Etälapset ei tee

Jos vaikka miehellä on lapsia edellisestä suhteesta ja lapset VIERAILEVAT isän uudessa perheessä silloin tällöin, se ei tee tästä uudesta perheestä uusperhettä! Nämä perheet ovat tilastoissakin YDINPERHEITÄ. Vuoroviikkoperheissä asia voi olla käytännössä toinen.
151131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

jos vanhemmat asuvat eri osoitteissa, me emme ole ydinperhe, lapset asuvat minulla ja eksäni asuu uuden puolisonsa ja hänen lapsensa kanssa yhdessä, minä ja hänen nykyinen emme ole ydinperheessä yhdessä, kyllä se on ihan uusperhe

Äänestä
  • Sinä ja ex-miehesi ette ole mikään perhe ENÄÄ. On vain sinä ja lapsesi (=ydinperhe) ja exäsi perhe, johon kuuluu hänen uusi puolisonsa ja puolison lapsi.

    Exäsi perhe on kuitenkin uusperhe, koska perheessä on lapsi hänen vaimonsa edellisestä suhteesta PYSYVÄSTI asumassa.

    Sen sijaan esim. ystävälläni on ydinperhe: hän, miehensä ja kolme yhteistä lasta. Miehellä on lisäksi kaksi lasta, jotka vierailevat heillä. Miehen exän perhe on uusperhe, koska ex asuu lastensa ja uuden miehen kanssa.

    Tässä vielä vähän rautalangasta väännettynä Tilastokeskuksen sivuilta ydinperheestä:

    "Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat henkilöt ja heidän lapsensa, isä tai äiti lapsineen sekä avio- tai avopuolisot, joilla ei ole lapsia. Edellä kuvattua vanhempien ja lasten muodostamaa perhettä kutsutaan ydinperheeksi."

    Äänestä

  • ei tajua... kirjoitti:

    Sinä ja ex-miehesi ette ole mikään perhe ENÄÄ. On vain sinä ja lapsesi (=ydinperhe) ja exäsi perhe, johon kuuluu hänen uusi puolisonsa ja puolison lapsi.

    Ystäväsi perhe on kyllä uusperhe koskapa miehellä on niitä lapsia jotka vierailevat perheessä. Miehellä on ollut ydinperhe joskus heidän äitinäsä kanssa.

    Mietis nyt itsekkin.

    kirjoitin ensimmäisen vastauksen ap:lle, oliko juttusi tarkoitettu minulle?
    Minähän olen sitä mieltä että minä joka asun lasteni kanssa ja lasten isä joka asuu omassa asunnossaan uuden perheensä kanssa emme ole mikään ydinperhe.
    Minä, mieheni, 2 lasta minun edellisestä liitostani, yksi yhteinen, 1 miehen edellisestä liitosta(joka on meillä joka toinen viikonloppu ja puolet miehen kesälomasta) me olemme perhe, vaikka mieheni lapsi ei vakituisesti asukkaan meillä mutta miellämme hänet kuuluvaksi tähän perheeseemme. Kuten myös lapseni kuuluvat myös isänsä uuteen perheeseen

    Äänestä

  • Jassoo! kirjoitti:

    Ystäväsi perhe on kyllä uusperhe koskapa miehellä on niitä lapsia jotka vierailevat perheessä. Miehellä on ollut ydinperhe joskus heidän äitinäsä kanssa.

    Mietis nyt itsekkin.

    olla se tilastollinen näkökulma. Koska oikeasti; lapsi voi asua vain yhdessä paikassa - tilastollisesti. Hänellä on kirjat joko isällä tai äidillään. Ja se on tuossa se pääpointti, tuskin se näkeekö viikonlopun vai millaisen ajan. Ja lapsi, joka ei ole kirjoilla vanhemmallaan X, ei näy näissä tilastoissa. Ja huusholli, jossa X asuu, on joko A) ydinperhe, jos puolison kanssa yhteinen lapsi, tai B) uusperhe, jos X:n puolisolla on entisestä suhteesta lapsi, joka on kirjoilla hänen luonaan.

    Tämän luokittelun mukaan mun ja miehen perhe olisi uusperhe ja miehen exän perhe ydinperhe. Vaikka todellisuudessa kummatkin on ihan yhtä paljon uusperheitä - lapsi on vko-vko vanhemmillaan.

    Äänestä

  • kirjoitin että kirjoitti:

    kirjoitin ensimmäisen vastauksen ap:lle, oliko juttusi tarkoitettu minulle?
    Minähän olen sitä mieltä että minä joka asun lasteni kanssa ja lasten isä joka asuu omassa asunnossaan uuden perheensä kanssa emme ole mikään ydinperhe.
    Minä, mieheni, 2 lasta minun edellisestä liitostani, yksi yhteinen, 1 miehen edellisestä liitosta(joka on meillä joka toinen viikonloppu ja puolet miehen kesälomasta) me olemme perhe, vaikka mieheni lapsi ei vakituisesti asukkaan meillä mutta miellämme hänet kuuluvaksi tähän perheeseemme. Kuten myös lapseni kuuluvat myös isänsä uuteen perheeseen

    koskapa molemmilla on ennestään lapsia muiden kanssa.

    Äänestä

  • uusperhe kirjoitti:

    koskapa molemmilla on ennestään lapsia muiden kanssa.

    ap:lle vastauken että minähän en ole ydinperhettä ex mieheni kanssa

    Äänestä

Jos pariskunnalla on ollut lapsia ennen yhteenmenoa jonkun muun kanssa, niin kylläpä vainenkin on kyseessä uusperhe. Väitä mitä väität!

Äänestä
  • "Mikä ja millainen uusperhe?

    Uusperhe määritellään yksinkertaisimmillaan perheeksi, jossa toisella tai molemmilla avo- tai aviopuolisoilla on alle 18-vuotias lapsi tai lapsia aikaisemmasta liitosta. Ainakin toisen puolison lapsi (lapset) asuvat pääosin kyseisessä taloudessa. (Sussman & Steinmetz 1987) Kyse on siis eronneen (eronneiden) tai leskeksi jääneiden uudesta liitosta, jossa on mukana myös lapsia aiemmista parisuhteista.
    Suomessa tilastokeskuksen tilastoissa perheet muodostetaan samassa asunnossa asuvista henkilöistä. Lapsiperheiksi luokitellaan perheet, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia. Uusperheitä on 8,4 % (49 944) kaikista lapsiperheistä (Perheet 2003). Uusperheiden alle 18-vuotiaiden lasten osuus Suomen kaikista lapsista on 9,5 %, joista ei-yhteisten lasten osuus on 6,6 % ja loput ovat puolisoiden yhteisiä lapsia. Uusperheeseen tulee useimmiten mukaan lapsi äidin edellisestä liitosta. Jotakin uusperheiden moninaisuudesta kertoo, että Tilastokeskus on tilastoinut uusperheet kuuden eri perhetyypin mukaan käyttäen kriteerinä sitä, kenen lapsia uusperheessä asuvat lapset ovat. Suluissa olevasta luvusta selviää, kuinka suuri osuus uusperheistä oli kyseisen kriteerin täyttäviä perheitä vuonna 2003.

    • vain äidin lapsia (46 %)
    • vain isän lapsia (6 %)
    • äidin lapsia ja isän lapsia (3 %)
    • äidin lapsia ja yhteisiä lapsia (39 %)
    • isän lapsia ja yhteisiä lapsia (4 %)
    • äidin lapsia, isän lapsia ja yhteisiä lapsia (1 %). (Perheet 2003.)

    Arkikielessä myös ne perheet, joissa lapset eivät virallisesti asu, käyttävät itsestään nimitystä uusperhe. Perhetilastot tehdään kuitenkin lapsen vakinaisen asuinpaikan mukaan, koska samaa lasta ei voida tilastoida kahteen eri perheeseen. Näin ollen ne eronneet isät ja äidit, joiden luona lapset eivät ole virallisesti kirjoilla, jäävät sekä uusperhe- että perhetilastojen ulkopuolelle, elleivät he ole perustaneet uutta perhettä. On siis mahdotonta sanoa, kuinka paljon itsensä uusperheeksi kokevia perheitä Suomessa on. Luku on kuitenkin selvästi suurempi kuin yllämainittu 8,4 %."

    www.uusperhe.fi

    Äänestä

  • epäselvää? kirjoitti:

    "Mikä ja millainen uusperhe?

    »Perhetilastot tehdään kuitenkin lapsen vakinaisen asuinpaikan mukaan, koska samaa lasta ei voida tilastoida kahteen eri perheeseen. Näin ollen ne eronneet isät ja äidit, joiden luona lapset eivät ole virallisesti kirjoilla, jäävät sekä uusperhe- että perhetilastojen ulkopuolelle, elleivät he ole perustaneet uutta perhettä. On siis mahdotonta sanoa, kuinka paljon itsensä uusperheeksi kokevia perheitä Suomessa on. Luku on kuitenkin selvästi suurempi kuin yllämainittu 8,4 %.»

    Tuo juuri tekee aloittajan väitteestä väärän.

    Äänestä

he eivät toki omalle isälleen ole.
Mistä kummasta osa eronneista naisista saa päähänsä alkaa kiistellä eron jälkeen siitä kenen nämä ero -lapset ovat eron jälkeen... Samat isä ja äiti sillä lapsella on läpi koko elämän, vaikka asuisivat missä tai kenen kanssa.
Tässä tapauksessa jos siis isä asuu muualla ja lapset vakituiseen äidillä niin missä mennään, että luokittelet isän huonommaksi?
Toisissa tapauksissa eroja molemmat vanhemmista tahtovat pitää lapsensa palavasti luonaan, mutta kun ei niitä lapsia voi laittaa keskeltä halki! Toisen vanhemmista on tyydyttävä sen etävanhemman osaan.
Meillä on uusperhe yhteisine ja omine lapsinemme. Pitääkö sellainen etävanhempi mielestäsi luokitella "perheettömäksi", jolla ei asu luonaan omia lapsia tai uutta kumppania??? Aika kolkkoa ajattelua mielestäni väittää, että eron jälkeen on perheetön vaikka lapsia olisi liuta olemassa.
Haloo...

Äänestä
  • Tai käytetty poikamies. Tai ruokonrustaaja.

    Äänestä

  • uusperheetön! kirjoitti:

    Tai käytetty poikamies. Tai ruokonrustaaja.

    jossa olisi vain yksi jäsen kotona. Isä tai äiti siis. Mutta ei kai kirjoituksen mukaan sellainen isä tai äiti perheetön sentään ole!!! (lue tarkemmin ja pari edellistä)
    Kurjaa ajatella, että pidät eronnutta miestä vähän käytettynä poikamiehenä... onko eronnut äiti myös vähän käytetty sinkku???

    Naurattaa lapsellinen katkeruus...

    Itselläni ihana uusperhe ja mieskin vielä hyvässä käytössä.

    Äänestä

No meillä ei ole uus eikä ydin eikä mitään muutakaan, kuin yksinkertaisesti vain perhe..jos alettais halkomaan hiuksia, niin sitten meidän perhe ois niitä kaikkia perheen sisällä. Asiahan riippuu miltä kantilta katsoo. Nuorimmaisella lapsella isä ja äiti asuu hänen kanssa kotona, ei hän muuta ole koskaan nähnytkään, joten hänellä on ydinperhe. No mieheni on joskus elänyt avoliitossa, mutta heillä ei ollut lapsia. Nyt hän mielestäni elää ydinperhe elämää, mutta aloitti sen uusperheellisenä, kun minä lasteni kanssa muutin hänen luokse. Kaksi vanhinta lastani kait sitten elää uusperhe-elämään, kun heillä on kaksi kotia. No onneksi on sopuisat perheet heillä molemmilla ja viihtyvät molemmissa kodeissa yhtälailla ja yhtäpaljon. Joten selvyyden vuoksi kutsumme tätä "sekametelisoppaa" vain yksinkertaisesti meidän perhe nimityksellä.

Äänestä

..tilastothan ovat mitä ovat. Myös vuoroviikkoetä on lapseton (kaikessa mahdollisessa mitä eteen tulee, virallisesti), eli oikeastaan jos ottaisin lapsettoman puolison, niin emme olisi uusperhe. Tilastoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusperhettä! kirjoitti:

Jos vaikka miehellä on lapsia edellisestä suhteesta ja lapset VIERAILEVAT isän uudessa perheessä silloin tällöin, se ei tee tästä uudesta perheestä uusperhettä! Nämä perheet ovat tilastoissakin YDINPERHEITÄ. Vuoroviikkoperheissä asia voi olla käytännössä toinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu