SininenSiipi

lopetitko jo tulkinnat?
1222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Heips!
En toki ole tulkintojen tekoa kokonaan lopettanut. Aikaisemmassa keskustelussani lupasin tulkita viidelle, koska niihin mulla oli sillä hetkellä aikaa keskittyä. Nyt on ollu töissä aikamoista hulinaa kun kaksi viimeistä viikkoa lähtee käyntiin. Muut harrastukset vievät myös oman aikansa ja jälleen on hyvä muistaa, että me tulkitsijat emme päätoimisesti päivystä täällä sivustolla. Toki käyn välillä kurkkaamassa, onko esim palautetta tullut tai mitä keskustelua täällä muuten käydään, mutta tulkinnat vievät aina oman aikansa -niihinkin kun haluaa paneutua paremmin kuin viiden minuutin verran. Yhden tulkinnan ehdin tänään illalla kirjoitella ja sitten taas odottelemaan seuraavaa sopivaa hetkeä. Kärsivällisyyttä jonottajille. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä vain kirjoitti:

lopetitko jo tulkinnat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu