näin

4705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuo on täysin Dominan oppaiden syytä. Tietenkään turistit eivät välttämättä tiedä kyseisestä säännöstä mitään ja siksi oppaiden kuuluu siitä kertoa heille. Jos vanhemmat olisivat asiasta tienneet, olisivat he varmasti tarkistaneet jälkikasvunsa tavarat varmuuden vuoksi välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä ja sakoilta maasta poistuttaessa.

Äänestä

Kuuluu yleissivistykseen tietää, että korallien sun muiden vastaavien keräily on tietenkin kiellettyä. Luontoa pitää säästää. Korallit ja muu merien elämistö ovat uhanalaisia ilmaston lämpenemisen vuoksi.

Sitä paitsi mitään merestä kerättyjä ei pidä myöskään ostaa, koska se vain houkuttaa paikallisia keräämään niitä ja näin tuhoamaan herkkää luontoa.

Äänestä

Jo neljä vuotta sitten Kreikanmatkalla meille kerrottiin, että reppuihin ei saa pakata matkamuistoksi esim. kiviä rannoilta, hienoa rantahiekkaa tai simpukoita. Esimerkkinä annettiin, että jos kaikki niin tekisivät niin sitten - sitä ja tätä, en muista mitä mutta kilo- ja kuutiokaupalla joka tapauksessa.
No, Hurghadassa (El Gounassa, sama lentokenttä) ollessa tytöt kyllä keräilivät rannalla kiviä ja simpukoita, mutta käskin palauttaa ne mereen ennen kuin lähdettiin bussilla takaisin hotellille.
Kyllä se on vanhempien tehtävä katsoa mitä lapset tekevät, ja kertoa, miksi ei kiviä/koralleja/muutakaan viedä kotiin matkamuistoksi.

Äänestä

Hurghadassa selkeästi ETTEI korallia saa viedä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hurghadassa kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1534741

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu