Kävin talvella tanssikurssin, jossa oli huomattava määrä vanhempia naisia. Ei siinä mitään mutta nyt ne samat naiset hakevat naistenhaulla tansseissa, kuinka voin tehdä selväksi että kurssi oli vähän pakkojuttu., tanssi-ilta on eri juttu.
Neuvoja naistentunnille
wande
41713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
hei, anna pakit. Kyl ne siit tajuu
Aluksi kannattaa ottaa kaikki haut vastaan ja opetella kunnolla tanssimaan. Tärkeintä on, että hakuja tulee ja näyttäydyt ahkerasti tanssilattialla. Miestenhauilla haet sitten haluamiasi. Kyllä ne naistentunnit muuttuvat ajan myötä mieluisemmiksi.
...haluat asettua kohtalon vietäväksi naistenhaulla, niin tuollainen on vain sulatettava.
Kuitenkaan eivät läheskään kaikki miehet ihan samalla tavalla menettele (kuten eivät haettaviksi asettuvat naisetkaan).
Oman paikan valinnalla voi jo vaikuttaa paljon: asetu lavalla sellaiseen kohtaan naisrivistöä vastapäätä, missä sellaiset naiset oleskelevat, joiden haluat itseäsi hakevan!
Ravintolassa varsinkin naistentansseissa asia on tietysti vaikeammin hallittavissa. Siellä on katsottava, minne kokeneimmat miehet asettuvat. Joskus se alue on jopa kokonaan tanssisalin ulkopuolella.
Lavallakin hyvin moni valikoiva mies pysyttelee syrjemmällä, poissa hakurivistä, jolloin onnistuu useimmiten välttämään tuon kuvaamasi pulman.
Oman hakijakunnan hankinta on aikaa vievä toimi, mutta siinä onnistuttuaan on yleensä melko hyvin turvassa.
Sataprosenttista varmuuttahan ei voi koskaan tietysti silläkään tavoin saavuttaa, mutta huomattavan paljon on asiaan vaikutettavissa jo omalla sijoittumisella.
Kuten Truehum aikaisemmin totesi sijoittuminen kauas mummolaumoista edesauttaa asiaasi. Voit myöskin kääntää pääsi pois kun mummo iskee. Älykkäät naiset eivät myöskään hae jos et anna katseesi kohdata kun he tulevat hakemaan. Voit lähteä myös lähteä karkuun jos huomaat mummon ottaneen sinut kohteeksesi.
Vältä viimeiseen asti julkisten pakkien antamista mummolle koska silloin myös haluamasi naiset alkavat vieroksumaan sinua.
Mitä pidemmälle edistyt tanssissasi sitä enemmän arvostat naisten laatua tanssissasi. Jos haluat todella naisten suosioon sinun täytyy näyttäytyä mahdollisimman paljon tanssilattialla tällöin myös rumat ja mummot edesauttavat tavoiteesi pääsyä.