Päivän uutisia lukiessa törmäsin yllättäen nimeen, joka toi mieleen mukavia muistoja. Se kuuluu eräälle aikuisikäni tärkeimmistä tapauksista, ekalle naisrakkaudelleni sitten yläasteen. Ja niitä ei montaa ole ollut (ihan ihastumisia ei lasketa).
Googlasin kuvan ja hymyilin: hän ei edelleenkään muistuta yhtään "tyyppiäni" vaikka vallan hurmaava onkin. Viiden vuoden takainen tunne on tiessään, mutta nostalgiaan vaipuneena kyselen nyt teiltä, ennenkuin ehditte koneen ääreltä kesäniityille:
Millainen oli ensirakkautesi? Miten ja missä tapasitte?
Vastasiko hän ns. naisihannettasi (jos sinulla sellainen on), vai yllättikö tunne sinutkin?
Tuliko siitä mitään: aloitteko seurustella tai jotain muuta?
Oletteko ystäviä - vai ehkä enemmän - tänään?
Kerro lisää jos kertomista riittää (:
Googlasin kuvan ja hymyilin: hän ei edelleenkään muistuta yhtään "tyyppiäni" vaikka vallan hurmaava onkin. Viiden vuoden takainen tunne on tiessään, mutta nostalgiaan vaipuneena kyselen nyt teiltä, ennenkuin ehditte koneen ääreltä kesäniityille:
Millainen oli ensirakkautesi? Miten ja missä tapasitte?
Vastasiko hän ns. naisihannettasi (jos sinulla sellainen on), vai yllättikö tunne sinutkin?
Tuliko siitä mitään: aloitteko seurustella tai jotain muuta?
Oletteko ystäviä - vai ehkä enemmän - tänään?
Kerro lisää jos kertomista riittää (:
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minun ensirakkauteni ja toistaiseksi ainoani...
Tyttö oli alaiseni töissä, mutta tutustuimme pian muutoinkin. Tunteeni heräsivät kun salamanisku, ajattelin vain häntä 24/7. Ennen häntä en ollut osannut kuvitellakkaan naiseen rakastumista.
Tyttö oli ihana ja kaunis, minua melkolailla nuorempi, mutta hän opetti minulle avoimuutta ja rehellisyyttä itseäni kohtaan. Meillä ei kuitenkaan loppujen lopuksi kehittynyt mitään syvempää rakkaussuhdetta, mutta välillä rikkirepivä ja välillä lääkitsevä ystävyytemme saa aina sieluni hehkumaan hieman enemmän.
Hän ei ole varsinaisesti "tyyppiäni" muuten kuin luonteensa puolesta, ihailen yli kaiken hänen ainutlaatuisuuttansa. Hänen jälkeensä olen kyllä ihastunut muutaman kerran. Olen itse asiassa lätkässä nytkin, juoksen salille katsomaan josko maailman valoisin ja sexyin jumppamaikka osuisi omalle ryhmätunnille...
Elämäni ensimmäinen nainen oli paras ystäväni, kun häneen rakastuin.
Olimme tutustuneet jo lapsina saman harrastuksen parissa, ja teini-ikäisenä tajusin ihastuneeni häneen. Salasin kuitenkin tunteitani ikuisuuden, kunnes lukiossa ne lopulta paljastuivat hänelle. Alun ensijärkytystä seurasi lopulta parin vuoden seurustelusuhde, joka päättyi siihen, ettei hän vielä tuossa iässä ollut "sinut" itsensä ja oman lesboutensa kanssa.
Kyllä hän monin tavoin vastasi - ja vastaa yhä tänäkin päivänä - naisihannettani. Hän on hyvin älykäs ja juuri valmistunut elämänsä ammattiin lääkäriksi. Hän on keskustelutaitoinen, empaattinen, hyvä kuuntelija ja sopivasti analyyttinen. Hän on käytännönläheinen ja erähenkinen, ja hänellä on kilpaurheilutausta. Hän on sosiaalinen ja huumorintajuinen, enkä ole koskaan tavannut ketään, jolla olisi hänestä mitään pahaa sanottavaa.
Lisäksi hän on kaunis ja uskomattoman karismaattinen nainen. Eräs heteroystäväni sanoi vastikään heidät toisilleen esiteltyäni, että vaikkei olekaan kiinnostunut naisista, ymmärtää hän tämän naisen uskomattoman karisman kohdatessaan, mistä naiseen rakastumisessa ja naisen vetovoimassa voi olla kysymys.
Eron jälkeen elämämme on ollut välillä kipuilua menetetyn yhteisen tulevaisuuden kanssa. Yhteenpalaaminen on käynyt mielessä useaan kertaan sen jälkeen, kun hän on hyväksynyt itsensä ja lesboutensa. Niin ei ole kuitenkaan tapahtunut, sillä pettymys suhteen päätyttyä on ollut syvä. Sen työstäminen on ollut välillä vaikeaa.
Ystävyys on kuitenkin säilynyt todella vahvana kaiken aikaa, ja yhdessä olemme ylittäneet niin korkeat vuoret, että keskinäinen luottamuksemme on todella syvä. Takana on lähes 15 vuotta yhteistä menneisyyttä. Millaisena tämä suhde jatkuukaan, sen tiedämme, että toisiamme emme kadota koskaan.