..exän yksinkertaisuus viikonloppuna kun olimme mieheni tyttären konfirmaatiossa.
Äidin puolestahan oli SAATU LUPA, että isä saa tulla kirkkoon, mutta ei pikkuveli eikä äitipuoli eli siis minä.
Keskustelimme kuitenkin asiasta kotona ja jopa anoppini vaati että kirkkoon lähdetään kaikki tai ei kukaan, sillä äiti ei sanele kuka kirkkoon SAA tulla ja kuka ei.
Konfirmaation jälkeen annoimme kukkamme ja lahjamme tyttärelle kirkon pihalla, koska juhliin ei tullut kutsua kellekkään meistä, ei siis isällekkään eikä mummolle, isän puolen kummeista puhumattakaan.
Sukulaiset halusivat ottaa tyttärestä valokuvia ja myös siis sellaisen yhteiskuvan jossa on sekä äiti että isä mukana, mutta äitipä ei siihen suostunut.
Tokaisi siihen vain että hänen ei siihen tarvi suostua, kun eipä häntäkään kerran kuunnella.
Sillä hetkellä kävi sääliksi tytärtä jonka juhlista sentään oli kyse...
Äidin puolestahan oli SAATU LUPA, että isä saa tulla kirkkoon, mutta ei pikkuveli eikä äitipuoli eli siis minä.
Keskustelimme kuitenkin asiasta kotona ja jopa anoppini vaati että kirkkoon lähdetään kaikki tai ei kukaan, sillä äiti ei sanele kuka kirkkoon SAA tulla ja kuka ei.
Konfirmaation jälkeen annoimme kukkamme ja lahjamme tyttärelle kirkon pihalla, koska juhliin ei tullut kutsua kellekkään meistä, ei siis isällekkään eikä mummolle, isän puolen kummeista puhumattakaan.
Sukulaiset halusivat ottaa tyttärestä valokuvia ja myös siis sellaisen yhteiskuvan jossa on sekä äiti että isä mukana, mutta äitipä ei siihen suostunut.
Tokaisi siihen vain että hänen ei siihen tarvi suostua, kun eipä häntäkään kerran kuunnella.
Sillä hetkellä kävi sääliksi tytärtä jonka juhlista sentään oli kyse...
Vastaukset 195
Vanhimmat
Jälleen kerran surullinen esimerkki siitä, mitä katkeruus aiheuttaa. Miehesi ex on ilmeisesti heidän erostaan tms niin katkera, että yrittäessään olla inhottava miehellesi ja sinulle, hän kuitenkin kaikista kovimmin satuttaa tytärtään. Tytär kuitenkin aivan varmasti olisi halunnut juhliinsa myös isänsä, veljensä, isän puolen sukulaisia ja erittäin todennäköisesti myös sinut.
Miehesi exällä on aivan varmasti paha olla ja on ikävää, ettei hän ole päässyt siirtymään elämässään sille tasolle, jossa erosta on selvitty ja yhteisten lasten hyvinvointi ja onnellisuus on ykkösasia.
Oletteko miettineet, että järjestäisitte miehesi tyttärelle toiset juhlat teidän kodissanne ja kutsuisitte sinne ne ihmiset, joita miehesi ex ei kelpuuttanut alkuperäisiin juhliin?
Kyllä meillä järjestetään toiset juhlat tyttärelle ja isän puolen sukulaisille, mutta parin viikon viiveellä työkiireiden takia.
Se sovittiin heti kun tytär sai sanottua meille ettei äiti kutsu isän sukua eikä isää juhliin, vaan järjestää juhlat vain omalle suvulleen ja uuden miehensä sukulaisille.
Kaikista huvittavinta minusta oli myös se, että exä ei edes tervehtinyt isää eikä entistä anoppiaan, minusta nyt puhumattakaan. Oli aivan kuin olisimme olleet ventovieraita.
Mutta hänen uuden miehensä äiti tuli tervehtimään ja esittäytymään meille ja tokaisi siinä että lähdetäänkö tästä nyt sinne porukalla sinne rippikahveille.
Meni rouva kummallisen näköiseksi kun mieheni eli siis tyttären isä hänelle vastasi ettei meitä ole sinne kutsuttu...
kotiin rippikahveille, miten ihmeessä te pystytte moiseen pelleilyyn????
vanha ihminen hämmentyy. Härskiydelläsi ei ollut rajoja.
Tehän olitte ventovieraita, olitte pelkkää ILMAA, kutsumattomia kuokkavieraita.
Eihän tämä hänen uuden miehensä äiti ole kutsuvieraslistaa tietty tiennyt, kuten ei yleensäkään tavallinen rivivieras tiedä ketä on kutsuttu. Mutta SINÄ tiesit, ettette ollut kutsuttuja. Vastuu olikin Teidän jotka tiesitte.
että "puoliäidin" fiksu mies ilmoitti, ettei heitä ole kutsuttu juhliin. Olisiko heidän pitänyt huudella sitä tietoa jo kirkossa, ettei kukaan erehdy luulemaan, että myös rippilapsen isä on tulossa juhliin?
Minun mielestäni on aivan naurettavaa tuollainen kutsuilla pelleily. Jos joku aikuinen on niin typerä, ettei voi lastansa yhtään kunnioittaa, niin ei kyllä ansaitsisi arvonimeä "äiti" tai "isä". Kunnioituksen puutehan lasta kohtaan siinä on syynä, jollei lapsen läheisiä kutsu juhliin.
Kummallinen (ja sairaskin) ajatus, että isä olisi lapselle ventovieras.
äidin juhlamielen, olihan sentään hänen tyttärestään kyse! Ihan oikeasti olisit voinut suoda jos järkevä olisit ollu sen ilon perheelle.Ja äiti saa olla katkera erosta, kaikenlaiset tunteet kuuluu eroon. Sinun olisi pitänyt perääntyä tilanteessa.
Tytär siinä ripille meni...ihan oikeesti, ihan vähät siitä katkerasta äidistä.
terv. Äiti, jolla lapsen toiveet menee omien edelle.
"äidin juhlamielen, olihan sentään hänen tyttärestään kyse! Ihan oikeasti olisit voinut suoda jos järkevä olisit ollu sen ilon perheelle."
Siis haloo konfirmaation on ennen kaikkea nuoren EI äidin juhla!!
Ja jos kerran sen ilon olisi pitänyt suoda perheelle, niin EIKÖ ISÖ SITTEN OLE MIELESTÄSI PERHETTÄ!!
Taidat itse olla samanlainen katkeroitunut eksä joka ei osaa alkaa elää elämään eteenpäin!!
Minua ainakin hävettäisi jos suustani tuollaisia sammakkoja viljelisin!!
sua edes kutsuttu? Meillä kun lapset pääsi ripille, kutsuin vain heidän isän, ja sanoin ettei seuralaisella ole asiaa, MEIDÄN perhejuhlaan.
Ei onneksi tullutkaan, sen verran kunnioitti ainutkertaista juhlamme,(vaikkeimuuten äly sillä loista yhtään), eikä tunkeutunut väkisin.
Olisin hävennyt silmät päästä, jos exmies olis jonkun sinne raahannut.
Toivottavsti miehen exä tulee sun lastesi juhliin vaikkei häntä kutsuttaisikaan.
Kuule, miehen lapsen elämään kuuluu äitipuoli, jos hänellä tälläínen on ja ap:n tapauksessa tosiaan on. HÄN kuuluu tällöin lapsen elämään.
Miehen eksällä ei ole mitään siteitä ap:n lapsiin, ei minkäänlaisia, meillä mieheni tytär kutsutaan jokaiseen perhejuhlaan mitä meillä on, myös omieni synttärijuhliin, hänen äitiään ei kutsuta, hän ei ole MITÄÄN minun lapsilleni.
Minä myös menen mieheni lapsen kevätjuhliin, koska me pidämme toisistamme ja meillä on loistava äitipuoli-tytärpuoli suhde.
Joten te eks naikkoset jotka pilaatte lastenne elämän sillä että ette hyväksy lastenne muodostavan mitään sidettä isänsä puolisoon niin teissä on jotakin pahasti vialla itseänne ajattelette ettekä lastenne parasta
ex miehen naista, joka uhmaa ja tunkee väkisin. Lapsella on sentään äiti, ja hänellä on oikeus olla kutsumatta lapsensa juhliin ihmisiä joita ei halua.
Hyvää käytöstä ja kunnioittamista toisia kohtaan on tulla kutsuttuna, ei kuokkimaan.
Sitten vielä kehtaat haukkua että äidit pilaa lasten juhlat??? Hei haloo, ootko ihan järissäsi? Herää epäilys että jos kävisit tutkituttamasi pääsi, tarvitse apua.
Toivottavasti miehen ex vaimo tunkee sinun lasten juhliin! Todella outoa toimintaa... huh huh...
kun tytär on noin vanha hänen mielipidettä pitää kuunnella, muutenkin eroissa ja tapaamisissa pitää ajatella lasten parasta eikä saa ajaa omaa asiaansa.
Jos ap:lla ja tytäpuolella on hyvät välit niin mikä sitten estää? tyttären oman äidin katkeruus estää.
Miksei miehen sukua voitu kutsua? onhan se myös tyttären sukukin?
Mun mielestä pitää osata käyttäytyä aikuismaisesti, jos tytärpuoli ei edes pidä äitipuolestaan tilanne on eri silloin. Miksi teidän eksien pitää olla noin hemmetin katkeria ettekö voi unohtaa omia tunteitanne ja ajatella lastenne tunteita? Itse en pidä omasta ex anopistani, olisin iloinen jos häntä en enää näkisi, mutta lapseni ovat hänelle tärkeitä ja lapseni viihtyvät hänen luonaan, niin nielen omat tunteeni ja annan heidän tavata.
Vakavasti sanottuna: olethan tarkistuttanut lääkkeesi? Ellet, tee se hyvin hyvin pian. Tai päästä ainakin lapsi pois luotasi tuulettumaan.
mitä ihmettä?!?
Minulle sanotaan että ota lääkkeesi ja päästä lapsesi ulos tuulettumaan, no ihan vain tiedoksenne, minä päästän LAPSENI toisen sukunsa luokse, he OVAT osa sitä entisen mieheni sukua.
Kenties kirjoitin hieman hävyttömään tyyliin, mutta minua ottaa päähän te, juuri te jotka katsotte vaan sinne omaan napaanne.
Tässä kysymys teille, teittekö lapsenne ihan yksin? ei siis miestä? Kun olitte naimisissa/avoliitossa olitteko osa miehen sukua? Kuuluiko lapsenne miehen sukuun?
Ihan sama kumpi jätti ja kenet, eri asiahan on se jos äiti uuden puolisonsa kanssa päättävät järjestää kihlajaiset, häät tai jotkut muut juhlat niin NÄIHIN EI KUULU EKSÄT EIKÄ HEIDÄN PUOLISONSA
Mutta....yhteinen lapsi, lapsessa on myös sitä miehenkin verta, vaikka te ette välitä niin lapsi kuuluu myös isänsä sukuun...vai muuttuiko tilanne kun erositte, eikö lapsenne saa kuulua enää isänsä sukuun?
Jos lapsella on juhlat, HUOM lapsella ei ÄIDILLÄ, saa se isäkin olla ylpeä omasta lapsestaan ja hänellä yhtälainen OIKEUS osallistua lapsen juhliin, vaikkei kahville kutsuta mutta ainakin kirkkoon. Jos miehellä sattuu olemaan uusi nainen, ovat jopa naimisissa miten TE oikeutatte sen että nainen voi tuoda OMAN UUDEN PUOLISONSA ei biologisen lapsen juhlaan mutta isä joka on BIOLOGINEN isä ei näin voi tehdä?
SIllä on ihan helvetin sama kuka jätti kenet.
AINOASTAAN sillä on väliä miten hyvissä väleissä lapsi on äitipuolensa kanssa,
Kysynpä: MITEN TE VOITTE OLLA NOIN KATKERIA JA AJATELLA OMAA NAPAANNE?! Kyse on teidän lapsestanne EI TEISTÄ
Joten kiitos, tuoppa sitä lääkettä, taidan olla hullu
Onneksi meillä ei ole yrittänytkään kuin yhden kerran ujuttaa uusikkoaan tyttäreni kiusaksi.
Enpä katso hyvällä. Minä sentäs osaan sanoa tollaisessa tunkeutumis tapauksessa niin kovaan ääneen ja niin pahasti, ettei toiste tee samaa virhettä.
Pitäköön hoitonsa meistä erillään, sitten se ei minulle kuulu.
Tässä meidän tapauksessa on kyllä sitten kyse PITKÄ AIKAISESTA HOIDOSTA kun ollaan oltu jo 10 vuotta yhdessä, siis pidempään mitä exä aikanaan oli mieheni kanssa yhdessä.
Kysyppä tyttäresi mielipidettä tuosta kiusaksi ujuttamisesta, saatat saada kylmää vettä niskaasi!!
tarvitse ikinä sulattaa sinun olemassaoloasi, Sinä olet hänelle ilmaa. Ja niin sen tuleekin olla.
Pysy erossa hänestä.
Ja olen pysynyt tähänkin saakka!!
En tarvi elämääni tuollaisia katkeroituneita, vanhoja kurppia, mitkä tarkoituksellaan haluavat pahoittaa ihmisten mielet, oma tytär mukaan lukien!!
Onneksi ei häntä liian usein tarvi nähdäkkään kun asutaan nykyään eri kaupungissa!
miehesi tyttären äitiä vanhaksi kurpaksi? Häpeisit, tarkoitus peräsi kyllä tulivat hyvin selviksi tuosta.
Inhoat naista, ja pilasit hänen juhlansa välittämättä tyttären ja äidin suhteen kunnioittamisesta.
Todella katkera nyksä olet.
saa taatusti kutsua kenet haluaa. Vi**u mun rahoilla ei juhli ukon nyksät. Eipä todellakaan.
Ajaisin pellolle, jotta höyhenet pöllähtäisivät jos uskaltais ilmestyä näkösälle. hehheh..
.. EIKÄ TULLUT PAPPI MEITÄ AJAMAAN ULOS KIRKOSTA!!
tällä nyksällä on todella isot luulot itsestää ja inhoaa syyttä suotta lapsen äitiä. Ei todellakaan ihme ettei sitä kutsua tullut, eikä tulekaan. Harmi vain että lapsen isä ja hänen sukulaisensa saavat kärsiä sinun vuoksesi myös siitä, etteivät pääse hekään enää kutsulistalle.
vai että ihan pappiko...kuule soita haloselle että pääset kutsulistalle seuraaviin pippaloihin, mahtaskohan auttaa...
nyksä tulee vaan kunnioittamaan lastasi, eiköhän ne juhlat ole tarkoitettu LAPSELLe
tämän nyksän tarkoituskin. Ovela piru. Hieroo suolaa sekä isän- tytärsuhteeseen että äidin tytärsuhteeseen.
Ja hekumoi päälle netissä, ja koittaa kerätä säälipisteitä.
Sinun olisi itsesi pitänyt tajuta olla menemättä.
Meillä osataan heittää mokomat mäelle, riittävän suuren metakan kanssa ja ihan taatusti. Tippaakaan en säälis, jos niin moukka olis. Eipä ole ollut.
Ja jos tytär joskus haluaisi järjestää sellaiset juhlat joissa kyseiset hlöt olisivat paikalla, ei minun olisi pakko niihin osallistua. Enkä osallistuisikaan, (enkä taatusti maksaisi sellaisia juhlia, se on sitten muiden heiniä) Ei minua ainakaan kiinnosta toisten sukujuhlat, ei.
...niin ainoa joka näyttäisi moukkamaisuutensa, olisit sinä itse.
Eipä tarvitsisi olla kuin kerran moukka, ja pääsee mokomasta riesasta.
Ja luuletkos etten ole tähän ikään ketään "kasvattanut tavoille?"
tullut pappi teitä ulos ajamaan. Miksi olisi tullutkaan? Julkista tilaahan se on.
Ja tuskin muiltakaan kirkossa olijoilta kysyttiin, että kenen konfirmointia tulit seuraamaan ja onko jollakulla mahdollisesti jotain sitä vastaan... Heh heh, sehän jo olisikin! Taitaisi olla aika pitkä seremonia!
"Tähän ikään" eli minkä ikäinen olet?
En ole tuo, jolle vastasit, mutta pakko oli kommentoida koska kirjoituksesi oli niin hyökkäävää ja aggressiivista.
Itse olen yli 40v, enkä ole toista aikuista koskaan "kasvattanut tavoille". Mietin vain, että kukahan se tarinan moukka on?
jos Sinulla ei noinkaan vanhana vielä ollut sisua/taitoa/selkärankaa, kasvattaa kanssaihmisiä. Jonkunhan se on yhteiskunnassa sitten toki otettava se kasvatusvastuu, kun kerran vastuunkiertäjiäkin noin korkeasta iästä huolimatta on. Surullistahan se on.
Yleensä ikä tuo elämänkokemusta, ja myös vastuuntuntoa kanssaihmisistä, harmi jos olet siis näin jäänyt osattomaksi.
Ja kyllä, olen Sinua vanhempi.
Vastuunkiertäjä? Koen juuri päinvastoin, pidän omista vastuistani kiinni ja oletan, että muutkin aikuiset osaavat pitää.
Vastuuntunto ei ole synonyymi "toisten aikuisten kasvattamiselle", ainakaan jos se esitetään aggressiivisesti ja negatiivisesti.
Meillä on kasvatettu jälkikasvu jo lapsena ja fiksuja nuoria ovatkin. Luulisin, että näin saadaan paras kasvatustulos aikaiseksi.
Mitä taas muihin aikuisiin tulee, niin en lähde heitä kasvattamaan. Ikävää jos heidän vanhempansa eivät ole siihen kyenneet.
Jos palataan alkuperäiseen aiheeseen niin ihan totta olet oikeassa, että sellaisiakin aikuisia näemmä on, joita pitäisi kasvattaa. Eipä todella voisi uskoa, että joku aikuinen laittaa katkeruutensa lapsensa onnen edelle.
Se jotenkin istuu "brändiisi"
Lapsen onni on käsityksessäsi vääristynyt jotenkin vanhempien keskinäiseen toimeentulemiseen.
Sitähän se ei suinkaan ole. Lapset ovat, ja selviytyvät monesta muustakin "kasvattavasta seikasta" elämänsä aikana, kuin vain vanhempiensa erosta. On paljon, ihan onnellisia avioerolapsia joilla ei mahdollisesti ole toisesta vanhemmsta suurtakaan tietoa. Riitelemättömyys onkin paras. Siksi on erot olemassa. Muutenhan ei tarvitsisi erota.
viestisi vain huokuvat sellaista aggressiota, joten siksi käytin tuollaista otsikkoa. Tosin palvelin ei enää huolinut sitä otsakkeeksi.
En tarvitse itselleni mitään "brändiä", koen sen jotenkin kaupalliseksi ja tunne-ihmisenä se ei ole minun juttuni.
Tottahan lapset selviävät monista asioista, välillä ei edes ole vaihto-ehtoa.
Ilmeisesti viittaat lopputekstilläsi aloittajan kirjoitukseen?
En oikein usko, että lapsi voisi olla onnellinen siitä, että äiti väheksyy isää ja hänen uutta perhettään. Lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen, joten tuskin tuokaan tyttö ihan kaikkia tuntojaan kertoo äidilleen.
Ikävää, jollei äiti mahdu enää tytön elämään muutaman vuoden päästä. Tytöstä tulee täysi-ikäinen ja ahdasmieliseen, katkeraan äitiin aletaankin ottaa etäisyyttä. Siitähän äiti ei tietysti ota itselleen syytä, vaan vierittää senkin jotenkin isän syyksi.
Itsekin eronneena ja kahden lapsen kanssa eläneenä tiedän, että entistä puolisoa ei kannata haukkua eikä väheksyä. Onhan hän joskus ollut niin hyvä ja rakastava, että olen hänet itselleni huolinut. Meillä ainakin ero tuli ihan tarpeeseen, vaikka emme riidelletkään. Osasimme kuitenkin keskustella asioista, niinkuin aikuisten tuleekin osata, mutta silti maailma vei eri suuntiin.
Ja, summa summarum; hän on kuitenkin aina vanhempien lasteni isä ja rakas heille.
Onneksi meillä ensimmäisiin juhliin on vielä aikaa muutama vuosi mutta onpa näitä asioita tullut jonkin verran mietittyä. Ainakaan tällä hetkellä en olisi valmis ottamaan nyksää kotiini mutta tilanne voi olla eri vuosien kuluttua. Mietin myös sitä, miten arvottomaksi sitä itsensä tuntee kaikkien katseiden edessä kun on se "petetty ja jätetty". Kaikki ajattelee, että tuossa naisessa täytyy olla jotain vikaa kun ei ukolleen edes kelvannut. Tyhmiä ajatuksia, tiedän mutta väkisin ne tulee mieleen kun on se jätetty osapuoli. Sen olen kuitenkin jo miettinyt, että jos lapseni nyksän juhliinsa haluaa niin saa tulla.
lapsihan se tärkein on!!
mieheni jätettiin, löysi uuden eli minut. Hänen entinen vaihtaa miestä kuin paitaa eikö ole vakiintunut. Suhde mieheni lapseen on hyvä, tulemme hyvin toimeen ja hyvin paljon hänestä pidän vaikken ihan vielä rakasta. Me menimme perheenä(minä,mies,minun lapset ja yhteinen lapsi) mieheni esikoisen kevätjuhliin, eksällä ei ollut sitä mitään vastaa, enkä minä vastusta jos eks mieheni päättää ottaa puolisonsa mukaan, vaikka en hänestä pidä niin lasteni elämässä hän on
Kokemuksesta tiedän,miltä se voi tuntua.Oma mies lähti heti nuorimmaisen synnyttyä,mutta elämä kantaa.Kukaan ei voi toista ihmistä omistaa.Neuvolan täti antoi ohjeen,kun olin se nuorimmaisen,vauvan kanssa neuvolassa.Sinulla on nyt kaksi tietä,kasvaa tai katkeroitua.Valitsin sen kasvamisen ja kun tätä keskustelua seuraa,niin suosittelen samaa sinulle.Erosta on jo vuosia,vuosia ja olen niin tyytyväinen,kun ei ole katkeruutta menneeseen.Tämä silloinen meidän vauveli pääsee nyt ripille ja juhliin saa kutsun kaikki sukulaiset ja läheiset riippumatta siitä kuka on kenenkin sukua Ja lämpimästi ovat tervetulleita.Jaksamista ja voimia sinulle.
Lippu korkealle ja lämmintä myötätuulta!
En minä mihinkään juhliin ole tunkenut, lukekaa tarkemmin!!
Kirkko on minun tietääkseni julkinen paikka,johon jokaisella seurakunnan jäsenellä on vapaa pääsy!!
10 vuoden kokemuksella tiesin jo odottaakin ettei kutsua tule, enkä olisi juhliin TUNKENUT vaikka olisi kutsuttukin. Mutta miksi edes ISÄ ei kelvannut??
Sitten toisekseen, juttelin tyttären kanssa vielä edellisenä iltana puhelimessa konfirmaatiosta ja sanoin etten ole pikkuveljen kanssa tulossa, josta tyttö pahoitti mielensä!! Sovimme sitten kuitenkin että tulemme sinne kirkkoon, kun se kuitenkin on nuoren elämässä ainutkertainen juhla.
Siis olimme nyt kirkossa TYTTÄREN konfirmaatiossa!!
Kysyn vielä teiltä että onkos se sitten oikeutettua että äidin uuden miehen suku, siis ketkä tyttärelle eivät oikeasti edes ole mitään sukua, ovat tervetulleita kirkkoon, mutta oma isä ja isän suku ei??
Miettikääpä tätä!!
Onhan kyse tytön juhlista, siinä saa äiti laittaa katkeruutensa jäihin vähäksi aikaa. Tietysti jos katkeruus on siinä mallissa, ettei sitä pysty enää säätelemään niin se ei olekaan helppoa ilman apua, mutta onhan Suomi pullollaan hyviä lääkäreitä.
Onneksi edes te ymmärsitte kuinka tärkeä päivä miehesi tyttärellä oli. Hyvä, että menitte kirkkoon, sehän on täysin julkista tilaa ja oli varmasti tärkeää myös rippilapselle ja pikkuveljelle. Samaten tytön äidin puoleiset sukulaiset näkivät, että olitte mukana. Saattaa olla, että heille olisi kerrottu jotain muuta jos teitä ei olsi näkynyt("isä ei välitä")...
Eiköhän tämä lapsen äiti munannut itsensä monen kutsutun vieraan silmissä, vaikka kukaan tuskin kehtasi sitä ääneen sanoa.
Meillä on ollut kahdet rippijuhlat, joihin on kutsuttu kaikki LAPSEN sukulaiset. Eikös tuo nyt ole ihan normaalia? Tai ainakaan meidän itsetuntomme on kestänyt sen oikein hyvin eikä mitään ongelmia ole ollut.
Oletpa röyhkeä vanha varis.
Hyvä että äiti sai edes kotonaan juhlia rauhassa. Kas kun ette tupanneet porukalla siinnekin kutsumatta.
Minusta ei kyllä ole hyviin tapoihin kuuluvaa tunkeutua kirkkoonkaan toisten juhliin kutsumatta. Ei sitten mitenkään.
Ihan sama jos menis jonkun hääkirkkoonkin kuokkiin. YÄK. kääk. Ei sivistyneet tee niin.
Siis oletteko te oikeasti näin yksinkertaisia vai tahallaanko provoa pistätte??
Oiskos sitä sitten isän pitänyt jäädä pois koko kekkereistä, siis kirkosta. Sitten olisi päästy haukkumaan, etteivälitä lapsestaan, kun ei edes rippikirkkoon tule!!
Emme olleet kirkossa minkään muun takia, kuin sen että tytär itse meidät sinne vielä edellisenä iltana halusi. Kai 15 v jo osaa ajatella omilla aivoillaan ketä haluaa kirkossa nähdä ja ketä ei!!
Tosin teillä katkeroituneilla eksillä nuo aivot taitaa olla paremminkin 5 v tasolla, siksi viisaita kommentteja täällä saa lukea!
Ihan vain isän roolissa? Miksi piti raahata uusi, ei toivottu suku pilaamaan juhla?
Taatusti tiesitte äidin tunteet, vaan paskan verran kunnioititte häntä.
Hänen kotonaan juhla kai vietettiin, ja hänen järjestämänään.
toisten ihmisten juhliin tunkeilu. Eikä mitenkään päin lapsen etu.
Mutta omaa etuannehan te olittekin ajaneet vain. Ette hae sopua ja toisten kunnioittamista.
Taatusti lapsi kärsii äitinäs pahoittuneesta mielestä, ja sitähän te haittekin tempauksellanne, jotta saisitte taas mustamaalata äitiä, vaikka juhlan järjesti ja halusi vain nauttia siitä. Sen pilasitte. Ette olleet kutsuttuja.
Tungette kai toisten häihin ja hautajaisiinkin kutsumatta????
LUKEKAA IHMISET TARKEMMIN MISTÄ TÄSSÄ ON KYSE!!
Ei kai isän suku nyt helvetissä mikään uusi ja ei toivottu suku ole!! Onhan se mummo silloin aikanaan kelvannut lapsenvahdiksi eksälle, niin miks helvetissä ei nyt kirkkoon saisi mennä rippipäivänä!
Soitteleehan se eksä mummolle edelleenkin ja käy kylässä!!
Enkä mie mikään uusi ole kun ollaan oltu jo 10 vuotta yhdessä!!
on vain tekosyysi, ET OLLUT KUTSUTTU, et vaikka olisit ollut 50v yhdessä. Ei muuta asiaa.
Toisten juhla jonne kuokit sivistymättömällä tavalla. Moukkamaista.
perhejuhliin ja saa suvun kimppuunsa, sitten kehtaa haukkua lapsen äitiä, et vika on äidissä? Mä olen aivan pihalla. Omaa syytään etsit hankaluuksia ja riitaa, ja saat vihaa aikaseksi, ja syytät sitten muita?? Ootko ihan oikeesti järissäsi???
Ei meille tulisi m ieleenkään pyytää ainuttakaan miehen uusia hoitoja suku- perhejuhliin!! Ei he..tti sentään, joku raja ja taso rippijuhlissakin pitää säilyttää. Jos isä ei yksin tule lapsensa juhliin, pysykööt poissa, mutta kutsumattomia ei meille juhlimaan tule. Jos on yhtään käytöstapoja, ymmärtää pysyä poissa ihan itse. Siis aivan uskomatonta... heh...
pois kirkosta. Itsehän kirjoitit, että isä oli kutsuttu kirkkoon. Sinun olisi pitänyt pysyä poissa.
Ihan vain uteliaiduudesta kysyn, että käytkö kutsumatta myös muiden ihmisten hääkirkoissa? Perustelet sitten hämmentyneille kutsutuille vieraille, että kirkko on julkinen paikka ja pappi ei tullut ulos heittämään.
Voi kauheaa sinun tempaustasi. Voin ymmärtää sen ainoastaan ajattelemalla, että olet hyvin epävarma asemastasi nykyisessä perheessäsi ja siksi sinun on tehtävä numero itsestäsi ja korostettava "tärkeyttäsi" miehesi silmissä.
kuokkavierailet varmaan vieraiden ihmisten häissä ja hautajaisissa? Pappi ei varmaan aja kirkosta silloinkaan!
Oikeassa olet, Apua tarvitsisit ihan oikeasti, suljettua laitoshoitoa.
tiesi tyttärensä tunteet, vaan paskan verran äiti kunnioitti niitä.
Paitsi jos tilanne on niin paha, ettei tytär uskalla edes sanoa äidilleen mielipiteitään.
Konfirmaatio suoritetaan kirkossa(=julkinen tila).
En ainakaan ole koskaan kuullut, että jonkun kotona niitä olisi järjestetty.
voi mennä seuraamaan esim. häitä.
Vanhempani on vihitty kirkonmenojen jälkeen ja suurin osa kirkkoväestä jäi seuraamaan toimitusta. Missä oli ongelma?
Samaten juuri konfirmaatiossa on paljon ihmisiä, joilla ei ole rippilasta alttarilla.
kun meidät vihittiin, eikä haitannu yhtään. Bussilastillinen Italialaisia turisteja ja kamerat räpsyit koko ajan ja ketään ei tunnettu.
Olikyllä tarkoitus mennä naimisiin kahden kesken todistajien läsnäollessa...
Täällä meilläpäin nuo konfirmaatiot on yleensä normaalin jumalanpalveluksen yhteydessä, eikä silloin ketään "kuokkijoita" kirkosta pois ajeta..
Et siis todellakaan voisi ymmärtää kuinka ihanta suuret sukuhäät ja suvun yhtenäinen ja tärkeä panos juhlissa on!
Itselläsi joko on surkea suku, tai huonot välit tai muu este (ehkä rahallinen) nauttia suuren itsejärjestetyn sukujuhlan tuntu. Pahoitteluni. Olet menettänyt jotain, jota ei sanoin edes voi kuvata.
Etkä kyllä ole arvoinen arvostelemaan toisia jotka ovat panostaneet ja maksaneet ja järjestäneet OMAT juhlansa, etteivät edes saisi vieraitaan itse päättää?
Helppohan se on aina valmiissa kuokkia.
Ja tosi on, että enpä minä olisi häissäni laumaa turisteja kyllä katsellut. Tokko monikaan olisi.
Itse me halusimme pienet häät, jotka olivat vain MEITÄ varten!!
Mulla ei ole tarvetta pitää juhlia koko suvulle! Eikä minun mielenkiinto riitä mihinkään itsejärjestetyn sukujuhlan järjestelemiseen.
Ja mitä rahalliseen tilanteeseen tulee, sillä rahalla minkä juhlat olisit tulleet kustantamaan, vietimme kaksinverroin ihanamman häämatkan Karibialla..
Pahoittelet että olen menettänyt jotain jota ei voi edes sanoin kuvailla. No tiedä häntä!
Meillä jokaisella kun on oma arvomaailmamme...
sanotakin, että mitä isommat juhlat niin sen nopeampi ero. ;o)
Teidän liittonne taitaa olla pitkä-ikäinen! Onnittelut siitä!
saakaan mielenkiintoasi riittämään järjestämään toisille sukujuhlia, voisit silti arvostaa myös toisten erilaista vaivaa näkevää elämäntyyliä. Se olisi sitä suvaitsevaisuutta. Toisten arvomaailman kunnioittaminen.
Joo niinhän sitä sanotaan ja ainakin meidän kaveripiirissä käynyt toteen. Vai mitä sanotte 4 hääparista (siis häät vietetty ISOLLA porukalla) 3 eronnut, ja nopein ero oli alta puoli vuotta häiden jälkeen.. Maksavat muuten häihin otettua lainaa edelleen pois!
Olisi kiva tietää kuinka moni tämänkin keskustelun existä on aikanaan mennyt naimisiin ISOILLA JUHLILLA, JOITA ON KOKO SUVUN KANSSA VIETETTY ILMAN KUOKKAVIERAITA ;)
Minä menin naimisiin kahdestaan mieheni kanssa tuomarin kansliassa. Todistajana kanslian henkilökuntaa. Häitä ei järjestetty ollenkaan. Oltiin oltu yhdessä jo vuosia joten isot häät tuntui hölmöltä. Avioliittoa kesti 22 vuotta, yhteiseloa 27 vuotta.
"Kirjoituksestasi ihan huokuu ymmärtämtättömyys"
Ja sun kirjoituksestasi huokuu kirjoitustaidottomuus! Kiitos taas tästä.
"Ja tosi on, että enpä minä olisi häissäni laumaa turisteja kyllä katsellut."
Nii-in, eivätkä ne turistit sinua. Takuuvarmasti.
Oman vihkimiseni jälkeen minua kuvasi bussilastillinen japanilaisia. Oli mukava olla siinä kumarreltavana ja onniteltavana, saattoi osin johtua designer-hatustani.
Meillä häät olivat intimi yksityistilaisuus. Ei yleisen karjalauman näyttely.
Ja varmasti teidän häänne (se suuri virhe, joka johti eroon) olivat intiimit, kuten Kärsämäen työväentalolla vain voi olla.
Ja kaikki kunnia Kärsämäelle.
Ihme juttua, mene tutkituttamaan pääsi.
sinun kannaltasi, että nykyisin kommunikoidaan netissä kirjoittaen. Sinulle sopisi paremmin joku fyysinen laji: olisit takuulla eturivissä kivittämässä ex-miehesi uutta puolisoa, jos siihen olisi mahdollisuus.
Älä silti lannistu, yritä kyhätä uusi teksti. Sinäkin voit oppia kirjoittamaan! Sovitaan, että kukaan ei huomannut edellistä puserrustasi. Kas, kyllä se sokeakin kana jyvän löytää!
Toinen juttu on sitten se, osaako se mitään tehdä sille.
:D
puolen sukua kutsumatta
ja ajatuksesi myös. Tunnut uskovan ja nauttivan itse kyhäämistäsi mielikuvituksesi tuotteista mielin määrin. Mitään totuus pohjaahan niillä ei ole.
Tuollaista kyllä Suomeksi kutsutan jakomielitaudiksi.
suomi kirjoitetaan pienellä. Mutta hyvä yritys!
Äläkä anna sen eilisen harmittaa. Haet sitten ensi vuonna uudestaan sinne koirakouluun, ja panosta enemmän esterataan.
Tsemppiä Maire!
VOI VENÄJÄ TEIDÄN KANSSA. LUKUTAIDOTTOMIA KOKO PORUKKA!!
EI ME OLLA OLTU MISSÄÄN JUHLISSA VAAN KIRKOSSA!!!
JUHLIIN EI OLTAIS EDES MENTY VAIKKA OLTAIS KUTSUTTU
Ja samaan valokuvaan tinkiminen kyllä sen todisti. Valehtelet vain jo niin sujuvasti itsellesikin että uskot omat valheesi.
ET OLLUT KUTSUTTU, ja OLIT KUOKKIMASSA. MOUKKA
"Ja samaan valokuvaan tinkiminen kyllä sen todisti."
Kuule mie olen ollu jo autossa kun tuo valokuvaaminen tapahtui ja oli kyllä kyse siitä että isä ja äiti olisi haluttu lapsen kanssa samaan kuvaan, siis sellainen PERHEKUVA jos käsität!!
Opettele lukemaan, ennenkuin aloitat kommentoinnin!
sinä vain olet erittäin huonokäytöksinen ja itsekäs ihminen, saisit hävetä tuppaantumalla kirkkoon, jumalan paikkaan kutsumattomana kuokkijana. Toivottavasti et nuku yhtään yötäsi enää hyvin.
Eli riidan aikaiseksi, näyttämällä naamasi toisten sukujuhlilla kutsumatta.
Tavoitteesi täyttyi, taidat sisimmässäsi olla hyvin epävarma miehestä, vielä 10 vuoden jälkeenkin?
Hävytöntä käytöksesi oli kaikenkaikkiaan. Oleppa onnellinen etten minä ole tuon tyttären äidin kengissä, sillä minä olisin näyttänyt kilin piut, ja siinä tahdissa jotta sinäkin olisit oppinut käytöstapoja.
"Eli riidan aikaiseksi, näyttämällä naamasi toisten sukujuhlilla kutsumatta."
Sanon nyt vielä kerran, että juttelin siis 15v tyttären kanssa, jolla on AIKUISMAINEN AIVOTOIMINTA, edellisenä iltana kirkkoon menemisestä, ja HÄN NIMENOMAAN TOIVOI ETTÄ NÄKISI KIRKOSSA ISÄN, PIKKUVELJEN, MUMMON, KUMMITÄTINSÄ JA MINUT!!
SIIS EN OLE MENNYT KUTSUMATTA, PÄINVASTOIN NOUDATIN TYTTÄREN, SIIS KENEN JUHLISTA TÄSSÄ NYT ON KYSE, KUTSUA SAAPUA KIRKKOON!!!
Niin kauan kun hän juhlat maksaa. Näin on.
Selittelysi on säälittävää.
15 vuotias ei vielä mitään juhlia pidä, se on hänen äitinsä joka ne pitää.
Sinua ei ollut kutsuttu, ja tiesit sen hyvin. Toimintasi onkin ollut suunniteltua ja sangen pahantahtoista ja tarkoituksellista.
Ymmärryksessäsi on pahasti vikaa, se ilmenee, kun kalastelet täällä sympatioita, härskistä tempustasi.
"perhejuhliin ja saa suvun kimppuunsa, sitten kehtaa haukkua lapsen äitiä, et vika on äidissä? Mä olen aivan pihalla. Omaa syytään etsit hankaluuksia ja riitaa, ja saat vihaa aikaseksi, ja syytät sitten muita?? Ootko ihan oikeesti järissäsi???"
SIIS USKOMATONTA KOMMENTOINTIA!! LUKISIT AVAUKSEN TARKEMMIN, NIIN ET KOMMENTOISI MITÄ SATTUU.
En ole saanut mitään SUKUA KIMPPUNI, niin kuin väität. Päin vastoin, exän uusi anoppi tuli hieromaan tuttavuutta!!
Olisi mukava saada aikaan sellainen rakentava keskutelu,mutta kun ette käsitä lukea avausta, niin kommentit on sitten mitä on!!
Vaan meillä ei ole sen kanssa osaa eikä arpaa.
Käytöksesi on sen järjen puutteen osoittanut, ja se oli jo ennen kun meitä tapasitkaan.
Kyllä me sinun säälittävän aloituksesi olemme lukeneet, et vain kestä meidän mielipidettämme.
Toisten juhlissa ei kuokita. piste.
Siitä ei sympatioita saa.
aiheesta kuten käytöstavatko sä haluat saada rakentavaa keskustelua. ok, olen sitten rakentava. JUHLIIN KUULE EI MENNÄ KUTSUMATTA, tämän 15 vuotiaan äiti on lapsen holhooja ja kaiketi järjestänyt juhlat. Lapset ei näistä asioista päätä...muutaman vuoden kuluttua kun laps asuu omillaan niin sit järkkää omia juhlia omaan laskuun ja kutsuu sinne ketä kutsuu. Silloinkaan et ikävä kyllä pääse sitä ex-vaimoa samaan kahvipöytään kiusaamaan.
NOISTA TYHMISTÄ, KATKERISTA EX ÄMMISTÄ!!!
HEILLÄ KUN EI OLE JÄRKEÄ EDES OMAA KUSTAAN JUODA, NIIN KUIN TÄÄLLÄ PÄIN SANOTAAN OIKEIN TYHMISTÄ IHMISISTÄ!
Kirkko on julkinen laitos ja siellä ei kukaan pysty kieltämään toista tulemasta kirkkoon oli syy mikä tahansa. Siitä voitte katsoa lakikirjasta, jos ei muuten typerään nuppiinne mene.
LISÄKSI, kirkon juhlia ei järjestä kukaan helvetin typerä ex vaan ne järjestetään kaikkien kirkollisveron maksaneitten rahoilla.
Tytärtä on kuunneltava tässä tapauksessa jo, koska hän on 15 vuotias, tuo raja mitä, ex kauppaavat täällä on alle 16 vuotiaten henkilöiden kauppa, työ päätösten tekemiseen annettu raja laessa, johon pitää olla huoltajan lupa!!
KOLMANNEKSI, mitä helvettiä se uuden puolison suku siellä ex vaimon juhlissa on mikään tekemistä!! Niidenhän pitäisi pysyä poissa yhtä lailla sieltä, koska biologisen isän suku on kielletty tulemasta juhliin. Ois tämä ex akka voinut pitää vain omille sukulaisille (siis jolla samaa verta on suonissa) ne juhlat, kun kerran niin tarkka on.
EIKÄ, kirjoituksesta päätelle, miehen uusi nyksä eikä veli olisi menneet koko juhlaan, vaan olisivat pysyneet sieltä kodista pois. Mutta se että, biologinen isä, tytön mummo ja kummitätiä ei kutsuta, osoittaa sen kuinka tyhmä ja halpamainen tämä tytön äiti on!! Toivottavasti ex anoppi näyttää seuraavalla kerralla ovea tälle nartulle ja käskee painumaan sinne mistä on tullutkin.
Eipä tähän lisättävää. Omiapahan oli sanas.
..miehesi lapsen puolesta. Häntä varmaan hävettää äitinsä käytös. Mutta kuten olet saanut lukea vastauksista, tämä palsta on täynä katkeria ex-muijia, sokeita suorastaan, kun eivät näe kuinka oman rakkaan lapsen mieltä pahoittavat kerta toisensa jälkeen ja kuvittelevat olevansa muka jotenkin parempia kuin isänsä ja hänen nykyinen vaimonsa. Meilläkin poika pääsee ensivuonna ripelle ja olen miettinyt miten juhlat järjestäisin?? Haluaako isä järjestää oman ja minä oman juhlan vai järjestetäänkö yhdessä. Isän vaimon kanssakin ollaan asiasta juteltu ja naurettu, että voitas vuokrata vaikka joku paikka ja viettää juhlia sillä. Yhdessä leivottas jne. saispahan ihmiset taas puhuttavaa ja mietittävää;)Mutta kuitenkin onnea sinne teille ja kaunista kesää!! Toivoopi yks ex-vaimo.
Miksette oikeasti tekisi niin.Voisin vaikka omassa tilanteessani harkita samaa.
niinkuin jotkut ovatkin jo sanoneet, älä välitä noista älyttömistä kommenteista. Jokaisella on oikeus mennä kirkkoon. Eikös kirkon pitäisi olla jokaiselle avoin ja Jumalan silmissä kaikki ovat tasavertaisia, vai miten se menikään? Enkä todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka tuhlaavat lapsensa konfirmaatio-tilaisuuden vaanimalla joka hetki ex-miehensä nykyistä vaimoa katseellaan. Mikä järki siinä sitten on? Ymmärtäisin tuohtumuksen, jos olisitte menneet tytön äidin luona pidettyihin juhliin ilman kutsua. Mutta kyllä kirkkoon tuon ikäisellä tytöllä on lupa kutsua ihan kenet haluaa. Jos jotkut exät eivät pysty niin lyhyttä hetkeä olemaan tuijottamatta ex-miehen vaimoa niin johan on keskittyminen pikkulapsen tasolla, ei voi muuta sanoa. Luulisi siellä olevan muutakin tärkeämpää, mihin kiinnittää huomionsa ;)
Meidän suvussa ei ole koskaan ollut ongelmia juhlien suhteen. Kaikki ovat tulleet keskenään toimeen ja paikalla ovat olleet entiset ja nykyiset ja kaikki on sujunut todella hyvin ja lapset ovat aina saaneet olla juhliensa keskipiste ja aikuisten väliset kinat on laitettu sivuun. Ja jos tämä ei onnistu, niin sitten vain kummassakin kodissa lapselle erikseen juhlat, eikai siinä sen kummempaa :D
Toivottavasti luette ensi kerralla aloituksen HIEMAN tarkemmin, niin vältytte TYHJÄNPÄIVÄISELTÄ kirjoittelulta asioista jotka eivät oikeasti ole menneet niin kuin kuvitelette....
Tyhjänpäiväiseen toisia parjaavaan röyhkeään aloitukseesi? Onpa ihme kyllä?
johon sinua ei oltu kutsuttu. Sait aikaan tällä rippilapsen ja kutsuttujen eli oikeasti toivottujen vieraiden keskuudessa hämmennystä. Pilasit siis juhlamielen.
Mikä olikaan motiivisi mennä paikalle? Anoppi käski? Vai etkö voinut päästää miestäsi edes tyttärensä rippikirkkoon ilman valvontaasi? Kuvittelitko oikeasti, että läsnäolosi olisi ollut kenenkään mielestä toivottua? Onko sinulla useinkin tapana käydä kuokkimassa juhlissa, joihin sinua ei ole kutsuttu? Mitä itse ajattelisit, jos sinun järjestämiisi juhliin tunkisi ihmisiä, joita ei sinne ole edes kutsuttu? Omituista käytöstä sinulta.
Jos sinulla on noin kova hinku käydä kirkossa, olisi ollut fiksua valita toinen kirkko tai toinen ajankohta.
te jotkut exät pikkumielisiä ja erittäin kiinni ex-miehissänne, kun julkisella paikalla olevat juhlatkin menevät itse juhlan sijasta siihen, että keskitytte vain ex-miehenne touhuihin, huh huh. Luulisi, että tilaisuudessa olisi tärkeämpääkin tekemistä kuin vahtia kenet ex-mies toi paikalle ja kenet ei. Kyllähän se jo kertoo mitkä ovat prioriteetit. Luulisi, että lapsen juhlapäivänä olisi niin keskittyneet itse lapseen ettei jäisi edes aikaa ihmetellä onko ex-miehen nykyinen vaimo siellä jossain paikalla vai ei.
No minkäs sille voi että olette tuollaisia putkiaivoja.
Edelleenkin toistan itseäni, etten ole tuppautunut mihinkään kutsumatta, vaan kutsun esitti rippilapsi henkilökohtaisesti.
Minä kuitenkin kunnioitan tyttären toivomusta enemmän kuin hänen äitinsäja sitäpaitsi meillähän oli ÄIDILTÄ SAATU LUPA tulla kirkkoon!!
Kyse olikin konfirmaation jälkeisistä tapahtumista mihin mulla ei ole osaa ei arpaa!!
Äitihän tässä oli kieltäytynyt menemästä isän ja tyttären kanssa samaan valokuvaan joita äitin paikalla olleet sukulaiset olisi halunneet ottaa..
Kyllä tässä nyt minusta äiti oli se kuka munasi täydellisesti itsensä sukulaistensa silmissä kun ei tuota pientä hetkeä voi aikuismaisesti käyttäytyä...
Turha sinun on kiemurrella ja hakea oikeutusta pikkumielisyydestä. Suorastaan härskiä toimintaa tuollainen kuokkavierailu. Ei missään piireissä mene läpi tuollainen toiminta.
Varmasti juhlaväki keskittyikin lapseen, sitten kodin suojassa. On vain noloa, että on pakko tuollaisten härkien ihmisten brutaalin käytöksen vuoksi, rajoittaa lapsen tapaamista isäänsä. Mutta osoittaahan se isältään jo huonoa makua tuollainen puoliso valinta, eli itse on osansa valinnut.
J a ymmärrän paremmin kuin hyvin, ettei halua esiintyä julkisesti samassa kuvassa henkilön kanssa jota häpeää silmät päästään.
Äidin käytöksessä ei löydy moitittavaa.
Itsekään en ole mahtunut ex mieheni kanssa samaan valokuvaan, miksi olisi pitänytkään? jokuhan voisi luulla että olemme vielä väleissä! Sellaista kuvaa en itsestäni halua mennä antamaan.
Kaikki toimintani tukee sitä etten ole missään tekemisissä ex mieheni kanssa.
eli huonosti oli valinnut myös tyttärelleen äidin aikoinaan ;) Kun niin lapsellinen on, että yrittää estää jotakuta ihmistä kirkkoon tulemaan, ja vaikka tytär on ilmoittanut, että hän haluaisi äitipuolenkin sinne tulevan. Jotenkin vain ihmettelen miten omia lapsiaankin pidetään niin tyhminä, etteivät he osaisi itse tehdä päätöstään siitä ketä heidän konfirmaatiotilaisuuteensa saisi tulla ja ketä ei. Todella aliarvioivaa käytöstä vanhemmalta. Lasta, ja tässä tapauksessa nuorta, pidetään jotenkin täysin vajaaälyisenä ajattelemaan omilla aivoillaan ja ilmaisemaan omat näkemyksensä. Mielestäni sellaista saisi jo hävetä.
Oma äitini ei ole koskaan puuttunut siihen, kenen kanssa saan olla tekemisissä ja kenen en. Vaikka hän ei voisi jotakuta sietää, niin on aina tehnyt selväksi, että jos minä henkilöstä pidän, niin olen vapaa pitämään tähän yhteyttä ja kutsumaan juhliin ym. Ja äitini on aina luottanut MINUN arvostelukykyyni ja itse olen saanut päätökseni elämäni suhteen tehdä.
Joo samaa mieltä olen sinun kanssasi Melissa.
Minut ainakin on opetettu lapsesta saakka hyväksymään kaikki ihmiset.
Kenestäkään ei tarvitse pitää, mutta toimeen täytyy tulla.
Näistä kommenteista on kyllä havaittavissa kauhea katkeruus sitä ex puolisoa kohtaan.
Ihan kuin eron tultua isällä ja isän suvulla ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa.
Todellakaan ei tarvitse tulla toimeen kaikkien kanssa, miksi pitäisi?
Maailmassa riittää kyllä valinnanvaraa.
Että äiti häpeäisi tytärtään niin paljon, ettei samaan kuvaan menisi!
Tyttären rippikuvastahan tässä on puhe.
mutta elarit taatusti kelpaavat.
"J a ymmärrän paremmin kuin hyvin, ettei halua esiintyä julkisesti samassa kuvassa henkilön kanssa jota häpeää silmät päästään.
Äidin käytöksessä ei löydy moitittavaa."
Siis häpeätkö SINÄ lastasi niin paljon ettet samaan kuvaan mahdu??
sovi sinulle. Yhdessä pahanilkisen kroonisen ja tahallaan väärinymmärtämisesi kanssa joku voisi vielä erehtyä luulemaan sinua hyväksi ihmiseksi minkä me molemmat tiedämme harhaksi.
Toki äiti lapsensa kanssa kuvassa kävi. Isää nyt ei vaan kaivattu samaan kuvaan. Hulttioiden kanssa samaassa kuvassa olo ON kiusallista. Tottahan se on.
lapseni rippikuvassa ex-mieheni kanssa. Se oli lapsellemme tärkeää, joten tottakai suostuimme. Onneksi meillä ei kumpikaan edes pahoittanut lapsemme mieltä kieltäytymällä kuvasta.
Tosin meistä ei kumpikaan ole hulttio, joten en voi tietysti tietää teidän puolestanne.
Onko lapsesikin sitä mieltä, että hänen isänsä ja äitinsä ovat hulttioita?
mutta niin suurta syytä ei tästä maailmasta löydy että samassa kuvassa ex-mieheni kanssa poseeraisin.
Katson, että kanssani kuvaan osuvilla on jokin taso.
Elari eivät tule minulle, ei hän minua elätä, ne tulevat lapselle, ja ovat lapsen oikeus. Oletpa sinä sivistymätön kun et edes sen vertaa tiedä.
kun vain itsesi kelpuutat kuvaan mukaan.
Olet näköjään niitä äitejä joille lapsen tunteet ovat hälläväliä!
Koko viestisi taso sen kertoo.
menneet ripille, kun emme kuulu kirkkoon, emmekä mihinkään muuhunkaan uskonlahkoon.
Ei ollut tuollaisia ongelmia. Lakkiaisiinsakaan ei isäänsä kutsunut lainkaan. Hyvä niin.
Eikä muutoin edes silloin kun on sairastanut vakavasti sairaalassa, kertonut mitään isälleen, eikä kaivannut häntä paikalle.
Meillä on ilman isää ja tämän sukua paljon sukulaisia joihin olemme lämpimästi yhteydessä ihan päivittäin, ja oman suvun tuki ja yhteiset asiat ovat korkeassa kurssissa.
yhden kuvan ottamista "ongelmaksi"?
Sori, mutta kertoo kyllä aikas paljon sinusta. Eikä totisesti mitään positiivista.
Enpä olisi uskonut, että tuollaisesta asiasta joku saa aikaiseksi oikein ongelman...
en voi kuvitellakkaa et olisin samassa kuvassa exän kanssa. koko ajatus oksettaa. isä ei tapaa lastaan enkä anna toisten isovanhempien nähdä tyttöä. tytön synttärit on kohta mutten tunne huonoa omaatuntoa siitä etten kutsu isää juhliin
kuokkavieras. Juhlan pilaaja. Härski ämmä.
...tätä keskustelua jos selvästi ovat vastakkain nyksät ja exät!
"Puoliäiti" perheineen on käytöksellään kunnioittanut rippilapsen tahtoa menemällä EDES kirkkoon. Kyllä näissä lasten ja nuorten juhlissa pitäisi omat katkerat tunteet haudata ja osata käyttäytyä aikuisten tavoin.
Keskusteluissa on kommentoitu myös ettei 15v sana paina, vaan äiti on se joka päättää. Kysyn vain miksi näin?
Eikös jo avioero oikeudenkäynneissäkin 12 v kuulla esim. asuinpaikan suhteen eli kenellä lapsi haluaa asua. Kai 15v on tänä päivänä kypsä sanomaan ketä juhliinsa haluaa. Lapsen aliarvioimista väittää muuta.
tästä itsekin tuossa juuri sanoin. Mielestäni on totaalista oman lapsensa aliarvioimista, jollei hänen omiin mielipiteisiinsä luoteta edes tuon vertaa. Ja tyttö on sentään jo 15 vuotias. Kyllähän silloin saa jo itsenäisesti käydä esim. lääkärin vastaanotolla, neuvolassa ehkäisyneuvonnassa ym... Suurista asioista pystyy jo itse päättämään..mutta silti ei itse saisi ilmaista päätöstään siitä kenet haluaa kirkkoon ja ketä ei? Naurettavaa.
Tosipa on tuokin, 15vuotias saa päättää tietyin rajoituksin missä asuu. Eipä saa päättää, jos se vanhempi EI HUOLI häntä vaikka kuinka lapsi PÄÄTTÄISI. Asioista päättäminen onkin suhteellista, jos se aiheuttaa eturistiriidan jollekin läheiselle.
Eikä se 15 kesäinen saa tahtoaan läpi monessa muussakaan asiassa, kun on lapsi vielä. Eikä pidä saadakkaan.
Ei saa aina aikuisetkaan. Ei edes äiti-ikäiset. Koskapa isommiltakin ihmisiltä saattaa puuttua alkeellisimmatkin käytöstavat. Joillekin asioille ei kertakaikkiaan voi mitään. Minkäs teet.
Sinun mielipiteillesi.
Ilmeisesti et ymmärrä, että kaikkea ei pidä ottaa itselleen, vain siksi että "saisi", vaan pitää myös ymmärtää kunnioittaa muita. Myös 15 vuotiaan tulee kunnioitaa vanhempiaan, ja mahdollisesti hyväksyä, etteivät nämä samoihin juhliin halua osallistua. Vanhemmathan ovat jo eronneet, eivätkä välitä nähdä tosiaan.
Juhlat eivät ole riemullinen asia, jos ne herättävät negatiivisia tunteita juhlijoissa. Vihamiehiä on harvakseltaan saatu juhlimaan yhdessä. 15 vuotias on ihan aikuinen ymmärtämään tämän.
ehkä olen sitten liian avarakatseinen. Itse kun nimenomaan kunnioittaisin jo 15-vuotiaan mielipidettä varsinkin. Juu kyllähän vanhempia (ainakin kunnollisia vanhempia) tulee kunnioittaa, mutta mielestäni juhlat ovat HÄNEN juhlat, ja hänen ei pitäisi joutua stressaamaan sitä, pystyvätkö kaikki hänen läheisensä olemaan samassa tilassa hetken aikaa vai eivät. Mielestäni hänellä on täysi oikeus kutsua OMAAN tilaisuuteensa ihan ketä hän haluaa, vaikkei se hänen vanhempiaan miellyttäisikään. Ei meilläkään kaikki sukulaiset tule keskenään toimeen, ehei..mutta juhlissa on aina osattu käyttäytyä ja osattu arvostaa sitä henkilöä, kenen juhlat ovat olleet kyseessä. Eli tässä tapauksessa tämä henkilö olisi tämä miehen 15v tytär.
kutsuvierautta on kunnioitettu. Rahallisen panoksen antajan oikeus on nauttia järjestämistään juhlista.
Lapsi saa täysi-ikäisenä, itse juhlansa maksaneena kutsua sinne ihan kenet sitten tahtoo. Niihin sitten myös varmasti tulevat ne jotka itse sitä haluavat, ja lapsellekin valottuu ketä voi kutsua samoille kutsuille. Niin kauan kun syödään vanhempien leipää, ja katto on sama ja itse ei ole latin latia joutunut "oikeuksistaan" maksamaan, on äänivaltakin suhteutettava yhteisymmärrykseen.
Eihän "puoliäiti" mihinkään juhliin ole ollut menossakaan, vaan selvästi avauksessaan kirjoittaa että ovat olleet vain kirkossa.
Kait heillä on oikeus kirkkoon mennä aivan kuin sinulla ja minullakin.
Minä en totta puhuen nyt ymmärrä miksi te jauhatte koko ajan jostain juhlista kun em perhe on ollut vain kirkossa. Ei ne kekkerit kenellekkään mitään maksa, kotona järjestetyt juhlat on sitten eri asia.
Olipa nyksä vain ottanut herneet nenään kun heitä ei ollut noteerattu. Mikä on ihan oikeus taasen juhlioilta. Kutsumattomia ei noteerata.
Puoliäitiä lainaten: "Kaikista huvittavinta minusta oli myös se, että exä ei edes tervehtinyt isää eikä entistä anoppiaan, minusta nyt puhumattakaan. Oli aivan kuin olisimme olleet ventovieraita.
Mutta hänen uuden miehensä äiti tuli tervehtimään ja esittäytymään meille ja tokaisi siinä että lähdetäänkö tästä nyt sinne porukalla sinne rippikahveille.
Meni rouva kummallisen näköiseksi kun mieheni eli siis tyttären isä hänelle vastasi ettei meitä ole sinne kutsuttu..."
Siis isän perhehän se vasta herättikin kiinnostusta!!
Olen tässä jokusen viestin kirjoittanut aloittajan puolesta ja olen kyllä vain exä.
Vai siis olenko myös nyxä? Mieheni oli lapseton kun menimme yhteen, joten häneltä ei tullut mukanaan "virallista exää".
Täysin tietämättään toisen kuokkavieraudesta.
Kyse on ollut vain täysin siitä että on käytetty hyväkseen toisen tietämättömyyttä, ja sillä ajettu häikäilemättömästi noloon tilanteeseen.
Kuokkavieraat osaavat tämän taidon. Eiväthän he muutoin olisi paikalle tunkeneetkaan.
en tarkottanutkaan, että kenenkään luokse pitäisi kutsua ketään juhlimaan. Tässä ei ollut kyse siitä. Mutta kirkossa järjestetty konfirmaatiotilaisuus ei ole kenenkään yhden vanhemman järjestämä juhla, johon olisi rahaa tarvinnut satsata. Ymmärtäisin tuohtumuksen, jos isä olisi nykyisen vaimonsa kanssa tunkenut itsensä exänsä luona järjestettyihin juhliin, vaikka sinne oli kielletty tulemasta. Mutta kirkkoon on mielestäni kuka vain vapaa menemään katsomaan tuota konfirmaatiotilaisuutta.
Itse en pahastuisi, vaikka kirkossa olisi vieraitakin ihmisiä omien häideni aikana, JOS he eivät siellä mitään meuhkaisi tms. Ihmettelen jos minulla rakastuneena morsiamena olisi edes aikaa saati mielenkiintoa kiinnittää moiseen huomiota. Eikö tarkoitus ole kuitenkin keskittyä siihen sulhaseensa ja meihin tulevaan aviopariin. Hääjuhlat jossain varsinaisessa juhlapaikassa ovat sitten asia erikseen.
teinimeininkiä, tuo vihaaminen? Silloin vielä voidaan vihata sitä tai tätä, mutta kun kypsytään aikuisiksi, niin osataan jo suhtautua asioihin oikealla tavalla.
Jos juhlat on tarkoitettu tälle 15vuotiaalle, niin silloin hän saa päättää kaiken järjen mukaan siitä, että ketä kutsutaan. Vanhemmat osaavat (toivottavasti) käyttäytyä sen verran aikuismaisesti, että sentään samoissa juhlissa pystyvät olemaan. Sitä kutsutaan aikuismaiseksi käytökseksi.
Meidän 15v ei ainakaan olisi ymmärtänyt, että äiti ei kutsu isää rippijuhliin. Hänet onkin kasvatettu niin kohteliaaksi ja järkeväksi, ettei hänen oikeustajunsa olisi sitä sulattanut.
Enkä kyllä olisi kehdannut edes ehdottaa!
sun juhlasi, joissa käytetään hyväksi kaikkien tietämättömyyttä, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Ja sen jälkeen ajetaan häikäilemättömästi vieraat noloihin tilanteisiin. (?????)
Ehkä et enää järjestäkään juhlia, sillä RIVIvieraat ovat alkaneet jäädä pois? Ei se anoppikaan enää katso velvollisuudekseen tulla mautonta pullaasi puremaan. Laittaa kortin ja setelin lapsen merkkipäivänä.
Ja Lissua wotuttaa kuin pientä oravaa. ;)
Miksi isä vaivautuu nyt, kun ei ole kiinnostanut koskaan ennenkään. Ei ollut tarvetta kutsua.
satuja satujen perään...
että on (parempia) perheitä joissa kulttuuri, ja suku ja juhlien järjestämiset ja tavat ovat vielä kunniassa ja sitten on perheitä joissa millään ei ole mitään väliä, meno on kuin pellossa, eikä myöskään osata kunnioitaa sitä että toisilla ON paremmin.
Tässä ketjussa on todella mennyt aivan sekaisin se, että mitkä on juhlat ja mikä on tapahtuma. Etikettiin saisi olla koulussa jo opetusta, koska nämä asiat eivät todellakaan ole monella hallussa.
Konfirmointi on tapahtuma, joka järjestetään yleisellä paikalla eli kirkossa. Sinne on kuka tahansa tervetullut, sitä ei voi kukaan estää. Kirkkoon voi mennä katsomaan ripillepääsyä, vaikkei siellä olisikaan ketään tuttua.
Kutsujuhlat taas ovat yksityisessä tilassa, johon ei mennä muuta kuin kutsun kera. Jos tällaisiin juhliin saapuu (ilman kutsua) on silloin kuokkavieras.
saa seurustelua osakseen, kirkko ei ole seurustelu paikka. Siitähän aloittajan purnaus alkoi.
Tapahtumissa ei tarvitse noteerata epämiellyttäviä kanssakulkijoita millään tavoin. Eikä heille tarvitse osoittaa suosiotaan.
Eihän tuossa aloituksessa misään seurustelusta mainittu sanallakaan.
Puoliäiti vain kummeksui exän käyttäytymistä, kun ei suostunut samaan kuvaan tyttärensä ja ex-miehensä kanssa hänen (äitin) sukulaisten pyynnöistä huolimatta.
Kuten tuossa jo mainittiinkin, on tässä keskustelussa menneet nyt "puurot ja vellit" perusteellisesti sekaisin.
kuvia halutaan itsestään otettavan. Siitä on turha ulkopuolisten purnata.
Taatusti tytöstä ja äidistään on kuva molemmilla muistona.
Hei kaikki. Jaksoin lukea ehkä muutama kymmentä viestiä kunnes tuli liian paha olo.
Aiheista tuli yksi kysymys mieleen: Kenen valinta nyxä on? Kuka ja miksi sen on hankkinut?
Pointtini on, että periaatteessa nykyisillä uusiopuolisoilla ei ole lapsen elämään periaatteessa mitään oikeutta. Se on eriasia miten asiat erikseen on sovittu, mutta LAPSI ei varmasti ole pyytänyt/valinnut uusia puolisoitaan vanhemmilleen. Siksipä näillä uusiovanhemmilla ei pitäisi olla osaa ja arpaa toisten lasten elämään (ellei siis toista ole sovittu/kutsua ym ole tullut). Se miksi omat vanhemmat eivät saa osallistua lapsensa tilaisuuksiin on hävytöntä ja anteeksiantamatonta käytöstä.
Siis ehdotukseni on, että nyksät olisivat niin fiksuja että tajuisivat järjestää aikaa itselleen juhlien ajaksi ja exät juhlisivat lastensa juhlia. Nyksät voi sitten järjestellä omiaan toiste. En minä vie nyksääni lasteni juhliin, sillä hän on ymmärtänyt tilanteen ja että se on ensisijaisesti lapsen juhla jota tämän vanhemmat ovat todistamassa/juhlimassa.
Eikös tällä järjestelyllä päästä hyvään lopputulokseen? Jää panettelut yms pois ja nyksät luultavasti tajuaa että mitä hemmettiä teen täällä kun kyse ei ole omasta lapsesta. Oli suhde lapseen siten millainen tahansa.
Jaa jäädä pois, onko se sitten oikea ratkaisu sekään.
Sitten pääsee eksät haukkumaan että ei välitä lapsesta kun ei edes rippijuhliin osallistunut.
Nyksänä olenkin huomannut että teit niin tai näin, aina väärinpäin!
Näin se vaan menee. Olet valinnut elämänkumppaniksesi aikuisen jolla on lapsia. Sinä olet välikädessä, valitettavasti. Mutta jos ihan oikein luit ajatuksen kanssa tuon viestini niin siinähän luki "ellei asiasta ole sovittu".
Muutoinhan sinulla ei ole osaa eikä arpaa... Ja se mitä sittenajatellaan välitätkö vai ei niin sen kai olet osoittanut omalla tavallasi. Nämä "perhetilaisuudet" ovat hankalia ja minun mielipiteeni, ei siis absoluuttinen totuus :-) on se että nyksät eivät osallistu jos kutsua ei erikseen tule... Sehän saattaa olla jo lapsellekin kiusallinen tilanne kun on sitä ja tätä ja kuka on ja ketä.... Lasten biologiset vanhemmat se vanha suku"homma" molemmilta puolilta mitä ennen eroakin oli kitkattomasti.. niin sillä revohkalla vaan... sitten muita juhlia omassa piirissä...
Mikä hinku nyksillä muuten on "ängetä" mukaan, jossa on lähes kaikki ventovieraita ja saattavat jopa katsella nenänvartta pitkin :-). Uusiosuhteissa on aina menneisyys mukana ja sen kanssa pitäisi oppia elämään ja hyväksymään faktat. Yksinkertaista.
Se nyksäkin on osa lapsen elämää, lapsen vanhemman uutena puolisona, osa tätä uutta perhettä. Nykyisell ä "uudella" puolisollako ei sitten mitään merkitystä lapsen elämälle? Kun se uusi niin kovin yrittää joustaa ja ottaa huomioon ja rakastaakin pitäisi?? Sitten vaan poistutaan takavasemmalle kun on merkittäviä juhlia tämän uusioperheen lapsen elämässä?
"sinulla ei ole sinne paikkaa tulla, läsnäolollasi ei niin väliä tai merkitystä, mielummin ole tulematta??" Hyvänen aika, MINÄ loukkaantuisin.
Kyllä voi olla ihmisten sokeus huipussaan ja uudet puolisot maan matoja, joita ei niin tarvitse ottaa huomioon, vaikka odotukset velvollisuuksista korkealla pidetäänkin.
Meidän perheessä ei onneksi eletä noin.
Eli jos minä äitinä järjestän juhlat lapselleni omassa kodissani niin pitäisikö minun laittaa nykyinen mieheni siksi aikaa pihalle, hän kun ei kuulu lapseni sukuun????
Ehei; meillä juhlivat KAIKKI vieraat sulassa sovussa, mieheni sukulaiset mukaan lukien!!!
Minulle ei tullut edes mieleeni että olisin jättänyt ex-mieheni avovaimon kutsumatta, hänhän kuuluu nykyisin ex-mieheni perheeseen.
Että tilanne oli noinkin hankala... Kirkkoon saa mennä kuka tahansa, sitä ei pysty kukaan estämään. mielestäni teit oikein kun menit konfirmaatioon!!! Noudatit lapsen pyyntöä! Ja myös oikein oli se että ette menneet juhliin. Toisaalta ihmettelen miksi isää ja mummoa ei sinne kutsuttu... Itsekkään en välittäisi tavata mieheni exää mutta lapsen takia pyrin olemaan hyvissä väleissä vaikka niskakarvat nouseekin pystyyn kun näkee exän... Olemme suht hyvissä puheväleissä, onneksi... saa nähdä miten meillä nuo juhlahommat aikanaan menee... voihan se olla että yhdessä leivotaan yms exän kanssa... saa nähä...
asioita toisistaan, ja väkisin tunkee itsensä toisten asioihin ja tekemisiin, täytyy sanoa, että ei ole sielua järjellä ravittu. Noin yksinkertaista asiaa, kuin toisten ihmisten perhejuhlat, miksi pitää pilata? Onko katekeruus nin syvälle juurtunut, että kun itsellä ei ole syytä juhlia, ei saa olla toisillakaan?
Kun on kyse tärkeästä juhlista, senne kutsutaan, ei sinne tulla kuokkimaan ja kutsumatta, vaikka kuinka tekisimieli, ja juhlat olisivat ihanat ja tarjottavaa riittää. Rippijuhlat ovat kutsuvieraille. Ja jos äiti juhlat järjestää, hän kutsuu sinne ihmiset, jotka sinne kuuluu tulla.
On tosi loukkaavaa. rötkeää, ja anteeksi antamatonta, mennä pyyhältää sinne kahvipöytään sotkemaan. Mitä ajattelit, vai ajattelitko mitään??
Nyt olisi sulla anteeksipyynnön paikka ja nöyrästi kontaten möyriä äidin eteen,ja korvata aihetuttama äidin pahamieli. Kiitän luojaa, ettei mulla ole tuollaisia tunkeilijoita ystäväpiirissäni. Huh, kaikkea sitä ihmiset kertookin, huh huh... luulis hävettävän.
Sinä se osaat sitten sielun ravita ainakin naurulla.
Eikä sulla ole ystäviä! Miten se sulta aina unohtuu?
Joo olen Lissun kanssa kerrankin samaa mieltä, ettei kutsumatta mennä...
Toi rötkeä -se oli kyllä hauska. Kiitos nauruista.
Mutta hei: sinä olet kirjoittanut tähänkin ketjuun jo useamman kommentin esittäen aina eri henkilöitä.
"Äidin puolestahan oli SAATU LUPA, että isä saa tulla kirkkoon, mutta ei pikkuveli eikä äitipuoli eli siis minä"
Koska tuollainen toive oli esitetty, teit vakavan etikettivirheen menemällä kirkkoon. Olisit kunnioittanut lapsen toisen vanhemman päätöstä jäädä pois ja koko episodilta olisi vältytty. Se mitä anoppisi sanoo tai jättää sanomatta on sitten kokonaan toisen tarinan aihe, mutta tuossa tilanteessa sinun ei ehdottomasti olisi pitänyt mennä. Kysymys kuuluu, miksi menit? Mitä ajattelit? Sinun motiivisi siis. Lapsi ei ole sinun ja äiti oli ehdottomasti ilmaissut toiveeksi vain perheenjäsenet, piste.
Olet nyksä ja sinun täytyy ymmärtää että miehelläsi on menneisyys johon sinä et ole kuulunut. Tähän menneisyyteen kuuluu miehesi lapset exän kanssa, ja siten juhlat pidetään kuten exät sopivat - ei niinkuin sinä tai anoppi sanoo tai toivoo. Sinun on ymmärrettävä asia ja oppia elämään sen kanssa.
käyttöön uuden nimimerkin? Kovin tuttua. ;)
Ellei näin ole, Ex-M/isällä (naispuolinen?) taitaa olla omassa erossaan vielä paljon käsiteltävää. Lähtikö puolisosi toisen matkaan?
Luepa vielä aloitus tarkemmin ennen kuin jatkat tuskasi kanavoimista. Äiti oli ANTANUT ISÄLLE LUVAN tulla kirkkoon. Juhlat eivät kuitenkaan olleet äidin, vaan lapsen, joka toivoi isän ja tämän uuden perheen osallistumista suureen päiväänsä.
Sinä olet nyt eksä ja sinun täytyy ymmärtää ettet enää kuulu puolisosi nykyisyyteen. Teillä on yhteinen menneisyys, kenties lapsi, joka myös kuuluu ex-puolisosi nykyisyyteen.
Sinun on ymmärrettävä se ja oppia nöyrästi elämään erosi kanssa.
itsellään ole mitään sananvaltaa asiaan? Jos tytölle tärkeät ihmiset(äitipuoli ja pikkuveli) ei olisi tullut edes kirkkoon niin miltä se olisi tuntunut? Kyllähän tietty rippikouluikäinen jo itsekin ymmärtää, että kuka se tarinan ääliö on, mutta täytyy muistaa tilanteen olevan ainutkertainen elämässä. Ripille päästään vain kerran ja on varmasti hirvittävää jos oma äiti pilaa päivän. Jotain rajaa äidinkin itsekkyydelle!
Jos äiti ei tajua, että tekee hallaa vaan itselleen niin sillehän ei voi mitään. Sille tosin pitäisi voida, että käyttää omaa tytärtään aseena.
Mitään etikettivirhettä ei ole tapahtunut, koska kirkkoon saa mennä kuka vaan. Siihen ei kenenkään kutsua tarvita. Toisaalta taas, olihan tyttö kutsunut äitipuolensa ja veljensä sinne...
Ihmettelet aloittajan motiivia. Eikö tuo ole päivänselvä? Tyttö kutsuu katsomaan konfirmointiaan ja äitipuoli menee. Hän siis kunnioittaa tytön toivetta, joka olikin oikein hienosti tehty.
Täällä on minua haukuta naikkoseksi, mielipuoleksi ja vaikka miksi, mutta sydämessäni tiedän tehneeni oikein mennessäni tytärpuoleni rippikirkkoon.
Minun ei seurakunnanjäsenenä tarvitse kysellä tyttären äidiltä lupaa saanko mennä seuraamaan julkista tilaisuutta, tässä tapauksessa jumalanpalveluksen yhteydessä ollutta konfirmaatiota.
Välittävä puoliäiti,
Nyt älä välitä saamistasi törkeistä vastauksista, kyllähän ne kertovat kirjoittajista aika paljon, ei muutkaan asiat taida olla heille helppoja. Ehkä heille ikä tuo sitä viisautta tai sitten aina on paha olla.
Sinulle ja perheellesi lämpöistä kesää!
Tuen sinua!
Pitänee muistaa, että useat yksinäiset eksät ikävöivät vielä entistä puolisoaan ja kanavoivat pahan olonsa 'nyksän' sättimiseen.
On myönnettävä, että uniset parransänkiset aamuhyväilyt ovat tuntuneet entistä makeammilta näitä juttuja luettuani... ;)
Mikä tärkeintä: oma parisuhteesi voi hyvin ja miehesi lapsi pitää sinusta. Mitä muuta voisi toivoa!
Aurinkoista ja lempeää kevättä.
Tulipa sitten tyypillisiä kommentteja.
Olen siis sitä mieltä, että lapsella on VAIN kaksi vanhempaa isä ja äiti (jos siis molemmat haluavat olla aktiivisia roolissaan). Nämä nyksät voivat olla puolisoilleen vaikka mitä, mutta toimivassa vanhemmuudessa he eivät ole sanahirviöissään "äitipuolia" tai muutakaan.
Miten vaikea se on nyksille: olette solmineet suhteen puolisoonne. Se kuinka hyviä kavereita olette lapsille on eri asia mutta ette te ole "äiti- tai isäpuolia". Jos siis lapsella läheiset suhteet molempiin vanhempiinsa.
Nyksät aitavat vaan sotkea lasten mieltä kuvittelemalla olevansa jotain muutakin - mutta ei se niin vain mene että astutte lasten elämään kun teitä huvittaa ja pois kun teitä huvittaa ja siinä välissä toimitte niinkuin teitä huvittaa.
Vanhemmuuteen kuuluu vastuu ja jos molemmat vanhemmat ottavat sen vastuun nyksät vain paapovat sitä puolisoaan ja ovat kavereita lapsille: thats it. Yksinkertaista jos sen niin haluaa olevan. Vai mikä voima ajaa nyksää "perhejuhliin". Luulisi fiksummankin tajuavan, että antaa sen lapsen ydinperheen olla yhdessä juhlien ajan. Eroissa saattaa olla paljon katkeruuttakin erinäisistä syistä johtuen: esim nyksä tullut "taloon" firman pikkujoulun panojen kautta rikkoen ydinperheen - olisiko kiitollinen paikka kohdata perhejuhlissa toinen osapuoli?
Syitä ja tapauksia on monia, mutta kuten aiemminkin kirjoitin jos sopimukset on ja pitää niin niiden mukaan mennään - riippumatta mitä nyksä tahtoo. Ja sitten mielellään ihan rakentavaa kommenttia ilman haukkumisia "Lissuksi" tai joksikin muuksi. Mietin vain nyksän motiiveja ja tarkoitusperiä ilmaantua paikalle jos tilanne esim yllämainitun mukainen.....
Vastasit ilmeisesti minun kirjoitukseeni, vaikken oikein ymmärrä miksi. Paha olosi kävi kyllä kirjoituksestasi selväksi. On ilmeistä, että olet joutunut tahtomattasi käymään eron läpi. Nyt peräät rakentavaa keskustelua, vaikkei oma kirjoituksesi kovinkaan rakentava ollut.
Miksi muuten nyksittelet, jos tuomitset lissuttelun? Vai onko "nyksä" sinulle entisen naisesi uusi mies, jota et sulata?
Minä olen puoliäiti. Sen nimityksen lapsi on itse minulle antanut, ja olen siitä ylpeä. En ole rikkonut kenenkään liittoa, kohtasin vapaan miehen, elämäni rakkauden. Liitto hänen kanssaan on ollut moninkertaisesti pitempi kuin aiempi liitto lapsen äidin kanssa. Lapsi itse ei muista aikaa, kun isä oli yksin.
Toivon, että tapaat vielä mukavan naisen ja saat tuntea kaipaamaasi rakkautta. Ei ole hyvä piehtaroida surussa liian pitkään.
Lähde ulos tuulettumaan, hanki kevennystä erotuskaasi. Siinä varmaankin sinulle nyt ensimmäinen rakentava ehdotus. "Nyksäasioita" sinun ei tässä vaiheessa kannattane enempää pohtia.
Suosittelen sinulle eropalstaa tämän uusperheen sijaan.
Mukavaa kesän odotusta.
En tietääkseni vastannut kenellekkään erityisesti, jatkoin vain keskustelua, mutta ilmeisesti osui ja upposi ;-)
Huomaan että vastauksia on vaikea saada tai rakentavaa keskustelua käydä ja ymmärränkin nyt sivun luonteen.....
Tarkoitus ei liene keskustella asiasta (ainakaan jos on eri mieltä toisen kanssa - haukutaan :-) ) ja lähetellään vaikka minne ja nimitellään vaikka miksi. Tämä asia tuli harvinaisen selväksi. Yhtään vastausta en saanut - toki huvittavia kommentteja tyyliin "lissu" ??? mikä sekin lienee ja syväanalyysejä katkeruudesta.
Tarkoitus oli tuoda perspektiiviä asioihin, mutta taisi olla aivan väärä foorumi kun noin herkistellään eikä otetakkaan kantaa ydinasiaan.
Se mitä kirjoitin oli mahdollinen skenaario siitä, mitä taustalla saattaa olla - ei siis liity mitenkään sinuun vaan yleisesti tähän keskusteluun. Koita ymmärtää eri skenaarioita mitä taustalla saattaa olla ja niiden aiheuttamia vaikutteita ihmisten käyttäytymiseen. Tällä tavalla voi saada uuden ulottuvuuden asioiden käsittelyyn ja jopa yksilöiden käyttäytymiseen.
Leikitään lisää: olet äitipuolena lasteni toisessapäässä (hypoteettiseti siis). Omaat täysin erilaiset eettiset ja moraaliset elämänarvot kuin minä ja "tuputat" (edelleen hypoteettiseti) niitä siellä päässä lapsille. Minä vuorostani koitan opettaa elämänarvoja täällä päässä parhaani mukaan. Kysymys kuuluukin, mikä oikeasti on sinun roolisi minun lasteni kasvatuksessa? (muista hypoteettiseti) Ja peräänkuulutan että molemmat lasten vanhemmat ovat aktiivisesti lastensa elämässä - minkä roolin otat? Kuuluuko sinulle roolia lasten elämässä? Miksi? Ja pliis älä nyt hermostu ja ala mollaamaan ja haukkumaan vaan koita pysyä asiassa...jos mahdollista :-)
kirjoittaa se sossun sopimus uusiksi kokonaan.
Eli lisätä kohta, jossa vanhemmat sopivat kaikki juhliin liittyvät jutut niin kauan kuin lapsi/lapset tulee täysi-ikäiseksi ja saavat itse päättää asioistaan.
Kohta kuuluisi näin: eronneiden puolisoiden osallistuminen alle 18 vuotiaan juhliin.
Olemme sopineet näin. Lapsen/lasten juhliin saavat osallistua vain heidän oikeat vanhemmat, ei nyksät eikä sisarpuolet.
tai
Olemme sopineet näin. Lapsen/lasten juhliin saavat osallistua vanhempien uudet puolisot ja sisarpuolet ja kaikki suvut.
tai
Olemme sopineet näin. Lapsen/lasten juhliin saavat osallistua vanhemmat ja uudet sisarpuolet, mutta eivät nyksät eikä nyksien suku.
Silloin erotessa on sovittu pelisäännöt, miten asiat hoidetaan ja silloin ei kenelläkään ole nokan koputusta asioista. Jos näitä sääntöjä ei noudateta määrätään noudattamatta jättämisestä 2000 € korvaus, joka maksetaan loukatulle osapuolelle.
Ookke, käyhän sitä joskus niinkin, että kommenttia pukkaa vain jonon jatkoksi. Kummastelin kuitenkin.
Kovasti mollaat keskustelun luonnetta, haukkumista ja herkistelyä ja samaan hengenvetoon toistelet sitä rakentavuutta. Se on minusta hieman outoa, ja antaa tunteen, että vastaan minä mitä tahansa, olet valmis teilaamaan sen. Lähden kuitenkin kanssasi leikkiin.
Minusta tuntuisi oudolta, että mieheni olisi tehnyt lapsen ihmisen kanssa, jolla olisi kovin erilaiset moraaliset ja eettiset arvot kuin hänellä itsellään (ja minulla). Meillä erot ilmenevät enemmänkin käytänteissä, makuasioissa ja aikatauluissa. Finessejä siis.
Ja vaikka minua nimitetäänkin puoliäidiksi (en muuten ole aloittaja), en ole ottanut äidin roolia. En myöskään pidä lasta idioottina, jonka voisi halutessaan aivopestä, "tuputtaminen" on minulle täysi mahdottomuus. Olen lapselle isän vaimo, jonka luona yleensä on mukavaa ja turvallista. Olen oma itseni, hän tietää virheeni ja myös hyvät puoleni. Hänen äitinsä on konservatiivinen, minä avarakatseisempi. Keskustelemme lapsen kanssa paljon, ja toki kerron mielipiteitäni asioista.
Meillä on oma valtakuntamme, johon lapsi tullessaan loikkaa mutkattomasti. Vertaisin sitä kaksikielisyyteen: äidillä puhutaan suomea, isän kanssa ruotsia. Toki siitäkin saa kehitettyä ison ongelman jos niin haluaa, ja toisille lapsille vaihtelu sopii, toisille ei.
Lapsen äiti (jolla oli tällöin itselläänkin jo uusi perhe) yritti aluksi säädellä meidän elämäämme, mutta mieheni oli lujana. Moninaisten inkvisitiosessioiden ;) jälkeen äiti itsekin huomasi, että lapsi oli palatessaan iloinen ja tyytyväinen ja alkoi ajan mittaan luottaa minuunkin. Onneksi hän on ensisijaisesti äiti ja ajattelee lapsensa parasta, ei mahdollista omaa katkeruuttaan. Hatunnoston paikka.
Minä olen lapselle yksi roolimalli muiden joukossa, luotettava ja hieman boheemi aikuinen – mielestäni terveellinen tuttavuus taiteelliselle ja lahjakkaalle lapselle.
Uskon enemmänkin vapaaseen valintaan ja omien lahjojen käyttöönoton maksimoimiseen kuin tuputtamiseen ja valmiiksi pureskeltuun tulevaisuuteen kasvatuksessa.
Uudet pitkäaikaiset puolisot tulevat jättämään jälkensä lapsiin, varsinkin jos aikuisten suhde on hyvä ja lämmin. Minusta se on hienoa.
Jos taas kyseessä ovat täysin toisistaan poikkeavat puolisot ja arvomaailmat, väkisinkin tulee mieleeni että jompikumpi liitoista on ollut suuri virhe. Kumpi – ehkä molemmat – sen tietää vain puolisoa vaihtanut. Näissä tapauksissa lapset saattavat joutua kiistakapuloiksi ja sovittelijoiksi, ikävä kyllä.
Että tämmöistä hymistelyä. :)
Se on päivänselvää.
ole sinun päässäsi, jos olet mies?!
Tulipa selväksi, että sinä olet nainen, ex-sellainen, ja kirjoitat siitä näkökulmasta. Mielipiteitäsi en lyttää, mutta miksi tekeydyt mieheksi?
Olen samaa mieltä, äitipuolia ei ole olemassakaan, se on vain kuviteltua ja keksitty ajatus, että luulee olevansa toisten lapsille "äiti"?! Lapsellahan on äiti ja isä, ei voi olla muita äitejä ja isiä.
Jos lapsi asuu toisen vanhemman luona, se on hänen koti, lapsella ei voi olla kahta kotia.
Olen siinä ihan samaa mieltä että nyksät tahallaan haluavat sotkea toisten perheiden asiat, puuttumalla joka asiaan, mikä heille ei kuulu. Jos miehen ex vaimo puuttuisi nyksien lasten asioihin ja heidän elämään, siitä syntyy mieletön metakka!!! Millä oikeudella he puuttuvat toisten perheiden asioihin? Kun exät puolustaa omia lapsiaan, heitä haukutaan hulluksi ja häiriköiksi, ainoastaan nyksillä on joku kummallinen oikeus!
Kiitän luojaa, että tein selväksi ex miehelle, että hänen tulevat ja menevät eivä sitten kuulu meidän elämään, onneksi!
ja sulla ne korkokannatkin tietty kopsuu????sama lyyli.
Kurjaa että et voi nähdä oikeutta ja kannustat ihmisiä pahuuteen. Jos sinusta on hienoa tehdä vastoin äidin tahtoa, ja olla ylpeä siitä, että jollain ei päässä sen vertaa ole järkeä, niin surullista että olet sillä tiellä.
Tuntuu että tahallisesti kun tekee päin vastoin ja ylpeilee siitä että saa pahoitettua ja loukkaantumaan syvästi, sekä pilaamaan toisten juhlan, ei voi kuin sääliä. Jos kunnioitusta ei ole annettu, ei sitä voi ymmärtääkään. Toisten ilo ja onni onhelppo särkeä, mutta ei siitä pidä olla ylpeä, sillä suurempaa pahuutta ei voi olla.
ex-mieheni nyksä pahoittaa mieleni joka jumalan päivä, ei vain juhlapäivisin....
tapahtuivat äidin kotona jossa isä ei nykyisen kanssa ollut mukana? Kylläpä äidit vähästä hermostuu, onhan kirkko täynnä ihmisiä mutta silti taisi äiti vain nähdä ex miehensä ja nyksän. Voi äiti parkaa, jonka omalla uudella miehellä on äidin mukaan oikeus osallistua tyttären juhliin mutta biologisella ei, missä se oikeus on?
Kun itsellesi joskus tulee mielipahaa tuottavia asioita, ja joku pilaa sinulle tärkeitä juttuja, ihan vaan kiusaksi, ehkä opit sitten ymmärtämään, mitä on kunnioitus. Jotkut eivät opi edes kantapään kauttakaan, eivät mitenkään, sillä heille elämä on saada toisten elämä sekaisin. Siitä nauttii ne, joilla ei ole omaa elämää.
lapselle kun ajattelee vain itseään. Lapsenko tarvitsee saada surupuseroon vain sen takia kun hänen äitinsä ei siedä nyksää. et ollenkaan ajattele lapsen tarvetta, jos lapsella on hyvät välit tähän nyksään, niin miksei nyksä kirkkoon saa mennä lapsen kutsumana, on se kummaa kun ette oman vihanne takia pysty näkemään kuinka lasta satutatte, lapsihan tossa välikädessä on, lapsella on tulevaisuus edessä ja voi hyvinkin kärsiä tästä, mitä jos hän haluaa pitää välit nyksään? oletko sitä ajatellut?
Eikä sitä olekaan ihan vähän.
Rauhoittavat lääkkeet voisivat auttaa!
että sinut eknoorattiin täysin. Sen olit ihan ansainnut!
"Kovasti mollaat keskustelun luonnetta, haukkumista ja herkistelyä ja samaan hengenvetoon toistelet sitä rakentavuutta. Se on minusta hieman outoa, ja antaa tunteen, että vastaan minä mitä tahansa, olet valmis teilaamaan sen. Lähden kuitenkin kanssasi leikkiin." - Kukin taaplaa tyylillään, mutta ei minun lapseni kanssa.
"Minusta tuntuisi oudolta, että mieheni olisi tehnyt lapsen ihmisen kanssa, jolla olisi kovin erilaiset moraaliset ja eettiset arvot kuin hänellä itsellään (ja minulla)." - Minusta tuntuisi oudolta lapsen tekeminen miettien minkälainen hänen tuleva puolisonsa on moraalisilta ja eettisiltä arvoiltaan :-). Exän arvot tunnen.
"Hänen äitinsä on konservatiivinen, minä avarakatseisempi. Keskustelemme lapsen kanssa paljon, ja toki kerron mielipiteitäni asioista." - Nämä ovat niitä vaarallisia asioita jos keskustelut menevät elämänperusarvoihin.
"toisille lapsille vaihtelu sopii, toisille ei." - en toivoisi lapseni olevan koekappale josta vieras päättää sopiiko hänelle vaihtelu vai ei.
"Minä olen lapselle yksi roolimalli muiden joukossa, luotettava ja hieman boheemi aikuinen – mielestäni terveellinen tuttavuus taiteelliselle ja lahjakkaalle lapselle." - Tämä on se uuden ihmisen ajattelua. Entäpä jos boheemisuus ei ole arvostettu lapsen kasvatuksessa ja ajattelussa? Saattaisiko nuori lapsi hämmentyä?
"Uskon enemmänkin vapaaseen valintaan ja omien lahjojen käyttöönoton maksimoimiseen kuin tuputtamiseen ja valmiiksi pureskeltuun tulevaisuuteen kasvatuksessa." - Ja entäpä jos lapsi on kasvatettu toisenlaiseen maailmankatsomukseen? Katsotko olevasi oikeutettu puuttumaan lapsen kasvatukseen ja vaikkapa maailmankatsomuksen muuttamiseen?
Edelleen peräänkuulutan motiiveja sinulle vieraan lapsen kasvatukseen omista lähtökohdista, mahdollisesti riippumatta siitä miten lasta on kasvatettu ja ohjattu ja opastettu..jopa ilman paapomista.
Kuten varmasti huomaat asiat eivät ole yksinkertaisia ja minä en todellakaan halua kenenkään muun kasvattavan lapsiamme kuin heidän äitinsä tai isänsä.... uudet puolisot voivat myötäillä kasvatusmetodeja ja periaatteita.... mutta ei tuputtaa omiaan... sillä voihan olla että nyt nyksä.. kohta exä... mikä sinun roolisi silloin olisi lapselle..tai hänen kehitykselleen? Keskittykää puolisoina toisiinne... antakaa vanhempien hoitaa lasten hyvinvointi.. sillä he eivät ole pyytäneet uuttä isää tai äitiä... he vain huomaavat tuollaisen olevan nyt kuvioissa... mutta kauanko aikaa?
olet mies, niin noilla periaatteilla et taida koskaan uutta elämänkumppania vierellesi saada!
Voi sitä katkeruuden määrää,mikä täällä velloo.Olisi itselläkin syytä olla vaikka koko loppuelämä katkera,jos siihen haluaa jämähtää.Kuka teistä on jäänyt viiden lapsen yksinhuoltajaksi,kun nuorin on muutaman kuukauden ikäinen.Mies muutti pois kotoa,toinen nainen kyseessä.Aikoinaan selviteltiin nämä asiat ja surut on surtu ja itkut itketty.Lapseni juhliin pääsevät isä ja hänen uusi vaimonsa,isän sukulaiset ja kaikki läheiset.Onko vain niin vaikeaa ajatella asiaa lapsen kannalta?
Olen samoilla linjoilla kanssasi ja jokaiseen vastaukseen olen vastannut juuri samoin linjoin kuin sinäkin.
Kamalaa kun ei jättää sitää vihaa edes yhdeksi päiväksi ja kummaa on että suostuu elämään noin vihaisena, pitäisi jatkaa vaan elämää eteenpäin
Olet varmaan hyvin pärjännyt kun sulla on noin loistava asenne, eli toivotan hyvää kevään jatkoa sinulle :D
Vastaan nyt vielä lainauksen lainauksilla. Tuntuu kylläkin, ettet edes lukenut tekstiäni, mikä tilanteesi huomioon ottaen lienee ymmärrettävää. "Huomaan että vastauksia on vaikea saada tai rakentavaa keskustelua käydä ja ymmärränkin nyt sivun luonteen..... " vastauksesi jälkeen en voi muuta kuin olla kanssasi samaa mieltä.
"Kovasti mollaat keskustelun luonnetta, haukkumista ja herkistelyä ja samaan hengenvetoon toistelet sitä rakentavuutta. Se on minusta hieman outoa, ja antaa tunteen, että vastaan minä mitä tahansa, olet valmis teilaamaan sen. Lähden kuitenkin kanssasi leikkiin." - Kukin taaplaa tyylillään, mutta ei minun lapseni kanssa.
– Kuka tässä lapsesta on puhunut? Puhuin sinusta ja kanssasi keskustelemisesta, jota kovasti peräänkuulutat. Silmälaput pois silmiltä, pariton isä!
"Minusta tuntuisi oudolta, että mieheni olisi tehnyt lapsen ihmisen kanssa, jolla olisi kovin erilaiset moraaliset ja eettiset arvot kuin hänellä itsellään (ja minulla)." - Minusta tuntuisi oudolta lapsen tekeminen miettien minkälainen hänen tuleva puolisonsa on moraalisilta ja eettisiltä arvoiltaan :-). Exän arvot tunnen.
– Erikoinen näkökanta. ;) Tarkoitin, että oletettavasti valitsee valitsee uuden miehen omien eettisten arvojensa mukaan, jotka lienevät samoja kuin sinullakin? Jos hän taas ottaisi uuden puolison, joka olisi kanssasi täysin eri linjoilla, jompi kumpi teistä oli virhearvio.
"Hänen äitinsä on konservatiivinen, minä avarakatseisempi. Keskustelemme lapsen kanssa paljon, ja toki kerron mielipiteitäni asioista." - Nämä ovat niitä vaarallisia asioita jos keskustelut menevät elämänperusarvoihin.
– Salli minun nauraa. Minun avarakatseisuuteni on vaarallista!
"toisille lapsille vaihtelu sopii, toisille ei." - en toivoisi lapseni olevan koekappale josta vieras päättää sopiiko hänelle vaihtelu vai ei.
– Meillä sen päättää lapsi, ei kukaan vieras.
"Minä olen lapselle yksi roolimalli muiden joukossa, luotettava ja hieman boheemi aikuinen – mielestäni terveellinen tuttavuus taiteelliselle ja lahjakkaalle lapselle." - Tämä on se uuden ihmisen ajattelua. Entäpä jos boheemisuus ei ole arvostettu lapsen kasvatuksessa ja ajattelussa? Saattaisiko nuori lapsi hämmentyä?
– Määrittele boheemi. Ja muuten, minä olen vanha ihminen. Sinun tapauksessasi on selkeää, että sinä hämmennyt kovin vähästä. Älä laske lastasi automaattisesti samaan ryhmään, vaikka sinun geenejäsi kantaakin.
"Uskon enemmänkin vapaaseen valintaan ja omien lahjojen käyttöönoton maksimoimiseen kuin tuputtamiseen ja valmiiksi pureskeltuun tulevaisuuteen kasvatuksessa." - Ja entäpä jos lapsi on kasvatettu toisenlaiseen maailmankatsomukseen? Katsotko olevasi oikeutettu puuttumaan lapsen kasvatukseen ja vaikkapa maailmankatsomuksen muuttamiseen?
– Lukemisessa hankaluuksia? En tuputa, kuten sinä. Esittelen mahdollisuuksia, kuten kaikki muutkin hänen tärkeät aikuisensa. Hän itse tekee valinnat.
Edelleen peräänkuulutan motiiveja sinulle vieraan lapsen kasvatukseen omista lähtökohdista, mahdollisesti riippumatta siitä miten lasta on kasvatettu ja ohjattu ja opastettu..jopa ilman paapomista.
– Lapsi ei ole minulle vieras.
Kuten varmasti huomaat asiat eivät ole yksinkertaisia ja minä en todellakaan halua kenenkään muun kasvattavan lapsiamme kuin heidän äitinsä tai isänsä.... uudet puolisot voivat myötäillä kasvatusmetodeja ja periaatteita.... mutta ei tuputtaa omiaan... sillä voihan olla että nyt nyksä.. kohta exä... mikä sinun roolisi silloin olisi lapselle..tai hänen kehitykselleen? Keskittykää puolisoina toisiinne... antakaa vanhempien hoitaa lasten hyvinvointi.. sillä he eivät ole pyytäneet uuttä isää tai äitiä... he vain huomaavat tuollaisen olevan nyt kuvioissa... mutta kauanko aikaa?
– Puhut jatkuvasti vain omasta tilanteestasi. En näe järkeväksi jatkaa tätä monologia kanssasi. Toivon, että tilanteesi alkaa helpottaa ja pystyt keskittymään ex-puolisosi sijasta omien lastesi hyvinvointiin.
Parahinta jatkoa.
Oli sille naikkoselle täysin oikein, että lapsistaan ylepä, ihanin mimmi eknoorasi rötkeän nyksän!
"Ex-M/isää". Sylttytehtaalla, parittoman isän kanssa? ;)
Kirjoitin tämän aloituksen jotta te ihmiset menisitte hiukna itseenne ja miettisitte asioita.
Ensinnäkin minun ei tarvitse pyytää keneltäkään lupaa, jos menen julkiseen laitokseen, tässä tapauksessa kirkkoon, enkäkatso tuolloin olevani mikään tunkeilija!!
Toiseksi, tässä keskustelussa on nyt unohdettu kokonaan muutamat tyttärelle tärkeät henkilöt: isä, jonka luona tytär lähes puolet ajastaan viettää ja joka on hoitanut isän velvollisuutensa muutenkin kuin vain maksamalla elatusmaksut.
Pikkuveli, joka on niin ikään erittäin kiintynyt isosiskoonsa ja joka tulevanakin viikonloppuna lähtee yökyläilemään isosiskonsa kanssa serkkujensa luo.
Mummo, joka on tyttären ollessa pieni, toiminut ex miniälleen lapsenhoitoapuna aina kun on tarvittu ja ON YHÄ EDELEENKIN TEKEMISISSÄ ex miniänsä (tyttären äiti)kanssa.
Kummitäti, joka niin ikään on tyttären kanssa lähes viikottain tekemisissä, asuvathan he samalla paikkakunnalla ja tytär kulkee kummitätinsä luona kylässä mutenkin kuin vain meidän kanssa..
Te kaikki jotka olette kritisoineet meidän osallistumista konfirmaatioon, oliko teistä todella oikeutettua se että äiti vetää herneen nokkaan jos tyttären kutsusta isä, isän uusi vaimo, pikkuveli, mummo ja kummitäti saapuivat kirkkoon seuraamaan meille kaikille niin tärkeän tytön konfirmointia.
Hyvää kevään jatkoa teille kaikille!
Nyt lopetan tämän keskustelun kommentoinnin!
toivotan lämpimästi ja vilpittömin mielin teille hyvää kesää ja onnellista elämää :D
mihinkään katoa. Säälittävää on vastoin juhlienpitäjän tahtoa paikalle tulla.
lopeta jo
vaan kirkkoon ja sinnehän on vapaa pääsy vaikka kadunmiehellä.
Mutta piti JUURI SINÄPÄIÄVÄNÄ mennä! Pääset julkiseen laitokseen, kirkkoon joka sunnuntai, mutta kiusataksensi lapsen äitiä menit vartavasten tiettynä päivänä.
Ei voi olla sattumaa,vaan täysin harkittua kiusantekoa. Puolustuspuheesi ei näytä tehoavan, teit väärin ja myönnä se, jotta syyllisyytesi edes hieman laantuu. Voisit myös pyytää lapsen äidiltä anteeksi käytöstäsi.
lopeta jo, asia on jo loppuun käsitelty
kyllä tytärpuoltaan voi mennä katsomaan, sitä ei kukaan estä. Miksi äidin pitää olla niin ahne että haluaa tyttären vaan itselleen eikä välitä että muihin sattuu. ja tässä tapauksessa tyttäreen, isään, isän puolisoon, mummoon ja kummitätiin sattui vain ja ainoastaan äidin takia. Edelleen painotan kyse oli LAPSEN JUHLASTA, JOS LAPSI HALUAA NÄHDÄ RAKKAIMPANSA KIRKOSSA NIIN SE SALLITTAKOON LAPSELLE, ÄITI MENKÖÖT HELVETTIIN JOS EI SITÄ PIENTÄ TOSI ASIAA TAJUA,
Eikä tässä ollut kyse ahneudesta ja kuka on kenenkäkin, hyvä ihminen!
Kyse oli lapsen juhlasta, johon äiti ei halunnut ex miehen naista mukaan! Kirkkoon pääsee joka sunnnuntai, mutta kiusatakseen oli pakko mennä juuri tiettynä päivänä kuokkimaan, kun tiesi loukkaavansa äitiä. Ihminen tekee sitä minkä tietää satuttavan toista, sillä toisen loukkaaminen ja kärsimys on joistakin kivaa.
TUSKINPA ISÄNSÄ NANEN OLI LAPSEN RAKKAIN??? heh... Kyllä se on oma äiti ja isä, jos muuten on on kyse jo manipuloinnista.
Miten se on vaikea kenties sinun kuvitella että äitipuoli voi olla lapselle myöskin rakas?
Esimerkkinä vaikka tämmönen tapaus: äiti on alkoholisti, kohteli kaltoin lastaan, vanhemmat erosivat ja isä otti lapsen itselleen, isä löysi uuden puolison joka kohteli ja antoi sitä mitä biologisen äidin pitäisi lapselleen antaa, nyt tämä lapsi rakastaa ja välittää enemmän äitipuolesta kuin biologisesta äidistään. tulee sitten konfirmaatio, oletetaan että äidi on jonkin verran selviytynyt alkoholismistansa ja ei hyväksy sitä että tämä äitipuoli kirkkoon tulee, koska hän ei ole lapsen äiti.
Missä se raja kulkee? Et sinä voi tietää ap:n mainitseman äidin ja tyttären välejä minkälaiset ne on, et myöskään tiedä kuinka paljon tytär on äitipuolensa kanssa tekemisissä.
Miksi mennä pahoittaa lapsen mieli, lapselle pitää takaa onnellinen juhla ja jos hän nyt olisi halunnut äitipuolensa paikalle niin miksi ei, ei ole kyseessä äidin tunteet tai että hänen päivänsä pilataan vaan lapsesta, sinä jatkuvasti unohdat sen, lapsen tunteet, vai eikö lapsen tunteilla ole mitään väliä
Ja tuosta esimerkistäni, kun luit sen, voitko tosissasi sanoa että äitipuolen ei saisi mennä lapsen konfirmaatioon vaikka hän olisi enemmän äiti ollut kuin oma äiti?
Ja onse kummaa todella kummaa, vaiko tytär äidin vain, ei tytär ole omaisuutta ja muistaakseni hedelmöitykseen tarvitaan kaksi niin mites isä?
Äidin uusi puoliso saa kaiken mitä biologinen ei saa? uusi puoliso saa osallistua äidin puolelta mutta isän puolelta ei? Outoa käytöstä sanon minä
Kun omilla lapsillani on konfirmaatio, heidän juhliinsa kutsutaan KAIKKI heidän elämssään olevat ihmiset, rakkaat sellaiset, johon lukeutuu oman sukuni lisäksi, puolisoni suku, lasteni isän suku ja myös lasten isän puoliso, koska hän kuuluu lasteni elämään, sillä mitä minä kenties tunnen näitä ihmisiä kohtaan ei kuulu tähän ollenkaan, he kuuluvat lasteni elämään ja sillä siisti.
Se on pelkästään plussaa kuinka monta rakastavaa ihmistä lasteni elämässä on.
tähän tapaukseen! Mitkään vertailut ei pulusta tätä tapausta! Tässä äiti oli hyvä. Äiti halusi järjestää unohtumattomat juhlat, ainutlaatuise juhlat lapselleen. Sitten tulee joku pilaamaan ja kuokkimaan, vaika varmasti tiesi ettei ollut tervetullut, koska ei kutsuttu!
eihän äiti kirkossa niitä järjestänyt, ja jos nyksän näkeminen kirkossa sen mitä konfirmaation ajan mitä se nyt kestääkään niin pilaa hänen juhlansa(huom huomaa hänen, mitä nyt lapsesta eikö niin, äiti taisi olla juhlinnan aiheena) niin onpa siinä äiti, eihän nyksä kahvikutsuilla ollut eihän, ei hän sinne tuppaantunut.
Sääliksi käy sinun lapsiasi, sori vaan, koita sä ny unohtaa se vihasi
katkerat eksät niin yrittää kovasti nyt taas
LÄLÄLÄLÄLÄLÄÄÄÄÄÄÄ
niitä ex miehen lumpparoita! Juhlittiin ihan rauhassa. Ex mies oli ja istui minun vieressäni, käsi kädessä!;) Meillä kunnioitettiin lapsia, eikä kuokkavieraita siedetty. Ne tulivat jotka kutsuttiin.
on meidän rakas LISSUMME
vai että käsi kädessä, voi jessus, jatka haaveilua
ja yksi huomautus "niitä ex miehen lumpparoita"
tuota onko 1 ainoa nainen, miehen elämässä jo 10 vuotta puolisona ollut niin "niitä ex miehen lumpparoita"
Sinä et sitten millään kykene päästää irti eli jatka vaan haaveiluasi, olet säälittävä
kanssasi aivan samaa mieltä.Meidän kesäiset rippijuhlat menevät todennäköisesti ongelmitta omalla painollaan,kaikkien sukulaisten ollessa paikalla.Osaan siitä olla kiitollinen tämän keskusteluvyöryn jälkeen.
kun ei muuten tule myönteistä palautetta... sälittävää! Mee hoit.... heh hee....
etkö voi myöntää sitä että meitä on jotka ajattelevat samalla tavalla kuin ap.
Mene hoitoon lissu, ei tätä sun valitusta jaksa täysjärkinenkään(nähtävästi en ole täysjärkinen, siihen sä vetoat vastauksessasi, mä kun jaksan lukea näitä sun valituksia ja nauran kovaan ääneen niin tehdessäni :) )
Kauhistuttaa vaan teidän katkeruutenne.Lapsesta mitään väliä.
samaahan mäkin olen yrittänyt sanoa, sääliksi käy lasta
lissu voi käsittää, että tänne kirjoittelee useampikin.
Itse kun raapustaa joka väliin aivan samoja juttuja.
Kirjoitustyyli ja sanavalinnat paljastavat paljon.
Vai mitä mieltä Ex-m/isä on..?
Eihän tuollainen inkuttaminen ole aikuiselle(?) normaalia käytöstä, mutta eivät ole nuo ajatuksetkaan esim. että vain äiti omistaa lapsensa.
Tästä ketjusta huomaa kuinka katkeria jotkut ovat entisille puolisoilleen. Mikseivät he ota itseään niskasta kiinni sen sijaan, että viettävät netissä tuntitolkulla päivässä ilman mitään elämää.
Kyllähän sellaisesta pää pehmenee jos vain mennyttä haikailee ja kadehtii miehensä uutta rakasta.
Tekeehän sekin vainoharhaiseksi, kun ei uskalla päästää lapsiaan äitipuolen lähelle siinä pelossa, että lapset pitävätkin hänestä enemmän kuin biologisesta äidistään!
Ja otetaan huomioon että lapsen äidillä on jo uusi puolisokin,
nyksät tuo lapsen paras ole mielessä. vanha klisee jolla muka puolustelette tekojanne ja saatte pahansuopeudessanne sen äitin näyttämään syylliseltä vaikka mihin. sori ei ole menny läpi vuosiin, ei mee läpi sossuntantoilekkaan vaikka kuin yrität tehdä musta sitä pahaa...en omista niitä korkokenkiä, mutta ei se musta äitinä huonoa tee. se aamusänkes vieressä on jo sun, en minä sitä kuule takas ole haluamassa, jos ymmärtäisit sen jo vihdoinkin...
Lisää, haluan päästä taas nauramaan sen verran huvittava juttusi oli joten tee palvelus ja kerro lisää. Kiitän etukäteen!
"nyksät tuo lapsen paras ole mielessä. vanha klisee jolla muka puolustelette tekojanne ja saatte pahansuopeudessanne sen äitin näyttämään syylliseltä vaikka mihin. sori ei ole menny läpi vuosiin, ei mee läpi sossuntantoilekkaan vaikka kuin yrität tehdä musta sitä pahaa...en omista niitä korkokenkiä, mutta ei se musta äitinä huonoa tee. se aamusänkes vieressä on jo sun, en minä sitä kuule takas ole haluamassa, jos ymmärtäisit sen jo vihdoinkin... "
Eli sinun mielestäsi sitten minä voin huoletta unohtaa sen että lapsen oma äiti huutaa,läpsii ja haukkuu lastansa, selvä. Kiitoksia kun teit selväksi, kerron tälle äidille että hän saa biolgisena tehdä mitä huvittaa
Mun ei tarvitse puolustella mitään, mä en rikkonut kenenkään avioliittoa/avoliittoa . Eksä teki sen kuule ihan itse. Mä en ole haluamassa mieheni lapselle äidiksi, mulla on omat muksut sitä varten, äitipuoli voin minä olla ja tähän päivään mennessä koittanut huolehtia lapsipuolestani mutta sinä osoitit että se ei ole minun tehtäväni niin annetaan lapsen äidin sit jatkaa, koskakohan tulee taas lastensuojelusta soitto meille...tullut jo kerran. että kiitos että osoitit minulle paikkani
eiköhän ne selvitä sen asian siellä sen läpsivän äidin kanssa, vai sinäkö sinne päivittäin rimpauttelet???
että pystymmekö ottamaan lapsen meille, äidillä on yksinhuoltajuus, puhelimessa sanottiin että jos emme kykene lasta ottamaan niin seuraavaksi otetaan huostaan. Ja tietenkin me otimme hänet
kuule pilkka yleensä osuu omaan nilkkaa ja pata kattilaa soimaa oletko näitä kuullut?
Eli jos olen nyksä niin saa sitten vai laittaa tuollaisia kommenttejako "vai sinäkö sinne päivittäin rimpauttelet???"
Älä viitsi ruveta haastaa riitaa
kysyimpä vain kysymyksen. Miksi noin reagoit?Hmm.
Kivoja sananlaskuja, yleensä itse käytän "katso peiliin" ja "sitä saa mitä tilaa". Kivoja nekin.
Täällähän voi kommentoida kuka vaan ja mitä vaan, vai kuka täällä niistä päättää? hmmm. taas.
täällä saa olla varpaisillaan koko ajan ja mietittävä tarkkaan mitä sanoo
vähän miettiä niitä sanomisiaan....
sun miehesi tyttären rippijuhlat ovat kuin kopio mun mieheni tyttären rippijuhlista viime vuonna! :)
Mieheni sai kutsun sekä kirkkoon että juhliin, no hän on jo kauan sitten päättänyt että hän ei sen haaskan (ex vaimon) luo, ikinä enään mene. Mutta minun olisi pitänyt pysyä poissa. Mieheni päätti että joko lähdetään mollemmat tai sitten ei kumpikaan.
Kirkossa käytiin, molemmat. Annettiin kukkaset ja lahjan ja tytär oli onnellinen kun oltiin MOLEMMAT näyttäneet että hänellä on väliä.
Kyllä se exä näytti kiukkuiselta mutta sillä ei ole mitään h*****in väliä mitä exä on mieltä!! Tytär siinä on tärkein. Juhliin ei olltais menty vaikka olis maksettu.
Nyt näin vuotta myöhemmin tytär on meille molemmille läheisempi kuin ikinä ja hän on monesti sanonut kuinka iloinen on kun tultiin kirkkoon.
Tänä vuonna on myös tuuli kääntynyt. Exä kun haluaa pitää tyttärelleen valmistujaset mutta tytär kieltäytyy niistä mikäli me molemmat mieheni kanssa ei sinne tulla. Mieheni ei vieläkään millään ehdoilla suostu lähtemään exänsä luo, joten nyt on exältä ruvennut satelemaan sekä soittoja että textareita meille molemmille pyydellen anteeksi hänen aikaisempia sanoja ja tekimisiä...
Näin se maailma muuttuu. :)