Olin eilen kesäillan valssinauhoituksissa ja kyllä oli ihana nähdä ja kuulla Janne Raappanaa. On se vaan niin ihana =) Jannea ei yksistään kai kesällä missään näe eikä kuule, joten se on Taikakuun keikoille suunnattava. ja mikäs siinä -ihana bändi.
Janne Raappana
Kesäillan valssissa
2508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on aivan ihana. Kannattaa katsoa Jannen sivuilta keikkakalenterista missä on soolokeikoilla.
Olen käynyt kaksi soolokeikkaa kuuntelemassa ja olivat hyviä. Janne saattaa olla parempi ilman muita poikia.
Kyllä Jannen soolokeikat ovat sellaisia, joille kannattaa ehdottomasti mennä jos vain siihen tulee mahdollisuus. Itselläni on takana kaksi Jannen soolokeikkaa, ja aivan lumoutunut hänen esiintymiseensä olen ollut kumpaisellakin kerralla. Hänen esittämissään/levyttämissään kappaleissa on jotakin todellista syvyyttä ja kappaleista näkee, että niitä on "tehty" harkiten ja pitkään.
Taikakuu esittää myös ns. normaalilla tanssilavakeikallaan joitakin Jannen soolokappaleita, kuten "Odota mua". Saisivat mieluusti ottaa ohjelmistoonsa enemmän Jannen soololevyn kipaleita. Ovat niin mahtavia! ;)