kirjassaan "kirjoittamisesta" kertoi, että tarinat "elävät". että niinkuin hänellä kirjoittaessaan ei ole kuin alku ja kirjoittaessaan sitten tarina itse kiskoo itseään eteenpäin.
mitä mieltä palstan kirjoittajat ovat; että pitääkö sinulla kirjoitusta aloittaessasi olla jo siellä ohimoitten välissä valmis tarina, joka vain odottaa päästäkseen siihen ikiomaansa ja oikeaan muotoon vai voisiko tarinalla olla vain alku siellä kirjoittajansa pääkopassa ja siitä kun sen päästää irti niin se niinkuin eläisi omaa elämäänsä? riuhtoisi itsensä irti kaikesta suunnitelmallisuudesta ja kappale kappaleelta itse määräisi matkansa määränpään...?
mitä mieltä palstan kirjoittajat ovat; että pitääkö sinulla kirjoitusta aloittaessasi olla jo siellä ohimoitten välissä valmis tarina, joka vain odottaa päästäkseen siihen ikiomaansa ja oikeaan muotoon vai voisiko tarinalla olla vain alku siellä kirjoittajansa pääkopassa ja siitä kun sen päästää irti niin se niinkuin eläisi omaa elämäänsä? riuhtoisi itsensä irti kaikesta suunnitelmallisuudesta ja kappale kappaleelta itse määräisi matkansa määränpään...?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pelkkä alku ei auta, koska aina ei saa heti alkua mieleen. Joskus keksii ensiksi henkilön, konseptin, miljöön, kohtauksen, laitteen, dialogipätkän tai jotain muuta. Aina ei ole alkua kun aloittaa tarinan kirjoittamisen. On vain pätkiä, katkelmia ja pieniä yksityiskohtia.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että kirjoittaessa pitää pitää silmänsä avoinna uusien ideoiden suhteen eikä missään nimessä pidä kieltäytyä raaoistakaan päätöksistä. Jos henkilöhahmo tai esine eivät sovellu tarinaan, niin poista se armoa tuntematta.
Liian hieno suunnitelma vain vaikeuttaa työtä, mutta kuinka tekee työnsä on jokaisen kirjoittajan valinta.
Koska olen käyttänyt kirjailijanalkuja koekenttänä jo vuosia, niin olen tullut siihen lopputulokseen, että kirjoitukset jotka eivät ole olleet millään tavoin suunnitelmallisia, ovat olleet ihmisten mieleen hieman enemmän kuin ne jotka ovat alkaneet suunnitelmalla, idealla... tms.
Hienosti kiinalaisittain ilmaistuna sanoisin sen näin:
Teksti on kuin kukka joka seuraa päivänvaloa, sulkee kantensa yöksi.
ajoin takaa, että minusta tarinat menevät matkojaan, ne vähät välittävät mistään lokeroiduista suunnitelmista, että samoin kun pidät lasta polvellasi ja keksit olemattoman sadun ja peruutat ja menet sen sadun myötä vähän niinkuin lapsi heittää välihuomautuksia niin samoinhan se on laita niiden tarinoiden; kun istut ikiaikaisen tuomiokirkon kupeessa ansaittuna vapaapäivänäsi, otat pitkän hörpyn valkoviinistä ja katsot sitä poltettua paanukattoa, jossa viimeiset vanhanajan käsityöläiset, katoavine ammattiperinteineen/taitoineen vielä lyövät mäntypaanua paanun perään ja tervaavat ne, niin jotenkin sitä on päässä tarina, jossa on epäselvä alku, vaivoin hahmoteltu keskikohta ja täysin avoin loppu ja siltikin minä uskon, että kun laiskuudestaan pääsisi eroon ja pääsisi alkuun niin tarina ottaisi kirjoittajastaan niskalenkin ja vaan väkisin kiskoisi itsensä maaliviivalle...
tuo oli suomalaiseen perusjätkään iskevä viisaus tuo, että "Teksti on kuin kukka joka seuraa päivänvaloa, sulkee kantensa yöksi.". me suomalaiset ollaan joskus vähän juroja eikä me aina saada sanottua sitä rinnassa pomppivaa tunnetta sellaiseen ymmärrettävään muotoon mutta pelkistit hyvin sen minkä minä ymmärrän kansanperinteeksi; kertomuksia suomesta; että vaikka on joskus vaikea päästä alkuun niin antaa tarinan mennä hallayöksi nuppuun ja sitten taas aamuauringon lämmittäessä herätä kukkaan...
Kyllä tarinan saa kasaan pelkästä alkulauseestakin, mutta huomattavasti helpompaa on työ, mikäli on kokonainen tarina korvienvälissä ja sitä alkaa vain koneella purkamaan sanoiksi.
Eli helpompi jos tarina valmis, muttei mahdoton tulla tyhjälläkään päällä koneelle.
Ja parempi tarina? Syntyy ehdottomasti silloin kun jutun juoni alku, keskikohta ja loppu ovat aivoissa. Itse pidän erittäin tärkeänä että tiedän aluksi lopun.
Vaikkakin joskus loppu on jotain muuta kuin alussa kuvittelin, se kuitenkin ollessaan alussa mietittynä antaa tarinalle selkeän päämäärän ja tuota kautta tukevuutta.
Kingin kirja nimeltään On Writing, Kirjoittamisesta on mielenkiintoinen kirja luettavaksi kirjoittajille ja kaikille muillekin. King kertoo omasta kirjoittamisestaan ja elämästään.
Toteaa mm.:
”Kertomus sepittyy itsestään, kun alussa sijoittaa henkilön tai pari jonkinlaiseen pulaan ja seuraa sitten, miten he yrittävät selviytyä.”
_
Jokaisella kirjoittajalla on omat tottumuksensa ja tapansa.Toisilla on se punainen lanka jokseenkin suunniteltuna ja toisilla ei. Kuulun jälkimmäisiin räpeltäjiin, jotka hyppäävät kyytiin punaisesta langasta harmainta aavistusta, mutta matkalle on päästävä.
Koska olen kirjoittanut suht´ lyhyen aikaa, niin aikoinaan löydettyäni Kirjailijanalut palstan löysin täältä virikettä ja viisautta jos jonkinlaista, jota muualta en siihen mennessä ollut löytänyt mistään. Oli vain jokseenkin kuivakkaa etenemistä.
Tänne kun eksyin, jopa alkoi tapahtua.Täältä olen saanut lukemattomia inspiraatioita Jatkonovellit ja Kirjailijanalut puolelta omiin teksteihini toisten kirjoittajien teksteistä. Siis alkusysäyksen, jonkun sanan, lauseen, tunnelman, jota olen lähtenyt seuraamaan.
Kirjailijanalkuna olen heittäytynyt mitä kummallisimpiin tekstiryppäisiin. Olen vain lähtenyt jatkamaan omalla kirjallisella tavallani sitä tunnelmaa tai kuviota, jonka joku teksti on saanut minulle luotua. Jatkonovelleissahan, siis niissä joita kirjoittavat useat osallistujat,ei tietoakaan kuka sen lopettaa, eikä myöskään siitä, floppaako koko juttu kesken kaiken sopan. Minäkin olen jättänyt jonkun jutun alkumetreille, ja toisia olen sitten vedättänyt vaikka kuinka pitkään. Lopputulos ei silti ole ollut mitenkään huippua, on vain tekstiä tekstin perään.
So what.
Niinpä olen kannustanut täälläkin kirjoittajia esimerkiksi alla olevalla tekstilläni jotain vuosi pari sitten, eli siinä vaiheessa kun itseltäni tuli tekstiä kuin turkin hihasta. Siinä vaiheessa tartuin lukuisiin jatkonovellipätkiin välittämättä siitä mitä lukijat niistä välittivät. Tekstiä niin sanotusti pukkasi ja ainakin minulla oli välillä ratkiriemukasta. Välillä sitten testailin tekstipätkiäni täällä Kirjailijanalut puolella. Pyysin niistä kritiikkiä, ja sainkin usein juuri sellaista palautetta, joka kannusti kirjoittamaan eikä lopettamaan. Kiitos kettujen!
Kirjoittajahan ei välttämättä lannistu lauseesta ”voi ei, sä et voi jatkaa tätä!” .
----------
”
Testaa tuolla jatkonovellipuolella niitä kirjoituksiasi. Helppoa ja nopeata. Tosin minulla meni muutama kuukausi ennenkuin aloin saamaan palautetta, ja palaute tietysti voi välillä olla ihan sitäkin, että:
Hei onks sulla nyt kaikki himassa ? ... ja tekstistä ei sitten sanaakaan, kuin ehkä lopuksi toteamus ”en lue tekstiäsi koskaan kahta riviä enempää”:
Juu. Se siitä sitten.
Olen kuitenkin ahkerasti osallistunut kirjoittamiseen, ja kun olen katsellut välillä lukijamääriä niin yllätyin, sillä aikamoisia lukuja on kertynyt hyvin lyhyellä aikavälillä. En tiedä toista paikkaa missä saisi lukijoita niin nopeasti. tiedättekö te? (tottakai on lukumäärissä otettava huomioon, että kaikki eivät lue tekstiä kokonaan, tai surffailevat epähuomiossa kuka missäkin, toiset vain silmäilevät jostakin kohdasta jne., mutta jotakin ne luvut joka tapauksessa kertovat kun vertailee. esim. tällä hetkellä vielä luettavina olevat Arnie Greed ( 799) ja Kiusaaja (1097), mihin vielä ehtivätkään?
Suurin osa alla luetelluista novelleista, johon olen osallistunut on mennyt jo menojaan, mutta saivat hyvät lukemat nekin, ja hauska oli niitäkin jaksoja kirjoittaa, vaikka suurin osahan niistä tarinoista kesken myös on jäänyt. Kun tarkemmin ajattelen, niin niistä päättymättömistä jatkonovelleista voisi jatkaa vaikka mihin suuntaan jokaisesta, polku toisensa perään... novelli, kirja, sarjakuva. Mahdollisuuksiahan on, jos vain aikaa ja mielikuvitusta riittää.
Palkkamurha
Inspiraatio
Keskustelija
Helvetin enkeli
Käytävä
Jack Spencerin seikkailut
Pako osa 1.
Pako osa 2.
Miten tulla
Arnie Greed
Kerrankin kunnon ohjelmaa
Pää
Heikki ja Kaija
Vimmastunut ähmäkuhnuri
Frank Marlowe
Köllin ja Purskin seikkailut
Kiusaaja
Nadian salaisuus
Alkoholistin siippa
-
Tottakai voi laittaa tänne ihan viimeisen päälle viilattuja ja höylättyjäkin jatkonovelleja. Minä olen laittanut lähes täysin raakana, mutta ajatellut välillä, että keräisin tekstini jossakin vaiheessa viimeistelyyn, sillä joidenkin novellien sankarit ja sankarittaret saattavat tulla vaatimaan uusintaa! Kyllä heistä jotkut ovat olleet ja ovat aika valovoimaisia ja täynnä tulevaisuutta, sukelsivat estradille mustista aukoistaan ja viettelivät mukaansa.
Kirjoittakaa tekin jatkonovelleja, eihän sitä koskaan tiedä mikä ja missä nappaa, ja millä tavalla.
Koukuttakaa! ja hauskaa on!
”
------------
Kaivoin siis tietsikastani tämän, enkä nyt halua mitenkään korostaa itseäni kirjoittajana, vaan haluan kannustaa Teitä kaikkia kirjoittajia.
Pelkästään oikeiden kirjailijoiden kirjojen tekstejä ”tutkimalla” voi myös opiskella kirjoittamista. Ainakin niillä luovan kirjoittamisen kursseilla, joilla olen käynyt on yleensä muutama harjoitus sellainen, että on kirjoitettava parin kolmen eri kirjailijan tyylin mukaan kirjansivu. Sellaiset tekstipurskaukset olen kokenut itselleni hyvinkin avartaviksi, lukkoja aukaiseviksi. Kirjoittaa eri tyyleillä.
Olen myös kerännyt ihan tietsikkani arkistoon kirjoista aina välillä kirjojen alkulauseita ja myöskin loppuja mielenkiinnosta.
Alkulauseita ovat esimerkiksi seuraavat:
Stephen King
Talismaani
“Alhambra Hotelli
Syyskuun viidentenätoista 1981 poika nimeltä Jack Sawyer seisoi kädet farmariensa taskuissa siinä missä vesi ja maa yhtyvät ja katseli ulos tyynelle Atlantille.”
Kolme korttia pakasta
Merimies
”Revolverimies heräsi sekavasta unesta joka tuntui koostuvan yhdestä ainoasta kuvasta: merimiehestä tarokkikorttipakassa josta mustiin puettu mies oli vetänyt (tai oli ollut vetävinään) kortit jotka kertoivat revolverimiehen synkän tulevaisuuden.”
Tarpeellista tavaraa
Olet ollut täällä ennenkin.
”Tottakai olet. Tottakai. Minä en unohda kenenkään naamaa.”
...ja nythän voidaan sitten kuvitella, että kirjailija King on istahtanut kirjoittamaan tietsikkansa ääreen näitä kolmea kirjaa aikoinaan, ja hänellähän niitä muusia myöskin kertomansa mukaan haahuilee aina lähellään, ainakin muistaakseni kertoi kirjassaan, että se läheisin muusa hänellä ei olekaan naismuusa vaan mies, joka istuskelee olkapäällä, kirjahyllyssä ja milloin missäkin. Jännittävää... vai muistanko sittenkin väärin, kun luin On Writing kirjan.
Oi muusat !
¤
Kiitos, jos jaksoitte lukea tämänkin vuodatuksen, jonka tarkoituksena on kannustaa kirjoittajia kirjoittamaan ja unohtamaan ne köydenvedot.
Mitä enemmän kirjoitat sitä enemmän kirjoitat.
Tähän lopuksi laitan yhdessä viimeisimmistä Jatkonovellit puolella olleesta pätkästä runoni:
tuas
männöö tääki räkytys hukkaa
voe pahansisusuussuisset kommenttiloijat
ootta työ mitä immeisijä hyvännii
mie aattelen jotta
nii makkootte ku pettaatte
ja uamusel tuas sitä kohvia ja maetoa kittaatte
lattea
onko se silvviissii
minen aena tiiä häntä
naarattaako
vae rähisyttää
suap rähistä raahassa
vuan
olokee kuitennii immeisiks
¤
Kirjoittamisiin !
Mulla se menee niin että ekaksi saan päähäni tarinan lopun. Sitten alan hahmottamaan henkilöitä ja alan kirjoittamaan. Jotenkin sitten ohjaan henkilöt siihen tilanteeseen minkä aluksi olin keksinyt. Mun on ainakin vaikea kirjoittaa jos en yhtään tiedä mihin suuntaan ohjaan juonta. Mut joo....Kirjoittamisesta on aivan loistava kirja.