Minkälainen ilmasto Meksikossa on tuolloin? Sadekausi varmaankin, pilkahteleeko aurinko välillä? Entä hurrikaanit, onko pahin aika just sillon ja onko niistä oikeesti pelkoa? Olis kiva kuulla paremmin tietävien mielipiteitä, koska kiinnostaa tuo maa kovasti, mutta mahdollista on lähteä oikeastaan vain elo-syys...
Meksiko elo-syyskuussa
4
1229
Vastaukset
- keskilännestä
Jos suunnittelet rantalomaa ja varsinkin Karibian rannikolle, niin elo- syyskuu on vielä hurrikaanikautta. Eihän se kovin todennäköistä ole, että sellainen iskisi juuri silloin ja sinne missä sinä olisit, mutta mahdollista kuitenkin. Noin kaukaa tultaessa en riskeeraisi.
- Chaparrita
tuo on. Meksikossa sadekausi ei tarkoita sitä että vettä tulee 24/7. Yleensä iltaisin tai öisin sataa ja päivällä aurinko paistaa. Paitsi jos kohdalle sattuu trooppinen myrsky tai sitten hurrikaani. Jokainen vuosi on erilainen, joskus sataa enemmän, joskus vähemmän. Mutta aina myös aurinko paistaa.
- hate
http://www.worldweather.org/ eli esim.Cancunissa olisi satanut elokuussa 109,5mm ja syyskuussa 224,6mm keskimäärin.Sade päiviä olisi ollut elokuussa 10 ja syyskuussa 14 nämä siis keskiarvoja.Samana aikana Tampereella olisi sadellut 75,4mm ja 60,6mm ja sadepäiviä 11 ja 10.Vähiten sadepäiviä olisi ollut helmi,maalis huhti ja toukokuussa mutta kyllä helmikuussakin vettä tulee, kokemuksesta tiedän, mutta ne ovat hetkellisiä kuuroja.
- hate
Laitoin tuon Cancunin tuohon esim.kun en tiennyt minne päin Meksikoa olet menossa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151670
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91353Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491080Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760