Hämärän rajamailla -kiinteistökehitys ja politiikka
22.5.2008 14.53 Raha & valta, Politiikka
Minulla on ystävä, tai oikeastaan vanha tuttu työelämästä, joka on ns. kiinteistökehittäjä (Grynderi on kuulemma halventava sana.). Hän lopetti oikeat työt 2000-luvun alkupuolella, ja kiinteistö-DI kun on, hän ryhtyi kiinteistökehittäjäksi. Hyvin on mennyt, ainakin ulkoisesti katsoen. Varsinkin jos tuloja vertaa työpanokseen. Käytännössä hänen työnsä on kohtuullisen helppoa. Hän etsii sopivia kiinteistöjä kiinteistötietojärjestelmästä ja käy ostoneuvotetteluja omistajien kanssa. Jos natsaa hän ostaa kiinteistön, pilkkoo sen ja myy syntyneet palat eteenpäin törkeän hyvällä katteella. Käytännössä myyjät ovat monesti vanhoja rintamamiestalojen omistajia, eläkemummoja ja -vaareja. Ja ostajia taas ne Helsingin alueelle omakotitaloja rakentavat Matti Meikäläiset, jotka vain kauhistelevat tontin hintaa. “Se on maksu unelmasta.”, tuttuni totesi tyynesti.
Kaikessa tässä hän tarvitsee väistämättä apua ja hyväksyntää kuntien kiinteistöviranomaisten taholta. Ja joskus joissakin “keisseissä” vähän politiikkojenkin apua. Yhteistyö on kuulemma toiminut hyvin. Muuta hän ei asiasta kerro, vaan tästä työnosasta hän on ollut hyvin vaitonainen. Mitä nyt muutaman kerran yli viskilasin on kehuskellut sitä “miten asioita junaillaan isojen poikien kanssa”. Siinä viskiä kuluu, helikopterit pörräävät ja tytöt “Etelä-Suomesta” tuovat suloa elämään. Olen aina ollut sitä mieltä, että näissä jutuissa on ollut hieman Lapinlisää.
Tänään Kauppalehden etusivun artikkeli pani ajattelemaan asiaa uudestaan.
Huomasin lukeneeni muutaman vuoden aikanana nipun arikkeleita, Kakkosen Tokmannia koskevista pienimuotoisista “kiinteistöjupakoista”. juttuja oliainakin pitkin Pohjanmaata ja Sarakuntaa, joiden paikallista kähinää joutuu oman historiansa takia seuraamaan hieman vieläkin. Yleensä politiikot ovat kuitenkin hoitaneet asiat Kakkosen haluamalla tavalla. Olisikohan pojilla ollut “messissä” jotakin, jolla asiat on saatu rullaamaan? Mene ja tiedä. Sekä Sukarista, että Kakkosesta voisin kuvitella vaikka mitä. Se “pahanhajuinen” termi “liikemies”, kun sopii molempiin kuin nenä päähän.
Minusta kiinteistöjen arvonkehitys esim. pääkaupunkiseudulla on palvellut vain pientä piiriä. Sen sijaan keinottelu, joka on tosiasia, on luultavasti vahingoittanut pääkaupunkiseudun palveluyritysten ja koko elinkeinoelämän kehitystä erittäin paljon. Ostovoima kun valuu pankkien ja kiinteistökehittäjien taskuihin. Jos Vapaavuori haluaisi jäädä historiaan, nyt hänellä olisi siihen se kuuluisa “momentum”. Ei tarvise kuin siivota likaiset politiikot, virkamiehet ja rakentaa lainsäädäntö jolla epäterve kiinteistökeinottelu laitetaan suitsiin. Haaste on kova ja en usko Vapaavuoressa olevan siihen munaa. Valitettavasti.
Ja jokaiselle tekisi juuri nyt hyvää käydä katsomassa elokuva Let there be blood. Se kertoo vähän samasta asiasta. Öljylähteitä kun Texasissa ei voinut perustaa kuin omistamalla maata. Ja maan ostoon tarvittiin kaikenlaista, samoin öljyputkien vetoon. Siinä oli oltava höveli niin saarnamiehille kuin viranomaisille. Kyllä öljymiehestä tuli ainakin minulle Sukari mieleen. Ja elokuvan loppulaise on paras mitä olen vähään aikaan kuullut .
22.5.2008 14.53 Raha & valta, Politiikka
Minulla on ystävä, tai oikeastaan vanha tuttu työelämästä, joka on ns. kiinteistökehittäjä (Grynderi on kuulemma halventava sana.). Hän lopetti oikeat työt 2000-luvun alkupuolella, ja kiinteistö-DI kun on, hän ryhtyi kiinteistökehittäjäksi. Hyvin on mennyt, ainakin ulkoisesti katsoen. Varsinkin jos tuloja vertaa työpanokseen. Käytännössä hänen työnsä on kohtuullisen helppoa. Hän etsii sopivia kiinteistöjä kiinteistötietojärjestelmästä ja käy ostoneuvotetteluja omistajien kanssa. Jos natsaa hän ostaa kiinteistön, pilkkoo sen ja myy syntyneet palat eteenpäin törkeän hyvällä katteella. Käytännössä myyjät ovat monesti vanhoja rintamamiestalojen omistajia, eläkemummoja ja -vaareja. Ja ostajia taas ne Helsingin alueelle omakotitaloja rakentavat Matti Meikäläiset, jotka vain kauhistelevat tontin hintaa. “Se on maksu unelmasta.”, tuttuni totesi tyynesti.
Kaikessa tässä hän tarvitsee väistämättä apua ja hyväksyntää kuntien kiinteistöviranomaisten taholta. Ja joskus joissakin “keisseissä” vähän politiikkojenkin apua. Yhteistyö on kuulemma toiminut hyvin. Muuta hän ei asiasta kerro, vaan tästä työnosasta hän on ollut hyvin vaitonainen. Mitä nyt muutaman kerran yli viskilasin on kehuskellut sitä “miten asioita junaillaan isojen poikien kanssa”. Siinä viskiä kuluu, helikopterit pörräävät ja tytöt “Etelä-Suomesta” tuovat suloa elämään. Olen aina ollut sitä mieltä, että näissä jutuissa on ollut hieman Lapinlisää.
Tänään Kauppalehden etusivun artikkeli pani ajattelemaan asiaa uudestaan.
Huomasin lukeneeni muutaman vuoden aikanana nipun arikkeleita, Kakkosen Tokmannia koskevista pienimuotoisista “kiinteistöjupakoista”. juttuja oliainakin pitkin Pohjanmaata ja Sarakuntaa, joiden paikallista kähinää joutuu oman historiansa takia seuraamaan hieman vieläkin. Yleensä politiikot ovat kuitenkin hoitaneet asiat Kakkosen haluamalla tavalla. Olisikohan pojilla ollut “messissä” jotakin, jolla asiat on saatu rullaamaan? Mene ja tiedä. Sekä Sukarista, että Kakkosesta voisin kuvitella vaikka mitä. Se “pahanhajuinen” termi “liikemies”, kun sopii molempiin kuin nenä päähän.
Minusta kiinteistöjen arvonkehitys esim. pääkaupunkiseudulla on palvellut vain pientä piiriä. Sen sijaan keinottelu, joka on tosiasia, on luultavasti vahingoittanut pääkaupunkiseudun palveluyritysten ja koko elinkeinoelämän kehitystä erittäin paljon. Ostovoima kun valuu pankkien ja kiinteistökehittäjien taskuihin. Jos Vapaavuori haluaisi jäädä historiaan, nyt hänellä olisi siihen se kuuluisa “momentum”. Ei tarvise kuin siivota likaiset politiikot, virkamiehet ja rakentaa lainsäädäntö jolla epäterve kiinteistökeinottelu laitetaan suitsiin. Haaste on kova ja en usko Vapaavuoressa olevan siihen munaa. Valitettavasti.
Ja jokaiselle tekisi juuri nyt hyvää käydä katsomassa elokuva Let there be blood. Se kertoo vähän samasta asiasta. Öljylähteitä kun Texasissa ei voinut perustaa kuin omistamalla maata. Ja maan ostoon tarvittiin kaikenlaista, samoin öljyputkien vetoon. Siinä oli oltava höveli niin saarnamiehille kuin viranomaisille. Kyllä öljymiehestä tuli ainakin minulle Sukari mieleen. Ja elokuvan loppulaise on paras mitä olen vähään aikaan kuullut .
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.