Miten paljon voidaan äitiä ja lasta vielä nöyryyttää?
Tulin raskaaksi vuonna 1996 silloiselle poikaystävälleni. Hänen ratkaisunsa oli että ei halua olla missään tekemisissä kanssamme. Aloitin siis oman elämäni, synnytin terveen pojan ja isän tapasin isyysoikeudenkäynnissä pojan ollessa 5 kk. Hänet määrättiin maksamaan elatusmaksua ja näin vuodet kuluivat. Hänen pyynnöstään en ollut koskaan häneen yhteydessä eli hän ei koskaan edes nähnyt omaa lastaan.
Pojan ollessa melkein 11v vuonna 2007 sain tekstiviestin jossa hän ilmoitti olemassa olostaan sekä halustaan tavata poikansa. Olin äärettömän onnellinen pojan puolesta. Tapasimme ja poika vietti mm. joulun isän perheen luona. Poikani on isänsä ainoa lapsi. Uutuudenviehätys uudesta isästä kuitenkin katosi parin kuukauden jälkeen (välimatkaa meillä on yli 200 km) ja pojan elämä, kaverit ja harrastukset omassa kotiympäristössä veivät luonnollisesti voiton, joten hän ei ollut enää halukas vierailemaan isänsä luona kovinkaan tiheästi. Onhan biologinen isänsä periaatteessa hänelle kuin kuka tahansa vieras uusi ihminen, koska kaikki lapsuudessa solmitut siteet on jo menetetty.
Rahallista apua en ole saanut elatusmaksun lisäksi näinä vuosina, osittain ehkä senkin takia että en ole pyytänyt eikä isä ole omasta aloitteestaan ottanut meihin mitään yhteyttä.
Viikko sitten räjähti pommi. Isä ilmoitti että on saanut vaimonsa kanssa adoptioluvan ulkomaiseen adoptioon. Hän siis tarvitsee biologiselta pojaltaan asiaan kirjallisen suostumuksen.
Elän henkisen myllerryksen aikaa. Onko kaikki tämä ollut pelkkää teatteria adoption toteutumiseksi?
Koko sen ajan kun hän on hakenut rouvansa kanssa adoptiolupaa ovat adoptioviranomaiset olleet tietoisia miehen biologisesta lapsesta johon hän ei ole ollut missään yhteydessä omasta tahdostaan ja SILTI antaneet adoptioluvan. Miten tämä voi olla mahdollista? Eikö kuka tahansa inhimillinen ihminen ajattele että ensin huolehditaan omista jälkeläisistä ennen kuin ruvetaan huolehtimaan täysin vieraasta lapsesta? Vai onko kyse pelkästä rahastuksesta - kaikki on mahdollista, jos sinulla on latoa pöytään x euroa?
Kuinka paljon meitä voidaan vielä nöyryyttää?
Olen loukattu, vihainen. Mutta ennen kaikkea syvästi pettynyt ja surullinen oman lapseni puolesta. Mitä hän mahtaa ajatella omasta isästään, joka sen sijaan että olisi ollut omaan lapseensa yhteydessä onkin puuhastellut ja maksanut hieman käteistä rahaa saadakseen ihka oman ulkomaalaisen pikku adoptiolapsen?
Poikaani en näissä asioissa vaivaa, hän on kaiken tämän ulkopuolella. Mutta tulee päivä, ehkä hänen aikuistuessaan kun hänkin osaa laskea yhteen yksi ynnä yksi.... " Mikä mukava pikku sattuma elämässäni että oikea isäni oli kätevästi minuun yhteydessä JUURI silloin, vuosien hiljaiselon jälkeen, kun hän tarvitsi allekirjoitustani vieraan lapsen adoptiopapereihin...."
Saako rahalla kaikkea?
Tulin raskaaksi vuonna 1996 silloiselle poikaystävälleni. Hänen ratkaisunsa oli että ei halua olla missään tekemisissä kanssamme. Aloitin siis oman elämäni, synnytin terveen pojan ja isän tapasin isyysoikeudenkäynnissä pojan ollessa 5 kk. Hänet määrättiin maksamaan elatusmaksua ja näin vuodet kuluivat. Hänen pyynnöstään en ollut koskaan häneen yhteydessä eli hän ei koskaan edes nähnyt omaa lastaan.
Pojan ollessa melkein 11v vuonna 2007 sain tekstiviestin jossa hän ilmoitti olemassa olostaan sekä halustaan tavata poikansa. Olin äärettömän onnellinen pojan puolesta. Tapasimme ja poika vietti mm. joulun isän perheen luona. Poikani on isänsä ainoa lapsi. Uutuudenviehätys uudesta isästä kuitenkin katosi parin kuukauden jälkeen (välimatkaa meillä on yli 200 km) ja pojan elämä, kaverit ja harrastukset omassa kotiympäristössä veivät luonnollisesti voiton, joten hän ei ollut enää halukas vierailemaan isänsä luona kovinkaan tiheästi. Onhan biologinen isänsä periaatteessa hänelle kuin kuka tahansa vieras uusi ihminen, koska kaikki lapsuudessa solmitut siteet on jo menetetty.
Rahallista apua en ole saanut elatusmaksun lisäksi näinä vuosina, osittain ehkä senkin takia että en ole pyytänyt eikä isä ole omasta aloitteestaan ottanut meihin mitään yhteyttä.
Viikko sitten räjähti pommi. Isä ilmoitti että on saanut vaimonsa kanssa adoptioluvan ulkomaiseen adoptioon. Hän siis tarvitsee biologiselta pojaltaan asiaan kirjallisen suostumuksen.
Elän henkisen myllerryksen aikaa. Onko kaikki tämä ollut pelkkää teatteria adoption toteutumiseksi?
Koko sen ajan kun hän on hakenut rouvansa kanssa adoptiolupaa ovat adoptioviranomaiset olleet tietoisia miehen biologisesta lapsesta johon hän ei ole ollut missään yhteydessä omasta tahdostaan ja SILTI antaneet adoptioluvan. Miten tämä voi olla mahdollista? Eikö kuka tahansa inhimillinen ihminen ajattele että ensin huolehditaan omista jälkeläisistä ennen kuin ruvetaan huolehtimaan täysin vieraasta lapsesta? Vai onko kyse pelkästä rahastuksesta - kaikki on mahdollista, jos sinulla on latoa pöytään x euroa?
Kuinka paljon meitä voidaan vielä nöyryyttää?
Olen loukattu, vihainen. Mutta ennen kaikkea syvästi pettynyt ja surullinen oman lapseni puolesta. Mitä hän mahtaa ajatella omasta isästään, joka sen sijaan että olisi ollut omaan lapseensa yhteydessä onkin puuhastellut ja maksanut hieman käteistä rahaa saadakseen ihka oman ulkomaalaisen pikku adoptiolapsen?
Poikaani en näissä asioissa vaivaa, hän on kaiken tämän ulkopuolella. Mutta tulee päivä, ehkä hänen aikuistuessaan kun hänkin osaa laskea yhteen yksi ynnä yksi.... " Mikä mukava pikku sattuma elämässäni että oikea isäni oli kätevästi minuun yhteydessä JUURI silloin, vuosien hiljaiselon jälkeen, kun hän tarvitsi allekirjoitustani vieraan lapsen adoptiopapereihin...."
Saako rahalla kaikkea?
Vastaukset 90
Vanhimmat
Eihän 11-vuotias ole oikeustoimikelpoinen antamaan lupia mihinkään. Voiko todella näin käydä, että hänelle sälytetään tuollaista vastuuta adoptioarviojien taholta. Ei varmaan ole edes lainmukaista toimintaa tollanen lapsen kuormittaminen. Aivan järjetöntä. Lapsi on pidettävä ulkopuolella tollasesta. Kantakoon adoptioviranomaiset ITSE vastuun adoptiopäätöksistä ilamn alaikäisten tukea tai keiltoa.
Toivon todella, että ymmärsin väärin tuon osan tuosta onnettomasta tarinasta. Ainakin isä sen mukaan on varsin laskelmoiva lastensa suhteen. Näin varmaan käy mahdolliselle ulkomaiselle adoptiolaspelle kanssa.
Eikö aloittajalla ole mahdollista ilmoittaa adoptioviranomaisille, ettei halua osallistua eikä olla osallinen vieraan perheen adoptioasiassa millään tavalla.
Hyvä Helinä-keiju. Et todellakaan ole ymmärtänyt väärin. Näin on tapahtunut.... Isänsä selittää tällä hetkellä miten hän on ajatellut useita vuosia että pitäisi olla yhteydessä omaan lapseensa MUTTA koska hän ei ole tiennyt minun reaktiotani asiaan ei hän ole "uskaltanut".
Eniten minua järkyttää tässä se, että adoptioviranomaiset antavat luvan vieraan lapsen adoptioon ihmiselle, joka ei ole yli 10 vuoteen pitänyt huolta edes omasta biologisesta lapsestaan. Ei tavannut, ei ottanut millään tavalla yhteyttä.
En tiedä sen tarkemmin mistä paperista on kyse tässä lupa-asiassa koska asia on minulle vain ilmoitettu puhelimitse että tarvitaan "pojan suostumus asiaan". Mitä 11-vuotias lapsi tästä ymmärtää? Hänestä on hauska ajatus että hän saa pikkuveljen jota voi käydä sitten koulussa ja sukulaisissa esittelemässä... Hän on herraisä sentään vielä lapsi, joka iloitsee tästä asiasta yhtä paljon esim. uudesta polkupyörästä.
Ja nyt isä syyttää minua siitä että kärjistän asioita, että ymmärrän tahallani väärin...
Niinpä niin...Hän silkkaa hyväntahtoisuuttaan ajoitti omaan lapseensa tutustumisen JUURI tähän elämänsä ajankohtaan...
Minulla ei ole mitään hajua mistä adoptioviranomaisista on kyse....
Suulisilla ilmoituksilla ei ole mitään merkitystä. Jos mitään kirjallista ei ilmaannu, voitte unohtaa asian.
Laskelmoiva henkilö tietenkin pyytää 11-vuotiaan suostumuksen adoptiolapsen hankintaa, jotta tiukan paikan tullen, kun itse kyllästyy, saa sysättyä isonveljen harteille tuon lapsiparan, moraalisesti ja rahallisesti. Merkit ovat jo ilmassa.
pidetä mitään yhteyttä, saisit olla iloinen, että mies on sentään maksanut ruokot. Tuon perheen lapsiasia ei kuulu sinulle yhtään mitään. Elä omaa elämääsi poikasi kanssa äläkä sekaannu muiden asioihin.
sun ajattelus on? Nykyään tosi moni lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella, suurin osa kyllä avoliitossa. Suurin osa isistä kuitenki pitää yhteyttä lapseensa vaikkei suhteessa äitiin enää oliskaan.
Ja tässähän isä on ennemminkin 11 vuoden jälkeen ottanut lapseen ja äitiin yhteyttä ketunhäntä kainalossa.
Ensinnäkin ap.n tietämättömyys adotiosta näkyy tekstissäsi...
Toiseksi rahalla ei saa adoptiolasta...
Ja kolmanneksi elämä nyt vaan on tämmöistä...
Ensinnäkin, aloittajan ei tarvitse tietää tuonkaan vertaa adoptioasioista, koska asian ei pitäisi häntä ja hänen lastaan koskea millään tavalla. Aivan uskomatonta sotkea heitä adoptio-asioihin.
Sano pojalle että kieltäytyy antamasta lupaa.
Ehkä saatte koko adoption estettyä.
Jos hänen isä adoptoi, niin poikasi joutuu jakamaan perintonsä uuden tulokkaan kanssa.
Eli isä testamenttaa kuitenkin puolet omaisuudestaan jollekin toiselle, mutta poikasi laki-osuus ainoana lapsena on se 50%. Jos isä adoptoi niin laki-osuus pienenee puolella.
eikä adoptoijien tarvitse olla lapseton pari. Hyvin monet ihmiset ottavat ottolapsia vaikka heillä olisi biologisia jälkeläisiäkin. Varmaan tuossa perheessä lapsettomuus johtuu vaimosta.
Kertomuksesi on minusta omituinen, ei missään maassa 11- 12-vuotiaalta mitään allekirjoituksia kysellä. Tekaisitko koko jutun?
juu en todellakaan tekaissut tätä "tarinaa". elämä on joskus suurempi draamankirjoittaja kuin kukaan meistä.
ei minun tarvitse adoptiosta mitään tietääkään, eihän se minua koske. asia koskee poikaani, isänsä ainoaa lasta. ja tuo että pojaltani vaaditaan jtn paperia on minustakin täysin käsittämätön asia. en ole saanut vastausta siihen, minkä adoptioviranomaisen kautta heille on lupa myönnetty.
isänsä esitti asian näin: voisko xxxx kirjoittaa paperin että hän ei estä adoptiota koska se lupa vaaditaan? vastasin että mistä ihmeestä minä saati hän voi tietää mitä siihen paperiin kirjoitetaan.
koko homma on todella käsittämätön. suurin kysymys mielestäni on tämä moraalinen puoli; olen aina luullut että adoptiovanhemmat syynätään todella tarkkaan enkä voi uskoa että kenenkään papereissa on -merkki sillä kohdin että "minulla on jo yksi biologinen lapsi mutta en tiedä hänestä kuin nimen koska en ole koskaan muuta halunnut".
vai meneekö se näin:
"päivää, haluttaisiin yksi pikkanen vauva"
"juu sehän passaa. laitetaanko tyttö vai poika?" "tyttö vois olla kiva vaihteeksi kun mulla jo poika on"
"juuri näin. mites tämä poika, onko ollut vastoinkäymisiä kasvatuksellisissa asioissa?"
"ei niin minkään valtakunnan koska en ole koskaan häntä halunnut tavata kun ei ole ollut oikein aikaa/mielenkiintoa. mutta mielessä on poika ollut aina jouluna ja juhannuksena että täysin välinpitämättömäksi ei voi syyttää"
"noh sattuuhan sitä itse kullekin. laitetaan tästä yksi kiva pikkanen tyttövauva nin eiköhän se elämänlaatu siinä sitten sinullakin parane. se tekee sitten 30 000 euroa. maksatteko tässä vai laitanko laskun?"
pakko repiä jo vähän mustaa huumoria aiheesta - niin uskomaton se on....
joskus kyseltäs. Sossut on kyselly ainakin täysi-ikäisiltä sisaruksilta kirjallista suostumusta koska jonkun kerran vanhemmat lapset on heittäytyny ihan poikkiteloin vanhempiensa adoptioaikeille.
Tämä siis Suomessa.
Ap voisi ehkä ottaa yhteyttä lapsensa isän kotikunnan sosiaalitoimistoon ja kertoa asiansa siellä. On hyvin mahdollista että isä on kertonut kaunisteltua tarinaa isä-lapsi suhteestaan ja sossun käsitys hänen lapsestaan huolehtimisesta on virheellinen.
Ja kenenkään lapsettomuutta lienee turha lähtä arvailemaan -onko lapsettomuutta ja kummasta johtuvaa, sitä kun on olemassa myös sekundaarista lajia..
että entinen kumppanisi perustaa perheen uuden kumppaninsa kanssa? Ymmärrän kyllä, että tuntuu pahalta, ettei isä ole pitänyt yhteyttä poikaansa, mutta ihmisillä on erilaisia syitä eri tilanteissa. Jos alusta asti yhteydenpito on jostakin syystä jäänyt vähäiseksi, voi myöhemmin olla vaikea ottaa yhteyttä tai luoda suhdetta täysin vieraaseen lapseen.
alkuperäisen ottaa yhteyttä yhtään mihinkään sosiaalivirastoihin tai mihinkään muuallekkaan. Ootelkoon isä vaan tenavan "suostumusta" hamaan hautaan asti. Jos adoptiolapsen saanti on tuosta tenavasta kiinni, niin ei voi mitään. On aivan järjetöntä alkaa reagoida tohon juttuun millään tavalla ja vaarantaa pojan rauhaa tai antaa kenenkään muunkaan pellen, viranomaisen tai yllättäin ilmestyneen isän sitä häiritä. Kohta äiti ja lapsi ovat korviaan myöten mukana sotkussa, ties vaikka sossut rupeisivat puuhaamaan poikaa isälleen, joka kaipaa lasta perheeseen, jos oma-alotteisesti äiti nyt rupee aktiivisesti ottamaan kantaa johonkin, mitä sossut eivät ole häneltä tai pojalta itse kysyneet. Mistä sen tietää, vaikka isä olis keksinyt omasta päästään koko lupajutun. Eihän nyt hyvänen aika tollanen tenava voi olla määräävässä asemassa sen suhteen, minkälaisen perheen hänen biologinen isänsä haluaa perustaa. Unohtakaa koko juttu ja jatkakaa elämäänne aloittaja ja lapsi. Jos sekaannutte, siitä ei seuraa muuta kuin harmia.
asiat halutaan aina ymmärtää juuri niin kuin halutaan. olenko jossain vaiheessa ehkä sanonut että isänsä ei missään nimessä saa hankkia lisää lapsia?
kyse on MORAALISTA ja normi-ihmisen käyttäytymismallista ja adoptiosäännöistä. miten VOI OLLA mahdollista että ihminen joka ei pidä mitään huolta omasta biologisesta lapsestaan voidaan jossain instanssissa todeta täysin kykeneväiseksi huolehtimaan vieraista oloista tulevasta pienokaisesta jos kerran henkilön oma käyttäytymishistoria muuta todistaa? eikö adoptiolapsella ole mitään oikeuksia? kenet tahansa voi siis ostaa jos rahaa löytyy?
herranjumala sentään. tuomitaanhan ihmisiä eläintenpitokieltoonkin jos he ovat välinpitämättömiä hankkimiaan eläimiä kohtaan. vai voiko joku oikeasti käsi sydämellä olla sitä mieltä että "vain uusi päivä kaiken muuttaa voi"?
jos isä olisi näiden 10 vuoden aikana edes YRITTÄNYT olla omaan lapseensa yhteydessä näkisin asian toisin. voisin jopa hetken ajatella että ihmisellä on kuin onkin tunteita lastaan/lapsia kohtaan.
http://www.filippiini-adoptioperheet.fi/adoptio.htm
että tuonneko sitä pitäisi sitä puoltavaa lausuntoa lähetellä? että isä edustaa parasta mahdollista isän roolia lapsen kehitystä ajatellen - ei ole koskaan liiemmin häirinnyt poikasen kehitystä - eikä sen puoleen sitä edistänytkään...
ja kyllä. olen vihainen. olen pettynyt. olen järkyttynyt. adoptio maksaa tuon mukaan noin 8500-10 000 dollaria ja kyseinen henkilö kehtaa naputtaa minulle kun ostin poikaselle 280 euron pyörän - omilla rahoillani.
oi aikoja oi tapoja.
vaikea tästä asiasta on pitää tunteita poissa. kivan teatteriesityksen isänsä on pojalleen järjestänyt esittäessään rakastavaa ja alati huolehtivaa etävanhempaa... "ajatuksissani olet rakas poikani AINA ollut, on vaan ollut pikkasen kiirettä nämä menneet kymmenen vuotta"
olen lapseni yksinhuoltaja eli minulla on luonnollisesti yksinhuoltajuus häneen, meillä ei ole yhteishuoltajuutta. hän on alaikäinen eli eikö huoltajan tule päättää minkälaisia asiakirjoja alaikäinen lapsensa allekirjoittelee?
koko homma on todella outo....
kyseisen asiakirjan? Jos olet, niin mitä siinä tarkalleen lukee? Mistään virallisesta asiakirjasta ei varmaankaan voi olla kysymys, koska lapsesi todellakin on alaikäinen. En usko, että lapsesi allekirjoituksella voi olla ratkaisevaa merkitystä siinä, saako isä adoptiolapsen. Olisikon aika mielenkiintoista tietää, mistä siinä oikeasti voi olla kysymys.. Ehkä sillä halutaan varmistaa, että aikaisemmat perilliset ovat tietoisia adoptiohankkeesta, ettei myöhemmin tule mitään ongelmia. Tjaa, vaikea sanoa...
ole nähnyt mitään asiakirjaa. olen ainostaan saanut puhelinsoiton, jossa minulta on pyydetty jotain allekirjoitusta (lapsen allekirjoitusta siis) johonkin paperiin.
mystinen juttu. olen toistaiseksi ollut niin kiireinen että en ole kerinnyt pohtia asiaa tätä nettikirjoittelua pidemmälle. mutta jo pelkkä ajatus, että alaikäinen lapseni allekirjoittaa jotain sellaista dokumenttia jota hän ei todellakaan tajua, on hieman outo. kyseenalaista toimintaa.
hmmm.. näin sitä näköjään oppii kaikenlaista uutta. mutta alunperinkin kysymys on kuulunut: onko (ulkomainen) adoptiotoiminta niin leväperäistä että kenelle tahansa, kellä on lyödä tarpeeksi pätäkkää pöytään, voidaan osoittaa oma pikkuinen lapsi jostain päin maailmaa?
on, että ei ole. Adoptio on pitkä ja haastava prosessi, jossa pengotaan asiat läpi perinpohjin. Myös aikaisempien lasten olemassaolo tulee varmasti esille. Rahaahan adoptiosta ei makseta. Ainoastaan lapsen hakemisesta syntyvät kulut maksavat, ja siihenkin on haettavissa tukea. Adoptoidakseen ei siis tarvitse olla rikas, vaikka tuloja pitääkin olla.
Mitä, jos reagoisit asiaan vasta sitten, kun saat joltakin viranomaiselta yhteydenoton tai jonkun standardinmukaisen paperin täytettäväksi!
Kun miehesi itse pyytää sinulta "allekirjoitusta", hän ilmeisesti kalastelee lisäpisteitä adoptioviranomaisilta. Siis esim. kaikki pakolliset kriteerit ovat jo täyttyneet, mutta jos hakijavanhemmilla on sen jälkeen mahdollisuus vielä vakuutella lisää sopivuuttaan, sen saa tehdä hyvinkin vapaamuotoisesti. Ehkä tämän takia miehesi nyt pyytää sinulta tällaista lausuntoa eli allekirjoitusta.
Jos asia olisi adoptioon liittyvä pakollinen juttu, yhteydenotto tulisi kyllä viranomaisilta.
Suosittelen odottelemaan sitä.
Miksi miehen pitäisi olla missään tekemisissä lapsensa kanssa, jos teillä ei koskaan ole ollut mitään parisuhdetta? Au-isä ei silloin ole sperman luovuttajaa kummempi.
Minusta on väärin, että au-lapset nykyään saavat periä isänsä. Tulee vain perintöriitoja ja omaisuudet menevät pois suvuista täysin vieraille ihmisille. Minusta isille pitäisi antaa oikeus halutessaan luopua isyydestä, jos lapsi on avioliiton ulkopuolella synnytetty.
Todennäköisesti lapsesi biologinen isä tulee aikoinaan tekemään testamentin adoptiolapsensa hyväksi. Ei au-lapsen unohtaminen tee miehestä huonoa isää aviolapsilleen eikä adoptiovanhemmaksi kelvotonta. Isyys riippuu niin paljon olosuhteista ja siitä millainen suhde isällä on lapsen äitiin.
tähän ei voi kuin nauraa. ettei vaan kirjoittajan jalkovälissä keikkuisi pikkanen kikkeli kun noin topakasti puolustaa "spermanluovuttaja-isiä?"
ei hyvääpäivää. "alas lapsen oikeudet, ylös miesten oikeudet!"
avioliittoa ja avioliitossa syntyneitä lapsia. Hutsut hoitakoot äpäränsä ja olkoot marisematta.
nauraa vielä kovempaa! kiitos. kaltaisiasi reipashenkisiä naisia tarvittaisiin enemmän tähän maailmaan meidän hutsujen sijaan hoitamaan ne avioliitossa siitetyt paremmat lapset. voikun vielä voisi koululaitokseenkin saada erilliset luokat niin sanotuille äpärille ja oikeille kristillisiä arvoja kunnioittaville lapsille niin teidän ei tarvitsisi olla meidän huonojen naisten kanssa missään tekemisissä.
hmm.. täytyykin tehdä asiasta aloite koululautakunnan suhteen :o)
Hmmmm... jos lapsi maksaa noin kymmpitonnin, ja maksamassa on sekä isä että rouva, eihän hinnaksi tule kuin noin viitisen tonnia per lärvi. Se on noin parin kuukauden palkka, tuskin se poikasi elämänlaatuun tulee paljoa vaikuttamaan. Entäpä jos ajattelisitkin uutta pikkusiskoa/-veljeä poikaasi henkisesti rikastuttavana tekijänä, katsos kun koskaan ei voi tietää. Isä säilyy kuitenkin isänä pojallesi, perinnönjaossa potti saattaa kyllä vähän pienentyä...
kolme neljäsosaa, jos au-lapsi saa vain lakiosansa. Ilmeisesti ap on rahanahne lapsensa puolesta.
Minusta au-lapsilla ei pitäisi olla perintöoikeutta isäänsä nähden, jollei isä ole vapaaehtoisesti tunnustanut lastaan ja halunnut antaa hänelle perintöoikeutta.
Myöskään au-lapsen asia ei kuulu mitään adoptioon, koska lapsi ei ole isänsä kasvatettavana eikä isä ole ollut millään tavalla lapsen elämässä mukana.
on täysin susi jo syntyessään.
Ennen kaikkea miehelle tulisi taata mahdollisuus kieltäytyä avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyydestä. Jotain tasa-arvoa sentään saisi olla näissäkin asioissa.
Ehkä ap on ymmärtänyt itse olla hankkimatta muita lapsia itselleen, tokihan hekin "varastavat" kyseisen pojan perintöosuutta äidin puolelta, mikäli heitä on olemassa. Tosin, jos spekuloidaan että ap:lla on muita lapsia, onkohan hänen tarvinnut pyytää lupa niihin pojaltaan, tai pahimmassa tapauksessa pojan isältä... Voi elämä.
valehtelee, joko ap:n lapsen isä sosiaaliviranomaisille, koska haluaa esittää lastaan tapaavaa isää, tai sitten koko juttu on tekaistu provo.
Jos ensin mainittu on totta, ihmettelen miksi mies ei puhunut totta sosiaaliviranomaisille. Ei varsinkaan ulkomaisessa adoptiossa vaadita, että au-lapsia pitäisi tavata.
Kun ei kerran lapsen vanhempien välillä ole ollut parisuhdetta, niin ei isällä ymmärrettävistä syistä ole ollut halua tapaamisiin. Miehen kunnollisuutta osoittaa, että hän on kuitenkin maksanut elatusavun. Sosiaaliviranomaisena kiinnittäisin huomiota vain tähän viimeksi mainittuun asiaan.
Spermanluovutukseenhan tuollainen isyys on verrattavissa eikä mihinkään muuhun.
juujuu ehdottomasti. uusi isyyslaki tulisi EHDOTTOMASTI olla isän puolia ajava jotta nämä jalkovälissään sukukalleuksia kantavat miehet eivät koskaanikinä joudu sen tosiasian eteen että joka kerta kun olet raamatullisessa merkityksessä eli sukupuoliyhteydessä naisen kanssa tuloksena voi jopa olla hedelmöittynyt munasolu ja sitä kautta sikiö ja siitä voikamalasentään - lapsi.
ehdottomasti miehille oikeus olla suostumatta sukupuoliseen kanssakäymiseen meidän hutsujen kanssa. kenelle voi osoittaa lakialoitteen?
koko juttu ei ole tekaistu provo. ei kenelläkään miehellä (eikä naisella) ole mitään lain vaatimusta tavata koskaanikinä omia lapsiaan. kyse on lapsen edusta tavata vanhempiaan. tätä etua en ole koskaan ajanut koska mies on tehnyt jo 12 vuotta sitten selväksi kantansa tämän lapsen elämään.
sosiaaliviranomaisena tiedät varmasti sen että oikeuden vahvistaman elatusmaksun kiertämiseen ei ole mitään poikkeuksia olemassa. ja sitäpaitsi: mistä sinä tiedät onko hän koskaan niitä maksuja maksanut? vai onko koko ajan?
ja mitä ihmettä silläkin on taas tämän asian kanssa tekemistä? jaajaa. kirjekurssilla sosiaaliviranomaiseksi?
täyttänyt velvollisuutensa lasta kohtaan. Enempää häneltä ei voi kohtuudella vaatia.
"Lapsen oikeus tavat vanhempaansa" tarkoittaa sitä tilannetta, kun isä - lapsisuhde on jo olemassa esim, jos vanhemmille tulee avioero.
taitaisi olla sinun etujesi mukaista. Sen sijaan koko muu yhteiskunta hyötyisi siitä, että isyyden perustaksi tulisi taas avioliitto.
niin ei ole pelkoa äpärästä.
Niin oliko tällä ap:lla itsellään muita lapsia? Sehän toki kiinnostaa, koska hän näin intohimoisesti hyökkää exänsä uusien lasten hankintamahdollisuuteen. Itse en viitsisi puuttua exieni elämään, elatusapu on täysin riittävä tuki, kun se kuukausittain tulee tilille, ja se osoittaa miehen kunnollisuuden isänä.
ap:llä (mikä muuten on tämä ap? siis tunnistatteko te minun oikean nimeni alkukirjaimet?) on kahdeksan lasta kaikki eri isien kanssa ja tästähän tässä olikin kyse. yritin kerätä vain sympaattijaa itseäni kohtaan :o)ja moittia miehiä koska julmia juoninen ja miestenvihaaja olen.
juttelin eilen lapsen bioisän kanssa, nyt jo rauhoittuneena ja ehken taas hyvinkin sinisilmäisenä, luottavaisena. noh, äidin/naisen mieli nyt on mitä on. sanoin että jos hän tämän adoptioprosessin jälkeen hylkää tämän lapsensa vielä kerran niin tulen omakätisesti kuristamaan hänet ja hän voi vaikka nauhoittaa puhelun ja käsitellä sitä kiristyksenä/uhkailuna mutta tälle lapselle ei aiheutetaan enää yhtään surua. siitä pidän minä huolen. piste.
seuraavan kerran kun lapsi menee isälleen niin hän allekirjoittaa jonkun lapun (kuulemma vapaavalintainen) jossa hän kertoo itsestään.
sanoin että minusta tuntuu nyt siltä että poika tuntee olevansa vihdoinkin tärkeä isänsä elämässä. säälittävää/surullista? en tiedä. juttelimme eilen pojan kanssa aiheesta ja hän sanoi että ei hänellä ole kaameita intohimoja oikean isänsä luo mennä koska hänellä on täällä omassa elinympäristössään niin paljon hänelle tärkeämpiäkin ja läheisempiäkin ihmisiä.
näin nämä lapset opettavat meitä aikuisia. en aio asiaa enää täällä pohtia, jätän areenan muille. mutta ehken tämä tarina voisi olla jollekin jonain herättäjänä: pitäkää huoli lapsistanne. riippumatta siitä ovatko he siinneet ja syntyneet kristillisessä avioliitossa tai pelkän himon tuloksena: lapsi on täysin syytön syntymäänsä ja jokainen lapsi on varmasti rakkauden ja ennen kaikkea huolenpidon arvoinen.
paatoksellisin terveisin
fröken sommar
yksinkertaista! älä tee lasta miehen kanssa joka ei sitä kanssasi halua! ja kaikilla on onnellisempi elämä. niinno paitsi ehkä sinulla jos kukaan ei halua lasta kanssasi.
tääkin nyt kieli poskella kirjotettu että elkää nyt vetäkö palkoja nenään :) tai vetäkää vaan, ihan samahan se mulle on :D:D
poikanne oli varmaan vahinkolapsi? ymmärtäähän sen jos nuori mies menee paniikkiin eikä halua ottaa vastuuta. kerta teit lapsen hänelle niin yritä jo 11 (!) vuoden jälkeen hyväksyä asia. 11 vuodessa muuttuu ja mieshän voi olla aivan loistava isä tulevalle adoptiolapselleen.
älä sotkeennu toisten asioihin.
ei varmasti ollut mukavaa luettavaa, ja sulla on varmasti paha olo - en ihmettele yhtään. yritäs nyt kuitenkin ajatella muitakin kuin omaa napaasi. miehen perheasiathan eivät kuulu sinulle pätkääkään.
vaikka kyllä ihmettelen että millainen nainen voi olla exäsi kanssa jos hyväksyy tuollaisen käytöksen. tietääköhän hän edes poikanne olemassaolosta.
niin juupelin katkera siitä että en saa elatusmaksua kuin tuhatneljäsataa euroa kuussa. musta son niin väärin niin väärin.
tämän kirjoitteluketjun kaikkinainen älyllinen toiminta lakkasi jo aikoja sitten....
ja minä saan opintotukea 400 kuussa. että onneksi olkoon vain
On vaikea uskoa että lapselta pyydettäisiin suostumus toisen lapsen adoptointiin ?? Mutta jos niin on, niin monet täällä vaikuttavat olevan sitä mieltä että suostumusta ei tulisi antaa.
Lapsesi isä on tehnyt väärin lastasi kohtaan, ja ymmärrän tunteesi, mutta kannattaa yrittää katsoa isompaa kuviota.
Nyt tämä mies on jo paljon vanhempi ja hän on voinut kasvaa ihmisenä ja olisi nyt valmis olemaan isä. Hän ei ole sinun lapsellesi ikinä ollut isä, joten kukaan ei voi tietää kuinka hyvä isä hän voisi olla jos hän siihen täysin sielun ja sydämmin ryhtyisi.
Täytyy myös muistaa että miehen vaimo ei ole millään tavalla syyllinen siihen että mies ei ole ollut isä lapselleen, ja jos kieltäytyy antamasta suostumustaan adoptioon se saattaa musertaa "viattoman" vaimon mahdollisuutta saada lapsia. Se on väärin, oletpa kuinka katkera tahansa.
Toivon että lapsen isä ei vain ottanut yhteyttä näytön vuoksi, sen vaan aika kuitenkin näyttää. Se voi hyvin olla että adoptio prosessi on tuonut mukanaan ajatuksia teidän lapsesta tai ehkä vaimo on auttanut lapsen isää saamaan rohkeutta ottaa yhteyttä lapseen. Lapsen saaminen, onpa se sitten synnyttämällä tai adoption kautta, muuttaa ihmistä ja hänen tunteita ja ajatuksiaan. Parhaimmassa tapauksessa lapsesi isä on nyt tullut valmiiksi olemaan isä molemmille lapsille, jos hänet vain sallitaan yrittää.
Luulenpa, että ulkomaalaisen adoptiolapsen on parempi tulla adoptoiduksi maahan, jossa lapsella on oikeus olla lapsi, ja aikuiset viranomaiset päättävät ja vastaavat adoptiopäätöksistä viranomaisina ja virkavastuulla.
Onhan päivänselvää, että aloittajan poika ei mitään suostumusta voi antaa, ja jos sellainen häneltä pyydetään, sillä voi heittää vesilintua. Lapsi on 11-vuotias. Hänen allekirjoituksellaan ei ole mitään merkitystä nyt, eikä tulevaisuudessa. Kuka pelle tulisi hänelle vuosien päästä esittämään hänen 11-vuotiaan kirjoittaman "suostumusken" ja vetoaisi siihen jotenkin, tuo adoptiolaspsiko, isä, viranomainen vai kuka? Naurettava juttu. Lapsi voi joko jättää kirjottamatta, tai kirjottaa vaikka 10 suostumusta, niillä ei ole mitään merkitystä järkeville adoptioviranomaisille. Mutta jos paperi heille kelpaa ja heille jotain merkitsee, niin kuten sanottu, adoptoitavan lapsen olisi parempi tulla adoptoitua järkevämpien viranomaisten maahan.
ap;n aloitus voi olla totta! Ei lapsilta mitään kysytä tuollaisessa tapauksessa. Jos miehellä on au-lapsi jossain, ei sillä ole mitään merkitystä adoptioon.
tai jos isyys on selvitetty ja haettu oikeuden päätös niin se tarkoittaa että lapsella on ihan samat oikeudet vanhempaansa kuin avioliitossa syntyneellä (esim. että isä huolehtii lapsestaan) ja isän virallisissa papereissa on merkintä lapsesta. Sossut tarkastaa nämä paperit ja JOS hän tekee työnsä kunnolla, selvittää millainen suhde / kuinka hyvin isä kasvattaa lastaan. Sehän on ensiarvoisen tärkeää jos isä on adoptoimassa uutta lasta, että hän on kykenevä huolehtimaan lapsistaan eikä hylkää omaa lastaan (adoptoitua tai biologista)!
tajuaako adoptioviranomainen, että lapselta ei aloittajan tapauksessa kysytä. Sillä tajuunko mä, ei ole merkitystä. Mistä minä voisin tietää byrokraattejen aivoituksia.
Pojaltasi pyydettävä "lupa" lienee jokin todistus siitä, että hän on tietoinen isänsä adoptiopuuhista.
Adoptioneuvontaan kuuluu perheen aiempien lasten kuuleminen adoptioon liittyen. Joskushan jo olemassa olevat lapset voivat esimerkiksi selkeästi vastustaa adoptiota, mikä saattaa aiheuttaa keskeytyksen koko adoptiolle. Tämä perustuu siihen, että adoptiolapsia ei voi sijoittaa perheeseen, johon he eivät ole täydellisen tervetulleita. Poikasi tapauksessa adoptiolapsi ei asuisi samassa perheessä hänen kanssaan, mutta ilmeisesti adoptioneuvontaa antavat sosiaalityöntekijät noudattavat adoptioneuvonnan ohjeita kirjaimellisesti tai sitten adoptiomaa vaatii tällaista lupaa.
Itse asiassa se, että adoptioon pyrkivillä aikuisilla on aikaisempia lapsia, joita he eivät ole halunneet/pystyneet kasvattamaan, on adoption kannalta iso asia. Tämä on ollut esimerkiksi Yhdysvalloissa jättimäinen ja tunteita herättävä keskustelun aihe. En halua ottaa siihen kantaa.
Ymmärrän kuitenkin hyvin aloittajan närkästyksen. Mielestäni poikasi isä on toiminut erittäin tökerösti, kun on ottanut poikaansa yhteyttä ja nyt sitten yhtäkkiä ilmoittaa adoptiosta vielä aika tökeröllä tavalla. Hänen ei varmasti ole ollut helppoa ottaa poikaan yhteyttä ja hän on voinut miettiä sitä pitkään aiemmin. Tilanne adoptiohakijana voi myös asettaa hänet vaikeaan alisteiseen tilanteisiin sossuihin nähden, mutta mielestäni hänen olisi itsensä pitänyt järjestää adoptiokuvio oman poikansa osalta toisin. Hänhän olisi voinut kertoa teille adoptiosta ajoissa ja hän olisi voinut keskustella poikansa kanssa aiheesta enemmän. Tämän jälkeen hän olisi voinut esittää sossuille yhteistapaamista adoptioneuvonnassa niin, että poika on mukana ja sossut pääsevät keskustelemaan pojan kanssa. Vaihtoehtoisesti hänen olisi pitänyt suojella omaa poikaansa niin, ettei tämä joudu lapsena mihinkään lappukriisiin.
Jos olisin aloittajan roolissa, kieltäytyisin kirjoittamasta mitään lappua ja kieltäytyisin pakottamasta poikaani tähän. Mielestäni on ensisijaisesti pojan isän tehtävä selittää pojalle, miten adoptio vaikuttaa isän ja pojan elämään. Aloittaja voi tietenkin tahollaan keskustella pojan kanssa aiheesta, mutta asian hoitaminen ei ole millään tavalla aloittajan vastuulla. Pojalle ei myöskään pidä sälyttää liian vaikeaa tehtävää, sillä hän on lapsi.
Pojan isällä ei voi olla niin kiire adoptioon, ettei hän ehtisi tätä asiaa tyylikkäästi ensimmäisen lapsensa osalta. Hän on viivytellyt ja tyrinyt tähän asti, niin korjatkoon nyt sitten asiota itse.
1. tämä on (valitettavasti) ihan todellinen tapaus, ei mikään keksitty
2. en vieläkään tiedä mistä ihmeen paperista on kyse
3. kuinka moni on oikeasti sitä mieltä että 11-vuotias lapsi oikeasti ymmärtää mitä adoptio tarkoittaa? en ole aiemmin kokenut että lapseni olisi henkisesti jälkeen jäänyt mutta hän kokee tämän suurena ihmeellisenä seikkailuna jossa hänelle haetaan ulkomailta ihana pikkuveli jonka hän voi esitellä kavereilleen ja jolle opettaa jalkapalloa. ei hän ymmärrä asian juridisia merkityksiä eikä hänen tarvitsekan.
4. isänsä rouvalla on myös yksi lapsi edellisestä suhteesta joten se siitä "naisen ainoasta mahdollisuudesta saada lapsi"
isä on tällä hetkellä nelikymppinen. lapsen syntyessä hän oli melkein kolmekymmentä. hänellä on ollut kymmenen vuotta aikaa, 120 kuukautta ja miten hemmetin monta tuhatta päivää aikaa ottaa yhteyttä lapseensa jos hän olisi sitä halunnut. jos ei kantti olisi riittänyt itsellä niin järkevästi ajatellen - olisiko esim. hänen kotipaikkansa sosiaalitoimisto voinut virkansa puolesta tiedustella asiaa? tai joku kaveri? tai hittosoikoon kuka tahansa muu jos isäparalla on ollut vellit housussa 10 VUOTTA.
tässä on kyse laskelmoinnista, suunnitelmallisuudesta.
katkera en ole. helvetin vihainen siitä että oikeasti uskoin sinisilmäisesti että hän on vihdoinkin kiinnostunut omasta lapsestaan pyyteettömästi ja silkasta rakkaudesta.
paskat.
viimeksi tänään poikanen tiedusteli minulta paperin kohtaloa. sanoin että en ole saanut mitään paperia joten odottelemme....
lapset, siis aloittajan poika ja rouvan lapsi, jotka jo ovat ihan saatavilla täällä Suomessa, voi esitellä toinen toisiaan kavereilleen ja opettaa jalkapalloa. Sitäpaitsi, jos adoptiolapsi onkin tyttö, joka ei halua oppia jalkapalloa. Pojalle tulee takuulla paljon, paljon pettymyksiä, kun tämä adoptiolapsi markkinoidaan tuohon tyyliin, ihan kuin uusi lelu pojalle. Se isä on ihan pelle. Minä kyllä pitäisin näiden tietojen valossa etäisyyttä isän perheeseen. Varmaan lapsia kuullaan adoptiota hakevissa perheissä, joissa lapset kuuluvat perheeseen, mutta eihän tuo poika kuulu isänsä perheeseen, eikä isä poikansa perheeseen. Isällä ei ole huoltajuutta eikä hän ole sitä edes koskaan hakenut.
Ei kai isä painosta poikaasi paperin suhteen tietämättäsi. Luulisi, ettei 11-vuotias nassikka muista pitää tommosta asiaa mielessä ilman muistutusta kaikessa hulinassa, mitä sen ikäisellä on kavereidensa kanssa. Se olisi kyllä todella kauheeta, jos isä alkaisi häiritä asian kanssa poikaa toistuvasti. Se on juuri sitä, mitä adoptioviranomaisten ja sossutanttojen pitäisi ottaa huomioon näissä lapselta perättävissä suostumuksissa.
kaunista aurinkoista huomenta.
syntyneen kyynisyydenkin keskellä on pakko ihailla kaunista suomen alkusuvea ja sen valoisuutta. tämä nettikirjoittelu on ollut minulle tapa käsitellä tämän hetkistä tunteiden myräkkää joka sisälläni riehuu. se on mielessäni viimeiseksi illalla kun käyn nukkumaan ja ensimmäisenä aamulla kun herään. viimeksi tänä aamuna ajattelin miten naivisti 12 vuotta sitten luulin ettei ko henkilö, lapseni oikea isä, voi enää koskaan minua satuttaa kylmyydellään. mutta näköjään tapoja on kekseliäällä ihmisellä useita.
sen enempää puuttumatta kenenkään oikeuksiin hankkia biologinen/adoptiolapsi olenkin halunnut käsitellä tämän nimenomaisen tapauksen moraalista puolta. kun lähes 12 vuotta sitten hyppäsin lastenvalvojan puheilla hakemassa neuvoa lapseni asioissa sanoi hän viisaasti: "tämän lapsen puolia ei pidä tässä maailmassa kukaan muu kuin sinä, lapsen äiti."
eikä se tehtävä ole tässä vuosien saatossa muuttunut. aika ja elämänkokemus opettavat mutta sen päätin jo silloin: olen kilpenä lapseni ja hänen tunteettoman isänsä välissä niin kauan kuin siihen on tarvis. minun tärkein tehtäväni on jaksaa.
ja hittosoikoon. sen aion tehdäkin. edelleenkään ei ole kyse kostosta tai katkeruudesta - ne ovat tunteita jotka minulta kuolivat jo vuosia sitten.
innoissaan uusista tulevista sisaruksista ja odottavat paljon. Se on ihan normaalia arkea (uus)perheille, joihin tulee pikkusisaruksia. Ei kai kukaan ole uutta lasta edes esitellyt pojalle minään leluna. Ei kai tässä koko tilanteessa ole siitä kysymys, ettei poika saisi olla innoissaan tulevasta sisaruksestaan tai siitä, ettei pojan isän perhe saisi adoptoida lasta. Minä käsitin, että tässä olisi kysymys närkästyksestä siitä, että pojan isä ei ole pitänyt poikaan minkäänlaista yhteyttä ja on nyt vasta uutta perhettä perustaessaan kiinnostunut, ja huolesta siitä, miksi poika joutuu allekirjoittamaan jonkun suostumuksen, jonka sisältöä hän ei ymmärrä. Kuitenkaan tuon ikäinen poika ei voi allekirjoittaa mitään sitovia virallisia papereita, joten siitä tuossa ei voi olla kysymys. Toisaalta alkuperäisessä viestissähän luki, että perhe on jo hyväksytty adoptioon, joten jos pojan mielipiteellä olisi tähän asiaan jokin vaikutus, sitä olisi varmaan kysytty jo aikaisemmin. Luultavasti olisi parasta, että ap. kysyisi pojan isältä, mistä paperissa on kysymys.
En ymmärrä missä vaiheessa tämä viestiketju meni aloittajan omien tunteiden, tuntemuksien tilittämiseksi, mikähän on todellisuutta ja mikä ei?
Minulle tuli tästä ketjusta pelko, että pojan isä ja rouvansa ovat ottaneet poikaan yhteyttä vain adoptioprosessiaan edistääkseen ja pelkona on nyt, että kun uusi lapsi rantautuu Suomeen, niin poika taas unohdetaan ja hylätään ja sivuutetaan seuraavaksi 10 vuodeksi vähintään. Toki jokainen äiti haluaa säästää lastaan tuolaiselta hyödyntämiseltä.
Sitäpaitsi, on päivänselvää, että vaikkei ihan näin julmasti kävisikään, niin pojalle selviää aikanaan, että isä ei ole hänen hyväkseen antanut mitään muuta rahaa kuin pakollisen oikeuden määräämän elatusavun (joka olis muuten häneltä ulosmitattu, jos hän ei vapaaehtoisesti olis maksanut) ja sitten hän on pannut surutta 8000 aivan toisen lapsen saadakseen ja elättää tätä sitten omanaan koko sen lapsuusajan minkä poika on saanut elää mahdollisesti yksinhuoltan elätettävänä ja HUOM! vailla isää. Tämä tulee ilman muuta katkeroittamaan adoptiolapsen ja tuon pojan välejä myöhemmässä elämänvaiheessa. Mielestäni pojan äidillä on täysi syy ajatella siten kuin hän ajattelee. Olisi todella sääli, jos adoptiovanhemmat eivät ajattelisi adoptiolapsen kohdalla samalla tavalla jos kohdalle sattuis vastaava tilanne. Tämä kai sitten on se ero adoptioäitejen ja biologisten äitejen välillä. Se ei olekkaan sama asia näköjään, jos ei tätä nyt ymmärretä ollenkaan täällä.
miten minusta tuntuu että tämä tuntematon helinä-keiju on ainoa tällä hetkellä joka yhtään tajuaa mitä yritän sanoa. en ole missään vaiheessa ollut adoptiota vastaan, en vain ymmärrä miten näin voidaan moraalisesti tai eettisesti menetellä.
ja kyllä. vaikka miten asiaa pohdin hyväsydämisesti/järkevästi/ilman tunteita tulee minulle väkisinkin mieleen isän todelliset motiivit unohtuneen lapsensa tapaamiseen näin monen vuoden jälkeen. kyse on KYMMENESTÄ VUODESTA. ei kymmenestä vaivaisesta päivästä tai kuukaudesta kun isä on loistanut poissaolollaan vaan kymmenestä vuodesta 11-vuotiaan pojan elämässä.
onhan se nyt itsestään selvää naapurin hiehojenkin ajatustason omaaville ihmisille että jos adoptiota hakevalla ihmisellä on oikea, biologinen lapsi jo olemassa niin jonkun tahon on toden totta oltava kiinnostunut isän ja tämän biologisen lapsen suhteesta. minä uskon enemmän ihmisiin tekojensa kuin "aikomustensa tai ajatustensa" kautta. miten mikään adoptioviranomainen voi laittaa plus-merkintää adoptiota puoltaviin lausuntoihinsa ihmisestä, jolla jo ON yksi biologinen lapsi josta hän ei ole koskaan elämässään ollut kiinnostunut?
tästä tässä on kyse. minun tunteeni tai mielipiteeni ovat näiden faktaseikkojen rinnalla ihan toisarvoisia. olen pahoillani jos ja kun niitä tähän sotkin vaivaamaan teitä tuntemattomia. mutta varsin usein on hyvin vaikea pitää tunteitaan erossa lapsiaan koskevissa asioissa vaikka ne tunteet eivät todelliseen käytökseen mitään vaikutakan. en aio estää adoptiota, eihän se minua koske ja miten sen voisinkaan estää - enhän ole lapsen isälle ja hänen vaimolleen mitään sukua? kyse on alaikäisen lapseni asioista ja eduista, joista minä lapsen ainoana huoltajana olen vastuussa siihen asti kun lapsi on täysi-ikäinen.
eivätkö tässä tapauksessa teot puhu puolestaan? ainoa fakta minkä me kaikki tiedämme - minä, lapseni, lapseni isä ja perhe, adoptioviranomaiset - on se että hän ei ole pitänyt mitään huolta omasta lapsestaan koskaan aikaisemmin kuin vasta nyt. ei yhtään mitään. ei edes vaivaisen joulukortin vertaa. se on fakta jota ei voi sivuuttaa vaikka loppu käsiteltäisiinkin pelkällä tunnetasolla. eli siinä faktoihin perustuvaa isänmallia.
"Minulle tuli tästä ketjusta pelko, että pojan isä ja rouvansa ovat ottaneet poikaan yhteyttä vain adoptioprosessiaan edistääkseen..."
tässä se on helinä-keijun kiteyttämänä se mitä yritän sanoa monen lauseen voimin. tämä se juttu on. ja tässä kohdin ajattelen kenen tahansa normiäidin tavoin: tältä henkiseltä julmuudelta haluan lastani säästää. siinä teille kaikille tunnetilaa.
minulle voidaan puhua korulausein miten "henkinen kasvu isäksi on kestänyt näin kauan" ja blaablaablaa. kuka lopun perin tietää totuuden? ja onko totuudella edes mitään merkitystä?
pitäisi tehdä? Lapsi ei kasva hänen perheessään, eikä miehellä ole koskaan ollut parisuhdetta lapsen äidin kanssa. Tällöin isyys merkitsee vain elatusvelvollisuutta, ei muuta.
Minäkin ihmettelen miksi mies otti lapseen yhteyttä. Hänen yhteydenottonsa aiheutti vain hämmennystä ja katkeruutta.
Pojan äidillä ei ole mitään oikeutta vaatia lapsensa bioisältä muuta kuin lain määräämät elatusmaksut. Jos nainen tekee lapsen avioliiton ulkopuolella, kantakoon yksin vastuun siitä.
molemmille. On patiarkaalista hapatusta että vastuu lapsesta olisi vain äidillä jos lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella. Herätkää pahvit, nyt eletään 2000-lukua ja lapsen oikeudet ovat tärkeimmät! Aikuiset ihmiset jotka saattavat alulle lapsen ovat vastuussa hänestä, ehdottomasti myös mies! Uskomatonta että vielä tänäkin päivänä jotkut miehet eivät ymmärrä tätä vaan hylkäävät lapsensa. Ja näilläkin palstoilla usein päivitellään kehitysmaiden vanhempia (joista ei edes tiedä ovatko hengissä) kun hylkäävät lapsiaan!
Suomiko muka tasa-arvoinen maa ja pah. Ja Lapsen oikeuksiakaan ei usein aja kuin äiti (kun puhutaan vahinkoraskauksista). Tsemppiä ap:lle, sinulla on oikea moraalinen näkemys ex-kumppanisi toiminnasta.
siinä tapauksessa, jos äiti on yksinhuoltaja niin kuin ap:n laita on. Isällä on tapaamisoikeus lapseensa nähden, mutta hän voi halutessaan jättää sen käyttämättä. Ei tuollaisessa tapauksessa miehen tarvitse pitää mitään yhteyttä lapseen eikä tämän äitiin, riittää, että hän maksaa ruokot. Vain aviolapsistaan isä on samalla tavalla vastuussa kuin äiti.
Suomi ei ole tasa-arvoinen maa, koska isyydestä ei voi kieltäytyä niin kuin äitiydestä. Äidillä on kaksi takaporttia, kun hän on tullut raskaaksi. Hän voi tehdä abortin tai antaa lapsen adoptioon. Isällä sen sijaan ei ole mitään mahdollisuuksia kieltäytyä isyydestä, jos äiti haluaa pitää lapsen. Isä joutuu elatusvelvolliseksi, ja lapselle tulee perintöoikeus isän omaisuuteen.
kyllähän se varmaan isän puolelta on taktikointua ollut. Siis se poikaan yhteyden ottaminen. hehän ovat kuitenkin käyneet adoptio neuvonnassa ja kuullet tuon jne.
En tiedä mitä itse tekisin. ilmoittaisin ainakin näille viranomaisille, että ei ole omaa poikaansa koskaan halunnut nähdä. Että kuinka sitten kykenee kasvattamaan adoptiolapsen.
taustoja, siis miksi isä ei ole halunnut poikaansa tavata ym. Me neiti Sommaren tarinan lukijat emme voi millään tietää esim. onko tämä isä edes alunperin halunnut että "aloittaja" tulee raskaaksi, minkälainen suhde lapsen vanhemmilla on toisiinsa ollut.Nyt tulee vain tunne että isi on Iso Paha Susi ja aivan yksin aiheuttanut koko tilanteen.
Vaikka aloittaja olisi raiskannut isän, niin silti isä tekee väärin ei-toivottua poikaa kohtaan nyt. Mikään ei oikeuta isää toimimaan tuolla tavalla rouvansa kanssa poikaa kohtaan. Olis sitten pysynyt poissa ei-toivotun pojan elämästä. Miten tästä nyt yhtäkkiä tulee 10 vuoden ei-toivottuna olon jälkeen toivottu. Se voiko tollaselle tuuliviirille adoptiolasta antaa, ei ole 11-vuotiaan pojan asia arvioida.
totta, emmehän me voi asian taustoja tietää. kuka on toiminut ja miksi. ainoa fakta on edelleen se että isä ottaa yhteyttä ainoaan lapseensa reilun 10 vuoden hiljaiselon jälkeen. kyllähän isän käytös ennen sitä osoittaa sokealle reetallekin ettei isä ole lasta koskaan halunnut. vai olenko täysin hakoteillä?
minä tein oman ratkaisuni 12 vuotta sitten kun en aborttia tehnyt. TOTTA KAI abortti oli isän toiveissa, sillä laillahan ei-toivotuista lehtolapsista pääsee kätevästi eroon. mutta se ei ole tämän jutun pointti vaikka asiaa miten kääntää ja vääntää.
kysymys kuuluu edelleenkin: onko moraalisesti tai eettisesti oikein että kuvatunlaisesti käyttäytyvä henkilö saa adoptio-oikeuden? ja vielä vaikeampi: onko kyseessä hänen taktikointinsa omaan lapseensa nähden? onko tämänhetkinen reilun puolen vuoden "huolenpito" ollutkin pelkkää teatteria?
nii-in. kolikoilla on aina molemmat puolensa. yhtä hyvin äiti on se Iso Paha Susi kun ei aborttia teettänyt 12 vuotta sitten vaan itsekkäästi antoi lapsensa syntyä...ja pilaa nyt tällä päätöksellään isäparan elämän.
voitte heitellä kiviä tähän suuntaan. enköhän minä nyt nekin kestä :o
onko moraalisesti tai eettisesti oikein että kuvatunlaisesti käyttäytyvä henkilö saa adoptio-oikeuden? ja vielä vaikeampi: onko kyseessä hänen taktikointinsa omaan lapseensa nähden? onko tämänhetkinen reilun puolen vuoden "huolenpito" ollutkin pelkkää teatteria?
Millä perusteella ei saisi saada adoptio oikeutta? Et ole perehtynyt hänen nyky-elämäänsä ja voi olla että heillä on ihana koti tarjottavana uudelle tulokkaalle.
en tiedä onko kyse taktikoinnista. Kai se tulee ilmi jos yhteydenpito lapseesi loppuu kun ado ilmentyy paikalle.
pelkkä nimimerkkini jo nostaa monen "karvat" pystyyn :)
anyway....luin kirjoituksesi ja ihmettelen katkeruuttasi, olet kuin koira vanhasta luusta "itse et koske mutta annahan jos joku muu koskee"
minusta isällä on täysi oikeus järjestellä elämänsä uudestaan, olet menneisyyttä ja hänelle kaikki muu on tulevaisuutta. minä sinuna hyväksyisin asian, so fucking simple.
Aloittaja ja hänen poikansahan ovat hyväksyneet ajat sitten olevansa isälle menneisyyttä. Isähän tässä on toteuttamassa elokuvaa "paluu menneisyyteen". Isähän tässä on palannut poikansa elämään ja isähän tässä on pyytämässä allekirjoituksia menneisyytensä ihmisiltä.
edelliseen viestiin on kommentoitava, niin aloittajan, Fröken Sommaren. Ethän sinä voi olla hänen "äänitorvensa*, vaikka miten haluaisitkin.
Helinä oikaisi sinun täysin virheellisen johtopäätöksen ja se oli aivan oikeutettua. Sensijaan sen härskin jätkän puolustajat lopettakaa ennenkuin aloitettakaan! Jos isä on käytännössä hylännyt oman lapsensa ei hänellä ole mitään oikeutta adoptioon.
Kymmenen vuotta olisi ollut aikaa korjata tilannetta, se on pitkä aika. Mutta se on lyhyt aika miehelle muuttua. Jos kolmekymppisenä on vähät välittänyt muksustaan niin ei sitä nelikymppisenä paljon parempi ole. Puolustelu sikseen.
Hienoa että lapsen äiti pitää poikansa puolta ja ennen kaikkea tuntee vielä yhteiskunnaliisen vastuunsa adoptiokysymykseen, vaikka hänellä on omassakin tilanteessa jo kyllin kestämistä.
Hävettää että osa meistä miehistä on tollasia laskelmoivia ja tunteettomia narsisteja :-@
En ymmärrä miksi ei mies saa perustaa perhettä rakastamansa naisen kanssa. jos hän ei rakastanut aloittajaa, niin mitä sitten?
Miehellä on oikeus elää juuri niinkuin haluaa, ja hankkina juuri niin monta lasta kuin haluaa. Siihen ei ole kenelläkään mitään sanottavaa.
ja tuo lupalappuhomma on ihan huuhaata. Eihän tuollaisilla jutuilla ole mitään knatavuutta. Huomatkaa, olemme tässä kommenotimassa toisen osapuolen käsitykseen asiasta. Miehellä on todennaäööisesti oma verio asiasta, ja täysin eroava aloittajan versiosta.
Ja mistä tiedätte miten "härski" "jätkä" on? Tunnetteko ehkä, vai ihanko tämän yhden kertomuksen perusteella tuikituntemattomasta mielipiteen muodostatte. Toinenhan voi kertoilla vaikka mitä satuja miehestä, mistä sitä teidämme.
Koko juttu on ihan älytön!!
Antkaahan miehen elää elämäänsä haluamallaan tavalla ja huolehtikaa muut omista asioistanne, niin että tulevat samalla intesiteetillä hoidettua kuin tämän täysin vieraan ihmisen parjaaminen on tullut.
Isä ei ole voinut hylätä lastaan, koska mitään isä-lapsisuhdetta ei ole koskaan ollutkaan olemassa. Vanhempien väillä ei ollut muuta suhdetta kuin joskus kauan sitten tapahtunut pikapano.
Miksi ihmeessä miehen pitäisi välittää ventovieraan naisen lapsesta? Herätkää jo realistiseen todellisuuteen!
okei, olen siis jossain vaiheessa avautunut sen verran että suhteeni lapseni isään oli hätäpäissään tapahtunut pikapano?
ja mitäihmettä SILLÄKIN on taas tässä asiassa minkään kanssa tekemistä olenko pannut hänen kanssaan kerran vai peräti sata kertaa? taisiis sori, onhan sillä merkitystä tiukkapipoille.
eli neuvoni on siis: pankaa ainaskii satakolme kertaa saman miähen kans nin a. ette saa hutsun mainetta ja b. mahdollisella synnissä siinneellä lapsella ON oikeus isäsuhteeseen.
erinomainen viestiketju.Kuka vaan sanoo mitä vaan ja kaikki ovat melkein asiantuntijoita. Mistähän alunperin oli todella kysymys? Muistaako,tietääkö kukaan enää?
Kenties tämän tyyliset keskustelut kannattaisi jättää käytäviksi läheisten, ystävien kanssa, todennäköisesti heidän kanssaan käydyissä keskusteluissa löytyisi enemmän perspektiiviä kuin täällä virtuaalissa. Hyvin usein kaikki tapahtumat mihin lapset liittyvät, herättävät niin voimakkaita tunteita, että järjellä ajattelu saattaa unohtua ja jopa käydä mahdottomaksi.Edelläkirjoitettu ei ole kenellekään henkilökohtaisesti, se on toteamus.
ja kiitos kommenteistanne. en ota niistä opiksi, en tee päätöksiäni niiden perusteella koska te olette kaikki minulle tuntemattomia ihmisiä.
olen aloittanut viestiketjun sen takia että en halua sotkea tähän sukulaisiani koska tiedän satavarmasti heidän mielipiteensä: hehän lynkkaisivat isän hengiltä. haluan selventää tunteitani. miten suuri ilo voikin muuttua muutamassa kuukaudessa silkaksi raivoksi, epätietoisuudeksi, epäluuloksi?
tässä asiassa pitää osata erottaa tunteet ja teot toisistaan ja tämä terapialuontoinen kirjoittelu on ollut minulle avain asemassa näiden kahden asian erottamisessa. se mitä tunnen on minun oma henkilökohtainen asiani, niihin minulla on oikeus ja suoranainen velvollisuuskin. toistaiseksi minua ei ole pyydetty tekemään mitään muuta kuin hommaamaan lapseni allekirjoitus "paperiin" josta en tiedä tänäkään päivänä yhtään sen enempää kuin viikko sitten. mitään paperia en ole edelleenkään saanut.
mutta totta on sekin että kuinka ihmeessä voi 11-vuotiaan "lausunto" olla muka avainasemassa näinkin tärkeässä asiassa kuin vieraan lapsen adoptiossa? eihän minun lapseni tunne isäänsä eikä hänen perhettään yhtään sen paremmin kuin kenen tahansa perhettä jossa hän on vieraillut kymmenisen kertaa? eihän hän TUNNE omaa isäänsä eikä osaa sen puoleen sanoa hänestä yhtään mitään.
ja kirjoittakaa hyvät ihmiset. ehkä tämä foorumi toimii terapialuontoisesti jollekin toisellekin kuin minulle :o)
itse aion antaa asian olla (nämä ovat tekoja, eivät tunteita!) siihen asti kun saan oikeasti jotain ns. kättä pidempää ja haluan ehdottomasti keskustella adoptioviranomaisten kanssa asiasta. sitten kun sieltä päästä otetaan yhteyttä. ei minulla ole mitään mielenkiintoa ruveta setvimään asiaa joka ei minulle kuulu. vasta siinä vaiheessa kun pelkkä puhelimessa annettu tiedonanto muuttuu konkreettisesti paperiksi ja dokumentiksi.
siittänyt lapsesi ole tehnyt mitään pahaa. Anna hänen ja hänen vaimonsa olla rauhassa.
Eivätkä liioin adoptioviranomaiset ole tehneet mitään virhettä, sillä eihän tapauksessanne voi vaatia, että lapsesi biologinen isä olisi pitänyt mitään yhteyttä lapseesi. Tuolla perheellä on oikeus saada adoptiolapsi, jos adoption edellytykset muuten täyttyvät. Poikasi kohtalo johtuu omasta töppöilystäsi eikä mistään muusta.
olen ehkä jossain harhoissani kirjoittanut tänne että olen toistuvasti häirinnyt lapseni isän elämää tai sitten teillä näkyy ihan eri viestiketju kuin minulla?
ei minun elämääni hetkauta puoleen eikä toiseen mitä lapseni biologinen isä tekee omassa elämässään. ei nyt eikä ole aiemmin. eikä varsinkan tulevaisuudessa. YRITIN ehken huonolla suomenkielelläni pohtia hänen todellisia motiivejaan yhteydenotossaan ainoaan lapseensa sekä adoption "psykologisia" merkityksiä mitä tulee adoptiota hakevan henkilön taustahistoriaan.
vaikka tekisin aiheesta lisensiaattityön helsingin yliopistolle ei sillä olisi mitään käytännön merkitystä kyseiseen adoptioprosessiin. en minä ole heille sukua, en ystävä, en suosittelija enkä varsinkan vastustaja, koska minulta ei ole kysytty eikä vaadittu mitään. olen ainoastaan miehen ainoan (biologisen) lapsen äiti ja pohdin omassa pikku pääkopassani omassa pikku maailmassani tämän asian järkisyitä/seurauksia koska yritän parhaalla mahdollisella tavalla todistella kyyniselle itselleni että kyse ei VOI OLLA tunteettomuudesta eikä laskelmallisuudesta....
ei vaan yksinkertaisesti voi olla koska se on jo liian raakaa.
On se vaan niin että lapsen tekoon tarvitaan aina kaksi ja halusi mies tai ei,hänellä on lapsi ja minusta on aivan törkeää tuon ap:n lapsen isän käytös.
Mikä antaa oikeuden edes kysyä lupaa lapselta tuollaiseen?
Se on kyllä se mies joka töppäsi;kertoo paljon ihmisestä joka ei ole halunnut tuntea edes lastaan ja nyt käyttää hyväkseen..
au-lapsesta. Jos hän ei halua kantaa sitä, antakoon lapsen pois. Turha minusta on tulla tänne adoptiopalstalle itkemään, että lapseni bioisä ei välitä lapsestaan.
Mies olisi voinut olla harrastamatta seksiä,muttei ollut;vastuu molemmilla. Miehellä on vaan niin helppo JÄTTÄÄ vastuu äidille koska äiti kantaa lasta.
Eikä siihen vaikuta mikään papin aamen;eli onko se avioliitto vai mikä tahansa suhde,vastuu on silti molemmilla. Teoriassa,mutta kuten sanoin niin miehen on helppo esittää marttyyria ja pestä kätensä sekä käyttää tilannetta hyväksi sitten kun sopii.
ainiin tosiaan. minähän ihan unohdin, kiitos kun muistutit. alkuperäinen itkun aiheeni olikin se että bioisä ei ole halunnut lapsestaan huolehtia. nämä kaikki muut pohtimiset ovat olleet silkkaa pohjustusta tähän. voinyyhnyyh kun olen ollut kaltoin kohdeltu 12 vuotta. mistä niitä marttyyrimerkkejä saa hakea? tältä vuodelta on vielä hakematta, kaikki aikaisemmat vuodet olen sen nimittäin automaattisesti presidentin poikkeusluvalla saanut.
Lukija ymmärtää kirjoituksesi näköjään juuri niin kuin haluaa, ei niin kuin sinä tarkoitat. Älä välitä, tällaistä tämä palstailu on (ärsyttää!!!)
Olet NIIn oikeassa asiasi suhteen. Lapsesi "isä" on kerta kaikkiaan sietämätön tyyppi! Hänellä on toki oikeus hankkia niin paljon lapsia uuden puolisosi kanssa kuin ikinöä ehtii, mutta ei valheella. Toivottavasti Suomen adoptiojärjestelmä on maineensa arvoinen. En ikimaailmassa halua, että tuollinen tyyppi saa adoptiolapsen, koska niin monta kunnon isääkin odottaa adotiolasta.
Onnea sinulle ja erityisesti pojallesi, jolla on reipas äiti (ja äidillä hieno kirjoittamisen lahja. On ilo lukea lennokasta tekstiäsi)
takana sosiaaliviranomaiset (adoptioviranomaiset), vai ei. Tuskin isä on toiminut asiassa ominpäin. Suomalaisilta sosiaaliviranomaisilta voi odottaa mitä hyvänsä.
Siitä olemme kaikki yhtä mieltä, että 11-vuotiaalta ei mitään "lupia" pyydellä mihinkään asioihin. Isän yhteydenotto näin pitkän ajan kuluttua oli muutenkin vain vahingollinen.
Asiaa sen enempä tietämättä, niin muin muuten me kaikki , voidaan todeta että mies kysyi suositusta - sekö se oli- , äiti kieltää sen; asia sillä selvä.
Mitä tuota enepää vatvomaan, kun äiti toteaa että ei käy!
Kuule, lapsen alulle saattamiseen tarvitaan aina kaksi. Jos mies ei missään nimessä halua isäksi, on parempi pitää silloin housut jalassa. Töppäys, virhe on molempien, usein vain nainen joutuu kaiken vastuun kantamaan, jos tekee abortin haukutaan murhaajaksi, jos pitää lapsen ja kasvattaa sen yksinhuoltajana, on hän huora.
Tämän tapauksen keskeisin ongelma on 11-vuotiaan pojan asema ja suhde biologiseen isäänsä.
Miksi ihmeessä biologinen isä otti poikaansa yhteyttä vasta, kun hänellä on ollut adoptioprosessi jo käynnissä? Me kaikki adoptiota tuntevat arvaamme, että hän on mitä ilmeisimmin joutunut tekemään sen adoptioprosessiin liittyvien vaatimusten vuoksi. Poika ei vielä ymmärrä tätä, mutta vanhempana hän tulee sen ymmärtämään. Mikä mahtaa olla pojan suhde tulevaan adoptiosisarukseensa tällöin ja mikä on isän suhde näihin kahteen lapseensa. Entä miten adoptoitu lapsi mahtaa kokea tilanteen?
Ihmettelen todella suuresti, jos ko. mies saa adoptioluvan nykyisessä tilanteessa, jossa adoptiolapsia ei meinaa riittää edes täysipäisille hakijoille.
En yhtään ihmettele näitä silloin tällöin esiintyviä lööppejä kuten "Mies tappoi kasvatti-isänsä".
mies ei halunnut lasta SINUN kanssasi. nyt hän on löytänyt naisen jonka kanssa haluaa. vaivaako tämä sinua vai pelkästään tuon suostumuksen pyyntö?
kieroa ja paskaa toimintaa poikasi isän puolelta, mutta haluatko sinä estää heitä saamasta toivottua lasta?
Vaan siitä, että isä nöyryyttää ei-toivottua poikaansa, pyytämällä suostumusta ja allekirjoitusta alaikäiselta lapselta adoptioprosessiinsa. Siihen isällä ei mielestäni ole oikeutta. Isän rouva on itsekäs pelle, joka ei näe toisen ihmisen lapsella mitään arvoa, kun kerran osallistuu tollaseen pyyntöön. Ja jos ei osallistu tai ei tiedä, niin sit on vaan niin tyhmä, että ei kelpaa adoptiolapsen kasvattajaksi.
jos joku hakis mullen toimivaa rautalankaa että saisin sen nyt kaikelle kansalle väännettyä:
haluan ehdottomasti estää poikani isän sekä kaikkien maailman miesten hankkeet lasten saamiseksi kenenkään muun kuin minun kanssani.
tuliko nyt asia selväksi? jos vielä jäi jotakuta mietityttämään että miten se nyt oikein meni niin suosittelen lukion lyhyen suomenkielen luetun ymmärtämisen jatkokurssia kesäksi.
kiitos ja näkemiin. aurinko paistaa ja osaa jää pakostakin aina sinne asemalle :o)
mutta en vieläkään saanut käsitystä, mikä paperi pojan pitäisi kirjoittaa. Tuskin tämän ikäiseltä varsinaisesti lupaa kysytään, mutta luultavasti suhtautumista adoasiaan kyllä. Jos pojan pitää kirjoittaa suhteestaan biologiseen isäänsä, niin sehän ei muuksi muutu. Suhdetta ei juuri ole ollut lukuunottamatta adoptioasian takia tapahtunutta yhteydenottoa. Tehkööt sossut siitä sitten tulkintansa.
Ei pojan tarvitse kenellekkään mitään kirjoittaa suhteestaan isäänsä. Kenelläkään sossutantalla ei ole oikeutta sellaista pyytää lapselta. Tämä on vapaa maa, ei ddr.
jos jollekulle jäi vielä jtn epäselväksi koskapa tätä on jo nin vaikea lukea että ei meinaa kansakoulupohjalta perässä pysyä niin täsä kooste:
a. elä harrasta seksiä koskaanikinä miehen kanssa ENNEN KUIN tiedustelet häneltä että jos vahinko käypi ja niin sanotusti pullat uunissa nin ottaako hän vastuun asiasta
b. jos ei ota nin elä yhdy
c. vaikka lupaiskin ottaa nin elä usko eläkä siis yhdy
d. jos yhdyt ja palaa pohjaan nin kiellä lapsesi kolmasti eläkä ainakan isyyttä vaadi tunnustamaan
e. jos kuitenkin näin olet katkeruuttasi tehnyt nin elä koskaanikinä hyväksy sitä että lapsesi niin sanottu oikia isä perustaa joskus maailmassa jonnekin päin maailmaa oman pikku perheen koska olet vaipunut katkeruuden aallokkoon eläkä ikinä sieltä nouse
f. elä usko sossun tätejä
ja muista herrantähen yyhooäitikliseinen elämäntyyli: sinun tulee joka paikassa ja joka käänteessä muistaa moittia lapsesi isää ja OLLA KATKERA jos ei muusta niin ainakin siitä että sillä on kuitenkin hienompi/kalliimpi auto kuin sinulla koska hän lapsesi kustannuksella tämän kaiken rahoittaa uuden rouvansa kanssa.
ja se kaikista tärkein eli g) jos kirjoitat nettiin mitä tahansa mistä tahansa ja mahdollisimman väärälle foorumillekin (!) niin 93% lukijakunnasta lukee mustan valkoiseksi ja moittii sinua katkeraksi tyhmäksi ylipainoiseksi elämässään epäonnistuneeksi työttömäksi homoäidiksi joka vihaa kaikkia miehiä ja haluaa niille lopuillekin miehille pelkkää pahaa.
juujuu. ois SITTENKIN pitänyt pohtia tämä asia perheen kesken ja ihan sisäisesti..mutta mitäs läksit...