Uusiolasten

Luin äsken puoliäidin ketjua ja kyllä nousi niskakarvat pystyyn. Suureltaosalta vastaajista oli unohtunut kokonaan SE LAPSI. Miten tuollainen kutsuttavien ja ei-kutsuttavien jaottelu mahtaakaan vaikuttaa häneen? Meidän aikuistenhan pitäisi näyttää esimerkkiä lapsillemme ja antaa eväitä tulevaisuuteen.Riitelemällä se ei onnistu..
Olen itse exsä, nyxä, äiti ja äitipuoli. Ja haluan kertoa teille viimeviikosta, jolloin tytärpuoleni (jo täysi-ikäinen)antoi erikoisesti kiitosta meille siitä kuinka hyvin tulemme toimeen hänen äitinsä ja uuden perheen kanssa.Arvosti sitä kovasti.
Hyvä lähtökohtamme lähtee tietysti siitä, että suhteemme alkoi puhtaalta pöydältä, kenenkään ei tarvitse olla katkera kennellekkään.
Toinen tytärpuoleni asui meidän kanssamme 10v., omasta valinnastaan, ja sovimme äidin kanssa jo alussa, että me vastaamme ja järjestämme tämän tytön kaikki juhlat ja hän puolestaan toisen tytön. Olipa juhlat olleet kummassa kodissa hyvänsä, kutsuissa on aina ollut meidän kaikkien nimet kutsujina. Ja yhdessä olemme niitä viettäneet, sekalaisen suvun kera.
Pidämme äidin kanssa säännöllisesti yhteyttä vieläkin.
Jäi varmaan jotain oleellista kertomatta, mutta palaillaan...
Niin ja vielä olen miettinyt tulevaisuutta eteenpäin, kun alkaa olla lasten häiden aika, niin pitäisi kehittää uudet perinteet, koskien meitä uusperheitä, kuviothan ovat ihan toiset.

Aurinkoista juhlien aikaa teille kaikille!
261315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

..tukka pystyssä tuota ketjua luin, enkä voi kuin ihmetellä miten itsekkäitä jotkut ihmiset voivat olla!
Itse olin exän roolissa viime kesänä kun lapseni rippijuhlia pidettiin, ja pidin itsestään selvänä että myös isän suku (ja hänen avovaimonsa) saivat kutsun! Kaikki kutsutut mahtuivat samoihin LAPSEN juhliin, sekä kirkkoon että kotiimme!
Täytyy kyllä myöntää että alkuun tilanne jännitti, mutta onneksi kaikki sujui paremmin kuin hyvin! Muutaman vuoden päästä on toiset rippiäiset edessä, ne ei enää jännitä yhtään!!

Äänestä

Hän on itse avioerolapsi jonka isä muuttanut aikanaan toiselle paikkakunnalle koska välit exään tulehtuivat niin pahasti.
Työkaverini itse on kasvanut mummonsa luona, koska äitillä ei ole riittänyt tarvittavasti mielenkiintoa lapsensa kasvattamiseen.

Työkaverini vihittiin vuosi sitten kesällä ja kutsuvieraslistaa laadittaessa oli äiti käskenyt valita kutsutaanko isä vai äiti juhliin.
Kaverini kertoi sen olleen elämänsä vaikein valinta. Kutsuakko äiti joka tosin nyt asuu lähellä, auttaa lasten hoidossa silloin tällöin ja jonka kanssa on ns kohtalaiset välit.
Vai valitakko isä, jonka kanssa nykyään on läheisemmät välit kun äitiin vaikka hän asuukin toisella puolen suomea. Ja joka on kuitenkin kaveristani välittänyt, pitänyt säännöllisesti yhteyttä ja jonka luona kaverini on pitkästä välimatkasta huolimatta koko lapsuutensa kulkenut.

Kaverini oli lopulta sanonut että hän kutsuu kummatkin, tulee ken tahtoo.

Isä tuli uuden perheensä kanssa, mutta äiti jäi pois ja nyt ovat äidin ja tyttären välit lopullisesti katkenneet...

Kaverini sanoi ettei tarvitse elämäänsä ja lastensa elämään tuollaista aikuisen mallia joka ei osaa elää elämäänsä ikävistäkin asioista huolimatta eteen päin.

Äänestä
  • Ja nythän tytär on vapaa elämään valintansa kanssa. Luulisi olevan onnellinen- onnea hänelle.

    Äänestä

  • valinta- kirjoitti:

    Ja nythän tytär on vapaa elämään valintansa kanssa. Luulisi olevan onnellinen- onnea hänelle.

    tämän alla olevan keskustelun tyttärelle, sääliksi häntä käy

    Äänestä

  • valinta- kirjoitti:

    Ja nythän tytär on vapaa elämään valintansa kanssa. Luulisi olevan onnellinen- onnea hänelle.

    näyttää olevan luonteenpiirteesi...
    Tai sitten et ymmärtänyt (halunnut ymmärtää?) edellisen tarinan pointtia.
    Jos oma äiti ei osallistu oman tyttärensä häihin vain sen takia että ex-mies (ja morsiamen isä) on sinne kutsuttu, niin minusta se kuvaa äidin itsekeskeisyyttä sekä piittaamattomuutta tyttären tunteista. Luulisin että suurin osa eroperheiden lapsista haluaisi kummankin vanhemman juhlapäivänä paikalle, ja unohtavan erimielisyydet edes yhdeksi päiväksi, oli sitten kyse mistä juhlista tahansa.

    Äänestä

  • PearlViolet kirjoitti:

    oli työkaverinikin.
    Hän oletti että äitinsä osaa olla aikuinen edes yhden illan ajan, mutta katkeruus vei voiton.

    Siksihän hänkin molemmat kutsui kun halusi että koko perhe on koolla kun hänet vihitään.
    Äitille vain isän kohtaaminen yli 20 vuoden jälkeen oli liian karvas paikka.

    Äänestä

  • Luin tippa linssissä kertomustasi.
    Voi kun kaikki lukisivat sen ja miettisivät elämää pidemmälle. Kun lapset ovat pieniä, ei varmasti tule ajatelleeksi elämää eteenpäin, ja että se jatkuu ja jatkuu...

    ketjun aloittaja

    Äänestä

  • ha71nnes kirjoitti:

    oli työkaverinikin.
    Hän oletti että äitinsä osaa olla aikuinen edes yhden illan ajan, mutta katkeruus vei voiton.

    Siksihän hänkin molemmat kutsui kun halusi että koko perhe on koolla kun hänet vihitään.
    Äitille vain isän kohtaaminen yli 20 vuoden jälkeen oli liian karvas paikka.

    Nämä MINÄMINÄMINÄMINÄ-exät sanelevat säännöt viimeiseen hengenvetoonsa asti. Huvittavinta/surullisinta asiassa on, että yrittävät kovasti saada itsekkyytensä näyttämään lapsista välittämiseltä.

    Äänestä

  • valitsemaan vanhemmista se parempi (eli heidän väliltä lähinnä!) tollasissa tilanteissa mutta fiksusti työkaverisi teki.

    Äänestä

  • Mieheni äiti ilmoitti,että jos isäsi kutsut häihin,en minä tule.Mies ei sitten kutsunut isäänsä,olivat muutenkin pitäneet yhteyttä hyvin harvakseltaan.Mutta tässä näkee sen katkeruuden määrän.

    Äänestä

  • ha71nnes kirjoitti:

    oli työkaverinikin.
    Hän oletti että äitinsä osaa olla aikuinen edes yhden illan ajan, mutta katkeruus vei voiton.

    Siksihän hänkin molemmat kutsui kun halusi että koko perhe on koolla kun hänet vihitään.
    Äitille vain isän kohtaaminen yli 20 vuoden jälkeen oli liian karvas paikka.

    kaikkea vanhempiensa historiasta ja eron syistä.

    Minun isäni hakkasi äitini jopa sairaalakuntoon lukemattomia kertoja lapsuuteni aikana. Erosivat kuitenkin vasta kun olimme kaikki lapset jo aikuisia - valitettavasti. Hartain toiveeni koko lapsuuteni ajan oli, että vanhempani eroaisivat ja saisimme elää rauhassa.

    Voi olla, että työtoverisi äidillä on ollut vastaavia kokemuksia, mutta työtoverisi ei tiedä niistä (oli ehkä vasta lapsi kun vanhempansa erosivat). Hänen äitinsä selviytymiskeino on voinut olla vaikeneminen parisuhteen kauhuista. Omalla äidillä on näin. Ei pysty vieläkään puhumaan tapahtumista, vaikka lähentelee eläkeikää.
    Voi olla ettei työtoverisi äiti yksinkertaisesti kyennyt tapaamaan exäänsä - edes tyttärensä mieliksi tämän hääpäivänä.

    Tarkemmin tietämättä tapauksesta tässä vain yksi mahdollinen selitys. Jokaisella on oma tarinansa eikä kukaan ulkopuolinen, ei edes välttämättä perheen lapset, voi tietää kaikkea. Voi siis olla kyse paljon syvemmistä haavoista kuin päälle päin kukaan osaaa edes aavistaa.

    Äänestä

  • ei välttämättä tiennyt kirjoitti:

    ovat kovin surullisia. Sääliksi käy äitiä, joka ei pysty tuskastaan puhumaan edes omalle aikuiselle lapselleen.

    Luulen kuitenkin, että tällaisia tapauksia on kovin harvassa. Yleensä lapset ovat tietoisia väkivallanteoista perheessä.

    Kovin ikävää joka tapauksessa.

    Äänestä

Ymmärrän hyvin jos isää ei kutsuta, ei kutsuta meilläkään. Niin suurta kattoa ei vielä ole rakennettu jonne ne juhlat mahtuisivat, jotta saman katon alle juhlimaan menisin.

Jos ei ole koko tyttären elämän aikana kiinnostanut olla isä, miksi vaivautua vieläkään?

Kun ei kiinnosta silloin kun tytär tarvitsisi jotain (tietokonetta/lääkkeitä/hoitoa/opastusta/turvaa) niin miksi sitten vaivautua enää teiniiän juhliinkaan, kun ei ne 1-10 vuotiaan synttäritkään kelvanneet käydä?

Isyys on sellainen asia (meillä) jota ei pelkällä siittämällä saa. Isyys on jotain ihan muuta. Se on välittämistä, panostamista, itsensä likoonlaittamista ilman rajaa. Sillä ei ole mitään tekemistä biologisuuden kanssa.

Äänestä
  • Sitä se o, isänä olo. Ei sitä jälkeenpäin rahalla korjata, eikä kymmenien vuosien päästä soitella,mitä kuuluu! Lapsi tarvitsee isän koko pienen elämänsä ajan, myös vanhempana, vaikka se vanhemmiten muuttuu, mutta isän olo ei lopu koskaan.

    Meillä kun mies lähti, oli vielä lasten elämssä jotenkin mukana, mutta tavattuaan uusia naisia, välittäminen loppui kuin seinään. Nyt on turha tulla ruikuttaa ja naisiaan esitteleen, me ei heitä elämämäämme tarvi sotkemaan. Kun lapset aikanaan naimisiinmenevät, toivon todella, ettei mies silloin ilmesty ja kuvittele että kaikki suru ja kaipuu on sillä pois pyyhitty. Olemme ilman isää pärjänneet jo monta vuotta, ja pärjäämme edelleen.

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä kirjoitti:

    Sitä se o, isänä olo. Ei sitä jälkeenpäin rahalla korjata, eikä kymmenien vuosien päästä soitella,mitä kuuluu! Lapsi tarvitsee isän koko pienen elämänsä ajan, myös vanhempana, vaikka se vanhemmiten muuttuu, mutta isän olo ei lopu koskaan.

    Meillä kun mies lähti, oli vielä lasten elämssä jotenkin mukana, mutta tavattuaan uusia naisia, välittäminen loppui kuin seinään. Nyt on turha tulla ruikuttaa ja naisiaan esitteleen, me ei heitä elämämäämme tarvi sotkemaan. Kun lapset aikanaan naimisiinmenevät, toivon todella, ettei mies silloin ilmesty ja kuvittele että kaikki suru ja kaipuu on sillä pois pyyhitty. Olemme ilman isää pärjänneet jo monta vuotta, ja pärjäämme edelleen.

    Ei se isyys siitä katoa, että muijan vaihtaa, vaikka muija siitä pultin ottaakin. Vaikka kuinka haluaisitte. Itse olette lasten ja isänsä yhteydet katkaisseet, katkeruudella ja typeryydellä ei mitään rajaa....

    Äänestä

  • Kyse onkin siitä, ketkä kuuluvat perheeseen. Tällä palstalla on monta variaatiota.

    On isiä/äitejä, jotka eivät välitä lapsistaan ja joita lapset eivät kaipaa, eivätkä kutsu juhlaansa. Luonnollista.

    On myös eronneita isiä/äitejä, jotka välittävät lapsistaan ja ovat olleet läsnä lapsensa elämässä. He ovat saattaneet perustaa uuden perheen, johon lapsi on kuulunut täysivaltaisena jäsenenä. Kun lapsi on menossa naimisiin ja haluaa kutsua isänsä koko perheen omiin häihinsä, lapsen biologinen äiti/isä kieltää tämän.

    Muuta syytä en keksi kuin äidin/isän pohjaton kauna ja katkeruus, joka ajaa kaiken ohi – jopa oman lapsen onnen.

    Luonnotonta vanhemmuutta.

    Äänestä

  • heh heh heh kirjoitti:

    Ei se isyys siitä katoa, että muijan vaihtaa, vaikka muija siitä pultin ottaakin. Vaikka kuinka haluaisitte. Itse olette lasten ja isänsä yhteydet katkaisseet, katkeruudella ja typeryydellä ei mitään rajaa....

    asia selvisikin:

    "...muutaman vuoden kuluttua kun laps asuu omillaan niin sit järkkää omia juhlia omaan laskuun ja kutsuu sinne ketä kutsuu. Silloinkaan et ikävä kyllä pääse sitä ex-vaimoa samaan kahvipöytään kiusaamaan."

    Näin se on, eksät kokevat uuden puolison näkemisen kiusalliseksi. Sitähän se varmasti on silloin, kun sydän sykkii lämpimiä tunteita entistä puolisoa kohtaan ja tämän vierellä säteilee uusi onni.

    Eksä kun haluaisi olla tämän paikalla.

    Aina ei käy kuten haaveillaan. Jos "tappio" on mahdotonta hyväksyä, voi aina heittäytyä hankalaksi ja alkaa polkea jalkaa, kuten kaikki kolmivuotiaat. Tällä tasolla ei tarvitse välittää muiden tunteista, ei oman lapsensakaan, kun itse on lapsi.

    Äänestä

  • toisessa ketjussa kirjoitti:

    Noita exsiensä rinnalle haluavia on kyllä surkean vähän, mutta niitä joita puolisonsa mädät temput oksettavat, on sitäkin enemmän.

    Totuus on, ettei sitä ex puolisoaankaan tahdo nähdä ilman että "ajattelee todella synkkiä" Minulla ainakin vitutus nousee, kun näen hänen ajavan minulta huijaamilla rahoilla ostamallaan autolla. Se että vielä pitäis katella ylimääräisiä typeryksiä siinä, ei kyllä saa kannatusta.

    Harvassa on ne jotka muka takaisin exsänsä haluaisivat.

    Äänestä

Nuorin lapseni kirjoitti ylioppilaaksi tänä keväänä. Juhlat ovat siis tulossa, mutta näihin juhliin ei minua kutsuta. Muu sukuni kyllä. En ymmärrä miksi? Lapseni on asunut isänsä kanssa, mutta olen aina ollut suuri osa lapseni elämää. Aikaisempiin juhliin olen kutsun saanut, mutta nyt lapseni itkien kertoi , että isän avovaimo on kieltänyt minua osallistumasta ko. juhliin. Haluaisin selvittää asian , koska mitään riitaa ei ole ollut, mutta yhteydenotto pyyntöihin ei avovaimo vastaa. Siis isän avovaimo on ollut avovaimo jo aiempienkin juhlien aikaan. Onko tämä nyt vain viimeinen tilaisuus osoittaa minulle että olisin jotenkin merkityksetön ihminen lapseni elämässä. Onnellista juhlan aikaa ..todellakin..

Äänestä
  • Mietin itseäni sinun asemaasi ja oksettaa!
    Kerran tyttäresi on jo mukana tässä ristiriidassa, niin luuletko, että hän voisi selvittää asian täysi-ikäisenäihmisenä äitipuolensa kanssa, sivistyneesti ,ja häntä loukkaamatta? Kertoisi kuinka tärkeää hänelle olisi, että sinä olisit mukana elämänsä tärkeässä hetkessä..
    Onko lapsen isäkin samaa mieltä ja miltä hänestä tuntuisi olla se ei-kutsuttu vanhempi?
    Toivon, että kaikki vielä järjestyy!!!

    Äänestä

  • Lapsi on sinun, ja vaikkei luonasi asukkaan, niin ei kukaan vieras ihminen voi päättää sitä, kuka tulee lapsesi juhliin. Ja ylioppilas on aikuinen ihminen, ja juhlat ovat hänen, ja niihin juhliin kuuluu äidin mennä!

    Äänestä

  • oman lapsen juhliin! kirjoitti:

    Lapsi on sinun, ja vaikkei luonasi asukkaan, niin ei kukaan vieras ihminen voi päättää sitä, kuka tulee lapsesi juhliin. Ja ylioppilas on aikuinen ihminen, ja juhlat ovat hänen, ja niihin juhliin kuuluu äidin mennä!

    niin asiaa noihin juhliin ei ole.

    Järjestä itse hänelle juhlat! Mikään ei kai estä sitä.

    Äänestä

  • avovaimon kodissa kirjoitti:

    niin asiaa noihin juhliin ei ole.

    Järjestä itse hänelle juhlat! Mikään ei kai estä sitä.

    Juhlia ei pidetä avovaimon ja lapseni isän kotona. Omien juhlien järjestäminen on sikäli turhaa, koska myös minun puolen sukulaiset ja ystävät on kutsuttu näihin avovaimon ja lapseni isän järjestämiin juhliin

    Äänestä

  • ja tarkistat, mikä on asian laita. Ei lapsen vanhempia, isää tai äitiä, voida syrjäyttää lapsensa juhlista!

    Äänestä

  • Äiti ja äitipuoli kirjoitti:

    ja tarkistat, mikä on asian laita. Ei lapsen vanhempia, isää tai äitiä, voida syrjäyttää lapsensa juhlista!

    on se ,että eilen niin palavasti keskusteltiin,että lapsen äiti saa päättää,ketä kutsuu lapsensa juhliin.Isää ei monen mielestä tarvinnut kutsua,jos ei halunnut.Mutta äiti pitää saada kutsua.Olen kyllä sitä mieltä,että lapsen pitää saada omiin juhliinsa äitinsä ja isänsä,järjesti ne sitten kuka tahansa.Olen pahoillani puolestasi tästä tilanteesta.

    Äänestä

  • tässä jutussa kirjoitti:

    Näinhän täällä jotkut ovat tosiaan kirjoitelleet ja se on ajatusmaailmana mitä itsekkäintä ja epäkypsintä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

juhlista kirjoitti:

Luin äsken puoliäidin ketjua ja kyllä nousi niskakarvat pystyyn. Suureltaosalta vastaajista oli unohtunut kokonaan SE LAPSI. Miten tuollainen kutsuttavien ja ei-kutsuttavien jaottelu mahtaakaan vaikuttaa häneen? Meidän aikuistenhan pitäisi näyttää esimerkkiä lapsillemme ja antaa eväitä tulevaisuuteen.Riitelemällä se ei onnistu..
Olen itse exsä, nyxä, äiti ja äitipuoli. Ja haluan kertoa teille viimeviikosta, jolloin tytärpuoleni (jo täysi-ikäinen)antoi erikoisesti kiitosta meille siitä kuinka hyvin tulemme toimeen hänen äitinsä ja uuden perheen kanssa.Arvosti sitä kovasti.
Hyvä lähtökohtamme lähtee tietysti siitä, että suhteemme alkoi puhtaalta pöydältä, kenenkään ei tarvitse olla katkera kennellekkään.
Toinen tytärpuoleni asui meidän kanssamme 10v., omasta valinnastaan, ja sovimme äidin kanssa jo alussa, että me vastaamme ja järjestämme tämän tytön kaikki juhlat ja hän puolestaan toisen tytön. Olipa juhlat olleet kummassa kodissa hyvänsä, kutsuissa on aina ollut meidän kaikkien nimet kutsujina. Ja yhdessä olemme niitä viettäneet, sekalaisen suvun kera.
Pidämme äidin kanssa säännöllisesti yhteyttä vieläkin.
Jäi varmaan jotain oleellista kertomatta, mutta palaillaan...
Niin ja vielä olen miettinyt tulevaisuutta eteenpäin, kun alkaa olla lasten häiden aika, niin pitäisi kehittää uudet perinteet, koskien meitä uusperheitä, kuviothan ovat ihan toiset.

Aurinkoista juhlien aikaa teille kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu