Kuinka helposti nöffit oppivat olemaan kotona yksin? Onko teille tullut vastaan yllätyksiä, kun olette palanneet kotiin töistä/koulusta? Olen hankkimassa nöffiä, käyn töissä ja teen 7 tuntista työpäivää. Kovin pitkää lomaa en voi pitää, korkeintaan kaksi viikkoa, joten ajattelinkin kysyä kuinka teillä on mennyt kun olette jättäneet koiranne yksin? Muut neuvot olisivat myös tarpeen.
Vastaukset 1
- pippadaaa
nöffi on aina osannut olla hyvin kotona yksin. tietenkin pentuna pissoja ja kakkoja saattoi olla lattialla. mutta sisäsiistiksikin oppi nopeasti. mitään tuhoa ei ole tehnyt ikinä kunhan muistaa jättää jotakin tekemistä luita, leluja yms..nyt 2 vuotiaana on kuulemme ulvonut pikkusen kun on ollut yksin muutaman kerran. Tosin niillä joka kerralla ollemme unohtaneet jättää tekemistä. mutta ei sitäkään jaksanut kauan kuulemma. muuta ei ole ilmennyt. ihanaa on tulla kotiin työpäivän jälkeen kun iloinen karhu vastassa ovella:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706