kun nyt

ja umpimähkäisesti ajetaan alas "maallikkohypnoosia", voisitteko kertoa ,mitä pahaa tai moraalisesti tuomittavaa on siinä, että esim. golffaaja käyttää tekniikkansa hiomiseen hypnoosissa tuotettua mielikuvaharjoittelua.

Tai, etä opiskelija tärkeän tentin alla pyrkii kehittämään keskittymiskykyään samalla metodilla.

Tai, että työpaineen alla työskentelevä oppii rentoutumaan ja siten hallitsemaan stressiä, ennenkuin sairastuu

Tai, että tupakoitsija saa vahvistusta omaan lopettamispääkökseensä.
27749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

ole mitään moraalitonta tai tuomittavaa jos sairas, joka saa virallista, tarkoituksen-ja oireenmukaista hoitoa terveydenhuollolta, haluaa sen lisäksi jotain muutakin, vaikkapa hypnoosirentoutusta. Kai ihmisellä on oikeus omiin asioihinsa.

Äänestä

  • lieveilmiöistä??? kirjoitti:

    On kai ollut haittojakin ja "jotain muutakin" onkin ollut ennaltehkäisevää sairaanhoitoa tai jopa "terapiaa". Täällä on pyydettu vastauksia yhteisöjen puheenjohtajilta (Olavi Tenni & Antti Rimaaja) ja alakulttuurien vetäjiltä, mutta vain Antti Rimaaja (H-liitto) taisi alkuvuonna selvästi ilmoittaa tukevansa PUOSKARILAKIA...

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000468&posting=22000000035159603

    etteivät mainitsemasi henkilöt tule omilla nimillään näille sivuille, joissa vallitsee tietämättömyys ja tietoinen pahansuopuus. Täällä ei kukaan ymmärrä lukemaansa tai tahallisesti ymmärtää sen väärin. En minäkään tulisi, etkä sinä eikä Lauerma

    Äänestä

  • varsin hyvin kirjoitti:

    etteivät mainitsemasi henkilöt tule omilla nimillään näille sivuille, joissa vallitsee tietämättömyys ja tietoinen pahansuopuus. Täällä ei kukaan ymmärrä lukemaansa tai tahallisesti ymmärtää sen väärin. En minäkään tulisi, etkä sinä eikä Lauerma

    Mutta vaikka en tiedä "Sinästä" enkä "Lauermasta", niin Meistä on kummallista, jos Olavi Tenni ja Antti Rimaaja eivät käytä omia verkkosivujaan tiedottamiseen ja tarkeisiin kysymyksiin vastaamiseen.

    Äänestä

  • lieveilmiöistä??? kirjoitti:

    On kai ollut haittojakin ja "jotain muutakin" onkin ollut ennaltehkäisevää sairaanhoitoa tai jopa "terapiaa". Täällä on pyydettu vastauksia yhteisöjen puheenjohtajilta (Olavi Tenni & Antti Rimaaja) ja alakulttuurien vetäjiltä, mutta vain Antti Rimaaja (H-liitto) taisi alkuvuonna selvästi ilmoittaa tukevansa PUOSKARILAKIA...

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000468&posting=22000000035159603

    Kieltäminen, salailu ja vastasyytökset eivät kirkasta alanne kuvaa. Kuten eivät typerät kirjoituksennekaan.

    Äänestä

Alan yhteydet rajatietoon ja henkiparannukseen ja erikoinen järjestö- ja koulutusbisnes oudoksuttavat.

Ennen on kai esiinnytty ihan "terapeutteinakin" maallikkohypnoosin piirissä.

Äänestä
  • Hypnoosiliitolla ei ole minkäänlaisia yhteyksiä rajatietoon eikä henkiparannukseen. En ole myöskään havainnut mitään järjestöbisnestä (mitä se sitten tarkoittaakin), eikä H-liitto järjestä terapeuttikoulutusta eikä anna katteettomia ammattinimikkeitä.

    Äänestä

  • mukaan kirjoitti:

    Hypnoosiliitolla ei ole minkäänlaisia yhteyksiä rajatietoon eikä henkiparannukseen. En ole myöskään havainnut mitään järjestöbisnestä (mitä se sitten tarkoittaakin), eikä H-liitto järjestä terapeuttikoulutusta eikä anna katteettomia ammattinimikkeitä.

    ovat sielunvaellukset ja sivupersoonat, joita kovin harrastettiin taannoin..

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    no..se on sitä, että sielumme siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon..
    onhan ollut menneiden elämien koulutusta ja muita hurmosiltoja..mut hauskaa on ollut. ja jotkut on jopa puhuneet kielillä..

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    ovat sielunvaellukset ja sivupersoonat, joita kovin harrastettiin taannoin..

    sielunvaelluksista yhtään mitään ja sivupersoonailmiö on Reima Kampmanin käyttämä termi ihmisen psyykkisestä elastisuudesta, jossa mielikuvitus tuottaa todentuntuisia tarinoita, jotka saattavat liittyä symboolisesti johonkin aiemmin koettuun, joka defenssinä on siirretty kauas ulkopuolelle. Eihän sivupersoonat mitenkään todista sielun kuolemattomuutta tai vaellusta.

    Äänestä

  • mukaan kirjoitti:

    Hypnoosiliitolla ei ole minkäänlaisia yhteyksiä rajatietoon eikä henkiparannukseen. En ole myöskään havainnut mitään järjestöbisnestä (mitä se sitten tarkoittaakin), eikä H-liitto järjestä terapeuttikoulutusta eikä anna katteettomia ammattinimikkeitä.

    Eikös Hypnoosiliitossa jäsenissä ole ollutkaan Nostradamuksen ennustajaa? Menneiden elämien Mielikuvakertojaa? Ultran kesäpäivillä vielä pari vuotta sitten luennoinutta henkistä valmentajaa?

    Tasapuolisuutta SHY:n arvosteluun tajunnallisuudesta, shamaanirummutuksesta ja vaihtoehtoihoidoista!!!

    Äänestä

  • ei-tajunnallinen kirjoitti:

    Niiden vajaan parinkymmenen vuoden aikana, jolloin olen ollut Hypnoosiliiton ns. aktivisti, en ole kertaakaan kuullut tuosta Nostradamus-jutusta. Ja toivottavasti en kuulekkaan!

    Meneiden elämien terapioista sen verran, että muutama jäsen harrastaa sitä. Täytyy kuitenkin tässäkin yhteydessä muistaa ko. ilmiön selitysmallit. Ja minkä puitteissa toimitaan. Pahin vaihtoehto on ns. esoterinen selitysmalli, jonka mukaan nuo menneiden muistot ovat totta. Ne jäsenemme jotka harrastavat tuota, käsittääkseni uskovat ns. symboliseen selitysmalliin, jonka mukaan jonkin "menneen elämän" muistikuva on lähinnä symbolinen viittaus johonkin tämän päivän tilanteeseen.

    Jos joku liitomme jäsen luennoi Ultran päivillä, se on hänen oma asiansa, eikä suinkaan edusta Hypnoosiliiton kantaa asiasta!

    T. Tapani Henttonen

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    satun tuntemaan näitä menneiden elämien hypnootikkoja ja heidän mielestään on kysymys sielunvaelluksesta..että olisimme eläneet jossakin toisessa ruumiissa aikaisemmin.. että kaikkea sitä jaksetaan soosata hypnoosin nimiin...!

    ja tämä on FAKTAA...!!

    Äänestä

  • ei-tajunnallinen kirjoitti:

    Eikös Hypnoosiliitossa jäsenissä ole ollutkaan Nostradamuksen ennustajaa? Menneiden elämien Mielikuvakertojaa? Ultran kesäpäivillä vielä pari vuotta sitten luennoinutta henkistä valmentajaa?

    Tasapuolisuutta SHY:n arvosteluun tajunnallisuudesta, shamaanirummutuksesta ja vaihtoehtoihoidoista!!!

    meitä syytetään, niin onhan toisissakin syytä syytöksiin. voivoi

    Äänestä

kiinnostavaa ja aika suoraa kysymystä. Olisi kiva kuulla vastaukset niihin ilma vääntelyä tai vastakysymyksiä.

Äänestä
  • käsittää juuri tuon kaltaisia asioita. Selkeitä ja yksiselitteisiä. Vastatkaa nyt niihin, älkääkä vatvoko jotain Nostradaamusta tai muuta tuulestatemmattua

    Äänestä

  • hypnoosityöskentelystä kirjoitti:

    käsittää juuri tuon kaltaisia asioita. Selkeitä ja yksiselitteisiä. Vastatkaa nyt niihin, älkääkä vatvoko jotain Nostradaamusta tai muuta tuulestatemmattua

    joita tällä palstalla esiintyy maallikkohypnoosin vastustajina voisi kai odottaa vastausta maallikkohypnoosin keskeisimpiin alueisiin. Mitä pahaa, mitä väärää, mitä vaarallista ?
    Turha väittää, että maallikkohypnoosin(jos nyt sellaista termiä halutaan käyttää) tekijät olisivat kaikki kelvottomia huijareita, asiakkaat avuttomia rassukoita ja itse sitten kaiken yläpuolella olevia kaikentietäviä, ainoita moraalisesti oikeintoivivia.

    Äänestä

  • ahkerilta kirjoittajilta kirjoitti:

    Todellakin on kummallista, että maallikkohypnoosin vastustajat eivät tuo esiin faktaa niistä vaaroista ja huijauksista, joita väittävät ei-tieteellisen hypnoosin edustajien tekevän. Ainoa selitys siihen taitaa olla, että jutut ovat tekaistuja ja tuulesta temmattuja. On vähän sellaista joukkohysterian lietsomisen makua, mutta eihän se ole ihme, kun hypnoosin asiantuntijoista on kysymys. Kai heillä jos joillain on hankittuna taito vaikuttaa epäsuorasti ihmismieleen.

    Ylläoleva ei sulje pois sitä tosiasiaa, että kaikista ryhmistä voi löytyä myös niitä, joiden toiminta on eettisesti ja moraalisesti tuomittavaa.
    Siksi on tärkeätä, että yhteiskunnassa on lainsäädäntö ja elimet, jotka turvaavat hoitojen käyttäjiä väärinkäytöksiltä on sitten hoitajana terveydenhuollon ammattilainen tai täydentävien tai vaihtoehtohoitojen antaja..

    Äänestä

  • mitä väärää kirjoitti:

    olen kanssasi täysin samaa mieltä

    Eikös teikäläiset maallikkomaisterit ja hypnootikot voisi oikaista näitä tietoja?

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000468&posting=22000000035159603

    Tämä näin rahvaan mielipiteenä.

    Äänestä

Eikös siitä ole kyse että ei se kaikin puolin aivan vaaratontakaan ole. Miksi se olisi jokamiehenhommaa kun ei edes putkiliikettä saa tai pidä avata ilman että osaa rakenteista ja fysiikasta ja materiaaleista yhtä ja toista? Miksi helkkarissa pitää päästä toisen ihmisen harkinnan ohi vaikuttamaan sen asioihin ihan pelkän kavereitten kanssa opetellun tekniikan kanssa? Miksi? Eikö kannattaisi ensin opetella ammatti...

Äänestä
  • Olen kanssasi samaa mieltä, että hypnoosin käyttö muuhun kuin itsehypnoosiin vaatii perusteellista koulutusta.

    Minua loukkaa tapa, jolla asiaa täällä käsitellään. Tunnen useita suggestoterapiaan kouluttautuneita todella vastuullisesti työhönsä suhtautuvia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. Tapa, jolla täällä mustamaalataan kaikki suggestoterapeutit yleistämällä jotkut harvat vuosien kuluessa tapahtuneet ikävät tapahtumat koskemaan heitä kaikkia, on suorastaan käsittämätön.

    Suggestoterapeuttien mustamaalaajat oletettavasti ovat saaneet pitkän tasokkaan koulutuksen. Koulutus näyttää menneen hukkaan ainakin sydämen sivistyksen suhteen.

    Äänestä

  • kysyjälle kirjoitti:

    Olen kanssasi samaa mieltä, että hypnoosin käyttö muuhun kuin itsehypnoosiin vaatii perusteellista koulutusta.

    väitätkö että maallikkohypnoosissa ("suggestoterapia SHY") pyörisi myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. järkyttävää!!! ei voi olla totta...

    Äänestä

  • järkytttävää kirjoitti:

    väitätkö että maallikkohypnoosissa ("suggestoterapia SHY") pyörisi myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. järkyttävää!!! ei voi olla totta...

    Ammatti-ihmisten mahdollinen sekoilu näissä piireissä on tosi outoa.

    Äänestä

  • kysyjälle kirjoitti:

    Olen kanssasi samaa mieltä, että hypnoosin käyttö muuhun kuin itsehypnoosiin vaatii perusteellista koulutusta.

    Minua loukkaa tapa, jolla asiaa täällä käsitellään. Tunnen useita suggestoterapiaan kouluttautuneita todella vastuullisesti työhönsä suhtautuvia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. Tapa, jolla täällä mustamaalataan kaikki suggestoterapeutit yleistämällä jotkut harvat vuosien kuluessa tapahtuneet ikävät tapahtumat koskemaan heitä kaikkia, on suorastaan käsittämätön.

    Suggestoterapeuttien mustamaalaajat oletettavasti ovat saaneet pitkän tasokkaan koulutuksen. Koulutus näyttää menneen hukkaan ainakin sydämen sivistyksen suhteen.

    Eiköhän se nykypäivänä ole niin että vähän kaikilla palstoilla jotkut ihmiset purkavat katkeruuttaan nimimerkkiensä suojissa. Siitä ei kannattaisi ottaa nokkiinsa koska tämä 24-kirjoittelu on mitä on, viihdettä, "huumoriakin" olevinaan. Olen melki varma että täällä kirjoitetaan "vastapuolen" nimissä rumia juttuja että nämä kuvitellut vastustajat vaikuttaisivat hulluilta tai kummallisilta. Tosiasiassa esimerkiksi psykologien ja lääkäreitten kirjoittamassa hypnoosioppikirjassa suhde "maallikoihin" (vaikka sitä nimeä käyttävätkin) on melkoisen sovinnollinen ja joissain kohdin jopa arvostava, vaikka ongelmatkin mainitaan. Aivan reilua.

    Pää pystyyn,ja anna ihmisten kirjoitella. Lapset muuten taitavat nykyisin ymmmärtää aikuisia paremmin mitä tällaiset palstat ovat, minusta ainakin näyttää siltä!

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Taas on salaliittoteoriat esillä. Ja taas vähätellään ongelmia ja haittoja. Kiistätkö vieläpä maallikkohypnoosin tuntomerkitkin?

    Äänestä

  • öjvppv kirjoitti:

    Taas on salaliittoteoriat esillä. Ja taas vähätellään ongelmia ja haittoja. Kiistätkö vieläpä maallikkohypnoosin tuntomerkitkin?

    salaliitosta. Kyllä ne jotka pyrkivät omimaan hypnoosin tiedetään. Mitkä ovat muuten maallikkohypnoosin tuntomerkit? Kertoisitko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

niinkin rankasti kirjoitti:

ja umpimähkäisesti ajetaan alas "maallikkohypnoosia", voisitteko kertoa ,mitä pahaa tai moraalisesti tuomittavaa on siinä, että esim. golffaaja käyttää tekniikkansa hiomiseen hypnoosissa tuotettua mielikuvaharjoittelua.

Tai, etä opiskelija tärkeän tentin alla pyrkii kehittämään keskittymiskykyään samalla metodilla.

Tai, että työpaineen alla työskentelevä oppii rentoutumaan ja siten hallitsemaan stressiä, ennenkuin sairastuu

Tai, että tupakoitsija saa vahvistusta omaan lopettamispääkökseensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu