Pelko. Yöllä. Kauhu, unettomuus, melkein hengen salpaantuminen. Mä en jaksa enää.
Pelkään että jotain tapahtuu, jotain mitä kukaan ei voi mulle selittää. Näen jotain, koen jotain, tunnen jotain yliluonnollista, kamalaa. Jos jotain tapahtuisi, luultavasti minusta tulisi mielisairas, minusta tulisi "vihannes" tai kuolisin.
En voisi kuvitellakaan meneväni pimeällä metsään. Jos joutuisin sellaiseen tilanteeseen, tulisin ehkäpä hulluksi, ainakin menettäisin tajuntani.
Mielenterveysihmiset eivät minua ole auttaneet, lääkkeitä en voi loppuelämääni käyttää (olen 19 vuotias) joten haen nyt apua teiltä jotka uskotte tähän maailmaan jota kaikki eivät näe.
Sitä kauhua ja pelkoa on vaikea kuvailla mikä tulee kun kello lähenee puoltayötä. Kun sammutan valot, tulen vainoharhaiseksi.
Kaikki alkoi siitä kun 15 vuotiaana luin kirjan eräästä saatananpalvojasta, joka oli selvinnyt ja tullut uskoon. Pian tämän jälkeen koin pienimuotoisen yliluonnollisen kokemuksen joka tapahtui minulle, vain minulle henkilökohtaisesti.
Olen miettinyt, että voisiko joku paha henki seurata minua ja aiheuttaa tällaista ahdistusta ja pelkoa? Tuon ainoan kokemukseni jälkeen mitään suurta ei ole tapahtunut, mutta pelkoni ei ole enää normaalia. Auttakaa, jos tuollainen henki tms. minua seuraa, miten pääsen siitä eroon? Tai miten voin estää tällaisia yliluonnollisia asioita tapahtumasta, niinkuin etukäteen? Vampyyreja torjutaan valkosipulilla, mikä on minun keinoni?
Kohta pyöreää huonetta asuttava
Pelkään että jotain tapahtuu, jotain mitä kukaan ei voi mulle selittää. Näen jotain, koen jotain, tunnen jotain yliluonnollista, kamalaa. Jos jotain tapahtuisi, luultavasti minusta tulisi mielisairas, minusta tulisi "vihannes" tai kuolisin.
En voisi kuvitellakaan meneväni pimeällä metsään. Jos joutuisin sellaiseen tilanteeseen, tulisin ehkäpä hulluksi, ainakin menettäisin tajuntani.
Mielenterveysihmiset eivät minua ole auttaneet, lääkkeitä en voi loppuelämääni käyttää (olen 19 vuotias) joten haen nyt apua teiltä jotka uskotte tähän maailmaan jota kaikki eivät näe.
Sitä kauhua ja pelkoa on vaikea kuvailla mikä tulee kun kello lähenee puoltayötä. Kun sammutan valot, tulen vainoharhaiseksi.
Kaikki alkoi siitä kun 15 vuotiaana luin kirjan eräästä saatananpalvojasta, joka oli selvinnyt ja tullut uskoon. Pian tämän jälkeen koin pienimuotoisen yliluonnollisen kokemuksen joka tapahtui minulle, vain minulle henkilökohtaisesti.
Olen miettinyt, että voisiko joku paha henki seurata minua ja aiheuttaa tällaista ahdistusta ja pelkoa? Tuon ainoan kokemukseni jälkeen mitään suurta ei ole tapahtunut, mutta pelkoni ei ole enää normaalia. Auttakaa, jos tuollainen henki tms. minua seuraa, miten pääsen siitä eroon? Tai miten voin estää tällaisia yliluonnollisia asioita tapahtumasta, niinkuin etukäteen? Vampyyreja torjutaan valkosipulilla, mikä on minun keinoni?
Kohta pyöreää huonetta asuttava
Vastaukset 21
Vanhimmat
Suosittelen että nukut valot päällä niin kauan kuin pahin ahdistus kestää. Eihän sitä tarvitse itseään väkisin kiduttaa.
Kun itse vuosia sitten olin tilanteessa etten pariin viikkoon päässyt/joutunut puhumaan kenellekään ja katselin Salaisia kansioita yms. tv:stä yömyöhällä, alkoi minua melkolailla ahdistaa. Lukemani kertomukset abduktioista kummittelivat mielessä. Elämässäni oli hankalia asioita joille en sillä hetkellä mahtanut mitään, ja ajatus siitä että humanoidit tulevat ja vievät toimi eräänlaisena kanavana ahdistukselle. Pääpointti oli siinä että "mitä tahansa saattaa tapahtua". Eihän siinä sitten uni silmään tullut.
Mutta harvemmin tapahtuu! Yliluonnollisetkaan kokemukset eivät välttämättä ole mikään syy tulla pelokkaaksi. Tuttavani on nähnyt aaveen, ja tilanne ei ollut ollenkaan pelottava. Itse olen nähnyt jotain pientä ja uskon mitä merkillisimpiin asioihin. Kuitenkin elämässäni pelkään eniten aivan "tavallisia" ihmisiä - nehän ne saattavat tehdä fyysisesti jotakin konkreettista.
Ajattele vaikka että jokin henkimaailman örvelö ei pysty tekemään sinulle mitään, koska eihän sillä ole fyysistä kroppaa millä tehdä. Ja kuvittele mielessäsi ympärillesi suojaava energiakenttä; visualisoi mielesi mukaan siihen väreiksi esim. violetti, turkoosi, hopea, kulta. Koe miten rinnassasi on aurinko, joka säteilee lämpöä ja valoa kaikkialle, kaikille olennoille. Vaikka niille pelottavillekin. Rakastavaa ihmistä öhkömönkiäiset EIVÄT PYSTY LÄHESTYMÄÄN! Näin on.
Jos sinua pelottaa eniten se, että "tulet hulluksi kun näet jotakin kamalaa", niin opettele tekniikoita joilla sulkea mielesi sellaisilta mielikuvilta. Yksi voisi olla vaikkapa sellainen, että kuvittelet pelkosi kohteen mustaksi möykyksi, ja sitten räjäytät sen möykyn sisälläsi, tai siirrät sen yksinkertaisesti pois sielusi näkökentästä. Tee epämääräisestä pelottavasta asiasta konkreettinen, niin sille on helpompi tehdä jotakin. Tai opettele olemaan ajattelematta. Se on vaikeaa ja voi viedä vaikka vuosiakin, mutta siinähän se aika kuluu rakentavammin kuin pelkäämällä.
Todella hyvin vastattu! Yritin itse vastata about samalla tavalla, mutta veit sanat suustani.
Eihän pelko ruoki kuin lisää pelkoa, ja sitten sitä huomaa olevansa "noidankehässä". Pelko pitää tietoisesti poistaa tai kanavoida
jonnekin muualle...
Pelotonta yön jatkoa.:)
P.S. Jos mikään muu ei auta, niin hypnoosi saattaisi auttaa - asiantunteva sellainen.
Ajan myötä peloista pääsee eroon, kun oppii käsittelemään pelkojaan terveellä tavalla. Ne tulevat sisältäsi eikä niihin ole mitään ulkoista syytä. Syö ihmeessä lääkkeesi, jos sinulle sellaisia on määrätty. Ne auttavat ensi vaiheessa ja loput peloista häipyvät pitemmän jutustelun myötä.
Noituudessa "henget" ovat omia alitajuisia voimia. Kukaan ei niihin ole kuollut. Pelko on yksi sellainen. Sitäkin vastaan voi taistella hakeutumalla pelottaviin tilanteisiin ja toteamalla ne vaarattomiksi.
Mutta pahimman yli: syö lääkkeesi. Kun pelko on hallinnassa sitä on helpompi käsitellä.
Hei,
Viittaan edelliseen kirjoittajaan, eli noudata Topun ohjeita: Syö lääkärin määräämät lääkkeesi (älä missään tapauksessa lopeta määrättyä kuuria ennenaikaisesti), anna itsellesi reilusti aikaa kiivetä pelkojesi yläpuolelle ja omaksu määrätietoinen ratkaisukeskeinen asenne ongelmaasi.
Kuvauksesi perusteella tiedän ainakin sen, että kärsit varsin todennäköisimmin kroonisesta hypothalamisesta stressistä (kts. Fight-or-Flight syndrome - Taistele-tai-Pakene oireyhtymä). Tämä oireilee eri ihmisillä eri tavalla, sinun tapauksessasi tavalla jonka kuvailit.
Tällainen stressi on aina peräisin jostakin menneistä tapahtumista, jotka ovat jättäneet sinun alitajuntaasi irrationaalisen mutta toki kemiallisesti aivan todellisen tunteen uhattuna olemisesta (krooninen stressi ei ole trauma freudilaisessa mielessä, vaan se on ikäänkuin häiritsevää taustakohinaa).
Tämä on nykypäivänä aivan yleinen oireyhtymä hyvin nuorillakin, etkä ole todellakaan yksin sen kanssa. Neuvoisin sinua mitä voimakkain sanoin heti aloittamaan kokeilemaan erilaisia rentoutumismenetelmiä, valitsemaan sitten niistä sellaisen jonka havaitset toimivaksi itsellesi (sellainen jolla saavutat aivojen alpha-tilan) ja sitten harjoittelemaan sitä päivittäin, niin kauan kunnes on tarpeen (vaatii vähintään kuukausia mutta tuottaa varmasti tuloksia), kunnes kaikki stressikuorma hypothalamuksestasi on vuodatettu pois. Jos et ole vakuuttunut tästä mitä sanon, voin näyttää sinulle tien näiden tietojeni lähteille, tai jos vain et tiedä kuinka edetä asiassa, voin antaa vielä lisävinkkejä koskien eri menetelmiä.
Pehmeällä samuraimiekan sipaisulla,
Itzli
Surettaa kuulla taas yhdestä nuoresta, joka on joutunut "uskoon" tulleitten uhriksi. Sellaisena näen sinut, MaryAnn. Kaikkien pahimpia kirjoja ovat kirjoittaneet juuri sellaiset pahikset, jotka ovat joutuneet kannibaalikristittyjen aivopesun valtaan ja sitten kirjoittaneet varoittavia esimerkkejä pahuuden vallassa olemisesta ja siitä vapautumisesta. Sellaiset kirjat pitäisi pitää poissa lasten ulottuvilta.
Jos olet ollut jo neljä vuotta koko ajan pahenevan kauhun vallassa, alat todella olla lähellä murtumispistettä. Tarvitset apua, mutta mistä sitä saat, se onkin eri asia.
Sekä Ereshkigalin että Itzlin neuvot ovat hyviä, Aloita niistä. Sitten voisit ladata itsellesi amuletin. Siitä on joskus apua. Se voi olla mikä tahansa pieni esine jota voit pitää aina mukanasi, vaikka kaulakoru. Lataaminen tapahtuu näin: Pitelet amulettia kädessäsi ja ajattelet, että sillä on voima karkottaa pelko. Tee se aina kun olet pelottomassa mielentilassa. Sitten vain tarraat siihen kiinni aina kun pelko alkaa kohota, ja tunnet miten se alkaa haihtua kunnes uskallat katsoa pelkoasi suoraan ja huomaat ettei se olekaan yhtään mitään. Se mitä pelkäät on vain varjoja ja harhaa, ei todellista, mutta sinun pelkosi on todellinen. Koeta siis saada oma pelontunteesi häivytetyä niin varjotkin katoavat.
..rauhoittavaa saada tietää asioita mitä te kaikki minulle olette kertoneet. Tästä yöstä tulee luultavasti helpompi kun olen näitä asioita lukenut ja konsteja kuullut. Etenkin tuo amuletti voisi toimia konkreettisena välineenä auttamaan läpi näistä öistä. Pelkään vain että mitäs jos hukkaan sen sitten joskus...
Ehkä juuri tuo kirja minkä luin, herätti ne ajatukset että jollekin on oikeasti tapahtunut jotain sellaista "selittämätöntä" mikä saa pään sekoamaan. En lukenut sitä kirjaa edes loppuun, puoleenväliin suunnilleen pääsin ja lopulta olin siinä pisteessä että en voinut nukkua enää yksin. Kirja on jossain kaapin pohjalla hautautuneena, tarttis varmaan polttaa se tai viedä kirpputorille...
Niistä lääkkeistä... En ole masennuslääkkeitä enää syönyt, ei ne ole ongelma mutta unilääkkeet ja rauhoittavat ovat. Niitä kun ei anneta syödä kauaa ja hyvä niin; ehdin jo yhdessä vaiheessa tulla riippuvaiseksi niistä. Meni 2 viikkoa vieroittautua ennenkuin sain nukuttua yöni edes jotenkin.
Mitä kaikkea alitajunta voi aiheuttaa? Kerronpa tässä nyt tuosta kokemuksestani:
Olin opiskelijakämpälläni nukkumassa (kun vihdoin olin saanut nukahdettua), ja heräsin vessaan. Siinä pissiessäni kuulin seinän takaa (huoneestani) mielettömän rysäyksen. Ajattelin, että joku tv oli tippunut ja mennyt paloiksi tai hyllykkö tipahtanut seinältä, ja menin katsomaan. Kaikki oli kuitenkin paikallaan, mikään ei ollut pudonnut eikä liikkunut eikä hajonnut. Pistin äänen putkiston piikkiin. Aamulla juttelin kämppikseni kanssa ja hän valitteli ettei ollut saanut kunnolla nukutuksi, hän oli ollu hereillä vielä kun minä olin käynyt vessassakin. Kysyin häneltä ja hän ei ollut kuullut mitään ylimäääistä, vain sen kun minä olin tassutellut vessaan, vetänyt ja mennyt takaisin huoneeseeni.
Seuraavan yön itkin pelosta aamuun asti ja päätin että seuraavana päivänä soitan kotiin ja sanon että lopetan koulun ja tulen takaisin kotiin ja että menen ammattiauttajalle. Ja niin teinkin, apua oli niin kauan kun unilääkkeitä riitti. Nyt vaiva on tullut takaisin ihan samalla painolla, eikä pää enää kauaa kestä.
Tähän muuten liittyi se, että minusta tuntui ihan konkreettisesti että huoneessa on joku paha, että joku on siellä kanssani ja että se haluaa minulle jotain todella pahaa.
Viime yö oli taas niitä viimeisiä niittejä. Heräsin siihen kun näin painajaista että huoneessa oli joku joka nauroi minulle, joku todella paha. Loppuyö menikin sitten sellaisessa horroksessa, heräsin aina pienimpäänkin narahdukseen ja sytyttelin valoja ja pälyilin ympärilleni. Ennen minua rauhoitti se, että joku toinen nukkui samassa huoneessa, nyt sekään ei enää auta että kihlattu röhnöttää vieressä. Tilannetta ei ainakaan auta se uhka että hän saattaa saada epilepsiakohtauksen (kohtaukset tulevat hänelle vain öisin tietyssä unen vaiheessa). Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että hän on jonkin aikaa tajuttomassa tilassa ja minä olen sitten "yksin". Silloin se paniikki vasta tuleekin, viimeksi meinasin soittaa itselleni jo ambulanssia sillä tunsin tukehtuvani kun en saanut häntä kohtauksen jälkeen heti hereille ja tajusin olevani aivan yksin, ainut todellinen itsetietoisuus tässä asunnossa.
Noh, minä menen nyt sänkyyn, tässä tulee pian koko elämänkerta kun taas välttelee nukkumaanmenoa... Kirjoittakaa ihmeessä lisää ja kommentoikaa ja ihan mitä vain..!
Ja kiitos nyt jo!
Tuollaista on tapahtunut minullekin. Ostin vanhan talon exän kanssa joskus 90-luvulla, ja heti kohta taloon muutettuamme kuulimme kovan rysähdyksen jolle ei löytynyt mitään syytä.
1,5 v myöhemmin olin jo eroamassa exästä, ja nukuin yksinäni yläkerrassa, hän alakerrassa. Aloin keskellä yötä kuulla askelten ääniä, jotka tuntuivat tulevan katolta. (Oli talvi, eikä siellä olisi millään ilveellä pysynyt lumen päällä.) Askeleet tuntuivat tulevan lähemmäksi ja lähemmäksi, ja lopulta ne kuuluivat välikatosta. Silloin juoksin tuulispäänä alakertaan ja käskin exän mennä ylös nukkumaan. Aamulla hän ihmetteli minulle että kiskoinko huonekaluja (äänestä päätellen) koko yön. (En!)
Koska fiilikseni tuossa talossa eivät olleet järin hääppöiset (isäni kuoli, työssä paloin loppuun, suhde mätti yms. "kivaa"), epäilen että tunnetilani jotenkin sai nuo ilmiöt aikaiseksi talon kanssa. Ehkä mörskään oli latautunut jonkinlaista tiettyä energiaa, joka tuli esiin kun olin itse masentunut ja epätoivoinen.
Pääsin onneksi talosta eroon. Sen jälkeen en ole kokenut tuon sorttisia poltergeisteja...
Tuleekin mieleen että ehkä sinunkin asunnossasi on jotain sellaista, mikä voimistuu negatiivisista tunteistasi. Pitäisi jotenkin yrittää olla pelkäämättä... Mutta vaikeaahan se tietysti tuossa vaiheessa on.
Mutta ei tällaisista välttämättä tropeilla pääse eroon. Hyi semmoista joka väittää että kaikki tapahtuu vain ihmisen omassa sairaassa mielessä. - Eihän sekä exällä että minulla voinut olla yhteistä "harhaa"? En usko!
Olin 17-vuotias ja lukio meni päin helvettiä. Pohdin syntyjä syviä päivällä sängyssäni kunnes nukahdin.
Heräsin sitten tunti myöhemmin helvetin ahdistuneena niin etten henkeä kunnolla saanut. Kuristava tunne ahdisti niin että luulin tukehtuvani! Sitten se äkkiä hellitti. Kului jokunen sekunti, sitten huoneeni seinällä olleet julisteet kiertyivät kaikki yksi kerrallaan rullalle ja putosivat seiniltä. Kasettinauhurin kansi ponnahti auki ja kasetti lensi lattialle parin metrin päähän.
Se oli oikein vanhanaikainen kunnon poltergeist! Sitä ei tapahtunut enää tämän jälkeen eikä sitä ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin. Tiesin erittäin hyvin koko ajan että tuon ilmiön sai aikaan oma ahdistukseni.
Pidin sitä itselleni varoituksena.
Tämän jälkeen olen aina ongelmatilanteissa, joissa olen tuntenut itseni ahdistuneeksi alkanut miettiä että "Hei, kuoleeko joku sen takia jos tämä juttu menee pieleen tai sairastuuko edes? Kiinnostaako tämä koko asia ketään muuta kuin itseäni? Miksi minä ylipäänsä stressaan?" Olen päättänyt yksinkertaisesti olla stressaamatta mistään.
Näyttelijäkoulutuksessa on yksi mielenkiintoinen juttu, jota aina silloin tällöin käytän hyväkseni: eleet ja ilmeet generoivat tunteita. Se on tämä "itken koska itkettää ja itkettää koska itken" -efekti. Se nimittäin toimii monessa asiassa. Jos haluaa itselleen hyvän tuulen voi aloittaa sillä että alkaa hymyillä...
Näin voi taittua myös pelot. Kun toimii "näytellen" rohkeaa, se rohkeus valtaa myös kehon. Se on ikäänkuin kutsu positiivisille energioille.
Se ahdistus varmaankin "aiheutti" sitten sen rymähdyksen. Minulla meni myöskin koulu päin persiitä ja olin vasta muuttanut kotoa pois. Koulusta en (ainakaan tietoisesti) stressannut niin paljon, mutta se kyllä stressasi kun mietin joka päivä että kenen luo sitä menisi seuraavana yönä nukkumaan ettei tarvisi p:t housuissa taas kökkiä koko yötä valveilla.
Kämppikseni oli täysi idiootti ja hän luultavasti olisi soittanut itkien äidilleen jos olisin kertonut tuntemuksistani ja peloistani. (Kun viemärimme meni kerran tukkoon ja alkoi tulvia, hän soitti heti äidilleen joka asui 70km:n päässä vaikka talkkari asui alapuolellamme...)
Onneksi sitä kämppää ei enää minulla ole eikä tarvitse edes sylkeä sinnepäin.
Klassinen ilmiö minulle tapahtui myöhemmin; kun mummoni kuoli n. 1,5 vuotta sitten, huoneeni kello oli pysähtynyt juuri sille minuutille kun mummi kuoli.
Eräänlainen moderni ilmiö tapahtui myös samalla kertaa; serkkuni soitti minulle vähän yli kymmenen samana iltana. En tosin vastannut, ajattelin etten halua kuulla ainakaan huonoja uutisia (olin baarissa ja mummin kuolema oli kyllä odotettavissa). Ihmetys heräsi vasta, kun serkkuni ei seuraavana päivänä tiennytkään mummin kuolemasta kun hänelle soitin, kuultuani asian ja tapahtuman ajankohdan ensin äidiltäni. Serkkulikka sanoi olleensa appivanhempien luona koko illan ja puhelin oli ollut kotona latauksessa. Katsoimme puhelutiedot ja ne sekä ajankohta kyllä täsmäsivät (hänellä soitettu ja minulla vastaamaton).
Noh, hyvä tietää että kuolleet osaavat hekin käyttää kännykkää vaikka maan päällä eivät vielä osaa...=) En kuitenkaan usko niin isoihin sattumiin että kello pysähtyy ja puhelin soittaa "itsellään" täsmälleen oikeaan aikaan.
En ole muiden serkkujen (jotka ovat tämän mummon puolelta) kanssa jutellutkaan, mutta ajatus heräsi että mummi olisi ilmoittanut meille kaikille (meitä on vain 4). Me kaksi kyllä olimme maantieteellisesti lähimmät lapsenlapset mitä hänellä oli ja kävimme useiten kylässä. Luulisi että muut olisivat puhuneet jos jotain olisi sattunut. En tiedä... Noh, jatkuu taas...=)
Mutta sehän on tavallaan lohduttavaa, jos/kun kuolleet osaavat ottaa yhteyttä niihin ihmisiin, joista elämänsä aikana välittivät...kunhan eivät kiusaksi asti ilmesty.;)
Noissa tapauksissa, joissa joku lähiomainen on kuollut äskettäin, asia on jopa ihan ymmärrettävää...siis että tulee näitä "outoja ilmiöitä"...ihminenhän on muutenkin siinä tilassa aika herkässä kunnossa ja kokee ja näkee varmasti keskimääräistä enemmän.
Sinä MaryAnn olet selvästikin erityisen herkkä ihminen, joka kokee ja näkee paljon selliasta mitä muut eivät välttämättä näe.
Ehkä sinulla on kyky, ts. lahja, jota ei kaikille anneta, eli olet ns. medioottinen. Yritä ajatella kyvyistäsi positiivisemmin, lakkaa pelkäämästä omia kykyjäsi ja yritä kääntää ne voitoksi.
Sinustahan voisi tulla lahjakas meedio tms., kun opit "kuuntelemaan" niitä henkiä tai mitä lie ovatkin.
Mutta tee niinkuin itsestä hyvältä tuntuu.
On lukuisia jumalolentoja, jotka ovat voimakkaampia kuin mitkään pahat henget; esimerkiksi Hanuman, Shiva, Kalima... Valitse heistä yksi, tutustu häneen, kutsu häntä, levitä hänen kuviaan ympärillesi, uhraa hänelle ainakin ajatuksiasi jos ei muuta (ruokaa tai muuta kivaa voi asettaa hetkeksi kuvan eteen hänelle lahjaksi ja kutsuksi) pidä hänet mielessäsi kun pelottaa.
Henkilökohtaisesti voin suositella Korkeinta Jumalaa eli Krishnaa. Hän on pelastanut minut öiseltä pelolta ja pahoilta hengiltä. Kun Hän nauraa mielessäni ja sydämessäni, ei mikään paha henki uskalla minua lähestyä :D
Teet kuten se kirjan henkilökin teki, siis se kirja jonka luit silloin 15-vuotiaana. Kysy Jeesukselta rehellisesti voisiko hän auttaa sinua, ehkä voisi?
Juuh elikäs toisinpa nyt ilmoille oman mielipiteeni asiaan.
Ongelma täytyy tuntea, ja tunteakseen ongelman täytyy siihen liittyvien tunteiden ja olotilojen olla selvinä mielessä kun ongelmaa lähtee purkamaan. Lääkkeet pyrkivät tukahduttamaan nämä ongelman selvittämiseen tarvittavat tunteet, ja ohos, ongelmaa ei olekkaan. Sitten lopetat lääkkeiden syönnin, ja saattaa olla että ongelmat vain palaavat kun ei niille mitään tehty.
Lääkkeet vain säätelevät kehon luonnollisia ainesosia. Ja puhut totta myös siitä ettet voi käyttää niitä lopun ikääsi. Itse en enää edes aloittaisi, sillä esim. unilääkkeihin (et kertonut mitä lääkitystä sinulla on) tulee useinmite riippuvuus, keho ei osaa enää tulla toimeen/nukahtaa ilman lääkettä.
Luonnollisin keinoin pitäisi ongelmista päästä ylitse, ja ne kamalat tunteet... No ne vain potkivat parannusta käyntiin.
Juuri niin. Jos ihmiselle on luotu hermot, hänellä on lupa myös hermostua.
Miksi kaikki luonnollinen pitäisi tukahduttaa??
Lääkkeet ovat vain tietynlaista koomassa elämistä, ja kuten sanottu, jos ei tunne, ei voi tiedostaa kunnolla tuntemuksiaan eikä myöskään tehdä asialle mitään.
Että parempi ehkä kuitenkin hermoilla "luonnonmukaisesti"...kunhan se ei ikuisesti kestä.:)
Itseäni ainakin auttoi Unisiepparin valmistaminen. Muinaiset intiaanit uskoivat niiden suojelevan nukkujaa suodattamalla unet kehän sisällä olevan verkon läpi, jolloin pahat unet jäävät verkkoon.
Näpersin itselleni sellaisen ihan spontaanisti taittamalla pajusta oksan, kiertämällä sen renkaaksi ja pujottelemalla siihen verkon langasta.Sieppari tulisi ripustaa sängyn päätyyn tai sen yläpuolelle.
moikka. mulla on sama ongelma ja vielä pahempaa oon 12v oon pelannut spiritismiä, katsonut elokuvia jossa on ollut henkiä ja kaiken laista. pahin leffa on ollut nyt ring.! pelkään sitä tyttöö siinä... ja et mun kaapin oven peilistä heijastuu jotain se on kamalaa ja nytki pelottaa et mun selän takana on joku!!!! apuaa!
Spiritismin peluu ei aiheutaisi kenellekään mitään pahoja fiboja elleivät juutalais-kristilliset sormenheristelijät olisi keksineet ruveta varoittelemaan että sillä lailla tulee nyhjäisseeksi Vanhaa Vihtahousua karvaisesta puntista... Jos selän takana tuntuu olevan jotain kauheaa, anna sen olla siellä. Koska sinulla tuntuu olevan mielikuvitusta, kuvittele sen mörön seuraksi sinne selkäsi taakse jokin sellainen otus, joka pitää sen mörkösi kurissa ja herran nuhteeessa. Sama temppu tepsii niille jääkylmille käsille, jotka tuppaavat tarttumaan nilkkoihin aina kun laskee jalkansa sängystä lattialle.
Lopuksi vanhan maagin neuvo: sormet pois magiasta, lapsi, olet vielä liian nuori kaivelemaan maailmankaikkeuden pimeimpiä kolkkia. Kaikkea jännää ja kivaa ei ole tarkoitettu alaikäisille, ja syystä.
. . .Ehkä nähdä näkyjä, siis oikeasti.
Näihin asioihin on rohtoja ja loitsuja.
Etsi jostain. Jos haluat puhua niin ossa on
[email protected]
suosittelisin lukeen kirjan
elämän kukan salaisuus 1&2
ihan siistii luoettavaa vois auttaa tohon ongelmaan ehkä.......
käsittelee lähinna MER-KA-BRA Hengitys tekniikkaa
kirjaa on tosin vaikea saada mut jos saat niin osta..... tai tilaa netistä
Sinun pitää vain yksinkertaisesti rauhoittua. Hengitä syvään ja mieti jotain positiivista, äläkä heti ajattele kaikkia kauheuksia. Onhan noita pelkotiloja itse kullakin aina silloin tällöin, mutta silloin pitää vain käyttää järkeä ja rauhoittua.
O.k. - helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä ainakin.
P.S. Toivottavasti en vastannut mihinkään pilaviestiin...