Tiedot lennoista työkkäriin!

Olen kuullut, että ihmiset ovat menettäneet työttömyysturvansa, koska tiedot ulkomaanlennoista menisi suoraan työvoimatoimistoon. Työttömänähän 6 pvää on maksimi matkustusaika.
11980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Työpätkät / työttömyys pitkäaikaistyöttömyysjaksoilla, 7:n vuoden aikana tein 22 ulkomaan matkaa.

Kestoltaan 3:sta päivästä 3:een kuukauteen ( kolme EU-työnhakua).
Näistä 10kpl EU:n ulkopuolelle.
Osan ilmoitin mutta suurempi osa "unohtui".
Yhtään ainutta kyselyä ei tullut!
Eikä kysytty passia!

Äänestä

Eipä taida pitää kuulemasi paikkansa. Mahdotonta tuo olisikin, sillä kyse olisi todella massiivisesta tiedonsiirrosta ja tarvitsisi varmaan laintasolla valtuutuksen.

Sen sijaan tiedän yhden tapauksen, jossa tullimies Venäjän rajalla käräytti työttömän. Silloin mentiin rajan yli kyllä omalla autolla.

Työkkäri voi velvoittaa esittämään matkaliput työkkärissä. Niistähän näkyy lähköaika ja paluuaika.

Äänestä
  • Ei varmasti mene.piste.
    Matkatiedot menee työkkärille sinun oman suusi kautta tai jonkun pirullisen käräyttäjän (naapurin..) kautta.
    Jos vaikka matkasi aikana saat kotiisi työhönosoituspostia etkä matkan vuoksi siihen voi ajoissa vastata, niin sitten joudut miettimään, miten asian selität selvityspyyntöön, jonka saat.

    Äänestä

  • nikitönnä kirjoitti:

    Ei varmasti mene.piste.
    Matkatiedot menee työkkärille sinun oman suusi kautta tai jonkun pirullisen käräyttäjän (naapurin..) kautta.
    Jos vaikka matkasi aikana saat kotiisi työhönosoituspostia etkä matkan vuoksi siihen voi ajoissa vastata, niin sitten joudut miettimään, miten asian selität selvityspyyntöön, jonka saat.

    Kysyttyäni työkkärin tädiltä poissaoloista hän kertoi heidän EI OLEVAN KIINNOSTUNEITA työttömien matkailuista.

    Jatkoi asiasta joidenkin "ystävien" tekevän ilmiantoja jolloin asia tulee käsittelyyn tapauskohtaisesti.

    Itse ilmoitin pitemmistä ja kalliimmista poissaoloista.

    Muiden matkojen kohdalla kerroin naapurillemme menevämme lastemme luokse pk-seudulle.
    Naapuri arvasi todellisen tilanteen mutta jonkun (muiden naapurien) kysellessä poissaoloamme ei tämän rajanaapurimme olisi tarvinnut valehdella.
    Olisi rehellisesti vastannut: SANOIVAT menevänsä lastensa luokse.

    Yhtään kertaa en saanut työhönosoituspostia.
    Kerran minulle soitettiin mutta sekin tapahtui virallisen EU-työnhakumatkan aikana jolloin minut oli "rauhoitettu" Espanjan työkkärin käyttöön.

    Äänestä

  • varjeltunut kirjoitti:

    ...EI OLEVAN KIINNOSTUNEITA työttömien matkailuista...

    Poikkeuksellisen fiksu työkkäri tai sitten vain fiksu virkailija. Yleensä on päinvastoin, ainakin ulkomaanmatkojen osalta. Kotimaanmatkailuahan työttömältä ei edes voida kieltää. Se olisi perustuslain vastaista.

    Äänestä

  • Työkkäri. kirjoitti:

    tarkkaan hotellin osoitteet ja yhteystiedot ja virkailija oli ihan närkästynyt, kun kerroin, että olen matkalla matkailuautolla ja minut tavoittaa kännykkänumerosta. Kyseessä oli viikon matka pohjoismaihin.

    Äänestä

  • Työkkäri. kirjoitti:

    ...EI OLEVAN KIINNOSTUNEITA työttömien matkailuista...

    Poikkeuksellisen fiksu työkkäri tai sitten vain fiksu virkailija. Yleensä on päinvastoin, ainakin ulkomaanmatkojen osalta. Kotimaanmatkailuahan työttömältä ei edes voida kieltää. Se olisi perustuslain vastaista.

    Siksipä olenkin ihmetellyt täällä esiintyvien sävyä.

    Ei minulle työkkäristä mitään hyötyä ole ollut mutta ei haittaakaan.

    Haun uusinta puhelimitse puolen vuoden välein paitsi ilmoittaessani itse hankkimistani määräaikaisista duuneista.
    Lyhyimmät muutaman päivän.

    Äänestä

Täysin mahdollista tuo esittämäsi. Mutta täällä pienellä paikkakunnalla taatusti pitää paikkansa, että paikalliseen kuppilaan ei kannata mennä virka-aikana, sillä työkkärin tädit pitävät silmällä toimistostaan keitä ja kuita siellä kuppilassa kaljalla käy. Työkkäri on suoraan kuppilan yläpuolella.

Äänestä
  • Eräältä evättiin työttömyysturva, kun pienen paikkakunnan työkkärin virkailija oli nähnyt työttömän lumitöissä muualla kuin omalla tontillaan.

    Äänestä

  • Jep. kirjoitti:

    Eräältä evättiin työttömyysturva, kun pienen paikkakunnan työkkärin virkailija oli nähnyt työttömän lumitöissä muualla kuin omalla tontillaan.

    Eräällä paikkakunnalla aktiivinen mutta työtön vanhapoika (=ei aviossa koskaan) tapasi kerätä tyhjiä pulloja kulkien polkupyörällään. Oli joka aamuinen ja iltainen tuttu kyläläisille. Mutta sittenpä erehtyi kerran lauantaina menemään kirppikselle myymään pyöräreisuillaan löytämiään romuja. Paikallisen työkkärin pirttihirmu bongasi hänet kirppikseltä, ja teki hänen toimistaan työvoitoimikunta kyselyn, että voiko työtön harjoittaa tavaroiden myyntiä ja keräystä työmarkkinatuella ollessaan.

    Karenssia ei tullut, koska sai avukseen paikallisen lakimiehen, jonka kanssa olivat hyviä pyöräilytuttuja keskenään. Muutoin paikallinen työvoimatoimikunta olisi jyrännyt pienen ihmisen alleen.

    Äänestä

  • keräys... kirjoitti:

    Näitä juttuja on silloin tällöin, että työkkäri yrittää saada kirpputorilaisen ulkopuolelle työttömyysturvan.

    Se vain edellyttäisi, että kirpputorimyynnistä tehtäisiin yritystoimintaa. Ei yleensä onnistu, sillä sehän ei ole edes verotettavaa hommaa.

    Kerran oli kyllä sellainen tapaus, että työtön harrasti siinä määrin kirpputoritoimintaa, että työvoimatoimikunta katsoi sen yritystoimintaluontoiseksi ja eväsi työttömyystuen, koska kirpputorimyynti oli sellaista, että myyjän piti olla jatkuvasti paikanpäällä. En muista, miten valitusasteissa kävi.

    Satunnaista kirpputorimyyntiä tai sellaista, missä ei tarvitse itse olla myyntipöydän takana päivittäin, ei voida katsoa sellaiseksi, että se työttömyystuen veisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nakki kirjoitti:

Olen kuullut, että ihmiset ovat menettäneet työttömyysturvansa, koska tiedot ulkomaanlennoista menisi suoraan työvoimatoimistoon. Työttömänähän 6 pvää on maksimi matkustusaika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu