eli onko ihan liikaa? Minä itse olen kolmissakymmenissä ja nyt suureksi hämmästyksekseni (näytän kyllä ikäistäni nuoremmalta,mutta silti...) olen saanut sitkeän "ihailijan" itseäni n. 11 vuotta nuoremmasta nuoresta naisesta. Toki se on imartelevaa,mutta kun tämä neitonen on oikeasti viehättävä ja kiinnostukseni on alkanut heräillä...Iso mutta on vain ikäero,sillä pelkään, että jossakin vaiheessa tämä nuori nainen kyllästyy tälläiseen vanhaan eukkoon ja tahtookin ikäisempää seuraa...Ei kai tosi rakkaus ikää katso,mutta olisi silti kiva kuulla, mitä mahdollisia käytännön ongelmia noin iso ikäero voi tuoda? Onko kokemusta kenelläkään isoista ikäeroista? :)
ikäerosta; 11 vuotta ja risat,
juulia
101410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
..ei katso ikää, se on totta. Itse olen joskus ollut ihastunut ihmiseen, joka oli minua 18 vuotta vanhempi..;) Ikäeroon se ei kaatunut, vaan ihan muunlaisiin asioihin.
Ensimmäinen suhteeni nuorena tyttönä oli, että kumppanini oli muutaman vuoden vanhempi, mutta kaikki sen jälkeen (ainakin melkein) ovat olleet minua enemmän tai vähemmän nuorempia.
Vain yhdessä suhteessa 8 vuoden ikäero tuntui kumppanin mielestä olevan liikaa. Olin kuulemma hänelle liian tasainen ja kalkkis. No, tiedä sitten, suhde oli kaikin puolin äärimmäisen vaikea ja raastava.
Paljolti varmaan ikäero riippuu siitäkin, missä vaiheessa elinkaarta se ikäero on. Ja vähintään yhtä paljon se riippuu ihmisistä. 11 vuotta on kyllä pitkä aika, siitä ei pääse mihinkään, mutta jos ei heittäydy, niin ei saa tietää, miten siinä käy.
Nämä ovat niitä iäisyyskysymyksiä omalla kohdallani: Heittäytyäkö täysillä ja surra sitten vaiko heittäytyä puolittain ja surra tavallaan kokoaikaista epävarmuuden tunnetta. En ole päässyt näistä kahdesta minkäänlaiseen selvyyteen. Ja voiko sitä edes heittäytyä puolittain...?
..jollekin se ikäero voi olla kynnyskysymys. Kyse on kai siitä, missä elämäntilanteessa ollaan ja mihin suuntaan kumpainenkin haluaa edetä. Ei iällä ehkä niin väliä jos unelmat kohtaa?
Nuori voi kyllästyä meihin vanhoihin (heh) känttäröihin, mutta toisaalta nuoret voivat pitää meitä viriilimpeinä ja estää kalkkeutumisen oireita :o)
Mä tykkään olla nuorempien kanssa.. En mäkään supervanhus vielä ole, mutta en myöskään halua "aikuistua" liikaa :o)
...olla pessimistinen?
Olen kuitenkin. Tottakai voin tähän alkuun ensin ladella ne vanhat kliseet, että rakkaus ei katso ikää ja kokoa, ihmiset kehittyvät eritahtiin ja joku 18 v voi olla kehittyneempi, kuin moni nelikymppinen jne jne.
Mutta koska täällä jokaisella on mahdollisuus omiin mielipiteisiin, niin käytän oikeuttani nytkin.
Eli jos kyseessä on vaikka 19 vuotiaan ensimmäinen naissuhde, niin alkuun kaikki rulaa ihan kybällä ja voi olla hienokin juttu, kun kumppani on jo maailmaa nähnyt...
Jonkin ajan kuluttua tulee kuitenkin aika, jolloin nuori kimma hokasee, kuin mukavaa tää onkin ja onkohan se yhtä mukavaa muiden kanssa. Eihän kukaan kokeilujaan ainakaan ensimmäiseen jätä.
Edessä on taatusti myös vaihe, jolloin kolmekymppinen, vanhempi pysähtyy katsomaan asioita/elämäänsä pidemmällä tähtäyksellä eteenpäin, mutta mitä tekee kymmenen vuotta nuorempi? Ei välttämättä katsele elämää vielä samoilla silmillä.
Nuorena pitää bailata ja sitä aikaa on vielä vähintäin seuraavat 10 vuotta, mutta jaksaako kolmekymppinen bailaa vielä yökaudet seuraavat 10, ehkä 20 vuotta? Entä lapset? Haluaako kolmekymppinen lapsia? Jos haluaa voisi olla aika alkaa harkitsemaan, kuinka niitä saadaan. Mutta haluaako kaksikymppinen sitoa itsensä lapseen/lapsiin? En usko. Opiskeluja kenties?
Kuten sanoin alkuun kaikki todennäköisesti sujuu hyvin, mutta kun kymmenenvuotta vanhempi haluaa jo hieman rauhoittua, niin nuorempi - en usko!
Sorry tästäkin kommentista, sen näkee vasta kuin kokeilee, mitä tuleman pitää. Mutta luvallanne olen pessimisti näissä asioissa. Olen nähnyt niin paljon tälläistä tapahtuvan ja minusta se on ihan luonnollistakin, että eri ikäisillä on erilaiset elämänkatsomukset, haaveet, toiveet...
nimittäin,kaikki tuo mitä latelit,on täyttä totta,noinhan itsekin ajattelin ensin,mutta...kun tutustuin tähän tyttöön, huomasin paljon asioita,joita ei ehkä voi verrata siihen, miten "keskivertosuomalaisnuori" (kuten minä olin aikanaan) tekisi, sillä hän tulee eri kulttuurista kuin me, on luonteeltaan äärinmäisen pidättyväinen jonka suurimman osan elämää täyttää totinen opiskelu, juhlijatyyppiä emme ole kumpikaan,sen en usko olevan ongelma,myös lapsiasiaa olen miettinyt, minulla on jo yksi ala-aste ikäinen lapsi,eikä se tunnu olevan hänelle ongelma,päin vastoin, eikä minulla puolestani ole mitään sitä vastaan,vaikka lapsia hankkisimmekin lisää...mmm, mikä sitten on ongelma, jaah,ehkä se on vain oma huono itsetuntoni,se,että epäilen tahtooko hän sitoutua minuun niin lujasti kuin osoittaa haluavansa ikäni vuoksi, en minä oikein mitään muuta pelkääkään, hei,alkaa kuulostaa siltä,että minulla on tulossa kolmenkympin kriisi..heh. Mutta kiitos kommentista,kaikkea tuota olen pohtinut,mutta onneksi näyttää siltä,että ainakaan noihin ongelmiin ei suhde välttämättä kaatuisi.
et sitten aivan helppoa kysymystä ilmaan heittänyt..
kai siitä johtuen, että meitä on niin monenlaisia, (jokaiseen junaan mahtuvia) on ikäerokin jokaiselle omanlainen, itsekseen läpikäytävä asia..
..ja nythän siitä kai on niin paljon helpompi puhua kun kaiken alusta on kulunut jo parisen vuotta.. tässä ajassa on jo ehtinyt opetella kaiken aivan alusta, jopa rakastumisen, toisesta nauttimisen, omat ehjät tunteet ja.. muiden niin yllättyneenepäilevät katseet.. niitä varjoja on jokatapauksessa jokaisessa suhteessa jonkinlaisia, mutta jos toisessa kupissa painaa enemmän se mitä suhde antaa.. silloin se ainakin minun mielestäni painaa tarpeeksi! (tuossa vain on oltava hyvin kriittinen ja rehellinen itseään kohtaan)
ikäerosta; 25 vuotta, sekä rippeet..
hieman yli kaksi vuotta sitten sain edes tietää itseäni 25 vuotta vanhemman "ihailian" piirittävän itseäni ja yks'kaks yhtenä aamuna häneltä tulikin viesti, jossa sain suoraa tekstiä tunteista ja joka pysäytti hetkeksi kaiken elintoiminnon kakskolmoselta naiselta.. mutta oma kiinnostukseni alkoi herätä entistä enemmän, toinen alkoi vetää puoleensa kuin hunaja kimalaisia, ja mikä unelmaa.. täysin pelkkänä omana itsenään..
ja olen yhä samaa mieltä kuin silloin, ettei iällä ole väliä silloin kun rakastaa sydämestään.. mutta ongelmia se jokatapauksessa toi, enemmän ja vähemmän.. eniten pelkäsin ikäeron tuottamia näkemyseroja, jonka hautasin viimeistään silloin kun lopulta kai vuoden kuluttua huomasimme ajattelevamme niin samoin, ja silti niin erilaisella tavalla, joka toisaalta saa toiseen vain voimaa ja piristystä..
..mutta, kuten aika monessa suhteessa, kaupantekiäisinä tulevat suku, ystävät ja työkaverit.. ja varsinkin kun jälkimmäiset olivat puoleksi samat.. huh, siihen tarvitsee sisua, rakkautta, ja toisen tukea ja vaikka mitä.. mutta ainakin maailmasta löytyy kaksi, jotka ovat parisen vuotta jaksaneet tuon paskapuheiden ja juorujen lävitse kahlata, ihmisiähän hekin vain ovat eivätkä vain ymmärrä.. vielä.. (kunnes jotain sattuu tarpeeksi lähelle, jotain joka on pakko käsitellä)!
olen niin usein kuullut kullaltani, hänen ihmettelevän kuinka yhä "tällainen nainen" "tuhlaa aikaansa" hänenlaiseen vanhaan ja kärttyiseen eukkoon..
hyvä on, mutta on tunnustettava julkisesti, että yhä ihmettelen miten joku "tuollainen nainen" voi hetkestä hetkeen jaksaa minunlaiseni kaikenaikaa menevän ja v....mäisenkin (joskus sitäkin, tunnustetaan!) akan kanssa..:)
..ympär mennään, yhteen tullaan.. *hihh*
tottakai, kaikintavoin voi tulevaisuudessa nenäsi/mme edessä käydä, jatkoitte pidemmälle yhdessä tai erikseen.. kummastakin löytyvät omat hyvät ja huonot puolensa, ja toivottavasti valitsette sen kummassa on kumpaakin nähden enemmän niitä parempia..
silti.. onnea matkaan sylikuormallinen, sitä nimittäin tulette ainakin tarvitsemaan, kuten jokainen muukin joka pähkäilee ihmissuhteillaan!! (ja yhtä pähkäilyähän se on, jokainen päivä!) :)
toivottavasti kaikki käy parhain päin..
tasapuolisen ihanaa syksyä, sekä sinulle, hänelle, että muille..!
Jostain syystä viihdyn hyvin itseäni nuorempien naisten kanssa. Itse lähestyn 50:n rajapyykkiä. Lesboystäviä ei ole monta, mutta jokainen minua nuorempi. Seurustelusuhde noin 20 vuotta nuoremman naisen kanssa kaatui muuhun kuin ikäeroon. Nyt olen ihastunut itseäni 13 vuotta nuorempaan naiseen.
..kehen ihastuu tai rakastuu.
Itselläni oli suhde itseäni yhdeksän vuotta vanhempaan naiseen. Suhde ei toiminut, mutta yllätykseksi kavereilleni, se ei johtunut mitenkään ikäerosta..
Toiset ovat vain "kasvaneempia" jo nuoremmassa iässä ja sitä kautta on valmis itseään vanhemman kanssa olla suhteessa.
Huumorintaju, mielenkiinnon kohteet ja periaatteet jos osuu kohdilleen kahden henkilön kanssa, niin eihän siinä sitten mitään ikää kysellä... juu-u.
Taas niin selkeätä tekstiä memoryltä....
Minulla on ollut puolivuotta "suhde" itseäni 12 vuotta vanhempaan naiseen. Ikinä ei olla ikäeroa mietitty vaan sitä miten ylipäätään suhteeseen ajauduttiin. Hän on naimisissa.
Ehkä sitä ikä eroa ei vain ajattele, jutut kun liikkuvat suunnilleen samalla tasolla ;)
oli tosi kiva lukea kokemuksianne ja todeta,että isolla ikäerolla voi elää,heh. Minä kun en oikein tunne muita lesbopareja, niin on ollut vähän hämärä peitossa sekin,että onko isot ikäerot edes kuinka yleisiä naisten kesken. Jep,eiköhän se tästä... :))
Hih, meidän suhteessamme on ikäeroa sellaiset 15 vuotta:-)
Tapasimme deittinetin kautta: onnekseni laitoin iäkseni silloin 30, vaikka olinkin vasta 29. (en kuulemma olisi saanut vastausta jos hän olisi tiennyt minun olevan alle 30! 30 oli ehdoton raja....). Hän vastasi siltkin epäröiden. Ilmoitukseni oli kuitenkin kuulemma niin kiehtova! Nyt, viiden vuoden jälkeen, olemme jo 34 ja 49. Ensi vuonna juhlitaan railakkaasti 50-vuotis-ja 35-vuotispäiviä!
Anopitkin tykkäävät miniöistään:-)
Minä olen aina ollut sellainen hiukan tasapaksu pikkuvanha sielu. Siippani taas on ikinuori ikiliikkuja. Joten meillä itse asiassa henkinen ikä voisi melkein olla toisinpäin....
Kyse on enemmänkin elämäntilanteista kuin iästä.
Minulla oli seesteinen elämäntilanne, ja on yhä.
Jos olisin ollut 20, olisin vielä ollut henkisesti hiukan arka ja ujo, enkä olisi uskaltanut noin suureen ikäeroon...
Nyt on tilanne toinen: kaksi aikuista naista, mukava elämä ja ikäeroa ei tosiaan huomaa edes ulkonäöstä. Minä kun vielä onneton näytän nelikymppiseltä!