Mikähän mahtaisi kenenkin mielestä olla mieleen jäänein runo?
Runoilijoilla ei oikein mene hyvin. Ei osteta paljon.
Minulla on sympatioita Yrjö Jylhän "Taipaleen joki" -kohtaan. Kylläkin ihan henkilökohtaisista syistä, kun kansakouluikäisenä kuulin Yrjön olleen äitini poikaystävä, ennen kuin isäni tapasi. Ja isäni puolestaan samassa tappelussa Yrjön kanssa samalla "kuoleman virralla".
Lauri Viidan "Betonimylläri" teki myös vaikutuksen.
Toisesta päästä on sitten hauska oppikouluaikana maantieltä löytämäni kirja. Ei ollut omistajan nimeä eikä tietoa mihin palauttaa. Ajattelin, että luenpa tuon joskus. Olihan se juhlallinen opus Pentti Saarikosken "Runoja". Saattoi olla kirjapainon virhe, mutta kun koko kirjassa ei ollut kuin yksi rivi "ah tuskaa, voi paskaa" ja muut sivut sitten tyhjää.
Runoilijoilla ei oikein mene hyvin. Ei osteta paljon.
Minulla on sympatioita Yrjö Jylhän "Taipaleen joki" -kohtaan. Kylläkin ihan henkilökohtaisista syistä, kun kansakouluikäisenä kuulin Yrjön olleen äitini poikaystävä, ennen kuin isäni tapasi. Ja isäni puolestaan samassa tappelussa Yrjön kanssa samalla "kuoleman virralla".
Lauri Viidan "Betonimylläri" teki myös vaikutuksen.
Toisesta päästä on sitten hauska oppikouluaikana maantieltä löytämäni kirja. Ei ollut omistajan nimeä eikä tietoa mihin palauttaa. Ajattelin, että luenpa tuon joskus. Olihan se juhlallinen opus Pentti Saarikosken "Runoja". Saattoi olla kirjapainon virhe, mutta kun koko kirjassa ei ollut kuin yksi rivi "ah tuskaa, voi paskaa" ja muut sivut sitten tyhjää.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ei kiinnosta ,mutta kunnon deckari on kyllä luettavaa...
ihmiset olemmekaan, kun yksi ei tykkää runoista ja minä taas en pidä dekkareista. Näin lukijakunta laajenee ja kaikki kirjat löytävät oman paikkansa eri kotien kirjahyllyissä.
Pidän Mirkka Rekolan runoista, niiden monimielisyydestä, rohkeudesta ja salaperäisyydestä. Samoin on Lassi Nummen runot, puhuttelevia, lämpimiä. Vanhan kaartin runoilijoista Eino Leinon upeat runot saavat aina yhtä hyvälle tuulelle, varsinkin kun kuulee niitä luettavan. Kaarlo Sarkian elämäntäyteiset runot ovat myös mielirunojani.
on kulkenut mielessäni suurena rikkautena iso, mutta ei painava repullinen niin kauan kuin muistan. Yhtä ei voi nimetä mieleen eniten jääneeksi, kulloinkin päällimmäinen vaihtelee. Nyt on pinnalla Kaarina Syrjäsen "Koivutaru", jolla hän voitti keväällä Kirjapajan ja kirjakauppa Kipan rakkausrunokilpailun.
ei itselle olis käynyt melkein samoin.
Kyseessä ei tosin ollut kirja, vaan iltapäivälehti joka oli tuupattu postiluukusta. Näitähän ei edes tilata.
Koko lehti näytti latomon virheeltä, teksti
siltä kuin olisi ollut viikkoja rankassa auringonpaisteessa, selvää ei saanut miltään sivulta, PAITSI yksi selkeä ilmoitus oli "Teurastamo".
Mietin pitkään 'merkitystä', ei ole selvinnyt vuosien saatossakaan.
Runoja luen kyllä mielelläni, H. Mäkelääkin.
Minkä H. Mäkelän runokirjoista olet ehkä lukenut?
Sinä olet kulttuuripersoona. Hatzatzaa. Sinulla on todella hyvä plaraus taito. Selaa enemmän vanhoja viestiketjuja. Aloita samalla aiheella missä on paljon lukojoita.
Tuosta nappasin näkösällä olevan "Jos pettää sinut elämä", vuodelta 1975, siis vanhempaa tuotantoa. Muitakin on.
Pidän Aale Tynnin runosta Kaarisilta. Sitä pitää lukea yksin,koska se aina itkettää ja liikuttaa. Eräs tädeistaäni oli myös mieltynyt tähän runoon. Hän oli verevä maatalon emäntä, jolta sujui lypsy ja lannan luominen yhtä hyvällä puhdilla. Kuvittelin, että hänen harrastuksensa olivat yhtä konkreettisia. En koskaan nähnyt hänen lukevan muuta kuin sanomalehteä ja Raamattua.
Tädin kuoltua hän jätti ääninauhoja sisarelleen, äidilleni. Kuinka ollakaan eräällä niistä täti lausui Kaarisiltaa...
minäkin luin tuota runoa juuri tänään!
Vai muistanko senkin väärin?
"Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toistaan.
On hyvä rinnassa jokaisen, vaik`aina ei esille loista.
Siis hymy jo yksi on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä.
Miss`ihmiset liikkuvat tuntehin,
liki liikkuvi Jumalakin.
Toinen, jonka kirjoittajaa en muista on:
" Kun virta vierii, aavikolla tuuli puhaltaa,
niin päivistäni jälleen, taas yksi katoaa.
Mut milloinkaan en ole surehtinut kahta,
en päivää menevää, en päivää tulevaa".
No, eihän nuo runot ole kuitenkaan minun elämää. Minä en muista aina, että "paha ei ole kenkään ihminen" ja useinkin ajattelen "menneitä päiviä ja viellä enemmän tulevia".
Ajattelen aika usein, kuinkahan minunkin vanhuus tulee sujumaan? Olenhan minä jo vanha, mutta toistaiseksi suurinpiirtein terve. Mutta mitäs sitten? Kyllä se "päivä tuleva" on usein mielessä. Mitäs noista menneistä.
...mutta jos vain yksi pitäisi nimetä, olisi se varmaankin Eino Leinon 'Hymyilevä Apollo'. Olen pitänyt Aaro Hellaakoskesta, Kaarlo Sarkiasta, Otto Mannisesta ja lähes kaikista klassikoistamme. Nykyrunoilijoista esim. Maaria Leinonen, Mirjami Lähteenkorva ja Heli Laaksonen ovat tällä hetkellä suosikkejani. Laitan tähän pienen säkeen Heli Laaksoselta ilahduttamaan meitä kaikkia:
'Olisinki
mettäpolku
ko viä unhottunu ruahottunu lähten tykö
kerran men ylitte peura
puitten kans siit puhuta viäläki.'
(Heli Laaksosen Ajatukse nopeus-runosta,
Sulavoi-nimisestä kirjasta)
hieno ja henkevä, älykäs. Ihminen.
Runoilijoilla ei mene hyvin. Ostetaan vähän. Ei käy kaupaksi. Pitääkö kaikki olla rahalla mitattavissa. EI. Aleksis Kivi kuoli köyhänä. Ryysyrannan kirjoittaja hirtti itsensä. Henkevä älykäs ihminen muistetaan kuoleman jälkeen varmasti pitempään kuin joku nousukas. Ihmisellä on tahi ei sielun sivistys. Harvalla surumielisyys. Tunne äly.
on Vexi Salmi ja tietääkseni vahvasti elossa. Alkuperäinen "ryysyranta" on Kiannon punaisessa viivassa, josta Vexi on sen lainannut. Ilmari Kianto kuoli luonnollisen kuoleman, elettyään pitkän elämän.
Tässä pätkä runosta, Pablo Neruda: Meren ja yön portit.
Kunpa elämäni mies,(minun janoni ja rajaton haluni) ajattelisi näin, ja lausuisi tämän minulle.
"Minun naiseni ruumis, en hellitä sinun suloisuudestasi.
Minun janoni,rajaton haluni, päättämätön tieni!
Hämärät uomat joita ikuinen jano kulkee yhä,
ja väsymys kulkee, ja loputon tuska."
Tässä on elämää ja erotiikkaa, sellaista mistä alle viisikymppiset eivät vielä tiedä.
Olen monta päivää miettinyt sitä "mieleen jääneintä" turhaan.
Saarikoskea olen rakastanut, Leinoa ihaillut,
Södergranin tunteissa kylpenyt, Viitaa ylistänyt,
Khaijjamia arvostanut, Tabermannia, Lorcaa, Ahmatovaa, Liehua, Whitmania, Nummea, Majakovskia, Nerudaa jne.
Jokainen heistä on antanut jotain.
Viljo Kajavan ISOÄITI on tänään valintani
Kun ehtoopäivisin
kohotit maanryppyiselle suullesi
kahvikuppisi,
minä näin, vaikka olin pieni vielä,
että kupin korva
oli puhdasta kultaa.
Ja kun nyt hyvin pitkän
ja vaikean ajan jälkeen
tulen huoneeseesi
sinne kauas, missä nyt asut,
saan kädestäsi kupin, minäkin
koska olen jo hiukan vanhempi
kuin silloin,
mutta kovasti pelkään
käsieni vapisevan liiaksi
tarttuessani kuppiisi,
jonka korva on puhdasta kultaa.