Musaa ulkosalla

Kaupunkialue. Omakotitalotaajama. Ja yhdet tuo joka perhanan viikonloppu ja joskus arkenakin poppivehkeet kera ison kaiuttimen ulos ja soittaa musiikkia niin että kuuluu tosi kauas.
Ei minua toisaalta se musiikki haittaa, mutta... sellainen ajattelemattomuus muita kohtaan. Kysyisivät edes haittaako jos soitetaan... mutta kun ei.
Musiikki soi viellä kymmenenkin jälkeen ihan yksinään pihalla.
Tyhmintä kaikessa on, että talon rouva tuli minulle kerran valittamaan, että kissamme mouruaa hänen ikkunan alla öisin. Kissamme on leikattu poika ja nukkuu öisin sisällä.
Itse heillä on myös kolme koiraa, ja yksi niistä louksuttaa leukojaan aamusta iltaan, kun on niin pirun moinen vartia ja liian vähän lenkillä. Tuskin koskaan.
3653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvää musiikkia sieltä eilen kuului. Ja kaupunki oli Lappeenranta!

Äänestä
  • ei sitä musiikkia tarvitse soitella niin että muutkin sitä pakosta joutuu kuuntelemaan.
    Yleensä noilla huudattajilla ei ole ihan kaikki siellä päänupissa kohdallaan kuten viestii jo tuo kissan mouruamisesta valittaminen, vaikka ne omat nurkat on siivoamatta. Malka omassa silmässä ja niin päin pois. Tuosta metelin pitämisestä voi ilmoittaa Poliisille joiden velvollisuuksiin kuuluu tulla kertomaan tälle naapurille että miten kuuluu elää että naapureiden ei tarvitse häiriintyä heistä. Koiran haukkumiselle tuskinpa on mitään tehtävissä kuin odottaa että se heittää henkensä, koira kun ei ole pitkäikäinen, varsinkaan jos on huonossa hoidossa vieläpä.

    Äänestä

Jos on, voisit sijoittaa sen siten, että tietyssä asennossa vesisade osuisi sopivasti härveleihin. Siis, nämä häiriköt ovat rajanaapureita. Tämä kannattaa tehdä silloin kun naapurit ovat jo sisällä nukkumassa ja musiikki raikaa pihalla. Aamulla eivät voisi todistaa mistä vesi on tullut. Mutta voin taata, että tarpeeksi vettä saatuaan laitteet eivät enää toimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsiperhe kirjoitti:

Kaupunkialue. Omakotitalotaajama. Ja yhdet tuo joka perhanan viikonloppu ja joskus arkenakin poppivehkeet kera ison kaiuttimen ulos ja soittaa musiikkia niin että kuuluu tosi kauas.
Ei minua toisaalta se musiikki haittaa, mutta... sellainen ajattelemattomuus muita kohtaan. Kysyisivät edes haittaako jos soitetaan... mutta kun ei.
Musiikki soi viellä kymmenenkin jälkeen ihan yksinään pihalla.
Tyhmintä kaikessa on, että talon rouva tuli minulle kerran valittamaan, että kissamme mouruaa hänen ikkunan alla öisin. Kissamme on leikattu poika ja nukkuu öisin sisällä.
Itse heillä on myös kolme koiraa, ja yksi niistä louksuttaa leukojaan aamusta iltaan, kun on niin pirun moinen vartia ja liian vähän lenkillä. Tuskin koskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu