Hyvä jälkiviisas

Viime perjantain jälkiviisaissa Kirsi Piha esitti, minun kuulemanani ensi kerran, että vaalirahoituksen pitäisi olla niin julkista, että äänestäjät jo kopissa ollessaan tietäisivät, paljonko ja keneltä oma ehdokas on rahaa saanut.

Nyt tuo jälkiviisas ajatus on saanut tosi vaikuttavan kannattajan, Presidentti Tarja Halosen.
Niin ja tietysti minut myös.

5

417

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hepo@Katti

      Itsekin Halonen saanut sosdem ryhmän kanssa pimeitä vaalirahoituksia, täytyisiköhän ne vanhatkin meidän saada tietää, että kateutemme kasvaisi.
      Vaalien rahoitus on aina ollut pimeyden hommaa ovat saaneet vaan salattua.

      Enpä ole vuosiin äänestänyt ja nyt olenkin tyytyväinen.

    • Vaalirahoitusta pidetään tämän päivän skandaali uutisena. Hyvä on Tarjan ja Kirsin elämöidä tämänpäivän vaalirahoituksesta. Kuinkahan paljon Tarja on saanut ammattiyhdistyksiltä sun muilta yhteisöiltä rahoitusta omiin vaalikampanjointeihinsa. Todennäköisesti hänellä ei ole enää tarvetta vaaleihin.

      Paremminkin minua kiinnostaa miksi rahalahjoituksista ei oteta koko könttäsummasta lahjaveroa. Ainakin rahoitus tulisi tehdä veronalaiseksi tuloksi.

      • ja kuitit

        Rahojen käytöstä pitää olla pumaskat luettavissa.

        Eikä etukäteen seuraavia vaaleja varten voi lahjoittaa. Jo kansanedustajana oleva ei ole mikään ehdokas suinkaan. Ja tuleeko koskaan olemaankaan, mistäs sitä tietää.


      • kirjanpito
        ja kuitit kirjoitti:

        Rahojen käytöstä pitää olla pumaskat luettavissa.

        Eikä etukäteen seuraavia vaaleja varten voi lahjoittaa. Jo kansanedustajana oleva ei ole mikään ehdokas suinkaan. Ja tuleeko koskaan olemaankaan, mistäs sitä tietää.

        Siis piti lisätä tähän, että mikäli lahjoitukset tehdään verotettavaksi tuloksi, näinköhän silloin on mitään velvollisuutta ilmoittaa lahjoittajia.

        Tämä olisi minusta puute. Minä haluan tietää, kenen asioita edustajaksi pyrkivä aikoo hoitaa.


    • mutta mieleeni tuli että puhuiko Piha omalle kontolleen rehellisyyden nimeen,epärehellisten joukossa, onhan hän menossa taas politiikkaan.

      Aloitus pisteitä siinä ainankin tuli. Asia sinällänsä olisi hyvä, että äänestäjät tietää totuuden.

      Halonenhan ilmaisi asiansa hyvin että salarakkaita ei ole, eikö?? Kunhan penkomisen aika tulee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1013
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      112
      960
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      758
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      547
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      491
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      463
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      411
    10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
      Maailman menoa
      157
      375
    Aihe