Mitä kissa tuumaa (ja tekee), kun olen ajatellut hankkia tyylikalusteita. Rokokoota, eli taidokkaita ja näyttäviä puuleikkauksia. Eihän kissa vain raavi ja pure niitä?
Millä sen voisi estää ja onko sellaista menetelmää?
Millä sen voisi estää ja onko sellaista menetelmää?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei ne oikein taida sopia kissojen kanssa yhteen. Meillä ainakin kissat raapivat jokaista kivasti pystyä pintaa, joka näyttää vähänkin sopivan puuhaan. Aivan erityisen miellyttäviä ovat erilaiset huonekalujen kulmat ja pystypuut, joita vasten voi nousta ja venyttäytyä ihan täyteen pituuteen ja sitten vetää kynsillä oikein autuaasti...
JOS, ja se on iso jos, kissan saa koulutettua olemaan raapimatta huonekaluja, niin siihen mennessä kun se koulutus on mennyt perille, ne kalut on jo naarmutettu piloille. Suosittelen kyllä, että pidät vain sellaisia kalusteita, joiden raapiminen ei pahoita mieltäsi. Tai sitten teet siitä huoneesta kissavapaan. Meidänkään makkariin ei kissat pääse, koska siellä on kasveja, joita en halua menettää. Kissavapaan huoneen perustaminen vaati ovenkahvojen kääntämistä alaspäin. Kissat ovat fiksuja eläimiä, mutteivät nekään ihan kaikkeen pysty. ;)
Onhan siinä sulla aika vaaras hienot ja kalliit kalusteet, mutta voit sä paria keinoa koittaa!
Eli hanki sile heti pari-kolme raapimispuuta ja vaikka pari sellasta mattoa (niinku pikkueteisis on).
Mun kissa tykkää ainaki tuosta matosta.
Sitte on niitä kissakarkotteita (eläinkaupas ja luontaistuotekaupas) joita voit koittaa laittaa kalusteisiin..
En toki takaa toimiiko nää, mutta kannttaa aina yrittää!
Toivottavsti sun kalusteet on hienoja viä parinki viikon päästä ostosta =)
Jos kissan heti pienestä asti opettaa, että vain raapimispuuta raavitaan, ei ongelmia tule myöhemminkään. Jos kissa on jo vanhempi, kouluttaminen voi olla vaikeampaa, mutta ei mahdotonta. Ennen kuin ostat huonekalut, osta raapimispuita ja aina kun kissa raapii jotain muuta kuin niitä, vie se raapimispuulle ja ota sitä hellästi tassuista ja tee niillä raapimisliikettä. Tämä on tehtävä AINA kun se yrittää raapia yhtään mitään muuta.
Voit suihkuttaa nestemäistä kissanminttua raapimispuuhun tai hieroa kuivattua versiota. Jos kissa raapii jotain muuta, sano tiukasti EI ja vie kissa pois. Järeämpiä konsteja on suihkepullo ja kissakarkottimet.
Kissojen koulutus on täysin mahdollista, tarvitaan vain kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea johdonmukaisuutta: jos jokin on kiellettyä, se on sitä aina, lipsu kerrankin ja kaikki on ollut turhaa...
Kuinkas sitten ollaan johdonmukaisia, kun ollaan 10 tuntia päivästä poissa kotoa? Eihän se kissaa haittaa, jos Rokokoo-kalusteita ei saa raapia silloin kun sinä olet kotona, kunhan yksin ollessa saa pitää hauskaa ;)
Vaikka kuinka johdonmukaisesti on pidetty kissat pois ruokapöydältä makoilemasta, niin eihän ne sitä tajua, kun ne lököilee siinä sitten päivät pitkät kun ei olla kotona. Karvat kielivät!
Ja sitten ne makaa siellä kun ollaan kotona, ja kun menet komentamaan pois, niin ne vaan laiskasti että "ai niin, toi on kotona..." ja venyttelee ja hyppää alas. Pidä sit siinä kuria. Tai kun mennään nukkumaan, aina kuuluu kolinaa kun ne käy nuuhkimassa kaikki astiat mitä on jääny tiskipöydälle tms. Ja raksukaappi on blokattava tuolilla, muuten on aamulla kaikilla maha turvoksissa ja raksutynnyri kaadettu keittiön lattialle. Ja vaatehuoneen oven kahva piti kääntää alaspäin, koska kissojen mielestä oli väärin, että niin ihanassa paikassa kun vaatekaapissa, puhtaiden vaatteiden päällä ei muka saisi löhötä...
Tietenkin se riippuu myös kissasta yksilönä, meillä ei raavita (yksikään kolmesta) mitään muuta kuin raapimispuita, vaikka ollaankin 9-12 tuntia päivisin töiden takia poissa. Pöydällä meidän kissat saavat olla kun siinä ei ole ruokaa ja kun on ruokaa, niin eivät tule.
Aloitin kissojen kouluttamisen heti alusta asti, kyllä uskovat, kun sanon ei, mutta kovin usein ei tarvitsekaan sanoa.
Kielletyt asiat meillä on siis huonekalujen ja tapettien repiminen, verhoihin kiipeily (jota tyttö yritti harrastaa ihan pentuna, mutta kun kiellettiin aina kun nähtiin ja ostettiin kiipeilypuu, niin lopetti, ei tee sitä silloinkaan kun olemme poissa; ei ole kynsien reikiä verhoissa, niinkuin alussa).
Keittiön ovi pidetään kiinni, jos siellä on likaisia astioita pinossa, niin ei tarvitse pelätä että menevät rikki.
Sohville on laitettu kissoille omat viltit, joiden päällä ne makoilevat, kirjahyllyssä on pari tyynyä, jotta on pehmeä ja korkea paikka oleskella, niin ei tarvitse tiputella mitään koriste-esineitä kun yrittää päästä ylös...
Aina kun poistumme, jätämme niille puuhaa poissaoloajaksi, niin ei käy aika pitkäksi eikä tarvitse keksiä muuta puuhaa. Herkkujen piilottaminen on kivaa ja palkitsevaa, pari pahvilaatikkoa tai paperipusseista kyhätty tunneli vie huomion verhoista, kissanmintulla hinkattu kiipeily/raapimispuu on hauskempi kuin rokokootuoli...
Pientä vaivaa kun näkee alusta asti, niin säästyy ne antiikkihuonekalut ja astiat. Meillä ja monella muulla tämä on toiminut, vaikka kissoja on sekä villiä että arempaa sorttia. Tietysti ihan kaikki kissat eivät koskaan opi, mutta se on aika harvinaista.
Ja vaikka kissa oppisikin tottelemaan paria käskyä, ei se ole yhtään sen vähemmän kissa, se vain raapii raapimispuuta nojatuolin sijaan, kissalle on tärkeää raapiminen, ei se paikka mitä se raapii.
Jokainen kissakoti on tietysti erilainen. Meillä ensinnäkin neljä kissaa on tullut aikuisina löytökissoina, neljä pentuina, eli ei ole ollut mahdollista kouluttaa kaikkia pienestä pitäen. Toiseksi jo tuo kissamäärä on niin iso, että kun ne riehaantuu sopivasti leikkimään, niin siinä vauhdin hurmassa ei katsota, kiivetäänkö rappusia vai verhoja. Niistä kolme on tämän kevään pentuja, eli pahimmassa villi-iässä.
Kyllä ne meilläkin enimmäkseen raapii ihan niitä raapimispuita ja kiipeilee kiipeilypuussa ja nukkuu sohvilla ja tyynyillä, mutta on niitä niin paljon, että jos joku saa joskus päähänsä raapia vähän sohvan selkämystä, niin kyllä ne jäljet ennen pitkää alkaa näkyä. Erityisesti ne pennut kun kisailee keskenään, niin ne on kiipeillessään kurmuttaneet meidän nahkasohvat aika hurjan näköisiksi. Nahkasohvan takana on ihan vastustamaton paikka leikkiä, ja sitten kiivetä sitä selkämystä ylös ja punnertaa sieltä selkänojan ja seinän välistä itsensä näkyviin...
Keittiö meillä on avomallinen, joten siellä täytyy pieni perussiivous tehdä aina, ettei kissoille jää mitään helposti tuhottavaa. On siellä joskus löytynyt rikkinäinen kahvipannu sirpaleina lattialta...
Kissoissakin on niitä hankalia yksilöitä. Yksi meidän löytötyttö on sellainen. Se on kyllä oikein sosiaalinen ja herttainen, mutta niin usein tekemässä jotain pahaa. Ja se varmasti tietää tekevänsä kiellettyjä asioita, koska se vain sitten hirmu vauhtia luimistelee karkuun kun sitä alkaa komentamaan. Viiden minuutin päästä jos menet katsomaan niin se on jatkamassa siitä mihin se oli jäänyt. Tätä jatkuu kyllästymiseen asti. Jos esimerkiksi tullaan kaupasta ja lasketaan ostoskassi lattialle siksi aikaa että voidaan hakea loput kassit eteisestä, niin siinä välissä tämä ehtii ainakin yhden leipäpussin kaivamaan, repimään siitä kyljen auki ja tuhoamaan muutaman leivänpalan. Ja sen se tekee takuuvarmasti aina jos leipäpussi johonkin jää.
Lisäksi jotkut asiat vain ovat kissalle niin vastustamattoman houkuttelevia, ettei niitä pysty estämään. Me esimerkiksi aitasimme rivarimme takapihan, jotta kaikki kissamme saisivat nautiskella ulkoilmasta ilman riskejä. Halusimme itsekin nautiskella takapihasta ja ostimme sinne sellaisen halvan paviljongin, jossa siis on muoviputkien varassa muovinen katto ja seinät, eli vähän niinkuin teltta, mutta irtonaisilla seinillä. Sieltä kahden metrin korkeudesta on sitten niin upeat näkymät ympäristöön, että aina kun silmä vältti, joku kissoista hyppäsi sinne katolle jonkun tuolin tai grillin päältä. Niinpä ne lopulta tuli siitä katosta läpi... Vahingosta viisastuneena ostimme vahvan kankaisen katon, josta ne ei tule läpi, kun ne kuitenkin sinne kiipeää joskus.
Toinen paha on niiden saalistusvietti. Tässä paviljongissa on seinät aivan täynnä reikiä, kun kissat on jahdanneet ampiaisia, joskus samalta puolelta seinää, joskus väärältä puolelta...
Minä kyllä ihmettelen suuresti, jos jossain kissakodissa ei huonekaluissa ole yhtään naarmua kissojen jäljiltä. Eihän ne niitä tietenkään TUHOA, jos muita paikkoja järjestetään ja yritetään opettaa niitä käyttämään näitä järjestettyjä paikkoja, mutta ihan varmasti jälkiä niihin tulee. Siksi kyllä suosittelen, ettei ihan oikeita arvohuonekaluja hanki, jos todellakin tarkoitus on että ne pysyy koskemattoman ehjinä. Jos sietää niissä muutaman naarmun siellä täällä, niin siitä sitten vaan. :)
Samaa mieltä olen, kyllä kissan saa oppimaan. Piiiitkäää pinnaa ja päättäväisyyttä, lisäksi kekseliäisyyttä ja vaivannäköä. Siinä ne tärkeimmät.
Omat kisut (2) eivät paljon pahojaan tee, silloinkaan kun ollaan poissa. Heille on monia puuhastelupaikkoja, jotka tuntuvat olevan ahkerassa käytössä.
Joskus laitan olohuoneen oven kiinni ja LUKKOON (osaavat myös avata sen, hyppäämällä kahvaan), silloin säilyy huonekalut takuuvarmasti koskemattomina.