Formuloiden kumikiista uhkaa paisua vakavaksi kriisiksi. Michelin-pomo on uhannut, että he tuovat ensi kisaan samat renkaat kuin viimeksikin sanoi FIA mitä tahansa. Hän perustelee ratkaisuaan sillä, että kyseessä on 'sääntömuutos' eikä Michelin muka ehdi reagoida siihen.
Minä näen asian vähän toisin, ja sivumennen sanoen olisin samaa mieltä vaikka kyse olisi Bridgestonen kumeista. Säännöissä kerrotaan renkaiden kulutuspinnan maksimileveys ja sanotaan että (käytännön syistä) renkaat mitataan uutena. Michelin on kehittänyt renkaan, joka lämmetessään muotoutuu uudelleen tarjoten huomattavasti leveämmän kulutuspinnan.
Näin saavutettu lisäetu on marginaalinen, McLarenhan käytti vielä pari kisaa sitten enimmäisleveyttä kapeampaa eturengasta. Kilpailevalla kumimerkillä ajava Ferrari käyttää niin ikään kapeaa rengasta, koska totesivat testeissä leveämmän renkaan sotkevan auton aerodynamiikan. Kyse ei siis ole suorituskyvyllisestä lisäedusta, vaan periaatteesta, eli pitääkö sääntöjä ja sääntöjen henkeä noudattaa vai ei.
FIA tulee olemaan vakavan, koko lajin uskottavuutta riepottelevan, pulman edessä, mikäli Michelin toteuttaa uhkauksensa. Puolet autoista pitäisi hylätä, mukana kaksi mestaruustaistossa mukana olevaa kuljettajaa. Ja tämä juuri ratkaisevassa vaiheessa kauden lopussa.
Pari vuotta sitten Brasilian kisassa oli hieman samankaltainen pulma. Viisi pistesijoille yltänyttä autoa oli laittomia kuluneen pohjalevyn ansiosta. FIA antoi armon käydä oikeudesta, eikä hylännyt ketään. Ratkaisu oli huutava vääryys ainoaa pohjalevyn kulumisen huomioinutta tallia, Benettonia, kohtaan. FIA ei kuitenkaan halunnut hylätä näin suurta joukkoa.
Mitä FIA tekee nyt? Yksi mahdollisuus olisi poistaa pisteet ainoastaan talleilta ja jättää kuljettajille heidän saavuttamansa sijoitus. Näin suurta yleisöä kiinnostava kuljettajien mestaruuustaisto ei menisi täydeksi sirkukseksi ja toisaalta tallipisteet rokottavat tallin taloutta, mahdollisesti huomattavastikin. Tallit voivat sitten periä saataviaan syylliseltä, eli Michelin-ukolta.
Huhujen mukaan ainakin Rellu vaatii Micheliniä tuomaan Monzan kisaan säännöt täyttävät renkaat. Kiistan vaikeusaste kasvaa, mikäli osalla Michelin talleista on lailliset renkaat ja osalla laittomat.
Aivan turha myrsky vesilasissa yhden rengaspomon itsepäisyyden vuoksi. Tuiki-turhan kiistan vaikutukset mestaruustaistoon, lajin suosioon ja uskottavuuteen, jne, voivat olla merkittävät.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Asia on kaikessa lyhykäisyydessään sellainen, että Michelin renkaa ovat FIA:n hyväksymät jolloin ne ovat lailliset.
Kun samaa rengastyyppiä on käytetty kauden alusta miksi ne tulisivat laittomiksi kesken kauden?
Ongelma ei ole Michelinin eikä niitä käyttävien tallien vaan FIA:n. Jos FIA muuttaa sääntöjä kesken kauden siten, että se alkukaidesta hyväksyy renkaat ja loppukaudesta päättääkin niiden olevan laittomia. Jokainen aikuinen tervejärkien ihminen huomaa kysmyksessä olevan täyden farssin ja siinä valossa FIA menettäisi loputkin uskottavuudestaan.
Tässä on taustalla myös suurempia voimia kun FIA. Mersedes-Benz ja DaimlerChrysler ,BMW sekä Michelin ovat sellaisia yhtiötä joita Bernien pikku-sirkuksen on pakko kumartaa.
Kun juttu lähti vihjauksena Ferrarin teknisen johtajan suusta, se ei ole sama kun FIA:n lausunto. Ferrari on tärkeä formuloille, pikku-Bernielle ja FIA:lle, mutta busineksena se on verrattavissa vain BMW:n Rolssien rakentelupajaan.