Runon pätkä

Puutarhaan tuli kirjosieppo
sanovat että se on onnen lintu
ei kuulemma saa häätää
Tai tulee onnettomuus

Kuuntelen sen laulua
kirkasta ja määräilevää
poika sanoi, että ei saa edes nukuttua
kun linnut karjuu

Mutta onnen takia
pitää kestää yhtä ja toista
kirjosieppo lienee
kuitenkin pieni vaiva
291462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Tuulee pohjoisesta
sataa,
kylmää niin on
aika mataa.

Vesi rantakivillä
kiiltäen
Sorsapoikue emoineen
luona sen.

Kymmen päinen joutsenparvi
lepäillen,
kelluu meren pinnalla
ruokaillen.

Kaunis sukellus vain
pyrstö sen,
näkyy pintaveestä
hetkisen.

Lokki liitää siivin
liukuvin,
lähiluotoon laskeutuu
se sittenkin.

Pilvi siirtyy eestä
auringon.
säteitään tuo maahan
lämmin on.

Äänestä
  • hullu käki
    raikui moni mäki
    kun kukkui hullu käki
    huonosti nukkui koko väki
    yötä päivää kukkui hullu käki
    harva sitä silloin näki
    niin kukkui hullu käki.

    Äänestä

  • old_profile_38167 kirjoitti:

    hullu käki
    raikui moni mäki
    kun kukkui hullu käki
    huonosti nukkui koko väki
    yötä päivää kukkui hullu käki
    harva sitä silloin näki
    niin kukkui hullu käki.

    Ennen oli suo ja Jussi
    Jussi kuokkaa heilutti,
    sitten tuli Jussin tupa,
    vaimo lasta keinutti.

    Keinui lapsi, äiti lauloi
    Jussi suota kuokki,
    Jussin poika kenkää pauloi
    äiti lasta ruokki.

    Monta leipää leivottu
    tuvassa ruuan tuoksu,
    kuokka suohon unohdettu
    huulilla piippu vuoltu.

    Väsymys täyttää miehen mielen
    perhe on työstä loppu,
    Iltavellin aika ollut äsken
    nyt on jo unille hoppu.

    Äänestä

  • Pirkko3 kirjoitti:

    Ennen oli suo ja Jussi
    Jussi kuokkaa heilutti,
    sitten tuli Jussin tupa,
    vaimo lasta keinutti.

    Keinui lapsi, äiti lauloi
    Jussi suota kuokki,
    Jussin poika kenkää pauloi
    äiti lasta ruokki.

    Monta leipää leivottu
    tuvassa ruuan tuoksu,
    kuokka suohon unohdettu
    huulilla piippu vuoltu.

    Väsymys täyttää miehen mielen
    perhe on työstä loppu,
    Iltavellin aika ollut äsken
    nyt on jo unille hoppu.

    Mitäs tuosta täytyy juosta
    kun ei kävelemällä ehdi
    antaa mennä kun ei lennä
    lastut mistään enää
    juoksee, kusee , kutoo sukkaa
    kuten muorit ennen
    hoppu, hoppu lorun loppu
    piste perään nakkaa.

    Äänestä

Lauluksi laittaa satakieli
kuoronjohtajaksi sillä mieli.
Kirjosieppo huutaa naaraalleen
"Tule katsomaan mitä tarjoilen".
Harakka haaveillen aidalla
pysyy taa'immalla laidalla
hyvää ääntä kun ei sille suotu
koreaksi vain on luotu.
Harmaasieppo vahtii pesäpuuta,
pian on jo monta suuta
hyönteisiä huutamassa
isommiksi kasvamassa.
Kuoroon pyrkii talitiainen
"ti tyy, ti tyy, sijainen
voisin olla solisteille
aariankin laulajille".
Varis touhuissansa tiellä
mukaantuloaan ei kiellä,
jos saa paikan eturiviin.
Käki puuttuu silloin peliin;
"Kukkuu, kukkuu," toistaa kaiku,
"kenen ääni kaukaa raiku,
etuoikeus on kai mulla
kesäkuoroon mukaan tulla.
Teillä muilla pesän teko
minulla jo munakeko
levitetty pitkin metsää
hetken ehkä kestää
ennenkuin on suku uusi
viisi, ehkä kuusi,
teillä uutta ruokittavaa...
Kukkuu... minä munin vaan".
Leppälintu sirkuttaa;
"Minut sentään huomataan
kun pensaikossa havaitaan,
toista on tuon mustarastaan,
viheltää vain ainoastaan."
Siitä aika poru syntyy
riitelemään linnut yltyy.
Erota ei kukaan eää
kuka laulaa oikein...
kuka ainoastaan aukoo nenää.

Äänestä
  • Oikein taputtamaan aloi, kun luin runosi.
    Vaimo siihen:
    - Joo, ukko on hurahtanut lopullisesti.
    :)

    Äänestä

  • oikein..., kirjoitti:

    Oikein taputtamaan aloi, kun luin runosi.
    Vaimo siihen:
    - Joo, ukko on hurahtanut lopullisesti.
    :)

    Kauan seisoo kurki paikoillaan
    siinä seuloo suota katseellaan,
    Rantasipi ääntelee jo tuolla
    mut kurki, seisoo yhä suolla!
    Katsellen kuunnellen,
    väliin päätään käännellen
    yhtään virhettä ei saa
    tulla,,, kurki saalistaa.
    Jostain ääni sammakon
    erottaa on mahdoton,
    lemmenlaulun kurnutus
    kuuluun niin kuin kutsumus.
    Sammakko ei vielä huomaa
    yhden jalan kurki kuomaa,
    eipä huomaa kurkikaan
    makupalaa ollenkaan.
    Siinä suuntaa katseen itään,
    näkyä ei tahdo mitään,
    aurinko tuo liian kirkas
    mielikuvitus niin vilkas.
    Nälkä kurnii kurjen vatsaa,
    kaiku kaukaa siihen vastaa,
    Tässä olis karpaloita,
    eihän niitä mikään voita

    Äänestä

  • Pirkko3 kirjoitti:

    Kauan seisoo kurki paikoillaan
    siinä seuloo suota katseellaan,
    Rantasipi ääntelee jo tuolla
    mut kurki, seisoo yhä suolla!
    Katsellen kuunnellen,
    väliin päätään käännellen
    yhtään virhettä ei saa
    tulla,,, kurki saalistaa.
    Jostain ääni sammakon
    erottaa on mahdoton,
    lemmenlaulun kurnutus
    kuuluun niin kuin kutsumus.
    Sammakko ei vielä huomaa
    yhden jalan kurki kuomaa,
    eipä huomaa kurkikaan
    makupalaa ollenkaan.
    Siinä suuntaa katseen itään,
    näkyä ei tahdo mitään,
    aurinko tuo liian kirkas
    mielikuvitus niin vilkas.
    Nälkä kurnii kurjen vatsaa,
    kaiku kaukaa siihen vastaa,
    Tässä olis karpaloita,
    eihän niitä mikään voita

    Taispas mennä kilpalaulannaksi. Kuka kenet suohon laulaa?

    Äänestä

  • Seikkailija kirjoitti:

    Taispas mennä kilpalaulannaksi. Kuka kenet suohon laulaa?

    On vain kiva hassutella !
    Leikkiä sanoilla,

    Äänestä

  • Pirkko3 kirjoitti:

    On vain kiva hassutella !
    Leikkiä sanoilla,

    ............Seikkailija...............??

    ............. :D .................

    Äänestä

  • Seikkailija kirjoitti:

    Taispas mennä kilpalaulannaksi. Kuka kenet suohon laulaa?

    Mikä tökkii
    runo jatkuu
    ilman ilkeyksien katkuu
    vaikka olis kilpa
    mitä sitten
    lukea on hauska
    runo parempi
    tai huonompi
    aivan tosissaan
    liekö kukaan
    ihmettelen vaan
    mitä aikaan saan.

    Äänestä

  • klipailia kirjoitti:

    Mikä tökkii
    runo jatkuu
    ilman ilkeyksien katkuu
    vaikka olis kilpa
    mitä sitten
    lukea on hauska
    runo parempi
    tai huonompi
    aivan tosissaan
    liekö kukaan
    ihmettelen vaan
    mitä aikaan saan.

    Mikäpä tässä elellessä
    kesän ääniä ihmettelemässä.
    Seison mäellä, Puulan rannalla,
    pääskynen visersi puhelin langalla
    käkikin kukkui takana lahden
    seurasin liikkeitä linnun kahden
    västäräkki pari kun pihalla hääri
    kuivia korsia kimpuksi kääri
    nokassaan niitä pesäänsä kantoi
    iloa päivääni tänäänkin antoi.
    Mehiläinen selvitti siipiään
    oli lentänyt sisälle lämpimään.
    Rae kuuro lankesi maahan silloin
    tuleeko kesä, se tuleeko milloin.

    Äänestä

  • tuoksuvattu kirjoitti:

    Mikäpä tässä elellessä
    kesän ääniä ihmettelemässä.
    Seison mäellä, Puulan rannalla,
    pääskynen visersi puhelin langalla
    käkikin kukkui takana lahden
    seurasin liikkeitä linnun kahden
    västäräkki pari kun pihalla hääri
    kuivia korsia kimpuksi kääri
    nokassaan niitä pesäänsä kantoi
    iloa päivääni tänäänkin antoi.
    Mehiläinen selvitti siipiään
    oli lentänyt sisälle lämpimään.
    Rae kuuro lankesi maahan silloin
    tuleeko kesä, se tuleeko milloin.

    Kukkamaata käänsin
    multaa ylös väänsin.
    Matoja yks ja kaks
    maan tekee kuohkeaks.
    Pakoon luikertelivat
    mullan hoitajat.
    Tuulen henki kylmää
    voisko siemeniä kylvää.

    Äänestä

  • tulenlieskat kirjoitti:

    Kukkamaata käänsin
    multaa ylös väänsin.
    Matoja yks ja kaks
    maan tekee kuohkeaks.
    Pakoon luikertelivat
    mullan hoitajat.
    Tuulen henki kylmää
    voisko siemeniä kylvää.

    Harakka-herra hienona niin
    pukeutuu juhlavaatteisiin,
    nauruksi muuttuu arkinen työ
    arki juhlalle kättä lyö.
    Männyn latvassa oksien haara
    vaikea siihen pesää saada,
    risuja heiniä harakka kantaa,
    tyylille muodolle piut paut antaa.
    Munia muutama valmiiseen pesään
    hommia riittää koko kesään,
    kolmisen viikkoa haudonta kestää
    ei perheen lisäystä mikään voi estää.
    Kova on kiire kun lapsia monta
    isä emoa auttaa onnetonta,
    nälkä on kova pojilla aina
    aina on syötävä, myös sunnuntaina.
    Poikaset oppii naurun taidon
    samalla siinä elämän aidon,
    ruoka on se josta aina pulaa,
    jätski ois poikaa, se suussa sulaa !

    Äänestä

  • Pirkko3 kirjoitti:

    Harakka-herra hienona niin
    pukeutuu juhlavaatteisiin,
    nauruksi muuttuu arkinen työ
    arki juhlalle kättä lyö.
    Männyn latvassa oksien haara
    vaikea siihen pesää saada,
    risuja heiniä harakka kantaa,
    tyylille muodolle piut paut antaa.
    Munia muutama valmiiseen pesään
    hommia riittää koko kesään,
    kolmisen viikkoa haudonta kestää
    ei perheen lisäystä mikään voi estää.
    Kova on kiire kun lapsia monta
    isä emoa auttaa onnetonta,
    nälkä on kova pojilla aina
    aina on syötävä, myös sunnuntaina.
    Poikaset oppii naurun taidon
    samalla siinä elämän aidon,
    ruoka on se josta aina pulaa,
    jätski ois poikaa, se suussa sulaa !

    Vain muutamalla sanallaankin
    saa hän hymyn huulilleni
    salaisessa piilossamme
    toisiamme odotamme
    alla puiden
    kukkivien.

    Äänestä

mummo istui ihmeissänsä
pihakeinun nyökynnässä
mikä on tuo ääni
kuuluu tuolta yltäpääni
todentotta aikajoin
kuulin kuin mäkätyksen
johan näinkin linnun syöksyn
taivaanvuohen pyrstösulan
aiheuttaman mäkätyksen

Äänestä

Kiitä tänäänkin, kiitä elämästä.
Miksi huolehtisit enemmästä
kun puhtautta on ja ruokaa sulla
anna kiitollisuuden mieleesi vain tulla.
Silloin jaksat nähdä hymyn lahjoitetun,
ihan oudon huulilla, tai ehkä tutun
joka sinut kohtaa tänään vastaantulijana.
Enkä ilouutistenkin olet kuulijana.
Tänäänkin, on aihe kiitoksia antaa
katkeruutta kannata ei mistään kantaa.

Äänestä
  • Tänään onkin retki päivä
    metsässä on kiva käydä,
    kahvi, kaakao ja maito
    mukaan, sekä tunne aito,
    Lapset pakkaa tavaroita
    luontoa ei mikään voita.
    Eväsreppu sitten selkään,
    autoon kaikki sitten mennään
    kohti tuttuja kallioita,
    hiekkarinteitä ja soita.
    Hyvä kartta mukaan vielä
    jotta tarkentaa voi tietä.
    Linnut laulaa metsä soi
    niistä nauttia nyt voi,
    kävyt kattaa polun reunaa
    oravakin meitä seuraa.
    Nyt jo siintää järven sini
    nousu ottaa pohkeisiini,
    maitohapotko ne siellä
    vaanii mua metsätiellä?
    Eipä haittaa voimat kantaa
    kuljemme nyt kohti rantaa,
    järvenselkä tyyni niin
    peittyy valon säteisiin.

    Äänestä

  • Pirkko3 kirjoitti:

    Tänään onkin retki päivä
    metsässä on kiva käydä,
    kahvi, kaakao ja maito
    mukaan, sekä tunne aito,
    Lapset pakkaa tavaroita
    luontoa ei mikään voita.
    Eväsreppu sitten selkään,
    autoon kaikki sitten mennään
    kohti tuttuja kallioita,
    hiekkarinteitä ja soita.
    Hyvä kartta mukaan vielä
    jotta tarkentaa voi tietä.
    Linnut laulaa metsä soi
    niistä nauttia nyt voi,
    kävyt kattaa polun reunaa
    oravakin meitä seuraa.
    Nyt jo siintää järven sini
    nousu ottaa pohkeisiini,
    maitohapotko ne siellä
    vaanii mua metsätiellä?
    Eipä haittaa voimat kantaa
    kuljemme nyt kohti rantaa,
    järvenselkä tyyni niin
    peittyy valon säteisiin.

    Harakka menoa seuraa
    häiriten myös peuraa.
    Nauraa räkättää kovin
    lentäin pienen tovin.
    Varis oksalla puun
    liittyy menon ihailuun.
    Mukaan tahtois tulla,
    lapsella kun on pulla...

    Äänestä

  • tulenlieskat kirjoitti:

    Harakka menoa seuraa
    häiriten myös peuraa.
    Nauraa räkättää kovin
    lentäin pienen tovin.
    Varis oksalla puun
    liittyy menon ihailuun.
    Mukaan tahtois tulla,
    lapsella kun on pulla...

    Pullan nappaa lapsen suusta
    ilkkuu ilkeästi puusta
    ritsan poika vuolee
    jokohan harakka kuolee...

    Äänestä

  • Mallamargareetta kirjoitti:

    Pullan nappaa lapsen suusta
    ilkkuu ilkeästi puusta
    ritsan poika vuolee
    jokohan harakka kuolee...

    Äiti nappaa pojan ritsan
    antaa hänelle käteen pitsan
    tukkapöllyn hänelle antaa
    poika äidille kukat kantaa
    sitten vielä halitaan
    kaikki aneeks annetaan
    ja taas lintujen touhuja seurataan.

    Äänestä

  • rasavilli lapsena kirjoitti:

    Äiti nappaa pojan ritsan
    antaa hänelle käteen pitsan
    tukkapöllyn hänelle antaa
    poika äidille kukat kantaa
    sitten vielä halitaan
    kaikki aneeks annetaan
    ja taas lintujen touhuja seurataan.

    Salaa pitsaa palastaa
    lintujonoa kalastaa.
    Varpuset perässä pomppivat
    palasia nokkivat.
    Äiti huomaa puuhat pojan
    hypätessää yli ojan.

    Syöttämästä kieltää
    poika näyttää mieltään.
    Kysyy kuitenkin miksi,
    tulevatko sairahiksi.
    Äiti katsoo lastaan
    ja sanoo ainoastaan...

    Äänestä

Nenä vuotaa, silmiä kirvelee
siitepölyä ilmassa pilveilee,
kattaa keltaisenaan pintaa veen
tunkee hengitykseen
minne tahansa meen.
Auto ihan uuden värin saa
toistaa samaa väriä pihamaa.
Pinta ikkunan peilikirkas
sateen jäljiltä ihan juovikas.
Tarttuu pestyyn lakanaan
ulkona tuulessa kuivuvaan
tuo siitepöly, vaiva astmaisen.
Kesän vuoksi siedän oireet sen.
Otan pillerin suuhun ja ulos
nuha siltikin on lenkkini tulos
kesän vuoksi tai siitä huolimatta
ei voi terveenä elää, liikkumatta.

Äänestä
  • Huomenta Suomeeni
    luontoon ja mieleen
    aurinko noussut jo on,
    liikkumaan poluille
    jossa soi konsertti
    aivan vallaton.

    Aistit on herkkänä
    sydän lyö rinnassa
    jalat vie eteenpäin,
    sireenit kukkii
    käki kukkuu jossain
    kesä on tässä näin.

    Matkaani jatkan
    mieleeni palaa
    lapsuuden hiekkatie,
    mielessä muistot
    kauniina säilyy
    askeleet eteenpäin vie.

    Monta on ollut
    poluilla vaaraa
    mutt' uhmaten eteenpäin,
    päästy on aina
    kiviset paikat
    niistäkin muistot jäi.

    Paljon on takana
    elämän tietä
    kaikki on kullannut aika,
    edessä siintää
    aamun koitto
    ja tulevan suuri taika.

    Kotiinpäin käännyn
    kuuntelen nautin
    suurinta ihmettä maan
    Mustasta mullasta
    vesi ja valo
    saa kukkaset kumartamaan.

    Äänestä

  • Pirkko3 kirjoitti:

    Huomenta Suomeeni
    luontoon ja mieleen
    aurinko noussut jo on,
    liikkumaan poluille
    jossa soi konsertti
    aivan vallaton.

    Aistit on herkkänä
    sydän lyö rinnassa
    jalat vie eteenpäin,
    sireenit kukkii
    käki kukkuu jossain
    kesä on tässä näin.

    Matkaani jatkan
    mieleeni palaa
    lapsuuden hiekkatie,
    mielessä muistot
    kauniina säilyy
    askeleet eteenpäin vie.

    Monta on ollut
    poluilla vaaraa
    mutt' uhmaten eteenpäin,
    päästy on aina
    kiviset paikat
    niistäkin muistot jäi.

    Paljon on takana
    elämän tietä
    kaikki on kullannut aika,
    edessä siintää
    aamun koitto
    ja tulevan suuri taika.

    Kotiinpäin käännyn
    kuuntelen nautin
    suurinta ihmettä maan
    Mustasta mullasta
    vesi ja valo
    saa kukkaset kumartamaan.

    Kastetta nurmikolla, pieni tuulen vire
    kimalainen kukassa.
    Tuuli kuljettaa kevyen tuoksahduksen
    kukista sireenien.
    Ulapalla tuulee, puuskittain, voimistuen,
    pilviä etelä taivaalla.

    Ihmiset kiiruhtavat, eteenpäin, työhön,
    kukaan ei halua myöhästyä.
    Koululaiset eivät pidä kiirettä,
    hyppäävät 'ruutua' reppuselässä.
    Vielä muutama lämmin kesäinen päivä,
    Tuhansilla alkaa odotettu kesäloma,

    Lapset päästetään lomalle mummolaan,
    jutellaan, nautitaan, uidaan ja saunotaan.
    Vaari kaivaa matoja ja tarinoi,
    kalajuttuja, nehän suurimmat pääsi karkuun.
    Hiljaiselon mummola on saanut elämän,
    ääntä, pienet jalat käy vilkkaasti nurmikoilla.

    Äänestä

  • Pirkko3 kirjoitti:

    Kastetta nurmikolla, pieni tuulen vire
    kimalainen kukassa.
    Tuuli kuljettaa kevyen tuoksahduksen
    kukista sireenien.
    Ulapalla tuulee, puuskittain, voimistuen,
    pilviä etelä taivaalla.

    Ihmiset kiiruhtavat, eteenpäin, työhön,
    kukaan ei halua myöhästyä.
    Koululaiset eivät pidä kiirettä,
    hyppäävät 'ruutua' reppuselässä.
    Vielä muutama lämmin kesäinen päivä,
    Tuhansilla alkaa odotettu kesäloma,

    Lapset päästetään lomalle mummolaan,
    jutellaan, nautitaan, uidaan ja saunotaan.
    Vaari kaivaa matoja ja tarinoi,
    kalajuttuja, nehän suurimmat pääsi karkuun.
    Hiljaiselon mummola on saanut elämän,
    ääntä, pienet jalat käy vilkkaasti nurmikoilla.

    Tuulet tuoksuja tuovat,
    mettiset kukista juovat,
    apilan purppuraa
    läntinen huojuttaa.
    Vainiot valossa makaa,
    kaukaa korpien takaa
    käkönen viimeinen
    kukahti kaihoten.
    Laajat on auringon alat,
    joutukaa, kädet ja jalat,
    joutukaa niittohon,
    auringon liittohon.

    Äänestä

  • Maan laulu kirjoitti:

    Tuulet tuoksuja tuovat,
    mettiset kukista juovat,
    apilan purppuraa
    läntinen huojuttaa.
    Vainiot valossa makaa,
    kaukaa korpien takaa
    käkönen viimeinen
    kukahti kaihoten.
    Laajat on auringon alat,
    joutukaa, kädet ja jalat,
    joutukaa niittohon,
    auringon liittohon.

    Taivaan pilvilaivat
    tuulen mukaan saivat,
    liikkua ja soutaa
    ennustaen poutaa.

    Kesäpäivä kaunein on
    ruusu saanut kukinnon,
    hyvä olla ihmislapsen
    nuoren sekä harmaahapsen.

    Järvensineen heijastuu
    mielikuvan satupuu,
    kauniin antaa kukinnon
    mieli niin kuin luonto on.

    Siksi muista tulevaa
    että meidän lapset saa,
    ymmärtää ja nähdä tämän
    kauneuden niin herkistävän.

    Äänestä

  • Pirkko3 kirjoitti:

    Taivaan pilvilaivat
    tuulen mukaan saivat,
    liikkua ja soutaa
    ennustaen poutaa.

    Kesäpäivä kaunein on
    ruusu saanut kukinnon,
    hyvä olla ihmislapsen
    nuoren sekä harmaahapsen.

    Järvensineen heijastuu
    mielikuvan satupuu,
    kauniin antaa kukinnon
    mieli niin kuin luonto on.

    Siksi muista tulevaa
    että meidän lapset saa,
    ymmärtää ja nähdä tämän
    kauneuden niin herkistävän.

    Olen herännyt
    kahvi tuoksuu,
    aamuaurinko
    ulos jo kutsuu.

    Kaduilla liikettä
    lapset juoksee
    heillä on kiire
    kavereiden luokse.

    Päivä vielä,
    koulua heillä
    sitten on juhlaa
    myös meillä.

    Maistelen kahvia
    katselen ulos,
    koneesta pulppuaa
    runollinen tulos.

    Pensasto heiluu
    tuulen tahtiin,
    maahisen laitoin
    kukkia vahtiin.

    Kääpiö tonttukin
    nurmella makaa,
    siinä se ohjeita
    neuvoja jakaa.

    Omenapuissa on
    miljoonan kukkaa,
    pörriäistyö ei
    nyt mene hukkaan.

    Sireeni tuoksuu
    huumaavasti,
    hommia riittää
    iltaan asti

    Äänestä

  • Pirkko3 kirjoitti:

    Olen herännyt
    kahvi tuoksuu,
    aamuaurinko
    ulos jo kutsuu.

    Kaduilla liikettä
    lapset juoksee
    heillä on kiire
    kavereiden luokse.

    Päivä vielä,
    koulua heillä
    sitten on juhlaa
    myös meillä.

    Maistelen kahvia
    katselen ulos,
    koneesta pulppuaa
    runollinen tulos.

    Pensasto heiluu
    tuulen tahtiin,
    maahisen laitoin
    kukkia vahtiin.

    Kääpiö tonttukin
    nurmella makaa,
    siinä se ohjeita
    neuvoja jakaa.

    Omenapuissa on
    miljoonan kukkaa,
    pörriäistyö ei
    nyt mene hukkaan.

    Sireeni tuoksuu
    huumaavasti,
    hommia riittää
    iltaan asti

    vatsa kipeänä
    kynä ripeänä
    ystävälle hyvälleni
    hälle tärkeälleni
    tuolle kuulijalleni
    lausuin runoistani
    varmaan ei hyviäkään
    kun ymmärrä en itsekään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jatka sie. kirjoitti:

Puutarhaan tuli kirjosieppo
sanovat että se on onnen lintu
ei kuulemma saa häätää
Tai tulee onnettomuus

Kuuntelen sen laulua
kirkasta ja määräilevää
poika sanoi, että ei saa edes nukuttua
kun linnut karjuu

Mutta onnen takia
pitää kestää yhtä ja toista
kirjosieppo lienee
kuitenkin pieni vaiva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu