Poikani on 5 kk ja olen antanut hälle soseita 1 kk ajan. Mitä milloinkin, välillä oma tekemää ja välillä pilttiä. Perunaa ja porkkanaa maisteltiin ensin viikko kumpaakin, mutta muita makuja ei ja olen antanut reilummin jo ensimmäisilläkin kerroilla. En ole myöskään ajatellut että onko sose ollut ns. kylmää vai lämmintä (ilmeisesti kylmät on marja- ja hedelmäsoseita ja lämpimät peruna ja porkkana ym.??)
Nyt olen antanut 2 sose ateriaa päivässä n. viikon ajan. Pitäisikö niistä sitten toisen olla ns. lämmintä ja toisen kylmää vai onko ihan sama? Poika vetelee kummallakin kerralla yleensä purkillisen onko se ok?
Sitten vielä velleistä. Haluaisin ruveta antamaan illalla velli pullollisen mutta neuvolatäti sanoi että vellejä vasta puolivuotiaana..? Vaikka kaikissa oppaissa lukee että voi jo 5kk:n ikäisenä aloittaa. Pitääkö sitäkin ensin maistella joku tietty aika vai voinko antaa heti niin paljon kun hän haluaa syödä? Ja annanko pullosta vai lautaselta ensimmäiset kerrat? Kiitos avusta!

Vastaukset 3
Vanhimmat
vellit aloitat, niin pullo on aivan ehdoton verrattuna lusikkakikkailuun. Vellitutti on välttämätön, niitä saa vaikka marketin tuttihyllystä. TAI voit varovasti suurentaa maitotutin reikää vaikka saksilla, mutta vain vähän! Maitoa sillä sitten ei oikein voi enää juottaa, maitoa tulee liikaa.
Omille lapsille annettiin lämmin sose aluksi lounasaikaan ja hedelmäsose päiväunien jälkeen. Kun lapsi vanheni (en muista ikiä enää), lisättiin iltaruokaksi lämminsoseateria. Lämpimien soseiden kanssa juotettiin maitoa sen verran kun tuntui menevän, pääpaino oli ruoan puolella, eli maitoa vain palan painikkeeksi. Ja ennen nukahtamista vellipullollinen, samoin aamiaiseksi.
lapsen syöminen on hyvin yksilöllistä. toinen syö tuossa iässä purkillisen, toinen syö muutaman teelusikallisen, joku toinen syö pelkkää rintaa. Jos lapsesi vatsa kestää, toki voi syöttää sen purkillisen kerralla. Makuja kannattaa lisätä juuri kuten olet lisännytkin, yksi kerrallaan ja antaa lapsen totutella siihen viikon verran, sitten näkee tuleeko ruoka-aineesta näppyjä ym.
Lämpimät mössöt hyvä olla juuri perunaa ym, kylmät marjoja. makuasioita. Jos imetät lastasi, eikä saa tuttipullosta korvikemaitoa, itse antaisin puuroa mitä saa ainakin tuttelin valmistamana(alk.5kk). Näin ei tarvitse välttämättä pullorumbaa ollenkaan. Lusikallinen ensin, katsot tuleeko reaktioita ja seuraavan kerran enemmän. Jos on korvikemaidolla, helpompi tietysti antaa velli pullosta, myös pikkuhiljaa totutellen. Kun vauva oppii syömään esim. tutteli-puuroa, voi puuroa alkaa keittämään kattilassa myös itse. tavallisesti se on vaan karkeampijakoista, että valmispuurot ovat helpompia nieltäviä.
toivottavasti sait apua.
Voit aivan hyvin antaa vellejä viiden kuukauden iässä. Aloita vaikka lempeillä maissi- ja riisijauheella (löytyvät usein kaupassa luontaistuotehyllystä).
Ja lämpötiloista: pidät vain huolta, ettei ole liian kylmää tai kuumaa, muuten ei ole väliä, jos vain maistuu...
Jos vain mahdollista, syöttäisin vellin lusikalla (Tuttelin kanssa ei kyllä onnistu), onhan se samalla totuttelua tulevaisuutta varten, ja ihan hyvin onnistuu.