Toivun parasta aikaa kotona ja halusin kertoa tarinani. Olen 20 vuotias perusterve nuorinainen.
5-vuotiaana mahaani koski sietämättömän kovaa oikealle ja vanhempani veivät minut keskussairaalaan päivystykseen. Sairaalassa otettiin paljon kokeita yms. epäilivät umpisuolta. Tulehdusarvot eivät olleet kohonneet ja kipu lakkasi kun olin ollut yhden yön sairaalassa ja pääsin kotiin.
Monia vuosia kului kunnes kuudella luokalla vatsakipu taas alkoi oikealla. kipu saattoi kestää viisikin päivää. En pystynyt syömään, oksentelin, pyörtyilin, olin poissa koulusta.. Ravasin lääkärissä ja syyksi tällä kertaa väitettiin kuukautiskipuja. Lääkkeeksi sain 400mg särkylääkettä jota joutui napsimaan kuin karkkia.
Alkuvuonna 2004 oikealle vatsaani alkoi taas koskea tuhottoman kovaa. Pari päivää kotona tuskissani maanneena päätin mennä kunnalliselle lääkäriin. Lääkärin mukaan kuukautiskipuja.
Pääsiäisen aikoihin samana vuonna kipu alkoi taas ja menin lääkärin. Tällä kertaa olikin tulehtunut umpilisäke. Tulehdusarvot eivät edelleenkään olleet nousseet. Asialle ei kuitenkaan tehty mitään.
Heinäkuussa 2004 kipu oli kestänyt jo useita päiviä. minua yritettiin saada lähtemään samaiseen terveyskeskukseen jossa aiemmin olin käynyt. Monta päivää kotona tuskissani olleena eräs yö päätin että on aika lähteä keskussairaalaan. Päivystyksessä heti pääsin vahvemmalle lääkitykselle. Aamulla pääsin gynekologille joka ultralla tutki minut. Vastaus oli tyrmistyttävä: kasvain!! samana päivänä minut leikattiin. muutama päivä leikkauksesta selvisi ettei minulla ollutkaan kasvainta. Kasvaimeksi luultu olikin “solmuun ” mennyt munajohdin joka oli mennyt kuolioon. Oikea munasarjanani poistettiin kokonaan.
Olin iloinen kun minulle jäi vielä toinen.
Viime maanantaina vatsaani alkoi koskea vasemmalle ja hakeuduin päivystykseen opiskelu paikkakuntani vastaanottoon. Lääkäri epäili että joko olen raskaana, menkkakipuja tai sitten minulla on klamydia. Mihinkään noista en uskonut. Tiistaina menin lapraan jossa otettiin tavan omaiset kokeet. Lääkärin soittaessa iltapäivällä kertoi kakkien kokeiden olleen normaaleja/negatiivisia. Jo maanantaina käydessäni kerroin lääkärille “solmuun” menneestä munasarjasta ja kivusta joka on aivan samanlaista. Lääkäri kuitenkin sanoi jutelleensa muiden lääkäreiden kanssa asiasta ja kaikki olivat sitä mieltä että on todella epätodennäköistä että toinenkin munajohdin olisi mennyt “solmuun”. Sain kuitenkin ajan keskiviikoksi gynekologille ultraan. Ultrassa käydessäni selvisi että todella epätodennäköinen asia oli käynyt toteen, vasen munajohtimeni oli “solmussa”. Sain lähetteen keskussairaalaan ja lähdin sinne välittömästi. Keskussairaalassa tutkittiin jälleen ultralla ja lääkäri totesi että on leikattava heti. Oli vielä mahdollisuus ettei munasarja ole ehtinyt mennä kuolioon. Pääsin leikkaukseen melkein heti ja se tehtiin tähystämällä. Munasarja ei ollut ehtinyt mennä kuolioon ja se saatiin “avattua”.
Tänään lääkärin kotiuttaessa lääkäri sanoi että mikäli vatsa kipu alkaisi joskus uudelleen täytyisi tulla heti välittömästi keskussairaalaan. Sain myös ajan kontrolli käyntiin, mitä ei yleensä tehdä.
Eivät lääkärit enkä minä itse pysty ymmärtämään miten näin voi tapahtua. On äärimmäisen harvinaista että edes toinen munasarjoista joudutaan poistamaan tästä syystä.
Olen kuitenkin hyvin onnellinen siitä että minulla vielä on toinen munasarja jäljellä, vaikkakin mitä todennäköisemmin se vielä menee uudestaan “solmuun.”
Syytä miksi munasarjani menevät “solmuun” ei kukaan osaa selittää.
Mahaani “koristaa” tulevaisuudessa monta arpea mutta vähät siitä. Parempi se kuin että vaihdevuodet olisivat alkaneet jo nyt tai olisin syönyt seuraavat 20vuotta hormoneja.
uskomatonta
1
7434
Vastaukset
- Eikä harvinaistakaan
Munasarjan kiertymä (adnex torsion) on ihan perusjuttuja naisen äkillisen vatsakivun syiden selvittämisessä. Usein takana on munasarjan kysta eli nesterakkula, jonka vuoksi munasarja kiertyy helpommin. Siten sen uusiminen ei ole mitenkään tavatonta toisellekaan puolelle, etenkin jos on taipumusta kystien syntyyn. Kiertymiä on hyvin eriasteisia ja siten oireistokin vaihtelee. Pahimmillaan munasarja on roskiskamaa parissa tunnissa.
Vinkki: Tanssilattialla kannattaa vaihtaa välillä valssin pyörimissuuntaa, niin kiertymä pääsee purkautumaan. Eikä putoa kierukka parketille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663412Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1282887- 462589
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391331