Miksi rakastun väkivaltaisiin

Niinkuin sama asia että miksi rakastuu aina samanlaisiin miehiin joilla on samanlainen tausta... tarkkis, ei inttiä käyty, "vähän kummallinen kovis" maine...
Ja sitte näistä saa sydänsuruja mutta aina vaan ne vetoaa...
Enpä tiedä ittekki miettiny samaa asiaa.

Ongelmanani on, että psykologia-palstan Sheriffi on pssykopaatti ja vainoaa minua. Kaikki viestini poistetaan ja banni napsahtaa. Teit näköjään saman avaauksn myös psykologiaa, joten ole ilmeisesti jo bannissa tätä lukiessasi.

Tuota itselleni tuli mieleen jotenkin sellainen, että naisena voi haluta nimenomaan kovan miehen luomaan tietynlaisen turvallisuuden tunteen, saa tuntea itsensä naiseksi ja ehkä sillä tavalla heikoksikin, vaikka pärjäisikin omillaan.
Väkivalta voi ulospäin antaa kuvaa, että on hyvinkin turvaa tuova, onhan se huokutteleva ajatus että tietää jonkun itseään isomman ja kovemman rinnallaan kulkevan. Useimmiten vain se on niin, että ulospäin kovien ihmisten tarpeena on pönkittää omaa egoaan jopa tähän heikompaan suuntautuvalla väkivallalla. Se on surullista.

Toinen tienhaara jota lähdin ajatuksissani kulkemaan oli joskus kuulemani väite, että nainen etsii kiinnostuksen kohteissaan oman isänsä piirteitä sekä sellaisia asioita jotka on kokenut isässään kehittämisen arvoisiksi tai virheellisiksi.

Voihan siis olla paikallaan isä-tytär suhteenne pohtimista jotta tuohon kysymykseen vastaus löytyisi, omista tarpeistasi kuitenkin johdettavissa jotenkin se mitä mieheltä haluat ja millaiset piirteet koet mieltäsi kiihottaviksi.

Voihan se tietenkin olla jännityshakuisuuskin, jokaisellahan se ilmenee erilaisissa asioissa. :)
Kukaan muu ei varmaksi voi sanoa paremmin kuin mihin pääset itsetutkiskelulla ja pohtimalla asiaa oman elämäsi ja lapsuutesikin kautta.

Kärsin kyllä itsekin huonosta itsetunnosta ja vaikutan toki ulospäin kovikselta, en päästä helposti ketään lähelleni enkä osaa olla avoin juuri siksi ettei mua kukaan satuttaisi.
Nyt näin tarkemmin ajatellen, niin kaikki ihastukseni on olleet myös kuitenkin aika ujoja sekä hiljaisia loppujen lopuksi eli kärsivät myös huonosta itsetunnosta....
Mietin myös tuota isä-tytärsuhdetta, isäni on aika yksinkertainen, naismainen, hän on aina ollut äitini tossun alla eikä hän oikein tiedä "miesten" hommistakaan mitään. Voihan se toki olla että mä ihastun miehiin joilla on sellaisia piirteitä joita isälläni ei ole koskaan ollut...hmmm...

Mut miten mun kannattaisi jatkaa tästä eteenpäin? Jos alan rakentamaan omaa huonoa itsetuntoani paremmaksi, voisiko olla mahdollisuus että en enää ihastuisi väkivaltaisiin miehiin? Vai mitä pitäis tehdä? Kun en voi ihastuakaan "turvallisiin miehiin" väkipakolla??

Sittenhän sinua kuuluukin hakata kun kerran tieten tahtoen hakeudut tuollaisten miesten seuraan.

Tuttavapiiriini kuuluu naishenkilö, joka otti avioeron pitkän avioliiton jäkeen miehen mustasukkaisuuden ja väkivaltaisuuden takia.

Nainen hankki uuden miesystävän, joka jonkin ajan kuluttrua osoittautui myös väkivaltaiseksi.

Nainen kertoi lapsuudestaan, että hänellä oli oli ollut äitipuoli, joka piiskasi häntä viisivuotiaana verille asti astian särkymisen takia.
Mieleeni tulee ajatus, nainen oli yhdistänyt rakkauden ja väkivallan. Rakkautta ei voi olla ilman väkivaltaa.
Mitä ajattelet?