HERÄTKÄÄ

www.kolumbus.fi/seppo.pitkanen/posti/2008form.htm

Lainaus Pitkäsen sivuilta, on muuten asiantuntemusta siellä.

"21.- Outoa pistelaskentaa
Rata-SM:n sivuilla kerrotaan, että mestaruuspisteet laskee AKK, mutta tähän keskiviikon aamupäivään mennessä ei viraston henkilökunta ole saanut töitään tehtyä. AKK:n ratapuolen tulossivuilla eletään vielä hurskaasti vuotta 2007.
Ulkopuolinenkin tietää pistelaskusysteemin, mutta se ei riitä oikean tuloksen saamiseen. Tarvitaan myös aika-ajojen tulokset ja listat hylätyistä sekä sarjan ulkopuolella ajavista."

Sama tilanne karttipuolella. 1. SM ajettu sekin viime pyhänä, ei tuloksia AKK:n omilla sivuilla. ON IHME TOUHUA harrastajat ja asiasta kiinnostuneet joutuvat itse hankkimaan/onklimaan tietonsa muualta, jos eivät ehdi itse kisapaikalle.

Tulospalvelun voisi ihan hyvin ulkoistaa, rahasta se ei voi olla kii, pitihän isopäällikkö tässä varsinaisen palopuheen ja talouskatsauksen, miten AKK - Motorsportsin talousasiat ovat kunnossa samoin AKK:Sports, markkinjointiyhtiön vielä paremmassa mallissa.
132610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyl ne tulee ajallaan. Pisteet on varmaan laskettu, mutta webiin niitä ei ole vielä päivitetty. Jos tän Internetin deletois, niin saisit tiedon vasta seuraavassa AKK:n lehdestä.
Eiköhän se riitä että kisailijat tietää omat pisteensä.
Mylapsista löytyy Kartingin lähdöt, ja IT-motorsportista Rata-SM:n lähdöt.

Äänestä
  • Kilpailuun kuuluu ennakkomarkkinointi, samoin tulosten julkaisu "kuluttajalle" eli heillekkin ketkä ovat muuten kiinnostuneet lajista, eivätkä päässeet pelipaikalle.

    Asennemuutosta AKK, olette palvelulaitos sekä kisailijoille, että niitä seuraavalle yleisölle. Kisat eivät ole sisäpiirijuttuja.

    Äänestä

Ote SM säännöistä
2.2.6
KF3, KF2 ja KZ2 SM-kilpailu ajetaan viidessä (5) osakilpailussa, joissa kaikissa kaksi erillistä finaalia.
Osakilpailuviikonlopun molemmista finaaleista saa pisteitä SM-sarjaan ilmoittautuneiden kuljettajien järjestyksen
mukaisesti seuraavasti: voittaja 15, toinen 12, kolmas 10, neljäs 9, viides 8, kuudes 7, jne. Loppupisteisiin lasketaan
kahdeksan (8) tulosta. SM-luokkien pistetilannetta voit seurata AKK:n nettisivuilta, jonne tulokset päivitetään aina
viimeistään kilpailun jälkeisen viikon lopulla, jos kilpailusta ei ole tiedossa vetoomuksia.

Joten pidä pelle se turpas kiinni, ja odota.

Äänestä
  • Olis se hienoa kun esim Formuloissa ja Motogp:ssä ruutuun tulisi sääntöliuska josta jokainen itse voisi laskeskella tuloksia. Kyllä se on asenteista kiinni, että sarjapisteetkin saadaan ajallaan niin ne voisivat löytyä jopa seuraavan päivän lehdistä. Mutta jos asenne on se että odotellaan niin sitten odotellaan!

    Äänestä

www.syntax.fi/jff_motorsport

Äänestä
  • Ahvenistolla oli kilpailun ulkopuolisia kuskeja jotka ovat mukana noissa pisteissä. Juuri tästä syystä AKK voisi julkaista ne pisteet kun niiden laskenta ei nyt kuitenkaan ole ydinfysiikkaa eikä vaadi supertietokoneita. Moottoriurheilun kattojärjestön pitäisi "markkinoida" lajiaan eikä vain kerätä rahat kirstuunsa.

    Äänestä

Olisikohan kuitenkin niin, että järjestävällä seuralla olisi unohtunut toimittaa finaalien tulokset AKK:n pisteidenlaskijalle...yleensä pisteet ovat ilmestyneet heti, kun seura ne on lähettänyt...
"asiantuntija" voisi siis ottaa seuraan yhteyttä ja kysellä tulosten perään.
Ja tietääkseni AKK ei ainakaan kartingissa saa mitään....ilmoittautumismaksut menee seuroille täysin...
"asiantuntija" ei taidakaan olla ihan asiantuntija, vaan perusmarisija.
Ja eiks pisteet pitäis näkyä KITIssä, jos seurat olis ne sinne laittanut niin kuin niiden kuuluu tehdä...

Äänestä
  • Tarttis tehdä jotain. Nimetä vaikka säännöissä päätoimihenkilöistä henkilö joka toimittaa ne tulokset "pistelaskijalle" välittömästi. Tuo "järjestävä seura" tarkoittaa sitä yhtä henkilö joka juoksee jokapaikkaan ja käytännössä on kilpailun järjestämisen takana. Tulokset KITI -järjestelmään pitäisi syöttää tuloslaskentapäällikkö. Ei edelleenkään se "järjestävä seura". No kohta joku mankuu, että sellaiselle "järjestävälle seuralle" ei saa sitten antaa kilpailuja. Sitten taitaa olla kilpailut vähissä.

    Äänestä

  • Onko tämä AKK:N virallinen kanta

    Lainaus tuosta ylempää: ""asiantuntija" voisi siis ottaa seuraan yhteyttä ja kysellä tulosten perään.
    Ja tietääkseni AKK ei ainakaan kartingissa saa mitään....ilmoittautumismaksut menee seuroille täysin...
    "asiantuntija" ei taidakaan olla ihan asiantuntija, vaan perusmarisija. ""

    PERUSMARISIJA VASTAA:

    Jos kuluttaja on kiinnostunut jostain lajista luulisi hänen saavan ihan pyytämättäkin viralliset tulokset, minusta viralliset tulokset täytyisi löytyä virallisilta liiton sivuilta ja kilpailujen järjestäjän sivuilta. (tämä olisi sitä hyvää palvelua mihin täytyisi päästä)

    Ja tidetään, että AKK saa rahaa myös kaartingtoiminnasta. Kuljettajien lisenssimaksut, toimitsijoiden lisenssimaksut, maksut seuroilta jokaisesta järjestettävästä kilpailusta, rahaa tulee myöskin kirstuun rengastoimittajilta, jokaisesta myydystä sarjasta SM kilpailuissa, tämä tuntui olevan ehto, kun haettiin rengasmerkkejä ja toimittajia. Mites yhteistyökumppanit meneekö mainosmarkat ralliin, vai onko sopimuksissa ehto, että osa täytyisi käyttää nuorisotoimintaan?

    ja ratapuolen tulokset myös jääneet jonnekin? Onko siellä sama propleema.

    Mutta Marisija kaipailee edelleen sitä palvelua.

    Äänestä

  • martisija kirjoitti:

    Onko tämä AKK:N virallinen kanta

    Katsotaanpa kuinka käy! Kilpailusivusto löytyy www.joeua.fi ja jos vanhat merkit paikkansa pitää, on tulokset luettavissa ajallaan. Ei se vaadi muuta kuin viitseliäsyyttä ja asiansa omaksi tuntevaa porukkkaa. Muutenkin ko. sivusto toimiii erittäin hyvänä mallina kuinka asiat tulee hoitaa!

    Äänestä

  • Joensuussa kirjoitti:

    Uskon, että Joensuu hoitaa hommansa ammattitaidolla, kuten aikaisemminkin, HIENOA!! Eihän se vaadi kuin innostavaa otetta, Joensuu osaa palvella myös sitä katsojaa.
    ps. pistäkääpä sivuille tieto, milloin tulokset julkaistu, milloin tulokset ja pisteet lähti AKK:lle julkaistavaksi.

    Äänestä

  • Marisija kirjoitti:

    Jos on paikanpäällä katsomassa ja osaa lukea tulostaululta kirjaimia ja numeroita niin mitä ihmeen ammattitaitoista lisäpalvelua se katsoja vielä tarvitsee. Ei kai turhan valittajat ole itäsuomesta kun Joensuu on jo niin hieno vaikka koko kilpailua ei ole edes vielä ajettu.

    Äänestä

  • uikutusta kirjoitti:

    Valitettavasti en henkilökohtaisesti pääse Joensuuhun on esteitä, uskon kuitenkin homman pelaavan tuttuun tyyliin samoin tiedotuksenkin toimii.
    Mutta tuskin sinuakaan siellä tapaisin nimimerkillä "Turhaa uikutusta" sillä sinähän Länsisuomen edustaja et saa edes bensarahoja kasaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Haluan palvelua kirjoitti:

www.kolumbus.fi/seppo.pitkanen/posti/2008form.htm

Lainaus Pitkäsen sivuilta, on muuten asiantuntemusta siellä.

"21.- Outoa pistelaskentaa
Rata-SM:n sivuilla kerrotaan, että mestaruuspisteet laskee AKK, mutta tähän keskiviikon aamupäivään mennessä ei viraston henkilökunta ole saanut töitään tehtyä. AKK:n ratapuolen tulossivuilla eletään vielä hurskaasti vuotta 2007.
Ulkopuolinenkin tietää pistelaskusysteemin, mutta se ei riitä oikean tuloksen saamiseen. Tarvitaan myös aika-ajojen tulokset ja listat hylätyistä sekä sarjan ulkopuolella ajavista."

Sama tilanne karttipuolella. 1. SM ajettu sekin viime pyhänä, ei tuloksia AKK:n omilla sivuilla. ON IHME TOUHUA harrastajat ja asiasta kiinnostuneet joutuvat itse hankkimaan/onklimaan tietonsa muualta, jos eivät ehdi itse kisapaikalle.

Tulospalvelun voisi ihan hyvin ulkoistaa, rahasta se ei voi olla kii, pitihän isopäällikkö tässä varsinaisen palopuheen ja talouskatsauksen, miten AKK - Motorsportsin talousasiat ovat kunnossa samoin AKK:Sports, markkinjointiyhtiön vielä paremmassa mallissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu