Oletteko kuulleet

puupääpuu

tästä pihkavoiteesta tai peräti käyttäneet sitä.
Kertokaa kaikki kokemukset ja mihin käytätte.
Aikomus olsi alkaa tekeen sitä.
Itse olen kuullut/ lukenut, että se on hyvä, korppukantapäille, herpes näppyyn, jalka ja kynsisieneen, palovammoihin, atooppiseen ihottumaan helpotukseksi ja myöskin poistaa nivelkivun.

13

1371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satakaksi

      Käytin, ei mitään auttanut, maksoi kyllä pieni peltipurkki aivan mansikoita...
      Jalkojen kovettumiin hunajapitoista ja mehiläisvaha voidetta vähintään joka toinen ilta, ja sillä ne kyynärpäistäkin kovettumat lähtee.

    • jocus*

      Kotiseudullani on aina käytetty kuusen pihkaa sellaisenaan tulehtuneisiin tai märkiviin haavoihin. Voiteesta minulla on vähemmän kokemusta, mutta tiedän, että sitä keitettiin pihkasta ja kermasta tai suolattomasta voista. Ainakin kahdessa sairaalassa voidetta on käytetty jo kauan säärihaavoihin hyvin tuloksin.

      Nyt voiteen teho on todettu myös tieteellisessä tutkimuksessa, mutta tarkemmin en tunne voiteen nykyisiä käyttötapoja.

      • puunakka

        olen tehnyt sitä, mutta en voihin ja kermaan, enkä yleensäkään eläinrasvoihin.
        On auttanut sieni ihottumaan joka oli iholla. Kovettumiin kantapäissä ja känsiin jalkapohjissa, samoin jalkasieneen. Tulehduskipuihin nivelissä.
        Uskosin myös auttavan partasieneen ja kynsisieneen.


      • jocus*
        puunakka kirjoitti:

        olen tehnyt sitä, mutta en voihin ja kermaan, enkä yleensäkään eläinrasvoihin.
        On auttanut sieni ihottumaan joka oli iholla. Kovettumiin kantapäissä ja känsiin jalkapohjissa, samoin jalkasieneen. Tulehduskipuihin nivelissä.
        Uskosin myös auttavan partasieneen ja kynsisieneen.

        Mihin rasvaan olet tehnyt voiteen? Vaseliiniinko? Maalla oli kermaa ja suolatonta voita aina saatavilla, joten niitä käytettiin, ja ne toimivat hyvin. Tietääkseni myös uusi tutkimus on tehty voihin sulatetusta kuusenpihkasta. Varmaan teollisesti valmistettaessa käytetään jotain muuta rasvaa; pihkahan siinä tehoava aine on.


      • puu.....
        jocus* kirjoitti:

        Mihin rasvaan olet tehnyt voiteen? Vaseliiniinko? Maalla oli kermaa ja suolatonta voita aina saatavilla, joten niitä käytettiin, ja ne toimivat hyvin. Tietääkseni myös uusi tutkimus on tehty voihin sulatetusta kuusenpihkasta. Varmaan teollisesti valmistettaessa käytetään jotain muuta rasvaa; pihkahan siinä tehoava aine on.

        sen valkovaseliiniin, jota saa apteekista.
        Ajattelin sen olevan parempi, kuin voi.
        Tuoksu on niin ihana, aivankuin hajuvettä, miehille :)
        Kuusen pihkaa ei vaan löydy jokapaikasta, enkä raski viotaa kuusia.
        Kerään ojitus alueilta, jossa kone on rikkonut kuusen kaarnaa. Omalta metsätilalta.


    • 1943

      tuosta voiteesta edes kuullut. Sen sijaan luin jostakin, että pihka pureskeltuna pitää suun terveenä. Männyn pihka on parempaa kuin kuusen. Olen katsellut sillä silmällä mäntyjä, mutta yhtään pihkaa valuvaa ei ole näkynyt.

      • tossa pihalla

        on pihkaisia mäntyklapeja vaikka kuinka. Niitä äsken pinosin ja kirosin. Sottaavat minun uudet tyärukkaseni, murr.


    • sanomalehdessä

      kerrotaan, että pihkavoide tulee pian myyyntiin apteekeissa.

      • Urbaani metsämies

        Vinkkinä että Helsingin Kauppatorin apteekista löysin uutta pihkasalvaa lääketuubissa. Varmaan muuallakin jo myynnissä. Pihkavoidehan ja pihka yleensä on jo satoja vuosia vanha hoitokeino ja tulehduksen poistaja. Nykyaikaisena lääkkeenä se toimii varmasti kun on perinnehoitonakin toiminut.


    • O-Orvokki

      mutten valitettavasti muista sitä enää. Löytyisiköhän sellaista hakukoneiden avulla netistä?

      Hävitin ohjeen, kun sain myöhemmin tietää olevani allerginen luonnonhartsille. Ensin pihkavoide näytti auttavan, sitten se alkoi pahentaa tilannetta nilkassa pitkään vaivanneessa rikkoutuneessa ihokohdassa. Ystäväni kehui pihkavoidetta ja uskon sen tehoon, paitsi allergisten kohdalla.

      Tässä lainaus yhdestä monien hakutulosten joukosta:
      "Valmistan pihkavoiteen itse keräämästäni kuusen pihkasta ja Valion suolattomasta voista. Voiteen valmistustapa on perinteinen ja tapahtuu "keittämällä ja siivilöimällä" seosta keittiövälineillä, ei kuitenkaan keittiössä.

      Pihkavoidetta on tiettävästi useamman vuosisadan ajan käytetty erityisesti tulehtumiselle alttiiden haavojen ja ihon alle tunkeutuneiden epäpuhtauksien "desinfiointiin", pihkavoide estää tulehdusten leviämästä ja nopeuttaa haavojen paranemista. Vaikuttavat ainesosat todennäköisesti ovat pihkassa, josta voin avulla saadaan käyttökelpoinen seos.
      Eläinkokeita ei voiteella ole tietääkseni tehty, mutta perimätiedon mukaan aikaan ennen antibiootteja talolle elintärkeiden kotieläinten, kuten hevosten metsätöissä saamat haavat saatiin paranemaan nopeasti samalla pihkavoiteella. Ilman pihkavoidetta (tai raakapihkaa) ei todennäköisesti tuohon aikaan olisi tultu haavojen kanssa toimeen, tulehdus oli vakava ongelma. Ellei voidetta ollut käytössä, esim. savotoissa, haavan päälle asetettiin hampailla suussa pehmennetty pihkamälli. Haavan peittävä pihkalaatta sidottiin paikalleen koivun tuohella muutamaksi päiväksi ja haava parani nopeasti ilman tulehdusta.

      Pihkavoiteen on todettu sisältävän haavojen paranemiseen vaikuttavia ainesosia, lisäksi se todennäköisesti lisää kudoksen aineenvaihduntaa."

      Voit itse jatkaa ja ryhtyä keittelemäänkin.

      • sininen44

        Voisiko joku kertoa mikä on rasvan ja pihkan suhde, kun itse tekee pihkavoidetta.


      • sininen44
        sininen44 kirjoitti:

        Voisiko joku kertoa mikä on rasvan ja pihkan suhde, kun itse tekee pihkavoidetta.

        Voisiko joku kertoa mikä on pihkan ja rasvan keskinäinen suhde prosentteina tai grammoina tai silmämääräisesti, kun itse keittää voiteen?


      • tina
        sininen44 kirjoitti:

        Voisiko joku kertoa mikä on pihkan ja rasvan keskinäinen suhde prosentteina tai grammoina tai silmämääräisesti, kun itse keittää voiteen?

        Pihkavoidetta ei kannata tehdä itse, sillä valmistusvaiheessa siihen saattaa liueta tervaa ja se ei ole suinkaan terveellistä pihkavoiteessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      32
      7027
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      42
      4321
    3. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      24
      3705
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      184
      3440
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2487
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      30
      2445
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      43
      2084
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      26
      2034
    9. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      164
      1983
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1402
    Aihe