Meillä 1-vuotias pentu. Lenkillä joskus pysähdytään haistelemaan muita koiria. Ja meidän koira aina haluaisi mennä haistelemaan. Alkaa uikuttamaan, jos ei haistella muita koiria. Mutta silloin kun mennään tutustumaan toiseen koiraan, meidän oma nätisti haistelee toista kuonosta. Mutta sitten kun toinen tekee myös eleen, että haluaa tutustua meidän koiraan niin, sitten meidän oma säntää pakoon. Se ihan spurttaa kunnolla "pakoon". Mistä tämä käytös oikein johtuu? Onko se vain arkuutta? vai voisiko olla merkki siitä, että se haluaa leikkiä(vaikka ei minusta siltä näytä)? Olisi kiva kuulla kokeneemmilta koiran omistajilta mielipiteitä.
arkako?
vain
7481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sitten teet tai miten reakoit siihen kun pentu spurttaa kunnolla "pakoon"?
tai metsästyksessä.On toinenkin perusasia jonka kaikki koirakirjat ja ohjaajat voivat vahvistaa jotta 2 vierasta koiraa ei IKINÄ tutusteta toisiinsa remmissä ollessa.Vain vapaana ollessa vieraat koirat voi tutustua toisiinsa luonnollisesti.Toisen koiran kusettajan luo ei viedä toista koiraa jos kyseinen henkilö ei niin halua.Jos jotain sattuu on syyllinen se joka toi hurttansa toisen ulottuville.
Kyllä se meidän koira kiinni on aina lenkillä. Ja kyllä joskus mennään ns. tutun koiran kusettajan kanssa vaihtamaan pari sanaa. Kun tämä meidän koira siis hihnassa yrittää (ehkä parempi sana) pakoon niin en anna sille paljoa hihnaa, ettei pääse kauas. Yleensä taidan antaa sen vain pakoilla ja vaihdan ne pari sanaa jotka on jäänyt kesken koiran kusettajan kanssa. Mutta kyllä se meidän koira saa huomiota tuosta pakoilemisesta. No, mutta eipä paljoa apua täältä löydä. Ja en koskaan vie koiraani toisen koiran luo, jos ei omistaja lähesty ensin minua. Ja silloinkin katson hieman millainen koira on kyseessä. Pieniä koiria yleensä tervehditään. Se vain on hauskaa, että meidän koira (keskikokoinen) lähtee ns. karkuun noita pieniäkin koiria.
Mistähän tämä sääntö ettei kahta toisilleen vierasta koiraa "IKINÄ" tutustuteta toisinsa remmissä ollessa on peräisin? Hulluinta mitä olen kuullut. Itse päästän oman koirani tutustumaan toiseen vain molempien ollessa remmissä kiinni, eikä mitään ongelmia ole ollut. Paitsi etteivät, kuten eivät ihmisetkään, välttämättä pidä toisistaan... Tällöin ne on kuitenkin helppo vetää irti toistensa niskavilloista, jo ennenkuin ovat päässeet niihin kiinni, päinvastoin kuin tilanteessa jossa molemmat on irti.
Pahimmat tilanteet on silloin kun toinen on kiinni ja toinen irti ja tulee riitatilanne. Eikä toisen koiran omistajaa näy tietenkään mailla eikä halmeilla. Tällöin ei auta kuin potkaista riitelijä hevon kuuseen.
Mutta on tämän kirjoittajan mielipiteissä asiaakin: koirat kiinni taajamissa ja niiden lähistön metsissä ja lenkkipoluilla. Ja jos koiransa haluaa tutustuvan toiseen koiraan, kysytään omistajalta lupa jota kunnioitetaan (vaikka murret olisivat mitä mieltä asiasta tahansa). Syyllisyys on tosin kyllä siinä jonka koira puree, ei sen jonka ei pure.
Minun mielipiteeni (ja monen muun koiraihmisen jonka tunnen) on se, että vieraisiin koiriin tutustutaan todellakin niin, että molemmat on hihnassa.
Mitäpä sitten tointaa pällistellä, jos koirat vapaana tutustuu, ja alkaavat ns. tappaa toisiaan? Ei siihen ole väliin menemistä..
Hihnassa voi kumpainenkin omistaja tarkkailla koiransa reaktioita, ja tarpeen vaatiessa erottaa koirat jos näyttää siltä, ettei koirilla toisen naamavärkki oikein miellytä toista..
Totta on se, ettei lenkillä mennä tutustumaan toiseen koiraan ilman koiranomistajan lupaa, eikä aina tarvitsekaan jokaisen vastaantulijan kohdalla pysähtyä.
Alkuperäiseen kysymykseen en niinkään tiedä sitä ainoaa oikeaa vastausta, voi olla koiralta epävarmuutta toista koiraa kohtaan se, että tämän toisen koiran aloittaessa nuuhkimisen halutaan paeta ja lujaa =)
Kyllä yleensä leikkiin kutsumisen ja pelkopakenemisen erottaa toisistaan =)
Koirien mielenliikkeitä kun ei voi ikinä takuuvarmasti tulkita..
Tsemppiä silti teille ja hauskaa kesää!
Totta kyllä ettei täältä useinkaan saa apua mitä näitä keskusteluita on tullut tässä luettua. Heti aletaan vaan hirveästi arvostelemaan ja kyseenalaistamaan. Ei mulle ainakaan tullu mieleenkään, että vapaana pitäisit koiraa lenkillä :D Ja mitä tohon viimeseen kommenttiin niin kyllä se vika on siinä, joka sen koiransa päästää toisen koiran luo kysymättä jos se toinen koira sitten purasee.
Itselläni ja omalla koirallani on ja oli aivan samankaltainen tilanne. Koira välillä nuuhkii ja välillä sinkoaa karkuun. Myös meillä esiintyy ulinaa jos ei pääse moikkaamaan koiraa vaikka ei sitten uskallakkaan morjenstaa.
Nyt tilanne on alusta helpottunut enään ei ole niin paljon sinkoilua. Olen vain ollut niin kauvan koiran luona, että uskaltaa mennä itse vieraan koiran luokse tai mennyt kyykkyyn vieraan koiran viereen.