Eka kaato

Noniin, nyt se neitsyys sitten meni.

Pärrä lähes paikaltaan kylelleen, jalka luisti alta ja sit mentiin. Sen verran jaksoin pitää että se laskeutui hiljaa maahan, mutta ylös en saanut kun se kerran oli lähteny kallistuun.

Täysin oma moka omaa huolimattomuutta. Vielä siinä vaiheessa pärräilijän uraa että kuvittelee osaavansa jotain. Se niistä kuvitelmista. Onneks ei miestä sattunu kuin itsetuntoon.

Ei ¤"&#(%¤&... Nyt ottaa päähän.

Eka parannellaan henkiset haavat ja sitte koitetaan opetella taas vähän sitä nöyryyttä tohon ajamiseen. Prkl.
211583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

On vain kaatuneita ja toistaiseksi kaatumattomia motoristeja. Tuohan on ihan perusjuttu vaikkakin tosiaan turha sellainen. Nyt muistat jatkossa katsoa ettei jalan alla ole hiekkaa tai muuta liukasta ainesosaa... ;)

Toivotaan että tuo eka kerta jää samalla viimeiseksi.

Äänestä

Kaato voi toki tapahtua missä vain ja kenelle vain mut kyllähän painosuhde kuskin ja pyörän massan välillä on oleellinen just kaatojen kohdalla.

Itselläni on tonninen CBR blade. Omamassa 179kg. Itse olen 189/95kg eli yli puolet pyörän painosta ja jalat ylettyy tod helposti maahan. Ei kaadu kovin herkkään vaikka jalka luiskahtaiskin koska senverran kevyt värkki kummiskin *kopkop*

Äänestä
  • entäs jos saapas juuttuu vaihdepolkimen ja jalkatapin väliin? juuri kun olet kallistamassa pyörää seisontatuelle, jaksat silti pitää pyörän pystysä?

    Äänestä

  • Olet kallistamassa pyörääsi oletetusti alhaalla olevan sivujalan varaan ja hupsis sivujalka ei olekkaan kunnolla ala-asennossa,itse istut pyörän päällä ja alat nousta normaalisti pois sen päältä.
    Sanoisin, vaikka pyörä ei painaisi kuin 100 kg,niin nurin menee.
    Vartalosi painopiste ja pyörän paino ovat molemmat maassa siinä vaiheessa hieman huterasti olevan jalkasi varassa ja molempien paino liikkuu alkuvauhdin saattelemana takuuvarmasti tangentin suuntaan.
    Voit muuten testata kroppasi kapasiteetin esim.näin,käy selin makuulle,laita toinen jalkasi koukkuun jalkapohja lattiaa vasten ja ponnista siitä istumaan ja yhden jalkasi varassa ylös jos se onnistuu siitä puuttuu vielä pyörän paino.
    No tämä oli aika rankasti karrikoitu esimerkki,mutta vähän suuntaa antava,voiman tarpeesta mitä tarvitaan pysäyttämään kyljelleen kaatumassa olevan pyörän ja kuljettajan yhteismassa.
    Lopuksi vielä,jos se pakollinen kaato on joskus kaikkien tehtävä,täytyy toivoa,että se tapahtuu,juuri paikallaan olevan pyörän kanssa ja ettei oma jalka jää pahasti alle,siitä selviää kolhuilla itsetunnossa ja sehän paranee yleensä tosi nopeasti.

    Äänestä

  • Köröttelijä kirjoitti:

    Olet kallistamassa pyörääsi oletetusti alhaalla olevan sivujalan varaan ja hupsis sivujalka ei olekkaan kunnolla ala-asennossa,itse istut pyörän päällä ja alat nousta normaalisti pois sen päältä.
    Sanoisin, vaikka pyörä ei painaisi kuin 100 kg,niin nurin menee.
    Vartalosi painopiste ja pyörän paino ovat molemmat maassa siinä vaiheessa hieman huterasti olevan jalkasi varassa ja molempien paino liikkuu alkuvauhdin saattelemana takuuvarmasti tangentin suuntaan.
    Voit muuten testata kroppasi kapasiteetin esim.näin,käy selin makuulle,laita toinen jalkasi koukkuun jalkapohja lattiaa vasten ja ponnista siitä istumaan ja yhden jalkasi varassa ylös jos se onnistuu siitä puuttuu vielä pyörän paino.
    No tämä oli aika rankasti karrikoitu esimerkki,mutta vähän suuntaa antava,voiman tarpeesta mitä tarvitaan pysäyttämään kyljelleen kaatumassa olevan pyörän ja kuljettajan yhteismassa.
    Lopuksi vielä,jos se pakollinen kaato on joskus kaikkien tehtävä,täytyy toivoa,että se tapahtuu,juuri paikallaan olevan pyörän kanssa ja ettei oma jalka jää pahasti alle,siitä selviää kolhuilla itsetunnossa ja sehän paranee yleensä tosi nopeasti.

    Mitä suurempi ero on sinun ja pyörän massan välillä sitä enempi tuet jalustimeen kun pyörän parkkiin ajat. Itselläni painosuhde siis mainitsemani 179kg ja oma 95kg eikä ole pienintäkään ongelmaa ollut esim jalustimelle laitossa koskaan.

    Tapani on yleensä että livautan vasemmalla jalalla jalustimen alas, nousen jalkojeni varaan seisomaan, ja pyörää laskiessani vielä pökkään vasurilla jalustimeen että seon varmasti paikallaan. Ja tämä onnistuu kun pyörä ei ole liian painava..

    Äänestä

  • CBR1000 kirjoitti:

    varmaan,kovin monella,ongelmia olekkaan.
    Tarkoitin jutullani,tilannetta,missä odottamaton tapahtuu.
    Sivujalka ponnahtaa odottamatta ylös,housunpuntti kiinni jalkatapissa jne.
    Pyörän paino on sivujalan vastakkaisella puolella olevan jalkasi varassa,siitä kun pyörä lähtee kallistumaan,oletetusti alhaalla olevan sivujalan varaan,uskaltaisin sanoa,että myös Blade kaatuu,vaikka suht kevyt onkin.
    En halua tehdä tästä mitään kinaamisen aihetta,vaan toivotaan,ettei,sinullekaan satu,edellä kuvailemaani tilannetta,siinä yleensä tulee,kolhuja niin katteisiin,kuin kuskin itsetuntoonkin!

    Äänestä

Tilasitko "Twinille" turo-hinurin, että sait mopedin pystyyn?
Onneks et loukannut ittees.

Äänestä

kolaus omalle tunnolle on suuri, mä tiedän nyt puhuu kokemus. Mä aloin harjoittelemaan viimeviikolla puolmetii leveel ja 5m pitkäl radalla hissukseen ajoo arvaa onko vaikeeta ku munki mopo painaa 240 kuivana.

Äänestä
  • Kaadoin 350kg pyörän matkavarusteineen 2-päällä leirintäalueen pihaan "vaunukotiloporukan" riemuksi...asia liittyi sadeasun lahkeeseeen tarttuneeseen sivuseisontatukeen.

    Toisen kerran kaaduin...heh, vaikken ollut edes pyörän päällä!? sillä seurauksella ,että vilkku meni!! Nimittäin jätin pyörän lämpenemään kaltevaan asfalttipihaan ja menin sulkemaan autotallin ovia. 350kg Lehmäpyörä lähti luisumaan ja pompotti itsensä kumoon..siitä oli vaikea syyttää ketään muuta kuin itseään (vaikka mieli teki)

    Äänestä

Onneks ei äijälle käyny kuinkaan. Itse en edes muista omaa ekaa kaatumistani, kun nuorena tuli kaaduttua niin usein :D

Äänestä

Äkkiä pyörä ylös ja menoksi! Toivotaan että kukaan ei nähny. Miten pyörä? Mul on näitä mustia-aukkoja varten jatkuva kasko. Kahdesti tullut tarpeeseen kun kolmesti maattu moottoripyörän kanssa. Omaa syytä kaikki. Tosin yksi oli oikea vahinko ja kaksi sellaisia leikkimisä että syytä katsoa peiliin.

Äänestä
  • Pyörälle ei oikeestaan käynyt mitenkään, mutta katteet ja pakari tietysti pienillä naarmuilla eli vakuutuksen piikkiin kai pitää pistää. Nousi muuten pyörä sangen äkäseen pystyyn v-käyrän voimalla.

    Ja kyllähän siitä pitää olla onnellinen että kuskiin ei tullu naarmuakaan.

    Äänestä

Niin keikahdin minäkin, eikä siinä mitään, liikkeestä oltiin tulossa tuliterällä menopelillä ja hiekkaiselle kotitielle kääntymässä, viuh... Eipä tuo mittään, vauhtia oli käytännössä nolla, kaatumatapit pelasti. Uudet renkaat vaan lipsahti ja henkisiä vaurioita helpottaakseni tukeuduin ajatukseen, että minua 25 vuotta enemmän moottoripyöräillyt mieheni kaatui samassa risteyksessa pari vuotta sitten... Kaikkea sattuu kaikille.

Äänestä

kun ostetaan liian iso pyörä,eikä taidot ole riittävät!

Äänestä
  • kateuttas

    Äänestä

  • hiiri vikise kirjoitti:

    kateuttas

    Turo vikise....kateuttas.

    : )))))

    Äänestä

  • hiiri vikise kirjoitti:

    kateuttas

    vikistä?
    Pyörät on pysyneet pystyssä!
    Jokavuosi olen uuden ostanut! Just vahasin uuden fjärräni,no onhan kilometrejä tullut 2500!

    Äänestä

  • vikise kirjoitti:

    Turo vikise....kateuttas.

    : )))))

    ei minun tarvi kehua kuusipuolikasta tonnista paremmaksi!
    Kyllä se niin on että iso moottori tuo mukavuutta ja silloin löytyy moottorista potkua kun sitä tarvitaan!

    Äänestä

  • turo.... kirjoitti:

    ei minun tarvi kehua kuusipuolikasta tonnista paremmaksi!
    Kyllä se niin on että iso moottori tuo mukavuutta ja silloin löytyy moottorista potkua kun sitä tarvitaan!

    ..mä kommentoinki tätä :
    " olet hyvä
    Kirjoittanut: esimerkki 23.5.2008 klo 21.34

    kun ostetaan liian iso pyörä,eikä taidot ole riittävät "

    Turo kun kuulutti sen nostotekniikan perään tässä aiemmin....Mutta niitä olikin nurmikolla lauma, niitä homoja, nostohommissa....Hinurit !....

    Äänestä

  • mutku.. kirjoitti:

    21.34 ja tarkoitin sitä mitä kirjoitin,että useasti huomaa ja havaitsee,että monelle painavan pyörän hallinta on vaikeaa!
    Varsinkin liikuteltaessa sitä lähes paikallaan ja muutentenkin pienisssä nopeuksissa!
    Usein säälittävän näköistä kohellusta!

    Äänestä

  • kirjoitin kirjoitti:

    silleen.

    Näin se homma etenee, muttei tarvi huutaa. !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei s*****a kirjoitti:

Noniin, nyt se neitsyys sitten meni.

Pärrä lähes paikaltaan kylelleen, jalka luisti alta ja sit mentiin. Sen verran jaksoin pitää että se laskeutui hiljaa maahan, mutta ylös en saanut kun se kerran oli lähteny kallistuun.

Täysin oma moka omaa huolimattomuutta. Vielä siinä vaiheessa pärräilijän uraa että kuvittelee osaavansa jotain. Se niistä kuvitelmista. Onneks ei miestä sattunu kuin itsetuntoon.

Ei ¤"&#(%¤&... Nyt ottaa päähän.

Eka parannellaan henkiset haavat ja sitte koitetaan opetella taas vähän sitä nöyryyttä tohon ajamiseen. Prkl.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu