Suomessa on säädetty perintövero perillisten maksettavaksi yksityisen ihmisen varallisuudesta hänen kuoltuaan. Ihmettelen kovasti, miten tällainen voi olla mahdollista vapaassa markkinatalousmaassa kuten Suomi on tänä päivänä?
Perustelen asiaa sillä, että esim. perheen isä omalla työllään on ostanut tontin ja rakentaa siihen talon itse omin avuin ja josta sitten hänen kuoltuaan perillisten myydessä kiinteistön, perilliset joutuvat maksamaan tästä 28% veroa.
On siis kysymyksessä oman isän jättämä yksityinen omaisuus, johon ei valtiovallalla tulisi olla minkäänlaista oikeutta kajota ja vaatia siitä mitään maksettavaksi valtiolle. Tämä on erittäin suuri vääryys ja on ihmeteltävää miten tällainen sallitaan nykypäivän Suomessa?
Myös yksityisomisteisen tontin pakkolunastus nimellisellä korvauksella esim. tien rakentamisen takia on täysin tuomittavaa.
Kun ihminen omalla työllään ansaitsemillaan varoilla on hankkinut kiinteistön, niin mielestäni on rikos, että se viedään pienellä nimellisellä korvauksella häneltä.
Jos viranomaisten on tällainen ratkaisu välttämättä tehtävä, niin siitä tulee maksaa korvauksena vähintäinkin päivän markkinahinta kiinteistön omistajalle - se on oikeus ja kohtuus.
Toivon, että tämä palautteeni herättää myötämielistä keskustelua ja johtaa näiden edellämainittujen epäkohtien pikaiseen korjaamiseen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minua taas ihmetyttää tämä nykyinen suuntaus, jossa rikkaille annetaan lisää, ja koska rahan määrä sinänsä ei kasva, niin jokainen voi miettiä, mistä se on pois. Varallisuusvero meni jo.
Verothan ovat aina henkilökohtaisia. Koska esimerkkisi isukki on on veronsa maksanut, niin millä ihmeen logiikalla hänen jälkeläistensä pitäisi saada isompi tai pienempi perintönsä kokonaan ilman veroja. Siis niitä henkilökohtaisia veroja, jotka jokainen maksaa - isukin kertaalleen maksamiin veroihin asialla ei ole mitään yhteyttä. Ei minkäänlainen vääryys vaan ihan oikein, että nekin osallistuvat, joilla jotain on, ettei kaikkea yhteisiin menoihin kuluvaa oteta vähäosaisimpien selkänahasta.
Tieasiaan en ota kantaa, mutta jos noin yleensä ottaen halusit viestittää jotain eduskunnalle, niin "palautteesi" eksyi väärään osoitteeseen. Ainakin toivon, ettei eduskunnan jäsenillä ole aikaa lukea netin keskustelupalstoja. Ja että siellä käsiteltäväksi otettavat asiat tulevat jotain muuta kautta.
Keskusteluhan on näillä palstoilla vapaata, joten tässä oma panokseni asiaan.
Ensinnäkin miten rikkaille annetaan enemmän !!!
Omistus asunnon omistaja on koko elämänsä maksanut asuntoa ja samalla on jäänyt muusta kulutuksesta paitsi , mitä muut rahansa heti tuhlaavat ei ole tehneet.Taitaisi mailma pelastua kasvihuoneilmastolta mikäli kaikki velvoitettaisiin säästämään omaan asuntoon ei ainakaan rahat mene lentokoneiden ilman saasteisiin.
Velvoitetaan valtion kustantamaan jokaiselle suomalaiselle omistus asunto ,joka kuoleman tapahduttuessa perintöverotetaan 100 % takaisin valtiolle. Samalla valtio velvoitetaan kunnostamaan asunnot 10 v välein.
Valtion kustantaessa jokaiselle asunnon riittää kaikilla veronmaksajilla raha muuhun kulutukseen mm. etelän lomiin , hiihtolomiin, uusiin autoihin..... se vasta olisi tasa-arvoa.