Nyt olemme saunoneet ihka uudella Sydän-kiukaalla pitkän viikopnloppun.
Voi jeesus mikä kiuas, se on luokkaa AAA.
Voi jeesus mikä kiuas, se on luokkaa AAA.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kaiken kokeneena saunojana (myös tornado ja sydän kiukaat)olen saunonut kaikilla yleisimmillä kiuas merkeillä ja paras on mielestäni ikikiuas. Myös aitokiukaan jälkilöylyt loistavat. Oikein käytettyinä myös muilla kiukailla saa ihan kelpo löylyjä. Ikin ja savusaunan löylyjen samankaltaisuus on se erinomaisuuden tae. Itse en ks. kiuasta kuitenkaan omista. Lämmitettelen savusaunani kuumaksi 2 kertaa viikossa.
Siinä on löylyt joista muilla kiukailla voi vain uneksia.
Kokemusta molemmista ja näistä kahdesta iki parempi. Toki aitokin oikein mukavat "jälkilöylyt" antaa mutta Ikistä nekin saa heti. Lisäksi aitokiuas likaa saunaa liikaa ja on muutenkin tuskastuttavan hidas käyttää. Ikihän on tavallaan kuin parannettu aitokiuas. Toki ilman pönttöä mikä se juju siinä onkin.
Aito antaa parhaat löylyt aika varhaisessa vaiheessa. Silloin potkua riittää ja löylyä tulee koko kivipesän täydeltä. Itse en pidä "lässähtäneistä" jälkilöylyistä niin paljoa. Löylyssä pitää olla luonnetta.
Totta on että Aito ei ole hätähousuille. Se vaatii osaavissa käsissä sen 1,5 tuntia lämpiäkseen. Jotkut tosin kuuleman mukaan nyhräävät tuntikaupalla lämmittämisen kanssa. Se on pelkkä pelitaidon puutetta. Palkkio 1,5 tunnin lämmityksestä on kuitenkin ruhtinaallinen.
Rakenteessa arveluttaa se, että kivipesässä vuorivillat on tulitiilien alla osittain näkyvissä. Tuntuu hurjalta pöllytellä sitä saunan hengitysilmaan.
Jos oikein on asennettu niin vuorivillat on täysin peitossa. Katsoa voi vaikka tuosta http://www.ceramic.fi/img/AK ladonta/AK Ladonta.wmv
Muutenkaan se vuorivilla mitään vaarallista ole, mutta pöly kuin pöly on ikävää tietenkin.
Juuri tuo mainitsemasi Aito vaihdettiin Sydän-kiukaaseen.
En viitsi tässä luetella Aito kiukaan huonoja puolia, koska aika ja tila saattaisi loppua.
Paljonko maksoit uudesta kiukaastasi?
Voisitko ottaa valokuvan kiukaastasi ja saunastasi? Kiinnostaisi nähdä miten hyvännäköinen se on.
pitäis kiuas uusia pian
Mittailitte epäilemättä suoro ojossa koko pitkän viikonlopun savukaasujen lämpötiloja myös?
Mutta huonoja vastauksia. Mikä olisi se taho joka antaisi " oikean vastauksen " sitä moni todellakin kaipaisi. Kun kaverin lapset oli ostaneet isälleen synttärilahjaksi kiukaan , saunassa oli 40 astetta ja vesi kiehui ja sauna höyryä täynnä , kun siinä saunottiin 3-4 tuntia ja aina uinissa käytyä tuotiin jäähdytysvettä kiukaalle . Kuumaa vettä kyllä riitti olisi ollut kiva jos tuon lämmön olisi saanut saunaan löylyksi.( Tälläisiä kiukaita saadaan myydä kun ei ole mitään " Rimaa "
Tuolta minä löysin kuvat ym. tiedot http://www.sydankiuas.fi
Kyllähän mainostajalta löytyy mainoksia, mutta paljonko sinä maksoit omasta kiukaastasi. Minkä mallin valitsit ja miksi?
Ja kuva asennetusta kiukaastasi kiinnostaisi kovasti.
yksi ja sama asia...
taitaa todellakin olla. aikamoista pelleilyä....
saman sönkön söhinää.
Sinäpä sen sanoit, se on saunan sydän ja
luokkaa AAA.
Eikä löydy parempia.
Kiuas on yksilöllinen niinkuin saunojakin .Löylyn
" maku " riippuu kiukaan lämpöpinnan suhteesta kivimäärään , jokaien voi sen säätää itse . ( oliko vakeeta )
30 vuoden aikana jatkuvalämmitteisessä Narvin kiukaat. Nyt on toinen kiuas menossa.
Oon ollu tyytyväinen. Saunon käytännössä jokapäivä tosta maaliskuun alusta marraskuun loppuun.
Löylyn "maku" riippuu paljon muustakun kuin lämpöpinnan suhteesta kivimäärän. Se riippuu mm. kivien lämpötilasta, lämpötilan jakautumisesta kivimassassa, käytettävästä kivimateriaalista, kivien pinnan tasaisuudesta jne. Ilmanvaihdolla on myös osansa asiassa.