Olen aina pelännyt neuloja ja lääketieteellisiä toimenpiteitä. Jännitän niin paljon jopa tavallisia pistoksia, että olen ollut uneton rokotuksia edeltävät yöt ja pyörtynyt toimenpiteeseen, vaikken pelkää pistokseen tms. liittyvää kipua sinällään, enemmänkin jännitän sitä pyörtymistä. Tätä on jatkunut ihan lapsuudesta asti, aika ja pari tapaturman hoitoa leikkauksineenkaan eivät ole auttaneet asiaan.
Osittain tästä syystä koetimme "luomuna" pitkään, en halunnut tukimuksiin ja hoitoihin, koska pelkäsin niitä, enkä vähiten keskustelupalstojen lukemisen takia.
Lopulta mies sai taivuteltua minut tutkimuksiin ja hoitoihin. Ikää alkaa olla, mutta mitään varsinaista syytä lapsettomuuten löydetty. Ensin koetimme inseminaatiolla pari kertaa, yllättävän hyvin kestin tutkimusten verikokeet ja hoidoissa kotona pistämiset, eikä hoidoista mitään oireitakaan tullut.
Kun inseminaatioista ei tullut plussaa, päätimme siirtyä IVF:ään. Pelkäsin hoitoja, koska keskustelupalstoilla lähinnä kuvaillaan kuiinka inhottavia oireet ovat ja kuinka kivulias tomenpide on, rauhoittavista ja kipulääkityksistä huolimatta.
Saime yksityisellä valita lyhyen tai pitkän hormonihoidon välillä ja valitsin lyhyen (antagonistisen), kun onnistumisprosentin pitäisi olla samaa luokkaa. Julkisella puolella pitkää hoitoa suihkeineen yms. tarjotaan, koska se on helppo ajoittaa aina arkipäiväksi. Isohkoista Puregon-annoksista, Orgalutranista tai Pregnylistä ei tullut mitään oireita, vaikka munasolut kasvoivat tasaisesti ja toivotusti. Ei tullut turvotusta, mielialavaihteluita, pahaa oloa tai muutakaan.
Tänään olin munasolujen keräyksessä ja olin aivan hermona ennen toimenpidettä, vaikka mies oli koko ajan vierellä. Itkin hetken, kun hoitaja tuli tekemään esihaastattelua ja verenpaine oli aivan katossa, ensin ei saatu edes lukemaa.
Olin todella hämmästynyt, kun puudutukset ja itse toimenpide eivät tuntuneet oikein miltään, muutama nipistys tuntui, kun vähän syvemmältä jouduttiin kaivelemaan, ei muuta. Tuntui suunnilleen samalta kuin papa-kokeen otto. Hoitajaat ja lääkäritkin olivat yllättyneitä ja helpottuneita kuinka helppoa kaikki minulle oli, kun olin pelännyt niin paljon. Munasolujakin saatiin neljätoista.
Olin ihan virkeä ja hyvävointinen heti toimenpiteen jälkeen ja parin tunnin levon (=lehtien lulkemisen ja eväiden syömisen) jälkeen pääsin kotiin. Mitään jälkikipuja ei tullut ja verenvuotokin on miltei loppunut.
Ylihuomenna alkionsiirtoon, jonka pitäisi toimenpiteenä vastata inseminaatiota ja sitten vain toivotaan parasta.
Haluan vain kertoa tämän, koska monet muutkin pelkäävät toimenpiteitä ja saattavat siirtää hoitoihin hakeutumista pelkojen takia. Näillä palstoilla tuntuu eniten olevan kirjoittajia, joilla on olut ongelmia ja kipuja. Toki joillakin tulee hoidoista oireita ja toimenpiteistä kipuja, kipukynnyshän ja hoitoihin reagoiminen on ihmisillä erilainen, mutta jos olisin tiennyt, kuinka helppo toimenpide oli, olisin hakeutunut hoitoihin jo aiemmin. Pistoshoidot ovat muiden antamia pistoksi helpompia kun itse pistää kotona ja munasolujen keräämisessä lääkitys näyttää todella tehoavan.
Osittain tästä syystä koetimme "luomuna" pitkään, en halunnut tukimuksiin ja hoitoihin, koska pelkäsin niitä, enkä vähiten keskustelupalstojen lukemisen takia.
Lopulta mies sai taivuteltua minut tutkimuksiin ja hoitoihin. Ikää alkaa olla, mutta mitään varsinaista syytä lapsettomuuten löydetty. Ensin koetimme inseminaatiolla pari kertaa, yllättävän hyvin kestin tutkimusten verikokeet ja hoidoissa kotona pistämiset, eikä hoidoista mitään oireitakaan tullut.
Kun inseminaatioista ei tullut plussaa, päätimme siirtyä IVF:ään. Pelkäsin hoitoja, koska keskustelupalstoilla lähinnä kuvaillaan kuiinka inhottavia oireet ovat ja kuinka kivulias tomenpide on, rauhoittavista ja kipulääkityksistä huolimatta.
Saime yksityisellä valita lyhyen tai pitkän hormonihoidon välillä ja valitsin lyhyen (antagonistisen), kun onnistumisprosentin pitäisi olla samaa luokkaa. Julkisella puolella pitkää hoitoa suihkeineen yms. tarjotaan, koska se on helppo ajoittaa aina arkipäiväksi. Isohkoista Puregon-annoksista, Orgalutranista tai Pregnylistä ei tullut mitään oireita, vaikka munasolut kasvoivat tasaisesti ja toivotusti. Ei tullut turvotusta, mielialavaihteluita, pahaa oloa tai muutakaan.
Tänään olin munasolujen keräyksessä ja olin aivan hermona ennen toimenpidettä, vaikka mies oli koko ajan vierellä. Itkin hetken, kun hoitaja tuli tekemään esihaastattelua ja verenpaine oli aivan katossa, ensin ei saatu edes lukemaa.
Olin todella hämmästynyt, kun puudutukset ja itse toimenpide eivät tuntuneet oikein miltään, muutama nipistys tuntui, kun vähän syvemmältä jouduttiin kaivelemaan, ei muuta. Tuntui suunnilleen samalta kuin papa-kokeen otto. Hoitajaat ja lääkäritkin olivat yllättyneitä ja helpottuneita kuinka helppoa kaikki minulle oli, kun olin pelännyt niin paljon. Munasolujakin saatiin neljätoista.
Olin ihan virkeä ja hyvävointinen heti toimenpiteen jälkeen ja parin tunnin levon (=lehtien lulkemisen ja eväiden syömisen) jälkeen pääsin kotiin. Mitään jälkikipuja ei tullut ja verenvuotokin on miltei loppunut.
Ylihuomenna alkionsiirtoon, jonka pitäisi toimenpiteenä vastata inseminaatiota ja sitten vain toivotaan parasta.
Haluan vain kertoa tämän, koska monet muutkin pelkäävät toimenpiteitä ja saattavat siirtää hoitoihin hakeutumista pelkojen takia. Näillä palstoilla tuntuu eniten olevan kirjoittajia, joilla on olut ongelmia ja kipuja. Toki joillakin tulee hoidoista oireita ja toimenpiteistä kipuja, kipukynnyshän ja hoitoihin reagoiminen on ihmisillä erilainen, mutta jos olisin tiennyt, kuinka helppo toimenpide oli, olisin hakeutunut hoitoihin jo aiemmin. Pistoshoidot ovat muiden antamia pistoksi helpompia kun itse pistää kotona ja munasolujen keräämisessä lääkitys näyttää todella tehoavan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei, tosi kiva kuulla, että hoito meni hyvin kaikista peloistasi huolimatta! Toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin, ts. pääsette tekemään alkionsiirron ja alkio vielä tarraisi lujasti kiinni!
Silti minun täytyy olla erimieltä siitä, että keskustelupalstoilla olisi pääasiassa negatiivisia kokemuksia hoidoista. Olisikohan niin, että koska olet pelännyt hoitoja kovasti, olet keskittynyt täällä palstoillakin kanssasisarten negatiivisiin kokemuksiin.
Oma kokemukseni on, että ketjuissa on aina niin negatiivisia kuin positiivisiakin kokemuksia, kun esim. keskustellaan punktiosta. Voihan olla, että oman luonteen mukaan moni "poimii" keskusteluista vain negatiiviset tai positiiviset kokemukset, mikä kenellekin on luonteenomaista.
Itse en pelännyt hoitoja etukäteen eivätkä tarinat keskustelupalstalla saaneet minua pelkäämään sen enempää. Tietysti ihmisillä on erilainen kipukynnys jne, itse kyllä uskoin kestäväni kaiken, mitä eteen tulee. Ja kestinkin, ilman mitään ongelmia. Takana 3 inssiä, 3 IVF:ää 2 PASia. Nyt raskaana 5. kuulla.
On ihmisiä, joille punktio sattuu, ja on ihmisiä, joilla se ei tunnu juuri ollenkaan. Yleistää ei voi, eikä voi tietää etukäteen, millainen kokemus se yksilölle on. Kipulääkettä kuitenkin saa tarvittaessa aikamoisiakin määriä, joten mielestäni punktiota ei kauheasti kannata pelätä. Lääkäri osaa jo ennen punktiota monesti arvioida, miten vaikea punktiosta tulee, kun hän näkee, onko kiinnikkeitä, ovatko munasarjat hyvässä paikassa sun muuta. Eli sen takia ei kannata hoitoja väliin jättää. Sen kun voi missä tahansa vaiheessa lopettaa, jos tuntuu, ettei pysty. Alkututkimukset kannattaa mielestäni kuitenkin käydä läpi ennen lopullista päätöstä. Ja puhua lääkärin kanssa!
Itselläni EI ole mikään matala kipukynnys, mutta punktio sattui niin perkeleesti. Olen endon takia kokenut 3 avoleikkausta, ja endokysta on puhjennut mahassani, ja se kystan puhkeaminen oli kuin pieni kuolema. Siinä vaiheessa pelkäsi, ettei oikeasti kuolekaan! Nämä kaikki olen selvittänyt hyvin, vaikka ovat kivuliaita. Endon ja leikkausten takia vaan minulla on kiinnikkeitä runsaasti, jonka takia punktio sattuu.
punktiota etukäteen ja viivyttelin kans sen takia ivf-hoitoihin siirtymistä. Tehtiin toiveikkaasti vähän liian monta inssiä yksityisellä ensin. Olin myös itkuinen ennen punktiota, ja punktio sattui tosi paljon. Kipulääkkeet suoneen ei tuntunut vaikuttavan mitään ja kyynelet vain valui. Onneksi tulin raskaaksi ekasta siirrosta! Päätin kyllä jo ennen raskaustestiä, että tarvittaessa menisin kyllä uudestaankin punktioon, mahdollinen palkinto on kuitenkin niin suuri :)
Toisin sanoen, punktiokipu taitaa olla hirveän yksilöllistä. En mielestäni muuten ole kovin kipuherkkä. Mutta olen itsekin lukenut täältä palstoilta sekä kokemuksia, joissa ei sattunut yhtään, ja sellaisia, joissa sattui paljon.
Kiitos sinulle positiivisen kokemuksesi kirjoittamisesta! Minulla on myös mitä erilaisimpia ja ihmeellisempiä fobioita liittyen hoitoihin, enkä vähiten elä kipujen pelossa. Olemme menossa ensi kuussa eka icsi-hoitoon (kuin myös eka lapsettomuushoitoon) Väestöliittoon ja moni asia mietityttää / pelottaa / hirvittää...
Yritän rauhoitella itseäni ja psyykata, että eiköhän siitä hengissä selvitä kun te kaikki muutkin ootte selvinneet.
Kiitos vielä kerran että kirjoitit kokemuksesi! sen lukeminen helpotti oloani! :)
Itselläni eka ivf takana ja voin sanoa että se oli helppo. Punktio oli ok, pari kertaa tuntui, kyseessä tosiaan papanottoon verrattavaa nipistystä. Tipan laitto oli ikävintä eli se ei ole paha. Onneksi näin eka kerralla, uskaltaa mennä uudestaan - koska uusinta on edessä...
Samaa mieltä kuin muutama muukin tuossa edellä: ei näillä palstoilla pelkkiä kauhutarinoita ole.
olemme menossa kans ensi kuussa väestöliitön hoitoon, ekaa kertaa!! juhannuksen jälkeen pitäisi ensi kertaa tehdä punkito ja kipua lähinnä jännitän. Oli helpottavaa lukea viestisi, sain vähän rohkeutta tuleviin koitoksiin. Nyt mennään nenäsumutteella ja toivon kovasti että kuukautiset alkava ennen ensi viikon lääkäriä...sumutteella on kuulemma paha tapa siirtää menkkoja.Olo on ollut jo 5 pvää sellainen että menkat alkaa ihan just, turvottaa, tukalaa, rinnat kipeenä ja mieliala vaihtelee..huh tätä naisen elämää..