Tämä ei siis ole mielipiteeni, vaan tapa saada ihmiset kiinnostumaan asiastani. Lukekaa eteenpäin!
Kuvitelkaapa nuori, 24-vuotias keskittymishäiriöinen mies (poika?).
Peruskoulun sai juuri ja juuri suoritettua, mutta ammattikouluissa opiskeleminen ei vaan toimi (keskittymishäiriön vuoksi), joten päätti 21-vuotiaana siirtyä työnhakijaksi, periaatteella kaikki käy.
Nyt kolme vuotta myöhemmin, seuraavat vaiheet on käyty läpi:
- Työvoimatoimisto painostaa kouluttautumaan --> poika opiskelee atk-ajokortin ja yrittää päästä jatkokurssille samasta aiheesta --> työvoimatoimistosta ilmoitetaan ettei hänellä ole tarvetta kurssille
- Työkkäri edelleen painostaa kouluttautumaan --> poika laittaa hakupaperit menemään toiselle paikkakunnalle peruskoulutukseen --> saa kutsun valintakokeisiin --> koska poika on työtön ja rahaa ei ole yhtään ylimääräistä, pyytää työkkäriä tai sossua antamaan rahaa,että pääsee valintakokeisiin --> ei saa rahaa --> ei pääse valintakokeisiin --> ei pääse koulutukseen
- Poika ravaa työhaastatteluissa ja soittelee päivittäin siivousfirmoihin yms. muttei pääse mihinkään --> turhautuu
- Työvoimatoimisto painostaa kouluttautumaan --> poika hakee työkkärin järjestämään aikuiskoulutukseen --> saa monen kuukauden päästä (yhteishaku meni sivu suunn) vastauksen, ettei hänellä ole tarvetta kouluttautumiselle (hassua, koska hänen serkkunsa, jolla on laborantin perustutkinto,ajokortti ja työpaikka, pääsi samaan koulutukseen? ilmeisesti hänelle oli enemmän tarvetta)
-Poika muuttaa opiskelevan tyttöystävänsä kanssa yhteen, toivoen että rahaa jäisi enemmän käteen, kun ei tarvitse maksaa kahden asunnon vuokraa --> sosiaalitoimi ilmoittaa, että hänen opiskeleva tyttöystävänsä "tienaa" niin paljon, että pojan tuet pudotetaan lähes 200eurolla.
- Tyttö saa vanhemmiltaan ruokarahaa tiukan rahatilanteen vuoksi tililleen --> sossu laskee nämä tuloiksi ja poika saa maaliskuussa 40euroa tililleen sosiaalitoimelta --> tällä pitäisi maksaa vuokra, laskut yms.
- Poika käy hakemassa pitkäaikaistyöttömille tarkoitettua työpaikkaa työkkärin kautta --> siellä hänelle sanotaan, ettei hänellä ole tarvetta työpaikalle (niin, ei ilmeisesti ole rahallekaan tarvetta)
- Nykyään poika elää turhautuneena työnhakijana, yrittää päästä kouluttautumaan oppisopimuksella, elää pikavippi-kierteessä, koska rahat ei riitä edes vuokraan tai ruokaan ja pelkää koska häätö tulee.
Eli tälläinen tarina. Ja eniten suuttuttaa, että poikaystäväni (tarinan poika) saa kuulla joka suunnalta, että on laiska tai saamaton kun ei saa töitä tai pääse kouiluttautumaan! Ei ole yrittämisestä kiinni vaan työvoimatoimiston ja sosiaalitoimen merkillisestä toiminnasta.
Kommentoikaa ja kohtalontoverit, pistäkää mailia [email protected]
Kuvitelkaapa nuori, 24-vuotias keskittymishäiriöinen mies (poika?).
Peruskoulun sai juuri ja juuri suoritettua, mutta ammattikouluissa opiskeleminen ei vaan toimi (keskittymishäiriön vuoksi), joten päätti 21-vuotiaana siirtyä työnhakijaksi, periaatteella kaikki käy.
Nyt kolme vuotta myöhemmin, seuraavat vaiheet on käyty läpi:
- Työvoimatoimisto painostaa kouluttautumaan --> poika opiskelee atk-ajokortin ja yrittää päästä jatkokurssille samasta aiheesta --> työvoimatoimistosta ilmoitetaan ettei hänellä ole tarvetta kurssille
- Työkkäri edelleen painostaa kouluttautumaan --> poika laittaa hakupaperit menemään toiselle paikkakunnalle peruskoulutukseen --> saa kutsun valintakokeisiin --> koska poika on työtön ja rahaa ei ole yhtään ylimääräistä, pyytää työkkäriä tai sossua antamaan rahaa,että pääsee valintakokeisiin --> ei saa rahaa --> ei pääse valintakokeisiin --> ei pääse koulutukseen
- Poika ravaa työhaastatteluissa ja soittelee päivittäin siivousfirmoihin yms. muttei pääse mihinkään --> turhautuu
- Työvoimatoimisto painostaa kouluttautumaan --> poika hakee työkkärin järjestämään aikuiskoulutukseen --> saa monen kuukauden päästä (yhteishaku meni sivu suunn) vastauksen, ettei hänellä ole tarvetta kouluttautumiselle (hassua, koska hänen serkkunsa, jolla on laborantin perustutkinto,ajokortti ja työpaikka, pääsi samaan koulutukseen? ilmeisesti hänelle oli enemmän tarvetta)
-Poika muuttaa opiskelevan tyttöystävänsä kanssa yhteen, toivoen että rahaa jäisi enemmän käteen, kun ei tarvitse maksaa kahden asunnon vuokraa --> sosiaalitoimi ilmoittaa, että hänen opiskeleva tyttöystävänsä "tienaa" niin paljon, että pojan tuet pudotetaan lähes 200eurolla.
- Tyttö saa vanhemmiltaan ruokarahaa tiukan rahatilanteen vuoksi tililleen --> sossu laskee nämä tuloiksi ja poika saa maaliskuussa 40euroa tililleen sosiaalitoimelta --> tällä pitäisi maksaa vuokra, laskut yms.
- Poika käy hakemassa pitkäaikaistyöttömille tarkoitettua työpaikkaa työkkärin kautta --> siellä hänelle sanotaan, ettei hänellä ole tarvetta työpaikalle (niin, ei ilmeisesti ole rahallekaan tarvetta)
- Nykyään poika elää turhautuneena työnhakijana, yrittää päästä kouluttautumaan oppisopimuksella, elää pikavippi-kierteessä, koska rahat ei riitä edes vuokraan tai ruokaan ja pelkää koska häätö tulee.
Eli tälläinen tarina. Ja eniten suuttuttaa, että poikaystäväni (tarinan poika) saa kuulla joka suunnalta, että on laiska tai saamaton kun ei saa töitä tai pääse kouiluttautumaan! Ei ole yrittämisestä kiinni vaan työvoimatoimiston ja sosiaalitoimen merkillisestä toiminnasta.
Kommentoikaa ja kohtalontoverit, pistäkää mailia [email protected]
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitä jos olisi hakenut apua keskittymishäiriöön jotta ammatillinen koulutus olisi sujunut? Mitä jos yhteishaku ei olisi mennyt sivu suun? Vai onko sekin sossun ja työkkärin vika?
On se kummallista toimintaa kun laitetaan ihmistä vastaamaan itsestään, mihin tämä maailma on oikein menossa?!
meinaatko, että ihan oikeasti suomessa saa APUA, mihinkään vaikkapa neurologiseen ongelmaan, saatika hoitoa? No ei todellakaan, ei lapset, ei nuoret, ei aikuiset.
Itselläni asperger teini jäämässä heti peruskoulun jälkeen tyhjän päälle, koska ei kuulemma resurssi pulan vuoksi ole aikoja, ei lääkäreitä, ei terapeutteja, olen ollut siis itse poissa työelämästä hoitamassa lasta, jonka tarvittavaan hoitoon minulla ei ole minkäänlaista koulutusta, ja ilmeisesti olen sitten hänen omaishoitajana hamaan loppuun saakka ellen voita lotossa ja muuta sellaiseen sivistysmaahan, jossa hän saa tarvitsemansa avun ja pääsee kouluun ja saa elämästään kiinni.
Se on vaikea autistille sanoa, että olet itse vastuussa, hae itse apua ja mene töihin....Kun normaali arkikin on yhtä helvettiä.
...eikä sen "kommentaariin" kannata kiinnittää mitään huomiota.
Kinkkinen tilanne kieltämättä.Pika-vipit eivät ole ratkaisu, vaikka ymmärrän kyllä miksi niitä on otettu. Ensimmäinen mikä tulee mieleen, on kääntyä paikallisen seurakunnan puoleen ja koettaa saada apua sieltä.
Oppisopimus on hyvä ajatus, jos vaan työnantaja jostain löytyy. Siihen kannattaisi panostaa. Ahkerasti vaan yhteydenottoja sopiviin työnantajiin.Työnhaun strategiaa kannattaa pohtia.Yhteishakuja on kaksi kertaa vuodessa, että jos yksi kerta menee ohi, voi koettaa seuraavaa. Tsemppiä taistelussa tuulimyllyjä vastaan.
...oli aikoinaan opiskeluun otettu opintolaina.
Sen verran tuskallista sen kanssa touhuaminen on ollut, että esimerkiksi kännyvippeihin päin en edes vilkaisekaan.
Jos joku nyt harkitsee pikavippiä... Älä helvetissä tee sitä.
Tietysti jos ei ole kyseessä petrin erikoinen.
Jos henkilöllä on oireileva keskittymishäiriö niin ensimmäinen paikka johon pitää ottaa yhteyttä on omalääkäri eli soita ajanvaraukseen ja varaa aika!
Joko lääkitys on väärä tai sitten sitä ei ole ollenkaan. Lääkäriltä pyydetään tarvittaessa lähete joko neurologille tai mielenterveyskeskukseen ja jos häiriöstä ei ole olemassa diagnoosia niin pyydetään lääkäriltä lääkärinlausunto ja diagnoosi määrityksineen.
Työvoiman on otettava huomioon jos on työllistymistä haittaava sairaus, vamma tms. Toisaalta tämä voi olla henkilölle itselleenkin ns. kovapala, kaikille ei välttämättä ole helppoa hyväksyä omia "poikkeavuuksiaan", vaikka kyseessä olisikin suhteellisen vähän vaikuttava asia.
On kuitenkin erittäin tärkeätä että tämä työnhakijan ominaisuus otetaan huomioon koska se voi mahdollistaa koulutuksen erityisehdoin ja työllistymisessäkin se voidaan huomioida jolloin pääsee ns. erityistyöllistettäviin.
Työvoimatoimistossa voi hakeutua myös erityistyönvälittäjän puheille. Hänellä pitäisi olla riittävästi ammattitaitoa neuvoa näissä asioissa. Tärkeintä on kuitenkin ottaa selvää ja selvittää mitä mahdollisuuksia on, eikä tyytyä vain siihen mitä tarjotaan.
Työn hakua voisi parantaa, hakeutumalla yksityisen työnvälityksen piiriin.
Vielä että jos henkilö on ollut Hervannan työvälityksessä, voi olla että sieltä ei kaikkia palveluita saakaan, kannattaa ehkä ottaa yhteyttä ehkä tuonne-->
http://www.tyollisyysportti.fi/typ/esittely/toimipisteet_ja_henkilosto/tullintorin_toimipiste/
ja muistaakseni voit tarvittaessa vaikka pyytää että pääsee jollekin ihan tietylle neuvojalle jos juttu muuten suju.
Itse olen kokenut yhteiskunnan nöyrryytyksen monta kertaa. Kirjoitettuani ylioppilaaksi vuonna 2003 jäin työttömäks. Tulloin niin tietämättömänä 19- vuotiaana minulle oli järkytys , kuinka järkyttävän huonoa ja ihmisarvoa loukkaavaa työkkärin toiminta on. En saanut työttömyyskorvausta ja menin sossuun, jossa vallitsi samanlainen meininki. Sain toimeentulotukea parin kuukauden ajan. Sitten jouduin asioimaan vastenmielisen miehen kanssa, vaikka nimenomaan pyysin saada asioida naisen kanssa. Noh, en saanut. Niinpä lopetin käynnit ja toimeentulotuen haun kokonaan. Pikkuhiljaa 6 kuukauden alkukarenssi loppui ja luulin saavani vihdoin työttömyyskorvausta. Minulee tarjottiin jotain humpuukikoulutusta ja tulloinkin vielä niin tyhmänä en tajunnut, että minun olisi pitänyt hakea. Sain karenssin, joka on voimassa yhä edelleen.
Aika kului. Kukaan ei välittänyt minusta, eikä työkkäri tarjonnut minulle mitään. Täysin ilman tuloja tai miellekästä tekemistä olin vain kotona. En muista tuosta ajasta paljon mitään, sillä masennuin ja aloin pikkuhiljaa ymmärtämään tämän yhteiskunnan pelisäännöt. Apua tarvitseva ihminen ei sitä saa ja ihminen jätetään oman onnensa nojaan. Menetin luottamukseni ihmisiin, jota en ole saavuttanut takaisin vieläkään. Työkkäri tai sossu eivät osoittaneet mitään kiinnostusta minua kohtaan. Tuona aikana opin myös sen, että selviytyäkseen elämässään edes jollakin tavoin on oltava kova ja tyly. Koska työkkärissä ja sossussa minua kohdeltiin niin kaltoin, muodostinkin itselleni suojakuoren aina joutuessani asioimaan noissa laitoksissa. Tuo suojakuori on auttanut minua elämässäni muissakin asioissa. Tosin minusta on tullut yhä enemmän oikeastikin kova, kylmä ja muista välinpitämätön, eikä se ole vain esitettyä.
Joka tapauksessa kaiken kokemani jälkeen hain 2005 toisen asteen kouluun ja pääsin. Keväällä 2005 uskallauduin vihdoin sossuun. Ehkä jostakin syystä en enää ollut niin masentunut. Sossun toiminta oli taas järkyttävän huonoa, mutta olin onneksi varautunut siihen. Sain toimeentuloatukea. Syksyllä 2005 aloitin opinnot ja sain naurettavan pientä opintotukea en muuta.
Kesällä 2006 minulla ei ollut mitään tekemistä ja jouduin taas hakemaan toimeentulotukea. Aluksi en sitä saanut kesäkuulle, mutta valituksen ja tiukan sossussa asioinnin jälkeen sain lopulta heinäkuulle ja elokuulle. Kuitenkin tuokin kesä oli täyttä tuskaa kun mitään tekemistä ei ollut ja sossu ei taaskaan halunnut millään tavalla minua auttaa.
Valmistuessani keväällä 2007 ammattitutkintoon jäin toista kertaa työttömäksi. Joutuessani asioimaan työkkärissä ja sossussa laitoin heti kovat kovaa vastaan ollen siis varautunut näistä paikoista saatavaan "palveluun". Minulle oli silti järkytys, että vanha karenssi painoi päälle, enkä saanut työttömyyskorvausta. Työkkäri ei ollut taaskaan valmis tekemään mitään minun hyväkseni. Koska olin saanut osuuteni henkivakuutuksesta en myöskään saanut toimeentulotukea. Tuokin kesä oli aivan kamala. Tekemistä ei ollut ja aika kävi pitkäksi. Ketään ei taaskaan kiinnostanut hyvinvointini.
Minut pelasti työttömyydeltä pääsy korkeakouluun. Nyt olen opiskellut vuoden korkeakoulussa ja taas on edessä yksi kesä ilman mitään järkevää tekemistä tai tuloja. Ketään ei taaskaan kiinnosta. Tällä kertaa toimeentulotuen saamisen esteenä lieneen osuuteni jakamattomasta kuolinpesästä. Tässä pitää taas jälleen kerran yrittää saada aika jotenkin kulumaan.
Kerroin tarinani, koska haluan sanoa , että on paljon muitakin, jotka ovat joutuneet sossun ja työkkärin mielivallan uhreiksi. Minulta se on vienyt uskon ihmisiin ja ihmisistä välittämiseen tehden minusta entistä kylmemmän ja kovemman. En myöskään ole enää pitkään aikaan luottanut yhteiskunnan kykyyn pystyä hoitamaan ongelmiaan. Lisäksi kun minulle kerta kerran jälkeen sanottiin, että "et osaa mitään", "sinusta ei ole mihinkään" jne. on itseluottamuksenikin mennyttä. Työkkäri ja sossu ovat pitkälti omilla toimillaan syyllisiä moniin näiden paikkojen apua tarvitsevien ihmisten ahdinkoon. Olenkin usein miettinyt, saavatko esim. työkkärin virkailijat provikkaa karenssien jakamisesta. Samalla olen myös miettinyt, miksi työkkäri ja sossu eivät halua auttaa, vaan nöyryyttävät ja luokkaavat apua tarvitsevan ihmisen ihmisoikeuksia. Tuskin kukaan asioi näissä paikoissa huvin vuoksi.
Myönnän, että olen selviytynyt elämässäni huonosti. Silti minun on sanottava, että työkkärissä ja sossussa sekä myös kelassa on oltava aina nissä asioidessa tyly, epäystävällinen, konditionaalia ei saa käyttää, täytyy valehdella jne. Yksinkertaistettuna on siis käyttäydyttävä samalla tavoin kuin virkailijat käyttäytyvät. Vain tällä tavoin on mahdollista saavuttaakin jotain. Lisäksi koskaan ei saa missään nimessä kertoa koko totuutta tilanteestaan. Se voi vain kääntyä itseään vastaan. Olen kokenut tämänkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001399&posting=22000000035031266
myös omissa asenteissasi?
virkailijoiden tehtävä ole välittää sinusta,pitää sinua kädestä, vaan tehdä byrokraatin työ, johon kyllä kuuluu neuvonta ja palvelu.
En itsekään luota näihin enää, työvoimatoimisto on vastenmielinen paikka asioida, olen kokenut tulleeni siellä pilkatuksi ja nöyryytetyksi, halvennetuksi. Mutta koska työvoimatoimiston palvelut ovat kansalaisoikeus ikään kuin olen niitä käyttänyt vaikka olenkin kokenut että mieluiten tyrkkäisivät ovesta ulos tilastoja rumentamasta.
Mielestäni, vaikka näillä palstoilla itsekin taas pyörin, nämä palstat eivät ole ns. terveellisiä. Täällä on niin paljon masentavaa, joku saattaa jopa teeskennellen kirjoittaa jotain joka on jollekin herkemmälle (alitajuisesti) vaarallista.
Toivon että sinä saat kesääsi jotain tekemistä, älä jää sinne asuntoosi yksin, älä ota itsellesi sitä tapaa, minä en siitä enää eroon pääse, ja tiedän että asiat ja masennus vain pahentuvat kun jää yksin seinien sisään.
Kaikista sairainta on, että avopuolisoa pidetään elättäjänä. Ihmiseltä viedään vähäinenkin oikeus omaan toimeentuloon ja ELÄMÄNHALLINTAAN! Vaikka avopuoliso elättäisikin niin ei henkilö pysty hallitsemaan omaa elämäänsä eli maksamaan itse oman vuokraosuutensa edes! Se ei aina mene niin, että eikun töihin vaan jos on sairas! Hyvinvointi ei ihan jakaudu tasaisesti.