystyvätkö poliisit selvittämään tämän kyseisen ihmisen henkilöllisyyden? Toki voin vaihtaa numeroa ja homma on selvä. Mutta jos tämä ihminen tuntee minut, niin hän luultavasti saa uudenkin numeron selville. Olisi tärkeää saada tietää, kuka hän on. Varsinkin, kun kyseessä saattaa olla henkilö, joka on minua ennenkin ahdistellut. Ja huom. olen alaikäinen.
Osaako kukaan kertoa, voivatko poliisit auttaa minua tässä?

19

8076

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rikos

      Pilapuhelu on rikos. Varsinkin kun on moneen kertaan soittanut ja puhuu seksistä yms. tai ahdistelee ja olet alaikäinen. Tee rikosilmoitus, poliisi saa kyllä selville soittajan ja soittaja saa varmaankin sakot.
      Voihan olla että soittaja on joku kaverisi joka haluaa pilailla mutta tuollainen ei silti ole hyväksyttävää. Onko soittaja äänestä päätellen aikuinen vai ikäisesi?

    • vaihtoehtoja

      Harvoin poliisi lähtee selvittämään tämäntapaista rikosta. Jos haluat tietää, kuka soitaa niin saat puhelinoperaattorilta numerot, joista on soitettu..tosin 4 viimeitä puuttuu. Jos haluat vetää asian oikeuteen, joudut tekemään siviilioikeus jutun..se maksaa ja miten pystyt asian todistamaan. Kehottaisin muuttamaan numeroa.

    • ....

      Faktaa, kyseessä on kotirauhan häirintä, joka on asianomistajarikos.
      Poliisi ei tee mitään asianomistajarikoksessa, ellei asianomistaja vaadi teosta rangaistusta. Huvikseen poliisi ei lähde soittajaa selvittelemään. Kaiken lisäksi se tulee myös veronmaksajalle kalliiksi, sillä operaattorit veloittavat selvitystyöstä viimeisen päälle. Prosessi taas johtaa oikeuskäsittelyyn, kun tekijä saadaan selville.

      • ahdistunut

        ... vastauksista! Äänestä päätellen henkilö on aikuinen mies. Kuulostipa hankalalta tuo kaikki. Numeron vaihtaminen olisi helpointa, mutta olisi tärkeää saada tietää, onko kyseessä sama mies joka on minua ennenkin ahdistellut. Jos on, niin asialle täytyy tehdä jotain.


      • ertti
        ahdistunut kirjoitti:

        ... vastauksista! Äänestä päätellen henkilö on aikuinen mies. Kuulostipa hankalalta tuo kaikki. Numeron vaihtaminen olisi helpointa, mutta olisi tärkeää saada tietää, onko kyseessä sama mies joka on minua ennenkin ahdistellut. Jos on, niin asialle täytyy tehdä jotain.

        seuraavan kerran kun tulee puhelu niin soita operaattorille ja kysy että voivatko selvittää numeron jos eivät niin ota yhteyttä poliisiin ja kerro mitä puhelimessa on sanottu ja koska siis tarkka aika koska puhelu on tullut nykyisin kyllä on paljon prepaid liittymiä joidenka omistajaa ei saada selville mutta numero saadaan mistä on tullut joten jos olet alaikäinen niin eiköhän poliisi suhtaudu vakavasti asiaan varsinkin jos kyseessä on aikuinen mies


      • Pessimistin sana
        ertti kirjoitti:

        seuraavan kerran kun tulee puhelu niin soita operaattorille ja kysy että voivatko selvittää numeron jos eivät niin ota yhteyttä poliisiin ja kerro mitä puhelimessa on sanottu ja koska siis tarkka aika koska puhelu on tullut nykyisin kyllä on paljon prepaid liittymiä joidenka omistajaa ei saada selville mutta numero saadaan mistä on tullut joten jos olet alaikäinen niin eiköhän poliisi suhtaudu vakavasti asiaan varsinkin jos kyseessä on aikuinen mies

        Jos soittaja soittaa prepaid numerosta eikä hän ole samaa kännykkää samalla PUK-numerolla aiemmin käyttänyt henkilökohtaisesta numerosta soitettaessa, ei itse asiassa ole mitään mahdollisuutta saada teknisesti soittajan henkilöllisyyttä selville. Teoriassa se olisi mahdollista, jos puhelun aikana alettaisiin jäljittää puhelimen sijaintia ja poliisi ehtisi napata soittajan näin verekseltään, mutta tuskinpa tällaiseen operaatioon pannaan resursseja päivystämään.


    • Ulkona4ever

      Morjens .
      Minäkin tossa erosin kolme kuukautta sitten ja arvatkaas mitä kyllä ei jumalauta se sama tyttö soittaa mulle joka päivä yli 20 kertaa ainakin ja lähettää teksti viestejä kuten:elämäni on pilalla mulla ei ole mitään muuta ajateltavaa kuin sinä!

      No ei tossa vielä mitään ja sitten vielä HÄN on jakanut minun puhelin numeroani pitkin kyliä joten hänen kaikki kaverinsakkin soittelevat minulle ...

      olen ladannut puhelimeeni jonkun S60 Callfiltter'in estääkseni noi soitot mutta ei oikein kiinnostaisi pitää tuommosta softaa koko elämäni kännykässä.
      Eli kannattaisko käydä Poliisi Laitoksella jututtamassa kavereita,Vai olisiko jotain muita vaihtoehtoja?
      Numeron vaihto hah sekin on tapahtunut jo muutaman kerran...

      Eli voisoko tästä aiheesta käydä kipasee PoliisiAsemalla..

      • out2ever

        Oho sori vähän kirjotus virheitä

        PS:on mulla niitä viestejäkin tallella ?


    • Tietäjäl-jkljl

      Siis Rikoislain 24 luvun pykälän ensimmäisen moumentin toisen mukaan "Kotirauha rikkominen. Joka oikeusettomasti rikkoo toisen kotirauhaa metelöimällä, heittämällä esineitä, soittamalla puheluita tai muuulla vastaavalla tavalla on tuomittava kotirauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi"

    • bbqoppksdhkds''''''

      saako alle 15 v jotain pilapuheluista ei kai vaan vankeutta.

      • eips

        Pilapuheluista saa korkeintaan sakot ja jos tuntemattomasta soitat nii et 99% mahdollisuudelma tule saamaan edes sitä.


    • puhelinterrosistinselätt

      Kirjaa soittopäivät ja ajat. Poliisi saa helposti selville miltä paikka kunnalta puhelu tulee. Jos se tulee siitä läheltä, epäiltyjä voi olla liian monta. Äänitä kaikki puhelut oli puoli aktiiviesti mukana - ai niikkö, kerro lisää jne. Saatat keksiä kuka soittaa niitä. Pyydä häntä kertomaan missä vaatteissa hän pitää sinusta eniten ja jos mahdollista missä hän on sinut nähnyt ja milloin. Kun poliisille kertoo epäillyn nimen, poliisikin saattaa kiinnostua selvittämään olisiko se hän. Jos sinusta itsestäsi on liian raskasta tehdä tuota, lainaa puhelimesi jollekin aikuiselle ja hän esittää sinua sekä äänittää puhelut.

    • Erästä tuttavaani ja hänen perhettään uhattiin puhelimessa ja Fabebookissa tappaa. Uhkailijoilla oli julkiset numerot ja oikeat profiilit käytössä, joten ei ollut epäselvää, että kuka uhkaili. Tuttava teki rikosilmoituksen ja muutaman viikon päästä tuli kirje jossa sanottiin, että esitutkintaa ei aloiteta koska uhkaajat asuvat eri paikkakunnalla kuin uhkailtuna olleet henkilö, joten olisi epätodennäköistä, että uhkaajat totetaavat uhkaustaan!

      Eli Suomessa saa jaella tappo uhkauksia, ainakin jos uhkauksen jakelijat ovat Muslimeita, kuten tässäkin tapauksessa. Mulle tuli joskus pilasoittoja prepaid numerosta, vastasin kerran viestillä näin, että ``mulle tulikin eilen kirje, että mun perhe uhataan tappaa ja uhkaaja soittaa mulle tänään prepaid numerostasi ja kertoo meidän perheen elinajan. Poliisit käski soittaa heti häkeen kun saamme tuosta numerosta puhelun. Tiedän myös kuka olet, mutta en tiedä nimeäsi ja asuinpaikkaasi. Me tiedämme, että olet heroiini diileri`` Hah hah pilasoitot (häirintä) loppui siihen :D

    • Pelokas8vuotias

      Mulle soitti DNA puhelinmyyjä ja se nauroi mulle

    • tietämättömien_palsta
    • lakitietäjätmuka

      On täällä lakipalstalla tietämätöntä jengiä. Huudellaan vain puskasta randomina mitä milloinkin vaikka kysymys on vakavasta asiasta ja alaikäiseen kohdistuvasta rikoksesta ja ollaan muka jotain asiantuntijoita. 14 kommenttia (joista 1 poistettu) ennen kuin joku jakoi oikean tiedon.

    • Anonyymi

      Minulla on sama ongelma ja olen itsekkin vielä alaikäinen

    • Anonyymi

      Jos hän soittaa omasta liittymästään poliisi saa helposti selville kuka hän on. Ongelmana on vaan se, että poliisit ei usko sinua. Siis äänitä puhelut, kirjoita niistä parhaita kohtia poliisille - ei liian monta koska yli 10 rivin lukeminen voi olla heistä liian työlästä. Jos tekijä on fiksu, hän käyttää prepaid liittymää ja silloin voi olla vaikeampi saada poliisia motivoitumaan selvittämään sen sijaintia. Sen kanssa samoissa sijainneissa usein olleen puhelimen voisi olettaa olevan myös häirikön, mutta ei nämä vainoamisen poliisia kiinnosta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 326
      4801
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2266
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      194
      2109
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1486
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      81
      1407
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1002
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      987
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      939
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      844
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      776
    Aihe