A kuoli 13.12.2007. Hänellä oli kaksi rintaperillistä B ja C. Perukirja on jätetty verotoimistolle. Tuleeko tulevaisuudessa molemmille perillisille oma perintöverolappu vai osoitetaanko se kuolinpesälle ja miten tulee toimia, kun vero tulee maksuun?
Perintöverosta
käly
6637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja siinä on eräpäivä/päivät, jolloin vero on maksettava. Saa siis maksaa useammassa erässä, jos summa on suuri. Verolipun tuloon menee aikaa useampia kuukausia, riippuu paikkakunnasta, jopa lähemmäs vuosikin voi mennä.
Verohan menee vanhan lain mukaan, kun perittävä on kuollut viime vuoden puolella.
Perintöveron maksaa perinnön saaja. Niin ollen kumpikin perillinen saa oman lappunsa. Tietyissä tapauksissa perillisten perintöverot voivat olla eri suuruisetkin.
Vainajan kuolinpesä ei ole perillinen eikä niin muodoin myöskään perintöverovelvollinen.
Perintö tulee perillisille, kuten jo mainittukin.
Mutta muistakaa, että jakamaton kuolinpesä on juridinen yksikkö ja kuolinpesä on erillinen verovelvollinen.
Tässä puhuttiin perintöverosta, jolla ei ole mitään tekemistä muun verotuksen kanssa. Toistan: kuolinpesä ei perinyt mitään.
Kuolinpesä on kuolleen henkilö varojen ja velkojen muodostaman taloudellinen kokonaisuus. Kuolinpesä ei ole oikeushenkilö. Se on osakkaiden väliaikainen henkilöyhteenliittymä.
Kuolinpesä voi harjoittaa liiketoimintaa, kuten omistaa ja hallita, myydä tai ostaa kiinteistöjä. Kuolinpesä voi myös esim. harjoittaa maataloutta omistamallaan maatilalla, vuokrata kiinteistöjään ja saada siitä tuloa. saadusta tulosta kuolinpesä maksaa veroa. Se on tuloveroa eikä liity perintöön ja perintöveroon muuten kuin että saajana on valtio.
kuolinpesää hallitsevan äitini, iäkäs, tekemistä
veroilmoituksista, joihin minulta ei kysytä mitään tai oikemmin tehdään salaa?
Kyllä olet.