Leikki on lasten ja huumori meidän ikääntyvien suurimpia luojalta saatuja lahjoja.
Leikitellen lapset varttuvat ja oppivat. Huumorintaju on meidän henkisen kasvumme tilan oivallinen mittari.
Kokeilempa, josko viesti lähtee matkaan. Lukuisat epäonnistumiset koettelevat "huumorintajuani".
"Nyt vanhakin jo nuortuu kuin lapsi leikkimään ja koukkuselkä suortuu ja niin on kaikki mielissään. ..."
Leikitellen lapset varttuvat ja oppivat. Huumorintaju on meidän henkisen kasvumme tilan oivallinen mittari.
Kokeilempa, josko viesti lähtee matkaan. Lukuisat epäonnistumiset koettelevat "huumorintajuani".
"Nyt vanhakin jo nuortuu kuin lapsi leikkimään ja koukkuselkä suortuu ja niin on kaikki mielissään. ..."
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kyllähän tuli joulu mieleen,
voisi aivan hyvin leikkiä.
Mutta asia on niin mitä leikkisimme?
Sen tiedän että huumorin kukka se kaunein kukka on.
Vaan mistä tiedän kenen kanssa kannattaa keskustella ja leikkiä huumorinkukkaa ruokkia.
Saa pian häijyt niskaansa.
Kerronpa sen että olen vaihtanut nikkini,kun minut on teilattu niin tuhat ja satakertaa tällä palstalla.
Nytpä yritän uudelleen,hypitäänkö silmille vai laitankohan silmät kiinni.
Iineksenä nyt sitten liikun ja eihän se kaikille sovi että en laita vanhaa nikkiäni tähän,
mutta tehräänpä tästä sellainen arvaus leikki,kerron jos joku osaa oikeaan.
Mieli tekisi vaihtaa, mutta yritän nyt pysytellä tässä ainakin vähän aikaa.
Leikki on minulle mieleen. Olen leikkinyt vuosikymmeniä tuhansien lasten kanssa ja usko tai älä, jotkut ovat jopa tykänneet leikkiä kanssani ? Tytötkin ?
Lupasin tässä heikkona hetkenäni, että katson vain tämän erän loppuun. Onkohan tämä ensimmäinen, toinen vai peräti viimeinen ?
Voisithan hieman raotella verhoa, että voisin kurkistaa ja miettiä josko...?
Jaaha taas! miettinyt myös että talvi tulloo ja hameessä taitaa tulla vilu.Laitanko kellomekon säilöön ja otan pompan esille?
Mutta--olen miettynyt tätä nyt tovin ja tulin siihentulokseen,et mukavampi pitää mekkonen päällään ja aloittaa neulominen lämpimistä alusvaatteista.Jos ekana kutois villaiset stay upit ja samasta villalangasta sävysävyyn stringit myös.Saisin siten lämmikettä alle ja voisin pukeutua kellohameeseeni talven paukkuvissapakkasissakin:-)
Olen kova tekemään ainahommia kun alkuun pääsen jossain,voisin samalla kutoo toisillekkin..kukamitäkin haluaisi.Pojille villaiset korvaläpät tytöille lämmittävät nenätupot..ei pakkanenkaan meitä silloin nujertais-eikä tulis meitä kovistelemaan!
Kun nätisti Sinua kosisin niin saisinko Sinulta ihan itse kutomat rukkaset ? Sinulle annan tässä oivallisen "mietintämyssyn" kaiken uhalla.
Jos rukkasia et osaa tai tahdo kutoa niin sitten Kai de Puu on pulassa. Tällä palstalla moni lukee tämän viestin ja aivan vakaasti ovat sitä mieltä, että minä juuri kosin Sinua ?
Mitä asusteita muuten tarvitsemme talven varalle ?
Kaksi toistaan rakastavaa ihmistä ei kovin paljon tarvitse. Olen huomannut, että pari ystävällistä sanaa, toisen läheisyys joka lämpimien värien käyttö sisustuksessa lisää aistittavaa lämpöä jopa 4 - 5 astetta.
Kun takkatulen ääressä alkaa rakkauden tuli roihuta niin silloin ei ole väliä onko päällä marimekkoa tai pari mekkoa vai onko ollenkaan rihman kiertämää ?
JIPPIIIIIII..minua on melkein kosittu:-)
Istuu nyt muutaman vuorokauden "ajatusmyssy päässään" Onneksi en ole mustasukkasta tyyppiä,et silläaikaa voit Kai de puu kyllä vähä pelehtii näiden uusien tytyjenkaa!Samalla voin tässä toivottaa tytöt teretulleeksi joukkoon!!
Varuilta katselen kyllä rukkasmallii Mutta taas toisaalta,eihä sitä tiijä vaikka komeemman löytäsinki miettimisajallani.Takkapuut on aika vähissä,pitäs klapien tekijä löytyy kyllä,ennenkö jääkukkien tekijä ehtii.
Tieräkkös Sä Flikka, jotta melekeen on meirän puoles kolomattaosaa vaille ja se on palio se.
Mun mallinen sopiis kyllä siihen Väyrysen Paavon rekehen, kattua vain puuttuu, anturan ainekset mä saan kyllä syksyhämäris naapurin mettästä.
Sun klapipinostas voiis löytyä omialtaasia taakstoolia. Rannilan Esa tietysti antaas kattopellit aiva iliman ja Kivistön Ville tois kiukahan ja kattelis sopivat kivekki.
Vieläkähän Kylymäjyrän kappelis olis kärrymestaria, ennen oli sanonta, jotta nämä on k...t ja kyllä nämä liniaarirattahat keikutella kestää.
Mikäs meirän olis kuule Kellohames keikutelles.
Kesällä mentääs vaikka Lusan hallille panohon jalaalla koriasti.
Tuli muutoon mielehen, jotta Östermyyras aukaastahan se komia "Sorsanpesä" aiva justihin.
Olis se kiva mennä sinne koemakaamahan ja munimahan, ku on valamis pesä ?
Verhot on pidettävä visusti kiinni,muuten joku voisi heti arvata,ja leikki loppuisi.
...mitähän kahta et vaihtaisi,minulla on montakin asiaa mitä en vaihtaisi.
Yksi niistä on huumorinkukka se kaunein kukka,se minulla pitää säilyä,siitä en luovu.
Tulisitko kanssani leikkimään ? Leikki on kivaa kun siinä on paljon mukana vaikkapa vain katselemassa ? Vaikkapa vain salaa verhon takaa ?
Leikkisimmekö sittenkin ihan vain kaksistaan ?
Kuurankukkia tanssittiin aikanaan, mutta huumorinkukka voisi olla kauniimpi katsella, ihastella, tunnustella, tuoksua ja värejä aistia aivan hiljaa ihastella ja ihmetellä ?
Aivan selvästi tuo kuullosti tanssiin kutsulta,
Kyllä alkoi tanssijalkaa menottaa,missähän olisi lähin tanssilava.
Kaksistaan leikki olisi ihan mukavaa mutta sivusta seuraajat voivat ottaa itseensä ja alkaisivat ihmettelemään jos vielä verhon taakse kätkeytyisimme.
Tuoksut ja värit olisivat varmaan näin syysilmojen kirpeydessä aivan ihmeelliset.
Muistanet vielä hyvän elokuvan "Tanssii susien kanssa" ilmeisesti toistakymmentä vuotta sitten ?
Jotenkin olen alkanut yhä enemmän viehättyä elämästä "mökissä erämaajärven rannalla" ?
Näin ikääntymisestä ja raihnaantumisesytani huolimatta.
Tanssiin Sinut kutsun kovin mielelläni kun vain löydämme sopivan paikat. Lavat ovat näillä keleillä jo hakusessa, mutta viikko jossain kylpylässä, jossa tanssitaan joka ilta tekisi hyvää.
Jos elämä on rankkaa lue aku ankkaa.
Akua ei huolet paina.
Paljaana on pylly aina.
Jos alkaa huolet hillua.
Antaa Iines p...ua.
Aku duunaa peppuun.
Kaide etureppuun.
Oi voi hessua eikun heppua.
Onpa elämäsi rankkaa,kun siipi maassa hinkkaa.
Olet elämäsi ehtoossa käytä järkes tuonpuolen kehdossa.
"Kuopuksena" eräässä sisäoppilaitoksessa menimme koko porukan kanssa johonkin tilaisuuteen. Otin siellä käteeni Aku Ankan niin tomera johtajatar ihmettelemään, "Vieläkö Sinä luet Aku Ankkaa? "
Sarjakuvien lukemisen lopetin alle 10-vuotiaana, mutta en voi paheksua ketään niiden lukemisesta.
Lapsille aikanaan luin iltaisin joskus niitäkin, vaikka he pitivät enemmän "Ikuisista kertomuksista" ja Grimmin saduista.
Heppu voisi jatkaa tuon runosuonen availua.
Kotioloissa saatan itsekin olla lähes Aatamin asussa enkä koe sitä lainkaan sopimattomana ja Eevaa on soma katsella kun ...
Jos me olisimme Aku ja Iines niin en ainakaan minä kotoisissa oloissa kahden kesken "tepastellessa" pitäisi ollenkaan moitittavana tällaista tilannetta kun takkatuli ja lämmin syli olisi lähellä.
Toivon jopa tämän joskus vielä saavani kokea edes virtuaalisesti ?
Sillä lailla iines rukka lensi lankaan pyrstönsäkkin polttaen,vanha kaidepuu kun tuli esiin nurkan takaa leikkien,mikä lie`#sisäoppilaitos ollut lapsena leikkipaikkana.#Kiitos nyt kaidepuu tästäkin vähästä,etkö jo huomaa mikä olet,yrität olla naisten naurattaja mutta ethän onnistu siinäkään.
eipä pidä leikkiin lähteä mutta tulipa kokeiltua sekin että yhtä lajia tyydytystä sinä vain täältä haet,hyi hemmetti.Mutta ei kai sitä muuta osaakkaan kun on # Sisäoppilaitoksessa oppinsa saanut ja sitä kun jatkuu yhä.
KIITOS VIELÄ KERRAN:
Älä Sinä tunne itseäsi hyljätyksi, äläkä "pyrstönsäpolttaneeksi".
Taisit todella uskoa olevasi ainoa meidän "auervaaramme" ihastus.
Äläkä sure noin kovin että kiroilla pitää, vaan ota lohdutukseksi kirjoittamani, että kaikkia mummojahan tämä ystävä on liehitellyt.
Itkemme itsemme nukuksiin joka ilta kun huomaamme että meitä onkin petetty ja heitetty yli laidan uusien tyttölasten tullessa esille.
Liity rauhallisesti meidän muiden surevien joukkoon katselemaan ja ihmettelemään, kuka mahtaisikaan olla seuraava.
Kertokaa te, jotka tunsitte aikanaan "kuopuksen"
onko Kai de Puu aivan pihalla. Te olette nykyisin
ikävuosiltanne 60 vuotiaita tai hieman alle.
Tämä aika, jota muistelin oli vv. 1964-65.
Yksityiskohtana muistanette sen valtavan taputusten myrskyn kun arvonnassa kauniin vauvan kehdon voitti "kuopus".
Oliko hän tyttöjen kauhu vai lellikki ?
Tuohon mainittuun aikaan en ollut enää lapsi, jonka voi jokainen yksinkertaisella laskutoimituksella todeta.
Saattoi muuten eräs isohko päivälehti tehdä laajan artikkelinkin, jossa tulin kuvatuksikin ehden "kuopuksena" mainituksi ?
Naisia olen tosipaikassa arastellut ja joskus on alkanut " housuuttaa" kun tyttö ....
Ehei Iines rukka sure,hajupojan perään,
kait sitä saa huumoria päästellä.
Tokkopa hän on mikään auervaara.
Olen jostain lukenut että auervaarat ovat kohteliaita ja naisia pyörittelemässä vähän joka suuntaan.
Ei tällä ole edes alkeellintakaan osaamisen lahjoja auervaaraa matkiessa.
(hemmetti sana tuli vain siitä tököstä mitä hän kirjoitti,ei muusta)
Ei uskoisi että hän on eres 40v,niin on tökeröt jutut kuin pahasella poika viikarilla semmosella 15 kesäsellä joka on varttunut jossain ihmeen
( sisäoppilaitoksessa,ja taitaa varttua yhä)
Siksi pitää olla kirjapino viedessä kun tänne kirjoittaa.
Mutta huumorinkukka se kaunein kukka,sillä minä niin kirjoitin ei pidä olla tosikko,ei tällä ikää enää itkut tule yhden eikä toisenkaan koltiaisen perään.
Mutta tuli minulle semmonen tunne että sinäkin huumorilla tuon viestisi kirjoitit.
Saattaisi auttaa kun vaihtaisit välillä duuriin.
Molli-Jori oli aikanaan mukava laulaessaan "Mikki-Hiiri merihädässä" ja monia muita joissa oli elämään.
Kollitkaan eivät keväisin mourua noin mollivoittoisesti kuin "katit" näillä palstoilla
tahtipuikkoa heiluttavan "kapellimestarin johdolla.
Kirjanoppineisuuteen sain hyvän lisän juuri lukiessani erästä Ikääntyvien ohjaukseen liittyvästä kirjasta.
Tämän keskustelun otsikkona on "Leikitellään" ja olen varma, että tarhassakin Sinut suljettaisiin ryhmän ulkopuolelle aivan yksin itkemään ja valittamaan surkeuttasi.
"...koukkuselkä suortuu, kuin lapsi leikkimään.."
Eiköhän aleta jo leikkiä.
Aloitammeko vaikka erällä "räsypokkaa ? "
Tuletteko mukaan ?
Koeta nyt pian tuudittaa itsesi iltapesulle ja yöpuulle,muista pestä hampaasi myös.
Laula vaikka nukkumatti laulu hiljaa itekses,kun ei äiti ole sulle laulamassa.
Akkapari ja kunkku pari mitätöntä pokassa ;) Kumpiko pudotetaan; ruutuneito, vai pata-akka? Vai putosiko nuttu? Valitseppa viisaasti ;))
Siihenkö lopahti leikittelysi,olet nolo leikkijä,
mene opettelemaan.
Huomenna uudelleen kun olet aamutoimesi suorittanut,ja nuku yösi hyvin.
Pari vai vaaru ? Valitsepa viisaasti ?
Jääkö Sinulle vain Musta Pekka käteen ? Ai, ai jaii...
Toivotan Sinulle hyvää yötä. Ota vaikka Hircus mukaasi ja leiki vaikka vain aivan leikisti.
Ei kaikkien tarvitse tulla leikkimään räsypokkaa - tosikkoja ei leikissä kaivata !
Iines rukka sut perii hukka jollet lopeta
kaiteella leikkimistä,tyhmä poju tuo sut suuhunsa syö,ole aina varuillas kun kaiteen kanssa kisailet.Ei kaitella leikkiminen käy kun ystävää ei pelastamassa näy.
Kaiteella vaaralliset on pelit siitä syystä on oikein hän epeli.
Montaa nikkiä hän käyttää,että sais mustaltapekalta näyttää,hän tahtois naiset riisua että sais itsensä hyyyym tyydytettyä,
siksi hän toisia mollaa että vois olla karkeeta pollaa,mutta sitähän iloa en hälle suo seisköön vain iäti tuo.
voi olla koskaan tosissaan. Olin alkuaikoina vähän eriajatuksinen, nyt olen yrittänyt ottaa kaiken vähän huumorimielessä.
En halua menettää yöuniani kenenkään ivailujen takia, siksi enemmän vain lueskelen ja ihmettelen.
Joskus tekisi kipakastikin vastata, mutta huomaan että täällä on paljon muita "kipakoitsijoita", jotka osaavat antaa jokaiselle *mitä kuuluu ja kuka käski*. Eiks' totta?
..pari! Kunkkua kurkoittelen ;) Musta Pekka pois laskuista! Viisaastikko valitsin??
..se on alkamaisillaan!! patako kattilaa soimaa??
hyvä mies, vaikka ei kukaan mitään kysyisikään.
Minä en muista koko tuota aikaa josta oli kyse.
Mutta kerro koska auervaara aloitti touhunsa.
Ja voisit kertoa senkin missä olit kuopuksena.
Heiii minä haluun pelata ryysipokkaa.Saapuu kaikki vaatteetpäällä ja nurijapuoli vielä päällimmäisenä.En ainaskaan oo heti häviöllä ku aletaan oikeen korttii-iskee.Sit voitaski loppusuoralla ottaa kunnon "Tupit" taitaa olla viimeksipelattu peli- mitä oon pelannu aikoihin:-)
on jo aikaa kun ryysypokkaa tämä mummo pelasi, mutta turakkaa, se on aivan mukavaa. Kuka osaa?
Viimeisenä korttina pelissä on aina Musta Pekka ellei joku pelaa "fuskua", joka näillä palstoilla ei liene aivan tavatonta - eihän ?
Canasta oli muinoin omassa perhepiirissä lasten kanssa suosituin korttipeli. Pelasin sitä myös jo nuorena eräitten ystävien kanssa.
Korttipeleissä pokeria myöten tarvitaan "pelisilmää" ja tietynlaisia "älynlahjojakin."
"Anna tulla lunta tupahan ja jäitä porstuahan ! "
Kissa ja hiiri leikit näyttävät olevan kaikkialla työpaikoillakin kovin suosittuja.
Mitenkä tämä koettiin ennen työpaikoilla ja perhepiirissä.
Mahtaako olla herravalta vai akkavalta.
Mikki-Hiiri oli merelläkin Suomen Joutsenen avun varassa. Rotatkin kaikkosivat uppoavasta aluksesta.
Hippaheikin laiva lähti ulkomaille päin. Laiva oli uus....
Hippasilla oltiin, ruutua hypättiin ja kymmentä tikkua poukautettiin.
Nyt mummot ja faaritkin päivät pääksytysten lukevat ruudusta niinkin typeriä tekstejä kuin nämä Kai de Puun itsekseen höpisemät ovat. Sienimetsään ja viimeiset puolukat poimimaan.
"Tie helvettiin on päällystetty hyvillä päätöksillä."
H U O M E N N A M I N Ä M E N E N .....TEEN ?
Taidan sittenkin fuskata saadakseni sen Mustan Pekan ;) Jos se on viimeinen; asiahan on niin, ettei mitään hyvää odota koskaan liian kauan.
Paras fuskaaja siis periköön lopulta voiton!
Saitte mitä pyysitte. Musta pekka jäi käteenne.
Pelinrakentaja postui jo ennen sheriffiänne.
Oi,oi voi,onko mikki-hiiri joutunut merihätään,
Pelastaa kaidepuu sun vois mutta ei halua,
hän on julma kollikissa joka haluaa vain leikitellä hiiren kanssa viskellä sitä aallokossa,sitten on sun hautas meri viimeinen.
Kai de Puu tuskin palanne. Sait mitä pyysit !
Hän pyysi minultakin, että saa pelata vielä "yhden erän" - lupasin.
Käsitän, että erä on päättynyt. Hän ei ole ollenkaan tyytyväinen erän tapahtumiin eikä lopputulokseen - ei ollenkaan.
Tarvitsemmekin tänne ihkauuden rattopojan, joka jaksaa väsymättä pelehtiä kaikkien mummeleiden kanssa.
Otan osaa jo ennakkon hänen kovaan kohtaloonsa !
ovatkin tällä kertaa kovat.Onnenonkijat poistetaan välittömästi laskuista, vain todelliset ammattilaiset näytön kera hyväksytään.
Jonoon en asetu. Kai de Puu on yhden Naisen mies -
se riittää. Onko hänellä yhtään vai onko hänelle jonotusta, ei ole minun asiani kertoa ?
Itse pitäydyn hänen linjoillaan ja olen sen hyväksi havainnut.
ovat, et ole poikkeus joukossa.Yleensä vain yksi kerrallaan, mutta kun kiirettä pitää niin päivään mahtuu monta.
Pelkäätkö paikkasi puolesta?
Mutta muista, et ole edes hakijaehdokkaittemme listoilla. Haemme nimittäin ammattitaitoista rattopoikaa emme
joka paikan säheltäjää, joka vain sotkee paikat.
Vaihdoin nikkiä ! Kerran taas. En todellakaan ole ollut pyrkimässä elässäni - toden sanoen yhden kerran voisin melkein sanoa pyrkineeni - ehken ?
Ken elää saa - se näkee. Saatan mahdollisesti, ehken vaineskaan, joskus minäkin vilkaista kuinka pyyhkii ?