Totta, uskokaa pois. Täällä on niin monenlaisia tarinoita existä ja nyxistä, heidän välisistä riidoistaan sun muista, että ajattelin kirjoittaa oman tarinani, josta saa vapaasti ottaa mallia. Ei tietysti tule onnistumaan kaikilla, mutta tässä ajattelemisen aihetta ainakin... asioita voi hoitaa niin monella tavalla.
Meidän exä (miehen siis)on mahtava tyyppi. Ihan ensitapaamisesta (14v sitten)lähtien hän on hoitanut/sopinut minun kanssani kaikki heidän lapsiinsa liittyvät asiat (isä kiireisenä miehenä tästä tosi tyytyväinen) ja homma on toiminut erittäin hyvin. Siinä osoitettiin, että minulla on myös oma tärkeä paikka perheessä ja sen olen halunnutkin ottaa. Rakastan heidän lapsiaan yhtäpaljon kuin omiani. Lapset ovat keskenään "siskoja ja veljiä", nytkin vielä vaikka kaikki asuvat jo omillaan.
Tässä samalla toivon, että exät ottaisitte nyxät samalla tavalla huomioon, mitä minä olen saanut
kokea.Alkuele voi kantaa koko elämän.
Kiitos exä! (vaikka tämänhän jo tiedätkin)
Meidän exä (miehen siis)on mahtava tyyppi. Ihan ensitapaamisesta (14v sitten)lähtien hän on hoitanut/sopinut minun kanssani kaikki heidän lapsiinsa liittyvät asiat (isä kiireisenä miehenä tästä tosi tyytyväinen) ja homma on toiminut erittäin hyvin. Siinä osoitettiin, että minulla on myös oma tärkeä paikka perheessä ja sen olen halunnutkin ottaa. Rakastan heidän lapsiaan yhtäpaljon kuin omiani. Lapset ovat keskenään "siskoja ja veljiä", nytkin vielä vaikka kaikki asuvat jo omillaan.
Tässä samalla toivon, että exät ottaisitte nyxät samalla tavalla huomioon, mitä minä olen saanut
kokea.Alkuele voi kantaa koko elämän.
Kiitos exä! (vaikka tämänhän jo tiedätkin)
Vastaukset 8
Vanhimmat
taas ei voi sietää lapsiani ja ei viitsi pitää mölyjä mahassaan, joten ei tommonen systeemi toimis meillä ikikuuna päivänä, ei nyt eikä koskaan. Ja en ole katkera mistään, tiedoks vaan.
Tuollaista suhdetta pitäisi pitää tavoitteena mutta ainakaan vielä en siihen kykene. En edes halua nähdä miehen nyksää enkä olla hänen kanssaan missään tekemisissä. En haluaisi tavata edes eksäänikään mutta lasten takia on pakko. Lasten takia pitää olla myös asiallisissa väleissä.
Jotenkin minun on vaikea hyväksyä eksän ja naisensa tapaa toimia. Mieheltä olisin odottanut että hän puhuu minulle, eroaa ja vasta sitten aloittaa suhteen. Mutta ei; ensin salasuhde ja esitteli nyksän esikoiselle ennenkuin minä tiesin hänestä vielä mitään. Sitten muutto kotoa suoraan nyksän luokse mutta eroa ei kuitenkaan saanut haettua. Odotin ja odotin, lopulta minun oli toimittava ja se ero haettava. Ja tietenkin myös maksettava. Joten katkera olen, sen myönnän kyllä. Odotin aikuisilta, keski-ikäisiltä ihmisiltä ihan toisenlaista käytöstä. Mutta ilmeisesti se rakkaus vie viimeisetkin järjenhippuset mennessään. Siinä unohtuu koko entinen elämä, jopa lapsetkin. Ja se on minusta kyllä valitettavaa. Lapset kuitenkin kaipaavat isää ja haluaisivat tavata isää niin usein kuin mahdollista. Isällä ei vain ole enää aikaa lapsille kuin hyvin, hyvin harvoin.
Hei ex-vaimo!
Olet kokenut erosi varmaan sillä karmeimmalla tavalla, jota ei toivoisi kenellekkään, olen pahoillani siitä. Se miksi sanoin sinua vahvaksi naiseksi, johtuu siitä että sanoit "vielä en siihen kykene", eli jätit tilanteelle kuitenkin mahdollisuuden, se on uskomatonta se, kaiken kokemasi jälkeen. Ex-miehesi löytää kaiken vielä edestään, joku päivä..Toivon sinulle ja lapsillesi auringonpaistetta elämäänne!
Niin, edellistä toivottaa ketjun aloittaja...
Isä ei halunnut tavata lapsiaan neljään vuoteen eromme jälkeen, sitten jotain tuli urputtamaan että nyt oli löytänyt uuden naisen, ja se nainen vaati häntä tapaamaan lapsiaan, sanoin että nyt voit jo unohtaa, koskapa lapset oli 1 ja 2v kun erottiin ja neljässä vuodessa isä oli taatusti kuin vieras ihminen, eikä varhaisleikki-ikäisiä voi tollai heitellä, isin uuden hoidon mielihalujen mukaan.
No nyt sekin hoito on jo entinen...
..pikemminkin positiivista käytöstä ex-miehesi uudelta(ja nyt jo siis entiseltä) naisystävältäsi, että on ylipäätään yrittänyt saada miehen tapaamaan lapsiaan? Itse myös erosin exästäni, lapsen ollessa 1v ja nyt onkin sitten 5 vuotta mennyt ilman, että isällä on ollut minkäänlaista kiinnostusta tavata lastamme, vaikka samassa kaupungissa asutaankin. Exälläni on uusi vaimo ja olisin tälle naiselle enemmän kuin kiitollinen, jos hän olisi saanut taottua miehen päähän järkeä, että tapaisi lastaan ja pitäisi muutenkin yhteyttä. Lapsen puolesta tuntuu kamalalle, ettei hän tunne isäänsä ja aikanaan varmasti tulee miettimään, miksi isä hänet täysin hylkäsi. Jos nyt vielä viiden vuoden jälkeenkin järjen ja omantunnon ääni alkaisi kolkuttaa miehen päässä, niin antaisin hänelle mahdollisuuden tutustua lapseensa uudelleen...pienin askelin kerrallaan.
Sori kirjoitusvirheestä
aika paskasti on mies tehnyt :( mutta ymmärrän kyllä "uuden hoidon mielihaluja". itse en pystyisi suhteessa olemaan miehen kanssa, enkä kunnioittamaan miestä joka ei halua omia lapsiaan nähdä!!