Juttu on siis semmoinen, että olen lukion kakkosella, aivan kuten ihastuksenikin.
Puolisen vuotta sitten erosin entisestä tyttöystävästäni ja viimeaikoina olen alkanut jutella lähinnä mesessä tämän uuden ihastukseni kanssa. Lähinnä mesessä, koska koulussa ei oikein tule sopivaa rakoa jutella kahden kesken vaan siinä on yleensä ympärillä kauhea lauma muita poikia ja tyttöjä. Molemmat olemme myös ujoja.
Muutama viikko sitten hän myös väläytti aivan omasta ajatuksestaan, että näkisimme kesälomalla joskus, joka kyllä minulle passaa. Nyt vain kun olen jutellut hänen kanssaan (mesessä ja jopa livenä!) niin hän on vaikuttanut vähän poissaolevalta ja vastaukset kysymyksiin ovat olleet luokkaa "joo", eikä hän enää itse aloita keskustelua.
Mä oon ihan alamaissa kun en oikein tiedä mitä tehdä:(

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei pelkoa, hän vain on ujo, ja jännittää sun kanssa puhumista :)) tykkää varmasti susta! Juttele ja juttele enemmän, niin tottuu suhun ja se jännittenyseisyys kyllä siltä häippäsee, ajallaan.
Siis tytön vastaukset mesessäkin ovat olleet pelkkää joojoota?
Jos näin on niin voi olla, että tytön kiinnostus on laantunut. Ehkä kuvioihin on tullut joku tai sitten tytöllä onkin meneillään elämässä jokin asia joka vetää vähän hiljaiseksi.
Jos taas poissaolevuus on ongelmana sillon kun ihan kasvokkain puhutte niin luultavasti kyse on vaan ujoudesta.
Tsemppiä!